Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

UUSI TURVAKOTILAKI 2015: Mikä on valtiollinen osuus turvakotipalveluissa suhteessa huostaanottoihin?

16/3/2015

6 Comments

 
Picture
Lastensuojelukertoimen poistuttua on lastensuojeluun pesiytynyt uusi ilmiö: Ensi- ja turvakotien käyttöasteen räjähdyksellinen kasvu toteutettavassa lastensuojelussa.

Ensi-ja turvakotien valtiollinen osuus ajettiin läpi sillä välin, kun valtamediakin kiinnitti huomiota lastensuojelun valtionosuuteen ja lastensuojelukertoimen poistumiseen:

"Tähän asti järjestöt ovat ylläpitäneet turvakoteja ilman valtion tukea ja kuntien ostopalveluiden turvin, mutta vuoden alussa voimaan astunut turvakotilaki siirtää taloudellisen vastuun valtiolle." – Lähde.

Nyt on osoittautunut, että kunnat arvioittavat "ulkopuolisilla tahoilla" lastensuojelun tarpeellisuutta sijoittamalla perheitä Ensi- ja turvakoteihin "avohuollon tukitoimen sijoitus"-päätöksellä. Mikäli asiakas kieltäytyy menemästä arvioitavaksi suljettuun ja valvottuun ympäristöön, nostaa lastensuojelu välittömästä pöytään kortin nimeltään kiireellinen sijoitus. Asiakkaan mielipidettä tai mahdollista vaihtoehtoa ei kuulla, koska sitä ei nähdä viranomaisen etuna.


Asiakkaalle luodaan fiktiivinen huoli omasta tilasta

Asiakkaan tiedusteluihin pyritään vastaamaan lähinnä siten, että pidetään asiakasta ymmärtämättömänä hahmottamaan omaa tai lapsensa etua. Samalla luodaan uhkakuvia, joita Turvakoti ruokkii välittömästi, kun asiakas on kirjattu sisään palveluun. Provokaatio ja manipulointi alkaa tyypillisesti näillä sanoilla: "Täällä sinulla ei ole mitään hätää, voit levätä ihan rauhassa ja koota ajatuksesi, me tuemme sinua."

Näin rakennetaan
asiakkaalle fiktiivinen kuva siitä, että hän ei olisi huomannut itse olevansa vaarassa tai vaikkapa henkisen väkivallan alaisuudessa elävä narsistin uhri. (Narsismi on aikamme muotivillitys, johon on näppärää vedota.) Asiakkaan kuullen lietsotaan huolta puolisosta ja ystävistä eli siitä, kuinka nämä läheiset manipuloinnillaan vaikeuttavat asiakkaan elämää kotona.


Kerta (jos toinenkin) kiellon päälle

Asiakkaalle tehdään
selväksi hänen "oikeutensa":

1) Nauhoittaa ei saa, koska SE ON RIKOS.
2) Yhteyttä ei saa pitää tiettyihin ystäviin, KOSKA HE OVAT VAARAKSI.
3) Mistään talon sisällä tapahtumista EI SAA KERTOA.
4) Mitään sosiaalitoimen tai turvakodin asiamateriaalia EI SAA KYSEENALAISTAA.
5) Ei saa myöskään PYYTÄÄ APUA ULKOPUOLISELTA. Esimerkiksi omaa tukihenkilöä EI SAA KÄYTTÄÄ, koska tukihenkilö valitaan huolellisesti viranomaisorganisaatiosta ja asiakkaalle tarjoillaan
luottamuksen herättämisen eleenä esimerkiksi poliisia tueksi.

Säännöt tehdään asiakkaalle hyvin selväksi myös muilla saroilla:

6) Turvakodista ei saa poistua kotiin, koska kotonahan on vaara lapsen kanssa, MUUTOIN LAPSI SIJOITETAAN kiireellisesti.
7) Kylälle tai ULOS EI SAA LÄHTEÄ, ellei ole antanut henkilökunnalle tarkasti selkoa siitä, minne menee ja ketä tapaa ja koska palaa takaisin.


Ensi- ja turvakoti osana lastensuojelubisnestä ja asiakashankintaa

Tässä on vasta jäävuoren huippu siitä, miten nykyisin lastensuojelu on keksinyt konstin palauttaa menetetty lastensuojelukerroin
takaisin kunnan kassaan. Asiakirjat luodaan palvelemaan viranomaista ja heidän yhteistyökumppaneitaan, jotta rahavirta ei ehdy.

Tuskin päättäjät tätä ajoivat päätöstä tehdessään.


Kyyla

Muita Lokakuun julkaisuja turvakotiaiheesta:

☞ Lastensuojeluilmoitus & tarkastuspyyntökohteesta: Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti (Jyväskylä)
☞ TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
☞ Käsi sydämelle, oletko tehnyt joskus huonoja valintoja vanhempana?
☞ Home- ongelmat vallankäytön välineenä
☞  Kaapatut lapset: Viranomaiset ovat jättäneet heitteille äidin ja Ruotsiin kaapatut lapset
☞ Kauhutarina tosielämästä, osa 4: "Kunnioita tarkkailijaasi."
☞  Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
☞  10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua

6 Comments
Osa lapsibisnesketjua
16/3/2015 11:59:45 pm

Ensi-ja turvakodit perustettiin aikoinaan nuoria, yksinäisiä tai pulassa olevia äitejä ja vauvoja tukemaan. Keskeistä on ollut vähävaraisten äitien ja vauvojen elämän alkuun auttaminen.

Ja... nykyisin vaikuttaa siltä, että ensi- ja turvakodin yksi vahva tehtävä on kirjoittaa lausuntoja sossulaan, jotta huostaanottoja saadaan yhä enenevissä määrin tehtyä. Ja lausunnot ovat tyyliä; "äiti ei katsonut lastaan silmiin leikin aikana, äiti ei kehotuksestamme huolimatta pitänyt syöttäessään lastaan käsivarrellaan, kuten neuvoimme."
Eli todella pinnallista, huostaanottoon tähtäävää tarkoituksenhakuista toimintaa. Vanhempia ja heidän pieniä lapsia kyylätään vieraassa ympäristössä - eikä neuvota ja tueta.

Ensi- ja turvakodit ovat nykyisin osa lapsibisnesketjua, jonka tarkoitus on sijaishuollon asiakasvirran varmistus. Ne kokevat kasvatus- ja yhteistyökumppaneikseen enää vain sijaishuollon. Lapset ja vanhemmat on heitetty yli laidan.


Reply
Ensi- ja turvakotijärjestelmä purettava
17/3/2015 12:13:50 am

Ensi- ja turvakotijaksot maksavat kymmeniä tuhansia, eikä näissä "kodeissa" silti pystytä järjestämään äideille edes ruokaa tai lepoa tuesta puhumattakaan. Uupuneet äidit eivät saa levätä huoneissaan päivisin eivätkä saa edes lastenhoito- tai mitään muutakaan apua.

Ensi- ja turvakotimaksusitoumusten sijaan kuntien kannattaisi järjestää avunpyytäjille vaikka palveluseteleillä uusi asunto ja koti- ja terapiapalvelua. Nämä saisi murto-osalla ensi- ja turvakotijakson hinnasta ja näin asiakkaat saisivat oikeaa, tarpeenmukaista apua.

Nykyinen ensi- ja turvakotijärjestelmä tuottaa vain viranomaisvastaisuutta, jäävejä vanhemmuudenarviointeja ja huostia ja syrjäytyneitä lapsia ja perheitä.

Jokin valistunut psykologian yksikkö voisi suorittaa myös klassisen kokeen osoittamaan ensi- ja turvakotiarviointien laatua: jos ensi- ja tuvakotiin pakataan tavallisia äitejä sosiaalitoimen negatiivisilla "ennakkotiedoilla" kuinka moni heistä saa riittämättömän vanhemmuuden leiman ja huostaanottopäätöksen?

Reply
Jyväskylän enskalta hyväksikäyttävään sijaisperheeseen
17/3/2015 12:22:20 am

"Keski- Suomen ensi- ja turvakoti tarjosi väsyneelle äidille "perhekuntoutusta" lastensuojelun pyynnöstä. Kuntoutus olikin vanhemmuudentarkkailua. Äidin arvioitiin olevan liian väsynyt. Hänen pieni tyttönsä sijoitettiin Keski- Suomen sijaishuoltoyksikön etsimään perheeseen noin puolentoista vuoden ikäisenä. Äidille ei aluksi kerrottu, minne lapsi vietiin. Kuukauden päästä hän sai tavata lastaan ensimmäisen kerran valvotusti eräässä lastenkodissa. Tytön silmät olivat niin turvoneet, ettei äiti ollut tunnistaa lastaan. Sijaisvanhemman mielestä tyttö oli vain vähän kipeä. Äiti vei lapsen lääkäriin, joka totesi lapsella allergisen reaktion. Äiti oli kertonut tytön allergiataipumuksesta sosiaalitoimelle aiemmin mutta nämä valitsivat lapselle silti perheen, jossa oli eläimiä.
Keski- Suomen sijaishuoltoyksikkö etsi lapselle uuden paikan. Siellä tyttö asui puoli vuotta. Äiti epäili, että joku sijaisperheessä käytti hänen lastaan seksuaalisesti hyväkseen. Sijaishuoltoyksikkö ei löytänyt kolmatta perhettä.
Kolmas sijoitus tehtiin Pelastakaa Lapset ry:n avulla. Äiti sai kuulla myöhemmin palaverissä, että uusi sijaisperhe oli ilmoittanut etsiväänsä pientä tyttöä, jonka voisi adoptoida. Äiti ilmoitti, ettei suostuisi adoptioon ja lapsi sijoitettiin kolmanteen sijaisperheeseen. Sosiaalityöntekijät eivät nähneet tarpeellisena äidin ja sijaisvanhempien yhteistyötä. Nämä tutustuivat vasta lapsen sijoituksen kestettyä lähes kaksi vuotta ja juttelivat lopulta kaikki asiat halki , hyvässä hengessä. Sijaisäiti kertoi ilmoittaneensa aiemmin Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijälle, että hän oli epäillyt tytön kohdanneen seksuaalista hyväksikäyttöä toisessa sijaisperheessä. Äiti järkyttyi.
-Minäkin olin aiemmin puhunut epäilyistäni omalle sosiaalityöntekijälleni, mutta minut nähtiin vain hankalana ihmisenä, joka ei halunnnut tulla toimeen sijaisvanhempien kanssa. Seksuaalirikosepäilyjä ei tietääkseni kirjattu mihinkään." lainaus Syvälä: Hukassa huostassa

Jyväskylän sijaishuoltoyksikön jatkuva ala-arvoinen toiminta ylittää jo hälytysrajan. Mielestäni olisi jo syytä kertoa nimillä ketkä "osaajat" olivat tämänkin perheen teurastuksen takana ja ketkä kaikki viranomaiset olivat mukana teurastusta siunaamassa. Kertokaa, ken tietää!
Sijaisäiti kertoi ilmoittaneensa aiemmin Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijälle, että hän oli epäillyt tytön kohdanneen seksuaalista hyväksikäyttöä toisessa sijaisperheessä. Äiti järkyttyi.
-Minäkin olin aiemmin puhunut epäilyistäni omalle sosiaalityöntekijälleni, mutta minut nähtiin vain hankalana ihmisenä, joka ei halunnnut tulla toimeen sijaisvanhempien kanssa. Seksuaalirikosepäilyjä ei tietääkseni kirjattu mihinkään."

Sosiaalitoimen työtavat tuntien on täysin mahdollista, että tuohon kakkosperheeseen sijoitetaan lapsia edelleen.

Voi myös kysyä kuinka monta perhettä tietyt mielivaltaisesti toimivat virkarouvat ovat jo ehtineet toimillaan tuhota.

Reply
turvakodin uhri
17/3/2015 12:39:59 am

kuinka moni lapsi menettää ainakin toisen vanhemman kun turvakodit kirjoittavat lausuntoja joissa miestä syytetään koko maailman pahasta keksityilla tarinoilla

Reply
koska tutkitaan?
17/3/2015 02:17:42 am

Jyväskylän ensi- ja turvakodin avohoidon hinta on noin yli 1000 euroa ja laitoshoidon yli 3500 euroa viikko. Eli yli 14 000 euroa kk per hlö. Vaikuttavuutta tai asiakaspalautetta ei tietenkään ole tutkittu mitenkään. Ainoa kanava antaa asiakaspalautetta ja kertoa omista kokemuksista ovat anonyymit keskustelupalstat, joilta niiltäkin poistetaan kriittinen palaute ja jopa kokonaiset paikkaa käsittelevät keskusteluketjut.

Kuka kaupungin päättäjistä patistaisi riippumattoman tutkimustahon tekemään ison otannan asiakaskyselyn ( satunnaisotanta, relevantit kysymykset myös negatiivisia kokemuksia mittaavilla asteikoilla) jotta tuonkin paikan puoskaroinnit viimein selvitettäisiin?

Reply
Eikö Suomessa riitä autettavia muutoin kuin ryöstämällä?
17/3/2015 03:11:04 am

Kyllä on kaikenlaiset keinot keksitty kyniä veronmaksajien rahat. Ja kaikki on poissa lasten selkänahoista! Eikö sijaisperheet kavahda ja älähdä tällaista toimintaa. Nekään, jotka ovat rehellisellä asialla? Luulisi heidän haluavan parasta lapsille.
Nyt jos koskaan on aika syynätä vaalilistoja tiheän kamman kera. Politiikkaa tää lapsi-business on, usko tai älä.

Reply



Leave a Reply.

    Picture

    Kyyla-Noita

    Gryyla Kyyla. Olen lastensuojelussa toimiva omantunnon ääni ja sekarotuinen noita. Suonissani virtaa Saamen kaamoksen ja kiertolaiskansan tumma ja hehkuva veri, sekoittuen siniverisiin. Koulunpenkkejä on kulutettu aina korkeakoulua myöten, enkä vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Kierrän luudallani läpi valtakuntamme raviten itseni sekä 12 lastani rikollisilla viranomaisilla. Autan lapsia, välittämättä aikuisten tunteista tippaakaan. Sillä lastensuojelu kuuluu lapsille, eikä sillä saa suojella aikuisia.

    Kieleni on säilä, joka terävävyydessään on viiltävä omaantuntoon asti. Katseeni on polttava, jotta voin merkitä mädät virkakunnan edustajat. Käteni on parantava silloin, kun ihminen ja viranomainen on oppiva virheistään.

    Picture

    Arkisto

    February 2017
    December 2016
    April 2015
    March 2015
    February 2015

    Kategoriat

    All

    RSS Feed

INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture