
Sijaishuollon kulut ovat jo yli miljardin vuodessa mutta kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, Toimiva lastensuojelu, 2013).
Ruotsissa tilanne alkaa olla yhä huono. Siellä sijoituksia kodin ulkopuolelle on enemmän kuin Englannissa ja Irlannissa, mutta vastaavasti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa tai Norjassa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Ruotsissa ollaan huolissaan siitä, että terveydenhuollosta ei saada riittävästi tietoa lapsesta sijoitusvaiheessa.
Lastensuojelun Keskusliiton Kansainvälistä lastensuojelua- uutiskirje kertoo, että henkilöstölisäykset sosiaali- ja nuorisotoimeen olisivat tuottaneet tuloksia Ruotsissa.
Ruotsin sosiaalihallitus on jakanut vuonna 2017 360 miljoonaa kruunua Ruotsin 290:lle kunnalle lasten ja nuorten sosiaalihuollon henkilöstömäärän lisäämiseksi. Lisävaroilla on palkattu 1 168 henkilöä ja ne ovat kuntien mukaan vähentäneet työkuormitusta ja stressiä.
Henkilöstön määrän lisääminen on varmasti tehnyt työnteon mukavammaksi mutta huostaanottojen määrään se ei ole vaikuttanut. SVT Nyheter kertoo, että vuodesta 2013 huostaanotot Ruotsissa ovat lisääntyneet peräti 27 prosenttia 3689 lapsesta 4675 lapseen vuonna 2017. Jönköpingissä nousu on ollut jopa 49%.
Yhä useammat lapset otetaan huostaan väkipakolla, tahdonvastaisesti.
Myös huostaanottopäätöksiä koskevat valitukset ovat lisääntyneet paikoin jopa 74%.
-Tiedämme valtavan vähän siitä, miksi lapsia sijoitetaan ja olisiko sijoitus ollut vältettävissä, väittää Tuhkolman yliopiston julkisoikeuden dosentti Pernilla Leviner. Levinerin mukaan Ruotsissa on huutava tarve paremmalle huostaanottojen seurannalle ja tilastoinnille sekä lisätutkimuksille.
Ruotsalaisen sijaishuoltoselvityksen järkyttävät tulokset
Ruotsissa tiedetään jo oman sijaishuoltoselvityksen perusteella, että huostaanotetuilla on heikompi terveys ja koulumenestys kuin ei- huostaanotetuilla. Ruotsissa sijaishuollon selvitystyön käynnisti televisiossa ollut ohjelma ”Stulen barndom” (varastettu lapsuus), jossa kuusi aikuista miestä kertoi lapsuudestaan yhdessä Ruotsin valtion lastenkodeista.
He kertoivat järjestelmällisestä väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lapsia hyödynnettiin myös ilmaisena työvoimana ja heitä pahoinpideltiin.
Kun ensimmäinen sijaishuoltotutkimuksen osaselvitys julkistettiin, lapsi- ja vanhusministeri Maria Larsson antoi lausuntoja, ettei sellaista voi tapahtua Ruotsissa, asetti erityisen hyvitysselvityksen ja lupasi että tulossa on virallinen anteeksipyyntö.
Ruotsalainen sijaishuoltoselvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan sijaishuoltotutkimuksissa on saatu.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan. 90 % haastatelluista kertoi hoidon laiminlyönneistä mm. riittämättömästä ravinnosta, hygieniasta, huolenpidosta ja koulutuksen ja terveydenhuollon laiminlyönnistä ja estämisestä.
Runsas ¾ haastatelluista kertoi muusta fyysisestä väkivallasta, mm. kasvoille lyömisestä, retuuttamisesta, tönimisestä, potkimisesta yms.
Lähes puolet haastatelluista kertoi, että sijaisisä, sijaisäiti, laitosten henkilökunta, muut nuoret, sijaisperheen sukulaiset tai tutut ovat tehneet heille seksuaalista väkivaltaa.
Sijaishuollossa kaltoinkohdellut lapset olivat joutuneet laiminlyödyiksi ja pahoinpidellyiksi julkisen vallan suojeluksessa. Sosiaaliviranomainen oli epäonnistunut huolenpidon ja suojan antamisessa lapselle.
Selvitysmiehet esittivät toimenpiteitä, jotta tulevaisuudessa voitaisiin estää sijaishuollossa tapahtuva kaltoinkohtelu. He ehdottivat, että jokaisella sijoitetulla lapsella tulisi olla sijaishuoltoa tarjoavasta tahosta riippumaton vastuuhenkilö. Vastuuhenkilön tulisi käydä lapsen luona vähintään neljä kertaa vuodessa ja tavata hänet kahden kesken.
Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei sosiaaliviranomainen noudata lakeja ja säännöksiä. Tämän korjaamiseksi on säädettävä seuraamuksista, joita laiminlyöjävirkamieheen kohdistetaan.
Sijaishuoltoselvitysten suosituksia valvonnan ja sanktioiden lisäämisestä ei ole saatu täytäntöön sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessa.
Aftonbladetin mukaan mielenterveysongelmista kärsiviä lapsia on lukittu valtion ylläpitämiin nuorisorikollisten koteihin Ruotsissa. Nuoret saattavat olla näissä kodeissa pitkiä aikoja eristettyinä ja ilman sopivaa hoitoa.
Monet ruotsalaistutkijat ovat kiinnittäneet huomiota sosiaalitoimen asiakkaiden epäeettiseen ja loukkaavaan kohteluun. Heidän mukaansa asiakkaita ahdistellaan verbaalisesti ja fyysisesti (Tilander 1991), mustamaalataan (Bjur & Gustafson (1994), manipuloidaan ja kohdellaan lainvastaisesti. Heitä panetellaan (Wiesel 1997), heidän tarpeensa ja näkemyksensä jätetään selvittämättä ja heille valehdellaan (Theorin 1996). Asiakkaille valehtelu ei ole uusi ilmiö myöskään suomalaisessa sosiaalihuollossa. Esimerkiksi Perttulan kasvatuslaitoksessa sterilisoimisia kutsuttiin tyräleikkauksiksi. Potilas ei välttämättä tiennyt menettäneensä suvunjatkamiskykyään (Pohtila, 2001).
Ruotsalainen sosiaalityön dosentti Bo Edvardsson on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun selvityksistä löydettyyn laajamittaiseen fabrikointiin.
Hänen tutkimansa lastensuojelun selvitykset eivät perustuneet objektiiviseen tosiseikkaselvittelyyn vaan muistuttivat enemmän syytekirjelmiä, joissa oli sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.
Edvardsson kuvaa sosiaalitoimen auktoriteettien ajattelu- ja suhtautumistapoja vanhempiin ja lapsiin syyttämisstrategioiksi, joissa väärennetään ja manipuloidaan joko todisteita, tietoja tai suhteita.
Syyttämisstrategiat ovat Edvardssonin mukaan valtastrategioita, joilla tavoitellaan tiettyä päätöstä tai kontrollin tasoa. Yksi syyttämisstrategioista on provokaatio, jossa aggressio tai tunkeilevuus asiakasta kohtaan aiheuttaa asiakkaassa käyttäytymistä, jota sitten käytetään todisteena asiakasta vastaan.
Edvardsson on tutkimuksissaan löytänyt useita lastensuojelun käyttämiä väkivaltaisia syyttämisstrategioita, jotka aiheuttavat asiakkaissa oikeutettua suuttumusta.
Ruotsin lastensuojelun valikoiva puuttuminen
Äkkiseltään voisi luulla, että huostaanottojen kasvua Ruotsissa voisi selittää puuttuminen maahanmuuttajien rikollisuuteen, lapsiavioliittoihin ja tyttöjen silpomisiin. Sekä sosialidemokraattien että Ruotsin kokoomuksen yhtenä vaaliteemana on trygghet, turvallisuus. Puolueet haluavat lisää poliiseja ja lähiöiden jengirikolliset kuriin. Ruotsin rikostenehkäisyneuvosto Brån tutkimuksista selviää, että ruotsalaisten luottamus poliisiin ja oikeuslaitokseen on heikentynyt takavuosiin verrattuna ja erityisesti maahanmuuttajien seksuaalirikollisuutta pelätään.
Kansalaisten mukaan tiettyjä ongelmia esim. lapsiavioliittoja ja islamistien seksuaalista väkivaltaa katsotaan käytännössä kuitenkin sormien läpi mm. sosiaaliviranomaisten taholta. Rasistin leimaa pelkäävät viranomaiset eivät puutu riittävästi tiettyjen maahanmuuttajaryhmien väärinkäytöksiin ja puuttuminenkin eli seuraamustoimet kohdistuvat rikollisten sijasta uhreihin.
Ruotsissa ja Suomessa tytöt kärsivät samanlaisista asenteista kohtaamaansa väkivaltaan kuin Rotherhamin uhrit, joista monet olivat lastensuojelun sijoittamia.
Huostaanottobuumi on tosin alkanut jo ennen maahanmuuttaja-aaltoa. Vuosien 1920 ja 1980 välisenä aikana Ruotsissa otettiin huostaan 250 000 lasta.
Toimittaja Eva Aminoff kuvasi jo 1980- luvulla kirjassaan Lapsen parhaaksi huostaanotettujen ruotsalaislasten gulageja- Ruotsin vankileirien saaristoa.
Aminoff on selittänyt ruotsalaista huostahulluutta valtiollisella rasismilla ja sosiaalityöntekijöiden ammattitaidottomuudella ja omavaltaisuudella. Hänen mukaansa sijoituspäätökset ovat täysin mielivaltaisia, erilaisuutta ei hyväksytä ja maahanmuuttaja joutuu helpommin sosiaalitoimen silmätikuksi.
Painajainen perheessä- dokumentti valottaa, miten lastensuojelutyöntekijöiden ja poliisin psykoanalyyttiset ennakko- olettamat ja johdattelu voivat tuhota rikostutkinnan, viedä syyttömän perheenisän vankeuteen ja tuottaa laittoman huostaanoton tavallisesta hyvinvoivasta ruotsalaisperheestä.
Rikostutkija Maria Pärssisessä ruumillistuva ammattitaidottomuus ja johdattelu on psykoanalyysin hallitseman sote- alojen heikkolaatuisen koulutuksen takia edelleen yleinen ongelma niin sosiaalityöntekijöillä kuin psykologeilla sekä Ruotsissa että Suomessa.
Lisää sosiaalityöntekijöitä= lisää turhia ja laittomia huostaanottoja
Myös Suomessa uskotaan sosiaalityöntekijöiden määrän lisäyksen ratkaisevan lastensuojelun ongelmat- vailla minkäänlaista väittämää tukevaa tutkimusnäyttöä ja päinvastaisesta tutkimusnäytöstä huolimatta.
Sosiaalityöntekijöiden lisäys ei tuo lastensuojeluun Julia Korkmanin tai Katarina Finnilän tasoista osaamista- vaan Maria Pärssisen tasoista.
Lastensuojelunkriisiä on vuosikaudet yritetty ratkaista virheellisesti lisäämällä perhe- ja sosiaalityöntekijöiden ja moniammatillisen tiimityöskentelyn määrää sekä kiillottamalla lastensuojelutyön imagoa sensuroimalla asiakkaiden sosiaalinen raportointi ja nimittämällä sitä vihapuheeksi.
Virheelliset toimenpiteet ovat syventäneet kriisiä entisestään ja tuottaneet lisää epäluottamusta, kustannuksia, laittomia huostaanottoja, oikeusturvaongelmia ja työntekijävaihdoksia.
Jostain kumman syystä kunnat haluavat tehdä samat virheet aina uudestaan ja uskoa kokemusasiantuntija- ja tutkimustiedon sijaan sosiaalitoimen ja sijaishuollon vaikuttajien mutua ja edunvalvontajargonia.
Sosiaalityön henkilöstö- tai aikaresursseja lisäämällä ei ole osoitettu saavutettavan suoraan lisääntyvää hyvinvointia ja asiakasmäärien vähenemistä (Hanna Heinonen 26.9.2012 LSKL). Heinonen kuten muutkin lastensuojelupäättäjät tietävät varsin hyvin, että lastensuojelun resurssit on viimeisen 20 vuoden aikana vähintään kolminkertaistettu samaan aikaan kun lapsiperheiden ja lasten määrä on vähentynyt.
Resurssien lisäys ei ole tuottanut parempaa lastensuojelua tai siirtänyt painopistettä korjaavista toimista ennaltaehkäiseviin eikä edes vähentänyt asiakasmääriä. Huostaanottojen määrät ja lastensuojelun kustannukset sen sijaan ovat lisääntyneet.
Sosiaalityöntekijöiden määrän ja resurssien kasvattaminen kasvattaa- ei vähennä- perheiden tuen tarpeita. Ongelma ei ole työntekijöiden määrä vaan resurssien kohdennus: se, että a) tehdään vääriä asioita b) tehdään asioita väärin eli tiedon sijaan mutun ja fabrikoitujen asiakirjojen varassa asiakkaita kuulematta ja lakeja noudattamatta. Sosiaalityöntekijät tekevät vääriä asioita- juosten. Kiire ja päätön säntäily paikasta toiseen on itseaiheutettua ja lastensuojelusta puuttuvan tutkimustiedon, strategian, johtamisen ja valvonnan tulosta.
Myöskään perhetyöntekijöiden lisääminen ei ratkaise lastensuojelun kriisiä. Juuri kotiavun korvautuminen psykoanalyysiin perustuvalla perhetyöllä on keskeinen syy nykyiseen kriisiin ja huostaanottojen lisääntymiseen. Pelkästä lastensuojelun arvioinnista on muodostunut vakava oikeusturvariski mille hyvänsä perheelle.
Usein lastensuojelun asiakkuus estää- ei edesauta - tarpeenmukaisen avun saamista.
Lastensuojelun kriisi ratkaistaan molemmissa maissa rohkealla reformilla: investoimalla peruspalveluihin, lopettamalla lastensuojeluun haalittujen valeasiakkaiden asiakkuudet, vähentämällä väärin perustein kansalaisia lastensuojeluun ajavien byrokraattien määrää ja siirtämällä huostaanotto- oikeudenkäynnit hallinto- oikeuksista riippumattomiin tuomioistuimiin.
Resursointivaateen sijaan poliitikkojen tulisi ajaa rehellisyysvaadetta. Pelkästään tosiseikkaselvittelyn, rehellisen dokumentaation ja henkilöstön asianmukaisten vastuu- ja korvausvelvoitteiden avulla suuri osa asiakkuuksista ja oletetuista ongelmista katoaisi välittömästi.
Rehellisyysvaadetta pitäisi ajaa myös lastensuojelun uutisointiin, jota hallitsee yhä lähes täydellinen lähdekritiikin puute ja sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuollon edunvalvonta.
Suomalaiseen lastensuojelu-uutisointiin luottava jää uutispimentoon, tietokatveeseen ja viranomaispropagandan ja sijaishuollon markkinoinnin armoille.
#HuostaanototRuotsissa #LastensuojelunKeskusliitto #UutisiamaailmaltaKansainvälistälastensuojelua #LSKLuutiskirje #MariaPärssinen #UppdragGranskningSVT #Mardrömmen
#lastensuojelunresurssipula #lastensuojelunhenkilöstömitoitus #Lastenkaappausonraakabisnes #EvaAminoff #Lapsenparasyhdessäenemmänhuostaanottoja
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mll-lapset-eivat-koe-saavansa-apua-ammattiauttajilta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkijat-heraavat-myohaan-sijaishuollon-vakivaltaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-sosiaalityontekijat-valtasivat-tyovoimatoimistotkin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tietoisuustaidot-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-estavat-sijaisperheidensa-rikostutkinnat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-edunvalvojien-maaramisperusteet-ja-toiminta-ovat-lainvastaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-oikeuksien-komitealle-voi-pian-valittaa-lapsen-oikeuksien-loukkauksista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-v-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-on-onnistuminen-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hackneyn-mallin-negatiiviset-seuraukset-nakyvat-jo
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/80-lastensuojelun-kriisi-jatkuu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityossa-ei-osata-hoitaa-seksuaalivakivallan-uhreja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-pakkoavioliitot-yleistyvat-suomessakin-lainsaadanto-laahaa-perassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sharia-lakia-sovelletaan-jo-suomessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-ei-puutu-turvapaikanhakijalasten-ongelmiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-suomessa-ei-ole-tehty-yhtaan-rikosilmoitusta-silpomisesta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tyttojen-silpomiseen-ei-uskalleta-puuttua-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-lopetettava-hyssyttely-islamismin-tuottamista-ongelmista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhehoidon-mallinnusta-vai-edunvalvontaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nkmr-tayttaa-20-vuotta-joulukuussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelua-amerikassa-talentialaisittain
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-luottamus-lastensuojeluun-vaatii-byrokraattien-maaran-rajaamista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma