Luin tänään artikkelin, joka sai minut miettimään ja näkemään jotain selvemmin.
Kiusaaminen ja kiusatuksi tulo. Kiusaaja ja kiusan uhri. Jotain ikävää ja hyvin tavallista. Niin tavallista, että viitsiikö siitä puhuakaan? Eikö se nyt ole vähän yksityisasia, jos sinua kiusataan? Ellet sitten ole lapsi. Kaikissa kouluissahan on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen! Teoriassa kiusaamista ei juuri pitäisi esiintyä enää. Vaan onko sinussa itsessäsi jotain pielessä? Menitkö ja ärsytit? Mikä luulet olevasi, tuollainen herkkänahka! Katso peiliin!
Mikä lienee totuus? Kaikkia ei varmaan kiusata, eivätkä kaikki kiusaa. Tunnetko ketään, kenen lähipiiriin ei kuuluisi ihmistä, jolla on näkymättömät arvet ihossaan, haava sisimmässään, pelko toista ihmistä kohtaan kiusaamisen vuoksi? Minä en.
Minua on kiusattu. Olen joskus koettanut itsekin kiusaajan osaa; muistan vallan tunteen, jonka saa, kun mollaa ja irvailee toista. Sen jälkeen koin kyllä niin pahaa oloa, etten muuttanut suuntaa, hypännyt ilkeilijäjunaan. Ehkä sain jos syntymässä luonnon, joka imee jotain minua kohti? Vai tuliko se siitä, että en oppinut luottamaan, kuten suotavaa olisi ollut?
Päivähoidossa hoitokaveri puri rystyseni rikki niin että veri virtasi. Moneen kertaan. Samassa paikassa hoitajan oma lapsi toistuvasti tahallaan jätti auttamatta pienempää vessassa, missä käteni ei yltänyt valokatkaisijalle. Se wc oli minulle kauhujen paikka. Olin tuolloin 5-vuotias. Pikkuisempi ollessani vanhempani olivat jo kertaalleen vaihtaneet hoitopaikkaani, koska olin aina hakiessa kovin vakava ja silmät suurina katseleva, en oma itseni. Päättelivät, että jotain on pielessä, vaikka en osannut kertoa, mitä.
Kotona ei kiusattu. Mutta oli jotain muuta. Kaikki oli hyvin ja ei ollut.
Koulussa oli pientä-sievää; nimittelyä, porukasta ulos sulkemista, ylenkatsetta, pipon vientiä. Niistä ei jäänyt suurempia traumoja, mutta eivät ne toki mukavia kokemuksia olleet. Kuinkahan moni koululainen kokee samaa tänään? Sen sijaan, että saisi olla iloinen ja huoleton.
Muuttaessani paikkakunnalta toiselle kouluiässä jouduin pahemman kohtelun kouriin. Yksin, vailla kaveria olin helppo uhri. Muutama luokkatoveri käytti sen huolella hyväkseen. Kohtelu oli sellaista, että muistan hyvin ajatelleeni, että kiusaajat olivat hyvin ilkeitä ja kieroja, että tuollainen ei saisi kukaan olla kenellekään.
Se saattoi olla kypsää ajattelua ikään verraten. Minulla oli kokemusta.
En avaa tapahtumia; sen vain, että se sattui niin, että koen yhä joskus suurta raivoa pääpukaria kohtaan.
Syyskuussa olen menossa tuon ajan luokkakokoukseen. Odotan kiusaajani tapaamista. Minulla on hänelle asiaa. Haluaisin kysyä, onko hänellä lapsia ja jos on, onko hän kasvattanut heistä kiusaajia.
Aikuisena olen kokenut asioita, joista voi edelleen löytää kiusan tunnusmerkit. Osaan nykyään suhtautua asiaan paremmin. Helpolla minua ei maahan lyödä. Enää. Koulutus on tuottanut tulosta, voi sanoa.
Parisuhdeväkivalta, henkinen tai fyysinen ja usein molempia yhtä aikaa. Niistä ei ole helppo puhua. Eikä ole aina helppo irtaantua, erota. Varsinaankaan , jos on lapsia. Silti pitäisi, ajoissa. Etenkin, jos on lapsia. Olen avioeroni jälkeen ollut pöllämystynyt siitä, miksi tein sen vasta silloin, miksi en lähtenyt vuosia aiemmin.
Työpaikkakiusaaminen on myös raakaa, siihenkin olen törmännyt. Erityisen vaikea tilanne on, jos siinä on osapuolen esimies tai muuten sinua ylempi henkilö. Asioiden esiin ottamisen pitäisi auttaa. Paino sanalla pitäisi. Jälleen etenkin, jos kyse on esimiesasemassa olevasta tekijästä. Piiri sulkeutuu tehokkaasti.
Pahinta kiusaamista on mielestäni kuitenkin perheen, suvun ja ystävien eli läheisimpiesi taholta tuleva henkinen pahoinpitely. Kiusaa vailla vertaa. Moni ei sellaisesta edes selviä. Narsismi on leimattu muoti-ilmiöksi ja osin varmasti sitä onkin. Aidon narskun uhrin osa on silti niin karmea, että aihetta ei kannata liian herkästi painaa villaisella taustoja tutkimatta. Mikään ei kai opeta niin paljoa elämästä, kuin se kohtalo. Mikäli siitä pääsee yli, lienee onnellinen, onnekas, jopa vahva.
Valitettavasti myös yhteiskunta kiusaa satojatuhansia matteja ja maijoja niin pahoin, että siitä pitää puhua oikeilla nimillä, oikealla ääneen painolla ja kovaa. On viranomaiskiusaa. On poliittisen kentän tekemää kiusaa. On päättäjien systemaattista, raakaa kiusaa, joka saa lassen polvilleen. Ja jossain kaikuu nauru. On tullut jotenkin salaa, vaivihkaa, hiipien hyväksyttäväksi jonkin aseman tai viran takaa läimiä ihmistä, toisen viran takaa hyväksyä se ja väittää mustaa valkoiseksi. Kolmas pooli sitten jättää asian pöydälle, hautaa mappeihin ja tiedostojen syvyyksiin ja neljäs jättää tutkimatta, koska ei näe siihen aihetta. Koska... viranomainen/päättäjä ei toimi väärin, joten ihmisen on oltava väärässä, valehtelija, narri.
Kieroilu ei lopu, se on vasta alussa.
Ellemme sano yhdessä STOP. Ellemme huuda LO-PE-TA!
Kaikki kiusa, kaikki kieroilu toisia vastaan, kaikki ilkeät teot, satuttaminen.
Artikkeli, jonka luin? Kodin kuvalehti; "Psykologi Vesa Nevalainen: Kiusaaja on tahallaan ilkeä."
"Kukaan ei kiusaa vain siksi, että on ajattelematon. Kiusaaminen vaatii suunnitelmallisuutta, sosiaalisia taitoja ja ilkeyttä." Mietin noita lauseita ja minulla kolahti. Niin, sitä se on, ajattelin. Olen ollut samaa mieltä aina. Oli vain vapauttavaa lukea se ammattilaisen kertomana. Ihminen, joka minuun on pahiten koskenut, on ollut hyvin läheinen. Juuri sellainen ihminen, jonka olisi pitänyt vain suojella ja pitää puoliani muita vastaan. En ole koskaan voinut ymmärtää, miksi. Tiedän kyllä, miksen ymmärrä. Koska en ole sellainen itse. Siitä olen iloinen ja ylpeä. Se on lahja, jota voin jakaa eteenpäin.
Ota koppi!
Vielä yksi asia:
Kun kirjoitus käsittelee tällaista aihetta sisältäen paljon omakohtaista materiaalia, voit saada kuvan minusta synkkänä hiiviskelijänä/kaunaisena sivustakatsojana/friikkinä/kateellisena ämmänä tahi muuta kummaa ja ikävää. Nou way!, sanon sinulle hymyillen. "Katso, tässä minä olen ja nauran!" Kiusaamisen kokemukset ovat vain osa kokemuksiani, sirpaileita elämääni - ja on niin paljon muutakin. Paljon enemmän hyvää!
Sinulla myös! Jos ei tänään, niin huomenna. Muista se. There will be light.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Lastensuojelulapsen kuolema 2
☞ Lastensuojelulapsen kuolema
☞ Murhaa puolustelematta
☞ Muhos: Henkirikoksellakin kiillotetaan lastensuojelun imagoa
☞ Kahvia juristille
☞ SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
☞ Työttömien syyllistäminen ja luokkaerojen vähättely ovat älyllistä laiskuutta
☞ Tuusulan lastensuojelu: huostaanottoja ja adoptioita
☞ Aluehallintoviraston puujalkaratkaisu: Joensuun lastensuojelu toimi oikein
☞ Valehtelevat sosiaalityöntekijät aiheuttivat 10,6 miljoonan laskun
Kiusaaminen ja kiusatuksi tulo. Kiusaaja ja kiusan uhri. Jotain ikävää ja hyvin tavallista. Niin tavallista, että viitsiikö siitä puhuakaan? Eikö se nyt ole vähän yksityisasia, jos sinua kiusataan? Ellet sitten ole lapsi. Kaikissa kouluissahan on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen! Teoriassa kiusaamista ei juuri pitäisi esiintyä enää. Vaan onko sinussa itsessäsi jotain pielessä? Menitkö ja ärsytit? Mikä luulet olevasi, tuollainen herkkänahka! Katso peiliin!
Mikä lienee totuus? Kaikkia ei varmaan kiusata, eivätkä kaikki kiusaa. Tunnetko ketään, kenen lähipiiriin ei kuuluisi ihmistä, jolla on näkymättömät arvet ihossaan, haava sisimmässään, pelko toista ihmistä kohtaan kiusaamisen vuoksi? Minä en.
Minua on kiusattu. Olen joskus koettanut itsekin kiusaajan osaa; muistan vallan tunteen, jonka saa, kun mollaa ja irvailee toista. Sen jälkeen koin kyllä niin pahaa oloa, etten muuttanut suuntaa, hypännyt ilkeilijäjunaan. Ehkä sain jos syntymässä luonnon, joka imee jotain minua kohti? Vai tuliko se siitä, että en oppinut luottamaan, kuten suotavaa olisi ollut?
Päivähoidossa hoitokaveri puri rystyseni rikki niin että veri virtasi. Moneen kertaan. Samassa paikassa hoitajan oma lapsi toistuvasti tahallaan jätti auttamatta pienempää vessassa, missä käteni ei yltänyt valokatkaisijalle. Se wc oli minulle kauhujen paikka. Olin tuolloin 5-vuotias. Pikkuisempi ollessani vanhempani olivat jo kertaalleen vaihtaneet hoitopaikkaani, koska olin aina hakiessa kovin vakava ja silmät suurina katseleva, en oma itseni. Päättelivät, että jotain on pielessä, vaikka en osannut kertoa, mitä.
Kotona ei kiusattu. Mutta oli jotain muuta. Kaikki oli hyvin ja ei ollut.
Koulussa oli pientä-sievää; nimittelyä, porukasta ulos sulkemista, ylenkatsetta, pipon vientiä. Niistä ei jäänyt suurempia traumoja, mutta eivät ne toki mukavia kokemuksia olleet. Kuinkahan moni koululainen kokee samaa tänään? Sen sijaan, että saisi olla iloinen ja huoleton.
Muuttaessani paikkakunnalta toiselle kouluiässä jouduin pahemman kohtelun kouriin. Yksin, vailla kaveria olin helppo uhri. Muutama luokkatoveri käytti sen huolella hyväkseen. Kohtelu oli sellaista, että muistan hyvin ajatelleeni, että kiusaajat olivat hyvin ilkeitä ja kieroja, että tuollainen ei saisi kukaan olla kenellekään.
Se saattoi olla kypsää ajattelua ikään verraten. Minulla oli kokemusta.
En avaa tapahtumia; sen vain, että se sattui niin, että koen yhä joskus suurta raivoa pääpukaria kohtaan.
Syyskuussa olen menossa tuon ajan luokkakokoukseen. Odotan kiusaajani tapaamista. Minulla on hänelle asiaa. Haluaisin kysyä, onko hänellä lapsia ja jos on, onko hän kasvattanut heistä kiusaajia.
Aikuisena olen kokenut asioita, joista voi edelleen löytää kiusan tunnusmerkit. Osaan nykyään suhtautua asiaan paremmin. Helpolla minua ei maahan lyödä. Enää. Koulutus on tuottanut tulosta, voi sanoa.
Parisuhdeväkivalta, henkinen tai fyysinen ja usein molempia yhtä aikaa. Niistä ei ole helppo puhua. Eikä ole aina helppo irtaantua, erota. Varsinaankaan , jos on lapsia. Silti pitäisi, ajoissa. Etenkin, jos on lapsia. Olen avioeroni jälkeen ollut pöllämystynyt siitä, miksi tein sen vasta silloin, miksi en lähtenyt vuosia aiemmin.
Työpaikkakiusaaminen on myös raakaa, siihenkin olen törmännyt. Erityisen vaikea tilanne on, jos siinä on osapuolen esimies tai muuten sinua ylempi henkilö. Asioiden esiin ottamisen pitäisi auttaa. Paino sanalla pitäisi. Jälleen etenkin, jos kyse on esimiesasemassa olevasta tekijästä. Piiri sulkeutuu tehokkaasti.
Pahinta kiusaamista on mielestäni kuitenkin perheen, suvun ja ystävien eli läheisimpiesi taholta tuleva henkinen pahoinpitely. Kiusaa vailla vertaa. Moni ei sellaisesta edes selviä. Narsismi on leimattu muoti-ilmiöksi ja osin varmasti sitä onkin. Aidon narskun uhrin osa on silti niin karmea, että aihetta ei kannata liian herkästi painaa villaisella taustoja tutkimatta. Mikään ei kai opeta niin paljoa elämästä, kuin se kohtalo. Mikäli siitä pääsee yli, lienee onnellinen, onnekas, jopa vahva.
Valitettavasti myös yhteiskunta kiusaa satojatuhansia matteja ja maijoja niin pahoin, että siitä pitää puhua oikeilla nimillä, oikealla ääneen painolla ja kovaa. On viranomaiskiusaa. On poliittisen kentän tekemää kiusaa. On päättäjien systemaattista, raakaa kiusaa, joka saa lassen polvilleen. Ja jossain kaikuu nauru. On tullut jotenkin salaa, vaivihkaa, hiipien hyväksyttäväksi jonkin aseman tai viran takaa läimiä ihmistä, toisen viran takaa hyväksyä se ja väittää mustaa valkoiseksi. Kolmas pooli sitten jättää asian pöydälle, hautaa mappeihin ja tiedostojen syvyyksiin ja neljäs jättää tutkimatta, koska ei näe siihen aihetta. Koska... viranomainen/päättäjä ei toimi väärin, joten ihmisen on oltava väärässä, valehtelija, narri.
Kieroilu ei lopu, se on vasta alussa.
Ellemme sano yhdessä STOP. Ellemme huuda LO-PE-TA!
Kaikki kiusa, kaikki kieroilu toisia vastaan, kaikki ilkeät teot, satuttaminen.
Artikkeli, jonka luin? Kodin kuvalehti; "Psykologi Vesa Nevalainen: Kiusaaja on tahallaan ilkeä."
"Kukaan ei kiusaa vain siksi, että on ajattelematon. Kiusaaminen vaatii suunnitelmallisuutta, sosiaalisia taitoja ja ilkeyttä." Mietin noita lauseita ja minulla kolahti. Niin, sitä se on, ajattelin. Olen ollut samaa mieltä aina. Oli vain vapauttavaa lukea se ammattilaisen kertomana. Ihminen, joka minuun on pahiten koskenut, on ollut hyvin läheinen. Juuri sellainen ihminen, jonka olisi pitänyt vain suojella ja pitää puoliani muita vastaan. En ole koskaan voinut ymmärtää, miksi. Tiedän kyllä, miksen ymmärrä. Koska en ole sellainen itse. Siitä olen iloinen ja ylpeä. Se on lahja, jota voin jakaa eteenpäin.
Ota koppi!
Vielä yksi asia:
Kun kirjoitus käsittelee tällaista aihetta sisältäen paljon omakohtaista materiaalia, voit saada kuvan minusta synkkänä hiiviskelijänä/kaunaisena sivustakatsojana/friikkinä/kateellisena ämmänä tahi muuta kummaa ja ikävää. Nou way!, sanon sinulle hymyillen. "Katso, tässä minä olen ja nauran!" Kiusaamisen kokemukset ovat vain osa kokemuksiani, sirpaileita elämääni - ja on niin paljon muutakin. Paljon enemmän hyvää!
Sinulla myös! Jos ei tänään, niin huomenna. Muista se. There will be light.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Lastensuojelulapsen kuolema 2
☞ Lastensuojelulapsen kuolema
☞ Murhaa puolustelematta
☞ Muhos: Henkirikoksellakin kiillotetaan lastensuojelun imagoa
☞ Kahvia juristille
☞ SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
☞ Työttömien syyllistäminen ja luokkaerojen vähättely ovat älyllistä laiskuutta
☞ Tuusulan lastensuojelu: huostaanottoja ja adoptioita
☞ Aluehallintoviraston puujalkaratkaisu: Joensuun lastensuojelu toimi oikein
☞ Valehtelevat sosiaalityöntekijät aiheuttivat 10,6 miljoonan laskun
RSS Feed
