<![CDATA[Lokakuun liike - Haudatut tarinat Blogi]]>

<![CDATA[Lokakuun liike - Haudatut tarinat Blogi]]>Wed, 07 May 2025 13:22:11 +0300Weebly<![CDATA[Filantropian ehdoilla: Maailman Pankki, YK, WHO ja kansallisvaltiot pakkosterilisoimassa köyhät]]>Sat, 02 Feb 2019 15:33:40 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/filantropian-ehdoilla-maailman-pankki-yk-who-ja-kansallisvaltiot-pakkosterilisoimassa-koyhat

Perussa sadat tuhannet naiset joutuivat 1990-luvun lopulla valtion politiikan uhreiksi, joissa naiset sterilisoitiin ilman tiedotusta toimenpiteestä ja ilman heidän suostumustaan. Sterilisointi tapahtui epävarmoissa, tappavissa olosuhteissa. Menettelyn seurauksena kymmeniä naisia kuoli. Tuhannet joutuvat selviytymään elinikäisistä henkisistä ja fyysisistä seurauksista. Heidän perheensä ovat edelleen köyhiä ja vailla oikeusturvaa tapahtuneesta.

"Vuonna 1974 - Maailman väestö oli kasvanut noin neljään miljardiin ihmiseen - etenkin ns. Kolmannessa maailmassa. Minkä vuoksi amerikkalaiset pelkäsivät, että useat köyhemmät valtiot voisivat muuttua kommunistisiksi kylmän sodan aikana. Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger kirjoitti muutama kuukausi ennen YK:n maailman väestökonferenssia Bukarestissa salaisen muistion: "Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ensisijaisena tavoitteena on väestön vähentäminen - muissa maissa.”

Maailmanpankki, YK ja USAID syntyvyyttä rajoittamassa

Sekä Maailmanpankki, Yhdistyneet Kansakunnat (YK) että Yhdysvaltojen kansainvälinen kehitysvirasto (USAID) asettivat etusijalle syntyvyyden vähentämisohjelmien edistämisen kolmannen maailman maissa 1960-luvulta lähtien. Se oli suunniteltu ensisijaiseksi välineeksi liikakansoituksen ja siihen liittyvien köyhyyden, kaaoksen, massiivisen muuttoliikkeen, terrorismin ja ympäristökatastrofien torjuntaan. Tämä itsemääräämisoikeuden haudalla tanssiva fyysisen koskemattomuuden loukkaamisen strategia aloitettiin Intiassa jo 1950-luvulla.

Vuonna 1952 Intiasta tuli ensimmäinen valtio, joka loi itselleen lain väestönrajoittamispolitiikalle. Vuonna 1955 Intian hallitus otti yhteyttä Rockefeller -säätiöön ja vuotta myöhemmin se aloitti Rockefeller-säätiön konsultoinnin pohjalta perhesuunnitteluohjelman. Sen jälkeen hallitus on asettanut monia kunnianhimoisia tavoitteita, mutta jäänyt moraalisten ongelmien vuoksi, kerta toisensa jälkeen, kauas niistä.
Kunnes Maailmanpankin, YK:n väestörahaston ja kansainvälisten kehitysvirastojen 20 miljoonan dollarin lainan tukemana Intia alkoi vähentää väestöä huomattavasti jo 1970-luvulla.

Yhdysvallat yhdisti 60-luvulla viljan toimitukset Intiaan ja amerikkalaisten väestöasiantuntijoiden kouluttautumisen/työllistämisen Intiassa luodakseen vientikelpoisia työkalupakkeja muualle kolmateen maailmaan. Jotkut kaikkein dramaattisimmista väestötieteellisistä toimenpiteistä tapahtuivat kuitenkin Aasian eliitin kehittäminä omia populaatioita vastaan.
Intian hätätilan vuosina 1975–1977 yli kahdeksan miljoonaa maalla asunutta köyhää intialaista miestä sterilisoitiin. Hallitus lahjoitti köyhiille rahaa, uhkasi heitä kotiensa tuhoutumisella ja pakotti heitä väkivallalla.

Intia 1970 -luvulta eteenpäin

Vuonna 2001 intialainen väestötieteilijä Agarwal sanoi, "olemme ylittäneet väestönkasvussa Kiinan”. Kasvamme 13 miljoonalla kansalaisella joka vuosi, joka tarkoittaa tarvetta 127 000 uudelle koululle ja 373 000 uudelle opettajalle, 2 509 000 uutta asuntoa, neljä miljoonaa uutta työpaikkaa, 19 miljoonaa metriä enemmän kangasta, 1,3 miljoonaa tonnia enemmän ruokaa. ”

Sterilisointi on Intiassa ja Brasiliassa eniten käytetty ehkäisyväline. Vaikka vasektomia miehillä on vähemmän monimutkaista ja hedelmällisyys voidaan palauttaa, painopiste on lähinnä naisissa.

1970-luvulla yli 10 miljoonaa intialaista, erityisesti miehiä, sterilisoitiin osana tiukkaa väestöpolitiikkaa. Koska menettelyssä esiintyi runsaasti miesten vastustusta, muutettiin menettelyä käytettäväksi erityisesti naisiin. Käytäntö on edelleen toiminnassa. Uudelleen ja uudelleen julkisuuteen nousee tapahtumia, joissa naisia on pakkosterilisoitu tai he ovat saaneet epäeettisiä kannustimia toimenpiteen toteuttamiseksi. Usein naiset saavat 1100 rupian (noin 17 euroa) suuruisen kannustinpalkkion.

Intian parlamentti hyväksyi vuonna 1995 toisen lain, jolla tuettiin abortteja. Laki sisälsi anteliaita bonuksia: kuusi viikkoa maksettua "aborttilomaa” jokaiselle kaksi lasta synnyttäneelle naiselle. 1990-luvun lopulla YK:n väestöpolitiikasta tietoisemmat valtiot ottivat käyttöön lisää pakkokeinoja painostamaan suuria perheitä. Perheitä, joissa oli enemmän kuin kaksi lasta, kiellettiin osallistumasta paikallisvaaleihin, ei myönnetty lainoja tai valtion työtä ja lapsilta evättiin pääsy valtion oppilaitoksiin.

Vuosina 2003–2012 1434 naista kuoli Intiassa sterilisoinnin seurauksena.

Intian pimeä pakkosterilisointihistoria

YK:n väestövirasto palkitsi vuonna 1983 Intian pääministeri Indira Gandhin sekä Kiinan perhesuunnitteluministeri Qian Xinzhongin 12 500 dollarin arvoisella palkinnolla toteuttamastaan ”perhesuunnittelusta”.

Intian ”hätätilan” vuosina 1975–1977, Indira Gandhin hallitusta syytettiin miesten pakottamisesta sterilisointiin.

Kuten Salman Rushdien romaanissa "Keskiyön lapset" on kuvattu, Sanjay Gandhi, pääministeri Indira Gandhin poika, aloitti äitinsä käskystä toteuttamaan väkivaltaista sterilisointikampanjaa. Hämmästyttävä määrä, 6,2 miljoonaa miesten sterilisointia tapahtui vain vuoden kuluessa ja yhteensä yli 8 miljoonaa kolmessa vuodessa.

Miehillä aloitettiin ja naisilla jatkettiin

Vielä vuosina 2013-2014 Intiassa naisille tehtiin lähes 4 miljoonaa sterilisointia - naiset protestoivat vähemmän äänekkäästi kuin miehet, kertoi tiedetoimittaja Mara Hvistendahl.

Vaikka Intian hallitus on laatinut joukon hygieniatoimenpiteitä ja standardeja turvallisen sterilisoinnin toteuttamiseksi, on aina syntynyt ongelmia ja tuhansia kuolemantapauksia.

Kiinan palkittu perhesuunnitteluministeri Qian Xinzhong suunnitteli käyttöönotetun rangaistusjärjestelmän pariskunnille, joilla oli kaksi tai useampi lapsi sekä naisille, joilla oli toinen lapsi tulossa, ja kieltäytyivät abortista menettivät 20 prosenttia palkastaan. Lähde: nytimes.com

Vaikka Kiinassa, jossa perhesuunnittelu on ollut valtion valtuuttamaa 1980-luvulta lähtien, kuolemantapauksia tapahtuu paljon, ovat Intian sterilisointien olosuhteet paljon pahemmat kuin Kiinassa. Tästä on kansainvälisesti valitettu vuosia, mutta parannuksia ei ole näkyvissä. Lähde BBC marraskuu 2014

Brasilia on osallistunut syntyvyyden torjuntaan helmikuusta 1993. Siellä noin kuusi miljoonaa naista on sterilisoitu - monet vastoin heidän tahtoaan. lähde: Zeit.online

Noin kuusi miljoonaa 15-54-vuotiasta brasilialaista naista on sterilisoitu. Brasilian sukukypsä naispopulaatio on 37 miljoonaa tilastotoimiston IBGE:n mukaan. Monet naisista esimerkiksi 42-vuotias Sonia Beltrao on sterilisoitu vastoin tahtoaan. Seitsemän vuotta sitten, neljännen lapsensa syntymän jälkeen Rion julkisessa sairaalassa lääkäri katkaisi hänen munanjohtimensa, jonka hän sai tietää vasta myöhemmin. "Olen hämmentynyt naiseusluokkani alentamisesta”, sanoi Sonia Beltrao.
Kun hän valitti asiasta toimenpiteen suorittaneen sairaalan johdolle, he kysyivät yllättyneenä: "Miten se voi olla mahdollista?” Rikosoikeudessa sterilisointi katsotaan vakavaksi ruumiinvammaksi , vaikka se tapahtuisi vapaaehtoisesti.

30. elokuuta 1974 - YK:n maailman väestökonferenssi päättyy: syntyvyyden valvonta politiikan keinoksi

"Väestöräjähdyksen" pelko oli yleistä. Kolmas maailman väestökonferenssi, joka pidettiin elokuussa 1974 Bukarestissa, vaikutti tähän näkemykseen. Lähes kahden viikon YK:n kokous, johon osallistui 135 valtiota, oli saapunut paikalle Yhdysvaltojen aloitteesta.

Vuonna 1974 - Maailman väestö oli kasvanut noin neljään miljardiin ihmiseen - kasvua oli etenkin ns. Kolmannessa maailmassa. Amerikkalaiset pelkäsivät, että useat köyhemmät valtiot voisivat muuttua kommunistisiksi kylmän sodan aikana. Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger kirjoitti muutama kuukausi ennen YK:n maailman väestökonferenssia Bukarestissa salaisen muistion: "Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ensisijaisena tavoitteena on väestön vähentäminen - muissa maissa." Maat, jotka hän oli listannut olivat Meksiko, Brasilia, Nigeria, Pakistan Indonesia ja Filippiinit. Kissinger perusti muistionsa Rooman klubin (Club de Rome) asiantuntijaraporttiin "kasvun rajat” vuodelta 1972. Se oli dokumentti, jossa ”liikakansoitus" todettiin suureksi ongelmaksi. Todellisuudessa pyyntö tuli Kissingerin toiselta palkanmaksajalta - Rockefeller perheeltä, jonka palveluksessa hän oli toiminut jo vuodesta 1956. Lopputuloksena Bukarestin kokouksessa oli pyrkimys velvoittaa mahdollisimman monta valtiota suorittamaan YK:n väestönhallintaohjelmia. Lähde WDR

Hedelmällisyysluku

Hedelmällisyysluku on keskimääräinen lasten lukumäärä naisella (kokonaiskertyvyysaste), jota vaaditaan väestön vakiolukuna nykyisessä kuolleisuudessa ja muuttoliikkeitä huomioimatta. Euroopassa karkea ohje hedelmällisyyslukuun on 2,1 lasta naisia kohden. Kaikki EU-maat ovat tämän ohjeen alapuolella, joten pitkällä aikavälillä syntyvien määrä ei enää korvaa kuolemien määrää ja väestö pienenee. Suomi on maailman kärjessä hedelmällisyysluvulla 1,4.
(Kirjoittajan kommentti: Suomi nappasi amerikkalaisten syötin eikä luovu siitä ilmeisesti ennen kuin viimeinen verilinjan suomalainen on maapallolta hävinnyt?

Lue: Suunnitelma NSSM - 200

1950-luvulla Rockefellerin veljekset perustivat Population Council:n (väestöneuvoston) edistämään salonkikelpoisuutensa menettänyttä eugeniikkaa (rodunjalostusoppi), joka peitettiin väestötutkimuksen perhesuunnittelun koreilevaan ulkokuoreen köyhien syntyvyyden vähentämiseksi. Rockefeller-veljekset olivat 1970-luvulla vastuussa Yhdysvaltain hallituksen Top Secret -hankkeesta, jonka ohjasi Rockefeller perheen kansallinen turvallisuusneuvonantaja Kissinger, NSSM-200, "Maailmanlaajuisen väestönkasvun vaikutukset Yhdysvaltojen turvallisuuteen ja merentakaisiin etuihin”.

Kissingerin vuoden 1974 suunnitelman NSSM-200 mukaan, jota pidettiin salaisena vuoteen 1992 saakka, syntyvyydenvalvonta ja sterilisointi on kerrottu aloitetun 12 kehitysmaassa, myös Brasiliassa.

Maailman väestön on arvioitu olevan 9,6 miljardia ihmistä vuonna 2050, erityisesti kehitysmaiden korkea lisääntymistaso ja nopeasti vähentyneet luonnonvarat olivat huolestuttavia aiheita, joita käsiteltiin Bukarestin maailman väestökonferensseissa vuosina 1974 ja kymmenen vuotta myöhemmin Meksiko Cityssä (1984).

Lue: Suunnitelma NSSM - 200

YK & Rockefeller suku

Vuonna 1944 Nelson Rockefeller taivutteli isänsä John D. Rockefeller Jr:n lahjoittamaan manhattanilta maata YK:n päämajan perustamiseksi (prosessi teki miljoonien suuruisen hinnannousun naapurikiinteistöille, jotka he omistivat), koska Nelson oli ollut mukana suunnittelemassa kansainvälisen järjestön perustamista. Vuonna 1945 Nelson oli allekirjoittamasa YK:n perustuskirjaa Yhdysvaltojen delegaatiossa. Tämä on perinteinen Rockefellerin ”hyväntekeväisyys” -menetelmä. Jokainen lahjoitettu apuraha lasketaan lisäämään perheen vaurautta ja valtaa.

Rockefellerin biologian, sosiologian ja lääketieteen tutkimus: ”Hallitse ihmisiä…”

Bureau of Social Hygiene (BSH)

Hyväntekeväisyyden pitäisi olla motivoitunut rakkaudesta toisiin ihmisiin, mitä Rockefeller-säätiön avustukset eivät ole. Otetaan esimerkiksi sosiaalihygienian tutkimus.
Vuosina 1911-1934 toiminut Bureau of Social Hygiene (BSH) rahoitti sosiaalityön rinnalla syntynyttä sosiaalihygienian tutkimusta ja yritti vaikuttaa julkiseen lisääntymisterveyteen liittyvissä kysymyksissä, kuten perhesuunnittelussa. Vaikka BSH sai tukea useilta organisaatioilta, mukaan lukien Rockefeller Foundation (RF), puhevalta organisaatiossa kuului suurelta osin järjestön perustajalle John D. Rockefeller Jr.:lle (JDR Jr.), joka loi organisaation käsittelemään monia hänen omia henkilökohtaisia huolenaiheitaan ja taloudellisia etujaan.

Kaiser Wilhelmin instituutti Berliinissä

Vuosina 1939 ja sodan aikana Rockefeller-säätiö rahoitti tutkimusta Berliinin Kaiser Wilhelmin instituutissa. Se oli natsien eugeniikan tutkimuslaitos, jonka pyrkimyksenä oli kasvattaa ylivoimainen arjalainen rotu ja kehittää tapoja tappaa tai sterilisoida ne, joita he pitivät ”alempiarvoisina".

Rockefeller rahoitti natsien eugeniikka-ohjelmaa. Rockefellerin Standard Oil rikkoi Yhdysvaltain lakia toimittaessaan salaa natsisaksan ilmavoimille polttoainetta sodan aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen Rockefeller-veljekset järjestivät hirvittäviin ihmiskokeihin osallistuneita johtavia natsi-tutkijoita Yhdysvaltoihin ja Kanadaan uusien identiteettien avulla jatkaakseen eugeniikan tutkimuksia. Monet heistä työskentelivät CIA:n salaisissa MK-Ultra-hankkeissa.
1950-luvulla Rockefellerin veljekset perustivat väestöneuvoston (Population Council) edistämään salonkikelpoisuutensa menettänyttä eugeniikkaa, joka peitettiin väestötutkimuksen ja perhesuunnittelun koreilevaan ulkokuoreen rotuhygienian edistämiseksi ja köyhien syntyvyyden vähentämiseksi. Rockefeller-veljekset olivat 1970-luvulla vastuussa Yhdysvaltain hallituksen korkeimmasta salaisesta projektista, jonka ohjasi Rockefellerin kansallinen turvallisuusneuvonantaja Henry Kissinger, NSSM-200, ”Maailmanlaajuisen väestönkasvun vaikutukset Yhdysvaltojen turvallisuuteen ja merentakaisiin etuihin”.

Dokumentti väitti, että korkean väestönkasvun kehittyvät maat, jotka omistivat strategisia raaka-aineita, kuten öljy tai mineraalit, olivat Yhdysvalloille "kansallisen turvallisuuden uhka", koska yhä useammat väestöt vaativat kansallista talouskasvua ja käyttävät näitä resursseja pääasiassa kansallisesti. NSSM-200- dokumentti teki maailman väestön vähentämisohjelmien kehittämisen edellytykseksi Yhdysvaltojen tuelle.

1970-luvulla David Rockefellerin Rockefeller-säätiö rahoitti yhdessä WHO:n kanssa erityisen tetanusrokotteen (jäykkäkouristus), joka rajoitti väestönkasvua tekemällä naiset kyvyttömäksi ylläpitämään raskautta, eli säätiö kirjaimellisesti sekaantui ihmisen lisääntymisprosessiin.
Rockefellerin tetanusrokote sisälsi hCG-pohjaisia peptidejä.

Täältä pääset käsiksi vuoden 1968 Rockefeller - säätiön dokumenttiin, jossa asiasta kerrotaan.

Vuonna 1993 The British Medical Bulletin -lehdessä julkaistussa artikkelissa, valmistettiin anti-hedelmällisyysrokotteita, jotka sisälsivät tetanuksen tai difteriatoksoidin, jotka on liitetty erilaisiin hCG-pohjaisiin peptideihin.

Artikkelin tekijät:

"Tämän ehkäisymenetelmän perusperiaatteena on estää äidin elimistöä tunnistamasta raskautta aikaansaamalla immuuniteetti humaania koriongonadotropiinia (hGC) vastaan, hormonia, joka tunnistaa alkion läsnäolon äidin endokriinisessa(soluviestintä) järjestelmässä."

Jo vuosia ilmaisia jäykkäkouristusrokotteita on tarjottu nuorille naisille, jotka ovat hedelmällisessä iässä sellaisissa maissa kuin Tansania, Nigeria, Meksiko, Filippiinit jne… Rokotteiden on todettu sisältävän ihmisen koriongonadotropiinia (hCG), joka aiheuttaa spontaanin abortin, jos nainen tulee raskaaksi.

HPV - rokotteella on todettu useita sivuvaikutuksia, joista keskenmeno on vain yksi.

MSD Pharmaceuticals on Intiassa toimiva Merck -lääkeyhtiön tytäryhtiö, jonka johtajana toimi Naveen Rao kun Bill & Melinda Gates -säätiön rahoittama PATH ja GAVI -järjestöt toteutti HPV rokotuskampanjan Intiassa vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin HPV -rokotukset keskeytettin kun kymmeniä tuhansia tyttöjä loukkaantui ja 6 tyttöä kuoli. Tapauksesta on oikeudenkäynti meneillään lääkeyhtiö Merckiä ja heidän Gardasil -rokotetta ja GSK:n Cervarix -rokotetta vastaan. Bill & melinda Gates -säätiö ja sen rahoittamat PATH ja GAVI -järjestöt on tuomittu jo Intiassa toimintakieltoon törkeiden eettisten rikkomusten johdosta. Kymmenen vuotta myöhemmin herra Rao saa Merckin suuromistajan Rockefellerin perheen Rockefeller - säätiöstä terveysasioiden toimitusjohtajan tittelin. Vastaavia tapauksia maailmalta löytyy paljon. Yhdysvaltojen Vaccine Adverse Events Reporting System (VAERS) on saanut 117 kuolemantapaus ilmoitusta HPV -rokotteesta.

GMO

Rockefeller-säätiö loi kokonaisen geneettisen manipuloinnin kentän omistaessaan Monsanto-yhtymän ja rahoittaessaan yliopistojen biologian tutkimuksia "geenipyssyn”, CRISPR geenieditoinnin ja muiden tekniikoiden luomiseen kasvien geeniekspression keinotekoiseksi muuttamiseksi. Monsanto on sittemmin myyty Bayer -konsernille.

GMO :n tavoitteena, Rockefellerin tuhoisan Philippine Golden Rice -hankkeen sponsoroinnin jälkeen, on ollut käyttää GMO:ta ihmisten ja eläinten ruokaketjun hallintaan. Nykyään yli 90 prosenttia Yhdysvalloissa kasvatetuista soijapavuista on GMO soijaa ja yli 80 prosenttia maissista ja puuvillasta on geenimanipuloitua.

Lähteet: Informationclearinghouse
Curbing Global Population Growth: Rockefeller’s Population Council (Rockefeller Foundation 1952)
https://cspcs.sanford.duke.edu/sites/default/files/descriptive/rockefellers_population_council.pdf

Yhdistyneiden Kansakuntien väestörahasto (UNFPA)

YK:n väestörahasto (UNFPA) perustettiin vuonna 1967 sijoitusrahastona ja se aloitti toimintansa vuonna 1969 YK:n väestötoiminnan rahastona (nimi muutettiin vuonna 1987). Sitä hallinnoi Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysrahasto. Vuonna 1971 se asetettiin YK:n yleiskokouksen alaisuuteen.
UNFPA on maailman suurin väestöohjelmien rahoitusrahasto. Vuodesta 2017 lähtien Natalia Kanem on toiminut UNFPA:n toimitusjohtajana. Rahastoa rahoitetaan Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioiden vapaaehtoisilla maksuilla. Mutta myös Bill & Melinda Gates -säätiön ja muiden filantrooppisten säätiöiden kautta! Lähteet: gatesfoundation.org, unfpa.org

YK:n väestökonfrenssit
http://www.un.org/en/development/devagenda/population.shtml

YK:n ulkopuolinen Yhdistyneiden Kansakuntien säätiö tukee UNFPA- ja ICPD-agendaa

Yhdistyneiden Kansakuntien säätiö aloitti toimintansa vuonna 1998, kun amerikkalainen miljardööri mediamoguli Ted Turner (CNN) antoi miljardi dollaria tukemaan itse valitsemiaan YK:n agendoja. Vaikka säätiö ei kuulu virallisesti YK-järjestelmään, se toimii läheisessä yhteistyössä globaalin elimen kanssa yhdistämällä ihmisiä, ideoita ja resursseja virastoon. YK:n säätiö asettaa etusijalle globaalit kysymykset, joita ovat mm. köyhyys, ilmastonmuutos, energian saatavuus, väestönkasvu, sukupuolineutraali kasvatus ja sairaudet. Vuonna 2013 yli 80 prosenttia avustuskustannuksista kanavoitiin lasten terveysohjelmiin, kuten lapsettomuutta aiheuttaviin Essure ja Norplant sterilisaatioimplantti- ja katumuspillerikampanjoihin Afrikassa. Ted Turner on puhunut laajasti julkisuudessa väestön vähentämisestä 2 miljardiin. Lähde: familyplanning2020.org

Population Council

Population Council on järjestö, jonka John D. Rockefeller III perusti vuonna 1952 käsittelemään oletettua maailman ylikansoitusta. Neuvosto tekee väestötutkimusta ja -analyysiä syntyvyyden säännöstelystä, ehkäisyvälineiden ja abortin maailmanlaajuisen käytön tukemiseksi ja edistämiseksi; biolääketieteellistä tutkimusta uusien ehkäisyvälineiden ja -teknologioiden löytämiseksi ja kehittämiseksi; väestötieteellistä analyysiä väestön kontrollityökalujen kehittämiseksi ja polittiisia linjauksia ja ohjelmia köyhiin maihin.

Population Council syntyi Rockefellerin konferenssista, johon osallistui muun muassa "väestöaktivisteja", Amerikan Planned Parenthood federaation johtaja ja useita tunnettuja eugeenikkoja. Konfrenssivieraat olivat yhtä mieltä siitä, että "nykyaikaisessa sivilisaatiossa on luonnonvalinta vähentynyt, koska useampi heikko-osainen säästyy ja se on mahdollistanut heidän lisääntymisensä”. Konfrenssin lopputulema oli, että on luotava sellainen organisaatio, joka keskittyy "hedelmällisyyden vähentämiseen".
Lähde: https://www.influencewatch.org/non-profit/population-council/

Suomessa toimii Population Councilin perustama ja Rockefeller perheen ja Bill Gates suuromisteisen Bayer lääke-, kemian ja maatalousyhtiön yhteisrahoittama ICA-säätiö (The International Contraceptive Access Foundation). Turussa päämajaansa pitävän säätiön toinen rahoittaja Bayer on myös Turun yliopiston suuri tutkimusrahoittaja. Ehkäisyvälineiden ja -lääkkeiden tutkimukseen ja kehitykseen rahoja tuputtava ICA on myös yksi Rockefeller -perheen lempirahoituskohteita. Suomi on toiminut Rockefeller rahoitteisten ehkäisyvälineiden koekaniinivaltiona enemmän kuin kerran. Suomalaisia tutkijoita on opiskellut Rockefeller Universityssä ja tehnyt naisia lapsettomiksi keksinnöillään, kuten hormoonikierukan keksijä gynekologi Tapani J. V. Luukkainen. Hänen tunnetuin tuotteensa on Bayerin valmistama Mirena- hormoonikierukka. Siinä missä Rockefellerit ovat ehkäisy- ja katumuspillereistä ja ehkäisyvälineistä kiinnostuneita on yhteistyökumppani Bill Gates huomattavasti kiinnostuneempi rokotteista, lentokoneesta levitettävistä torjunta-aineista ja vedenjakelujärjestelmistä.

http://www.ica-foundation.org/About_the_Programs/Board_of_trustees/index.html
https://www.theguardian.com/global-development/2016/jan/15/bill-gates-rockefeller-influence-agenda-poor-nations-big-pharma-gm-hunger

Kuva toimii linkkinä -dangerousdrugs.us

Kuva toimii linkkinä - nap.edu

Kuva toimii linkkinä - https://www.rockefellerfoundation.org/about-us/our-history/

Muuta Norplant -tietoa: https://www.pop.org/norplant-petition-press-release/

Västönkasvu

Väestönkasvu tarkoittaa väkiluvun kasvua. Yksinkertaisia väestönkasvun malleja ovat logistinen malli ja malthusilainen kasvumalli. Väestönkasvu lasketaan syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen erotuksena. Tavanomainen väestönkasvun mittari on vuotuinen luonnollinen kasvuvauhti (nettokasvu) prosentteina. Maailman väestö kasvaa 1,1 prosenttia vuodessa ja YK:n mukaan se kasvaa nykyisestä 7 miljardista ihmisestä 9,6 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

Ensimmäinen termi: väestömäärän muutos kahden viitepäivän välillä syntymien ja kuolemien vastaavuuden seurauksena näiden viitepäivien sekä maahanmuuton ja muuttoliikkeen välillä. Se voi merkitä väestön kasvua tai laskua. Tavanomainen väestönkasvun mittari on vuotuinen luonnollinen kasvuvauhti (nettokasvu) prosentteina.

2. Maailman väestö: YK:n (2011) mukaan maailman väestö kasvaa 1,1 prosentilla vuodessa eli noin 78 miljoonalla ihmisellä. YK:n säännöllisesti tuottamassa väestöennusteessa keskiarvo näyttää tulevan maailman väestön suuntaviivan. Se on 9,6 miljardia vuonna 2050 ja noin 2100, 10,1 miljardia (ottaen huomioon syntyvyyden yleisen lievän laskun). AIDSin vaikutusta erityisesti Keski-Afrikassa ei voida tarkasti määritellä. Suurin kasvuvauhti oli Afrikassa (2,3) vuonna 2012 ja alhaisin Euroopassa (0,1). Vuosittainen kasvuvauhti on myös kehitysindikaattori: mitä korkeampi se on, sitä enemmän kehitysmaat pyrkivät saavuttamaan sosiaalista kehitystä ja taloudellista menestystä.

3. Strategiat / lähestymistavat väestönkasvun hallintaan:
(1) suora väestöpolitiikka, jolla pyritään suoraan vähentämään väestönkasvua (esim. Sukupuolivalistus, perhesuunnittelun (syntyvyyden säännöstely) edistäminen, ehkäisyvälineet ja sterilisointi, naisten sosiaalisen roolin vahvistaminen, sukupuolineutraali kasvatus ja avioliiton instituution purkaminen);
2) kehitysmaiden pyrkimykset integroida kasvavat nuoret väestösosioekonomisella tavalla (esim. Koulutuksen, tuotantolaitosten, taloudellisten suhteiden ja "oikeudenmukaisten olosuhteiden" toteuttamisen avulla maailmanmarkkinoilla);
(3) Negatiivinen väestön kasvu yhdessä nuorisomäärän laskun ja asteittaisen väestön ikääntymisen kanssa pakottaa modernit yhteiskunnat tekemään jatkuvia uudistuksia inhimillisen pääoman ja sosiaalisen suojelun järjestelmien tehokkaaksi ylläpitämiseksi;
(4) kestävän kehityksen toteuttaminen ympäristön turvallisuuden varmistamiseksi tuleville sukupolville;
(5) YK:n väestökonferenssit, jotka kokoontuvat kymmenen vuoden välein vuosina 1954–1994, auttavat välittämään kansainväliselle yhteisölle maansa kehityssuuntauksia ja niiden yhteyttä maailman ongelmiin. Ensimmäinen YK:n väestökonfrenssi Roomassa (1954), oli John D. Rockefeller lll rahoittama (Population Council toimi myös pitkään YK:n pääasiallisena väestöpolitiikan konsulttina), Belgradin (1965) Bukarestin (1974) ja Mexico Cityn (1984) konferensseissa vallitsi samanlainen väestö- ja kehityspolitiikan yhdistelmä ns. "Viesti Bukarestista". Tämä monimutkainen ympäristöystävällisyys pohjoisen ja etelän maiden kestävän kehityksen kannalta pantiin ensimmäisen kerran täytäntöön Kairossa pidetyssä konferenssissa (1994). Lähteet: wirtschaftslexikon.gabler.de
http://www.un.org/en/development/devagenda/population.shtml

Tutki myös: Replacement Migration, Replacement Migration Scenarios, REPLACEMENT MIGRATION: IS IT A SOLUTION TO DECLINING AND AGEING POPULATION? United Nations Population Division,

POLICY STATEMENT OF THE UNITED STATES OF AMERICA AT THE UNITED NATIONS INTERNATIONAL CONFERENCE ON POPULATION (SECOND SESSION) MEXICO, D.F.. AUGUST 16-13, 1984

Neljännessä maailman väestökonferenssissa Meksikossa vuonna 1984 keskityttiin jälleen määrättyyn syntyvyyden valvontaan. Mutta vain kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1994 Kairossa pakkokeinot olivat kiellettyjä. Uusi tavoite on naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Heidän on saatava vapaa pääsy koulutukseen ja ehkäisyvälineisiin sekä laajat itsemääräämisoikeudet. Tätä suuntaviivaa noudatettiin Kairossa Vatikaanin, konservatiivisten islamilaisvaltioiden ja USA:n evankelisten liittoutuessa abortteja vastaan.

YK kutsui koolle Kairon konferenssin. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta (Irak, Libanon, Liechtenstein, Monaco, Saudi-Arabia, Sudan) kaikki YK:n jäsenvaltiot olivat lähettäneet valtuuskuntia Egyptin metropoliin. Toimintaohjelma, jonka osallistujat lopulta hyväksyivät intensiivisten neuvottelujen jälkeen, oli 115 sivua pitkä, ja se oli tarkoitettu poliittiseksi suuntaviivaksi seuraaville 20 vuodelle eli vuoteen 2015. Vatikaani, ainoa täysjäsen, jolla on pysyvä tarkkailija Yhdistyneissä Kansakunnissa, ja tietyt valtiot, lähinnä Latinalaisen Amerikan ja arabien, suhtautuvat varauksellisesti toimintaohjelman yksittäisiin osiin. Kaikki 179 osallistujamaata hyväksyivät lopulta lopullisen asiakirjan.

Asiakirjan toimintaohjelma oli käännekohta väestöpolitiikan historiassa, ja kansainvälinen yhteisö hylkäsi ensimmäisen kerran nimenomaisesti ajatuksen siitä, että hallitusten olisi annettava abstrakteja väestötieteellisiä vaatimuksia ylhäältä, eli toteutettava väestönkehitystä suunnitellusti. Sen sijaan naisten ja miesten yksilöllisiin tarpeisiin keskittyneet toimenpiteet olivat keskeisessä asemassa. Siksi YK:n väestörahasto (UNFPA) kutsuu toimintaohjelmaa historialliseksi "virstanpylvääksi” paitsi väestö- ja kehityspolitiikassa myös ennen kaikkea naisten oikeuksissa.

Entinen presidentti George W. Bush otti kuitenkin samana päivänä, kun hänen presidentinvalansa suoritettiin käsittelyyn "Mexico City Policy' -sopimuksen, jonka Ronald Reagan alunperin allekirjoitti vuonna 1984. Kairon edustajien mainitsema laki tunnetaan myös "global gag-rule"-nimellä; se kieltää Yhdysvaltain kehitysavun maksamisen kansalaisjärjestöille, joilla on jotain tekemistä aborttien kanssa, mukaan lukien järjestöt, jotka puolustavat aborttien laillistamista tai neuvovat naisia aborteista, vaikka he käyttävät omia resurssejaan näihin toimiin. Tämä gag-rule on suunniteltu kansainvälistä Planned Parenthood (IPPF) -järjestöä vastaan, jottei se voi toimia UNFPA:n kanssa kansainvälisesti. Kairon tavoitteiden toteuttamisen tärkein kansainvälinen järjestö ei saanut Yhdysvaltojen rahoitusta. Lisäksi Yhdysvaltain hallitus ei maksanut UNFPA:lle kolmeen vuoteen (2001-2004), vaikka kongressi oli hyväksynyt rahastot. Teollisuusmaiden lupaamat varat eivät kulkeneet sovitun mukaisesti.
Barack Obaman noustessa valtaan gag-rule jälleen vapautettiin ja Donald Trumpin valtakaudella se on laitettu uudelleen käytäntöön. Lähde: kas.de

Kansainvälinen väestö- ja kehityskonferenssi (ICPD) on joukko YK:n sponsoroimia huippukokouksia maailman väestökysymyksistä. Suurta kansainvälistä huomiota kiinnitettiin Kairossa vuonna 1994 pidettyyn maailman väestökonferenssiin. Siellä noin 20 000 edustajaa, mukaan lukien Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, neuvoi muita hallituksia, YK:n järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä monista eri kysymyksistä, kuten maahanmuutto, lapsikuolleisuus, perhesuunnittelu ja vaikutusmahdollisuudet naisten suojelemiseksi vaarallisilta aborteilta. 179 läsnä olevaan hallituksen edustajaa hyväksyivät Kairon toimintasuunnitelman, jossa ihmisten lisääntymisterveys ja lisääntymisoikeudet asetetaan väestöpolitiikan keskiöön. Ohjelmassa suunniteltiin seksuaalisuuskasvatuksen, ehkäisyn ja perhesuunnittelun, HIV:n ja aidsin torjunnan sekä raskauteen ja synnytykseen liittyvän terveydenhuollon saatavuus vuoteen 2014 mennessä.

ICPD:n korkean tason työryhmä perustettiin lokakuussa 2012.Se on riippumaton kansainvälinen elin, jonka tavoitteena on yhdistää Kairon maailman väestökonferenssin tavoitteet vuoden 2015 jälkeiseen toimintaohjelmaan. Lähde: Wikipedia

"UNFPA:n Kansainvälistä väestö- ja kehityskonferenssia (ICPD) käsittelevä korkean tason työryhmä perustettiin lokakuussa 2012 itsenäisenä elimenä, joka antaa rohkean ja progressiivisen äänen seksuaalisen ja lisääntymisterveyden ja kaikkien oikeuksien edistämiselle etenkin köyhyydessä eläville ja muuten syrjäytyneille sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa ja naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia sekä nuorten oikeuksia ja osallistumista.

Työryhmän työtä tuetaan Tanskan, Suomen, Saksan ja Alankomaiden hallituksilta sekä seuraavista yksityisistä säätiöistä: Ford Foundation, William ja Flora Hewlett Foundation ja John D. ja Catherine T. MacArthur säätiö." http://icpdtaskforce.org/about/

Planned Parenthood

Planned Parenthood -järjestön perustaja Margaret Sanger: "Värilliset ihmiset ovat kuin ihmisrikkakasveja, jotka on hävitettävä."

Planned Parenthood on vuonna 1916 Yhdysvalloissa perustettu järjestö. Se on maailman johtava sterilisaatio-, abortti-, ja syntyvyydensäännöstelyjärjestö. John D. Rockefeller Jr. toimi Sangerin toiminnan rahoittajana vuosikymmenen, mm. Yhdysvaltain ensimmäistä aborttiklinikkaa perustettaessa. Järjestön nykyinen johtaja on Cecile Richards ja sen suurimmat yksityiset rahoittajat ovat Bill Gates, Warren Buffett ja George Soros. Bill Gatesin isä on toiminut myös järjestön johdossa.

Planned Parenhoodin perustama Sanger olisi halunnut rajoittaa Yhdysvaltojen mustan väestönosan lisääntymistä.

Vuonna 2011 republikaanipoliitikko Hermann Cain on väittänyt, että Sangerin alkuperäinen tarkoitus oli tehdä mustien kansanmurha Planned Parenthoodin avulla. Cainin mukaan Planned Parenthoodin toimipisteet on ollut alusta alkaen tarkoitus sijoittaa mustien asuinalueille.
Järjestö on ajanut myös kehitysvammaisten pakkoabortointia.

International Planned Parenthood Federation (IFFP)

Suomi on mukana toteuttamassa Rockefeller -säätiön rahoittaman ja Planned Parenthoodin silloisen (1969) varatoimitusjohtaja Frederick S. Jaffen laatiman jaffemuistion mukaista suunnitelmaa, jonka se kehitti väestönkasvun rajoittamiseksi Planned Parenthood -järjestön päävastuulle. Planned Parenthoodin kansainvälisessä yhteistyöryhmässä rotuhygieniaa toteuttamassa on suuri määrä länsimaita. Järjestö on jäänyt kiinni useista järkyttävistä käytännöistä mm. sikiöiden ja vauvojen ruumiin osien myynnistä ja tapausten peittely on ollut aktiivista useamman valtion ollessa Planned Parenthood rotuhygienian rahoittajana kehitysmaissa. Trumpin hallinto on rajoittanut järjestön toimintaa usealla tavalla. (1)(2)(3).

Suomi on ollut mukana rahoittamassa Planned Parenthoodin toimintaa jo vuodesta 2004 lähtien. Tässä viimeisimmät:

"Vuonna 2017 Planned Parenthood sai 3 000 000 €.
Vuonna 2013 Planned Parenthood sai 4 500 000 € ".
Lähde: ulkoministeriö

Väestöliitto (The Family Federation of Finland)

Kansainvälisen Planned Parenthood Federaation (IPPF) - jäsenjärjestö on Bill & Melinda -säätiön rahoittama Väestöliitto (the Family Federation of Finland), sekä Seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien korkean tason työryhmä, jossa ovat mukana Tarja Halonen ja Heidi Hautala. Presidentti Halonen istuu myös YK:n väestötyöryhmän johdossa.

Kuva toimii linkkinä - jaffememo.com

Seuraavat kolme kuvaa Suomen osallisuudesta rotuhygieniassa - toimivat myös linkkeinä

Juttu jatkuu kuvien jälkeen...

Suomen valtio on rahoittanut kansainvälistä Planned Parenthood-järjestöä vuodesta 1996 lähtien. https://um.fi/latest-funding-decisions/-/asset_publisher/SYmYYmTYh0sD/ahaKytInterventionType/id/1170153

Kansainvälinen Planned Parenthood -järjestö esittää ketkä osallistuvat rotuhygieniaprojektiin vuonna 2012. https://web.archive.org/web/20160401111501/http://2012report.ippfwhr.org/pdfs/IPPFWHR_2012Donors_en.pdf

https://valtioneuvosto.fi/en/article/-/asset_publisher/suomelta-merkittava-lisarahoitus-kehitysmaiden-seksuaali-ja-lisaantymisterveystyohon

Maailman väestöpäivänä 11.7.2012 Lontoossa pidettiin UNFPA:n, Bill & Melinda Gates -säätiön ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen aloitteesta järjestetty perhesuunnittelun huippukokous. Konferenssin tavoitteena oli tarjota kehitysmaissa 120 miljoonalle naiselle mahdollisuus saada ehkäisy- ja seksuaalikoulutus vuoteen 2020 mennessä, sekä vähentää poliittisia ja kulttuurisia esteitä perhesuunnittelulle. Monet kehitysmaiden ja avunantajamaiden hallitukset osallistuivat konferenssiin kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ja yksityisen sektorin edustajien rinnalla.

Lontoon perhesuunnittelukonferenssissa avunantajat ja Gates-säätiö sopivat antavansa 4,8 miljardia dollaria seuraavien kahdeksan vuoden aikana köyhien maiden ehkäisyvälineisiin ja perhesuunnitteluun. Konferenssin aloitteentekijöiden mukaan 120 miljoonaa naisia maailmanlaajuisesti voisi saada ehkäisyvälineitä tällä summalla. Ei-toivottujen raskauksien ja aborttien lukumäärä sekä naisten määrä, jotka kuolevat raskaana tai lapsen synnyttäessä, voisi olla huomattavasti pienempi. Huippukokouksessa syntyi familyplanning2020 -agenda.

Kestävä kehitys

YK:n Earth Summit (maapallon huippukokous) oli Yhdistyneiden kansakuntien Rio de Janeirossa, Brasiliassa vuonna 1992 järjestämä ympäristö- ja kehityskonferenssi. Rion kokouksesta alkoi konferenssien sarja, jota jatkettiin Kiotossa ja Montrealissa. Earth Summitissa julkaistiin kestävän kehityksen Agenda 21. YK:n historia ja sen perustajien tavoitteet saavat monet epäilemään tämän globaalin suunnitelman (agendan) todellisia tarkoitusperiä, ja siksi on suositeltavaa ensin katsottavaksi dokumenttielokuva The UN Deception, YK:n huijaus (Muut osat: Osa 2 Osa 3 Osa 4). Agenda 21:tä on kritisoitu ihmisten oikeuksia liikaa rajoittavaksi, tässä joitakin sen tavoitteista:

- Kansallisen itsenäisyyden eliminoiminen
- Valtio ottaa haltuun kaiken maan, vesistöt, maanviljelyn, bioteknologian, ekosysteemit, luonnonvarat ja vastaavat
- Valtio päättää yritysten ja rahoitusjärjestelmän roolin
- Yksityisen omistamisen kieltäminen
- Perhesuunnittelun jääminen valtion päätettäväksi
- Lasten kasvattaminen valtion toimesta
- Valtio päättää siitä, kuka tekee ja mitä työtä
- Liikkumisen rajoittaminen
- Ihmisten asuttaminen rajoitetuille alueille
- Maaltamuuton pakottaminen
- Koulutuksen tason laskeminen
- Väestön lukumäärän huomattava laskeminen

YK:n jäsenmaat sopivat 25.-27.9.2015 New Yorkissa järjestetyssä huippukokouksessa kestävän kehityksen tavoitteista ja toimintaohjelmasta, jotka ohjaavat kestävän kehityksen ponnisteluja vuoteen 2030 asti. Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (Agenda2030) tähtää "äärimmäisen köyhyyden poistamiseen" sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen huomioon tasavertaisesti. Suomi on ollut yksi Agenda 2030:n toimeenpanon edelläkävijöistä.

Kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals - SDG) astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. Ne sitovat niin köyhiä kuin rikkaitakin maita eli ne ovat universaaleja. Suomi oli yksi ensimmäisiä maita, jotka raportoivat YK:n korkean tason kestävän kehityksen foorumilla suunnitelmistaan Agenda 2030:n toimeenpanemiseksi.

” Tämä toimintaohjelma on toimintasuunnitelma ihmisten, maapallon ja
hyvinvoinnin hyväksi. Sen tavoitteena on myös vahvistaa yleismaailmallista rauhaa
entistä vapaammassa maailmassa. Tiedostamme, että köyhyyden, myös äärimmäisen
köyhyyden poistaminen sen kaikissa muodoissa kaikkialla on merkittävin
maailmanlaajuinen haaste ja kestävän kehityksen välttämätön edellytys.”

” 3.7 Taata vuoteen 2030 mennessä kaikille pääsy seksuaali- ja lisääntymisterveyden hoitopalvelujen, kuten perhesuunnittelun, tiedottamisen ja koulutuksen, piiriin sekä varmistaa lisääntymisterveyden ottaminen mukaan kansallisiin strategioihin ja ohjelmiin.” Lähde: yk.fi, Kestavakehitys.fi

Toimintasuunnitelman ajatuksen voi siirtää sen jälkeen tapahtuneisiin kansainvälisiin ja kansallisiin poliittisiin päätöksiin, ja siihen, mihin ne ovat johtaneet tai tulevaisuudessa johtavat.

Pakkosterilisointi Perussa

Alberto Fujimorin (1990-2000) presidenttikausilla toteutettu "kansallinen perhesuunnitteluohjelma" köyhien väestörakenteen muutokseen vaikutti 300 000 alkuperäiskansojen naiseen ja 22 000 mieheen..

Vuonna 2009 Perun entinen presidentti Alberto Fujimori tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista, kun 300 000 naista ja 22 000 miestä pakkosterilisoitiin Perussa vuosina 1996–2000, lähinnä alkuperäiskansojen ja köyhien talonpoikien keskuudessa suoritetussa pakkosterilisointikampanjassa. Niissä harvoissa tapauksissa, kun asianomaiset vastustivat toimenpidettä, heitä uhkasi sakko- ja vankeusrangaistus tai valtion etuuksien peruuttaminen. Sterilisointi toimitettiin siten, että 18 naista kuoli komplikaatioihin heti leikkauksen jälkeen ja tuhannet uhrit kärsivät edelleen fyysisistä ja psyykkisistä seurauksista.
Perussa toimineet klinikat, jotka saavuttivat eniten sterilisointeja kuukaudessa, palkittiin erilaisin palkinnoin. Kansainväliset järjestöt, kuten USAID, UNFPA ja YK:n väestörahasto, eivät kieltäneet Perussa tapahtuneita lisääntymisoikeuksien väärinkäytöksiä, vaan jopa rahoittivat ja tukivat pakkosterilisaatiokampanjaa uskomalla, että vähentämällä näiden naisten hedelmällisyyttä köyhyys laskee ja maan talous kasvaa.

Vuonna 2017 Fujimori armahdettiin heikon terveydentilan johdosta. Uhrit ja järjestöt kyseenalaistivat oikeuslaitoksen puolueettomuuden armahduksen johdosta. Lähteet: amerika21.de, guardian.com, upi.com, popdevprogram, peruline.de

Tapaukset eivät olleet tuomioistuimen mukaan kuin pikku rikoksia

Perun Flora Tristán -naisten keskuksen mukaan "oikeudenmukaisuus on näiden naisten tapauksessa utopiaa". Yli 300 000 pakkosterilisaatiotapauksesta valtion oikeudellinen vastuu on tunnustettu vain yhdessä tapauksessa.
Oikeudenkäynnin seurauksena Fujimorin hallitus joutui korvaamaan vain Maria Maméritan perheelle, joka kärsi pakkosterilisoinnista seuranneesta infektiosta, joka syntyi osana ”Valtion lisääntymisterveys ja perhesuunnittelu -ohjelmaa.”

Sterilisaatiot suoritettin ilman suostumusta, monta kertaa fyysisen väkivallan avustamana. Kirurgisia toimenpiteitä tehtiin köyhien väestöryhmien naisille, erityisesti Perun maaseudun naisille, joista suurin osa oli Quechuan ja Aimaran alueelta.

Myös raskaana olleet naiset joutuivat pakkosterilisaation kohteeksi, koska terveysministeriön virkamiehet määräsivät tarkat leikkauskiintiöt.
Myöhemmin kuitenkin naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamista käsittelevä YK:n Cedaw -komitea suositteli, että Perun valtio korvaisi kaikille pakotetuista toimenpiteistä kärsiville naisille täyden korvauksen tekemistään rikoksista ihmisyyttä vastaan. Lähde: desinformemonos.org

Keniassa lääkäriyhdistys syyttää UNICEFia ja WHO:ta miljoonien tyttöjen ja naisten sterilisoimisesta Gates -säätiön jäykkäkouristusrokotteella

http://www.kccb.or.ke/home/news-2/press-statement-5/

Gates -säätiön jäykkäkouristusrokotteella Keniassa 500 000 sterilisoitua naista

Kenian katolinen lääkäriyhdistys syyttää UNICEFia ja WHO:ta miljoonien tyttöjen ja naisten sterilisoimisesta Kenian hallituksen sponsoroiman "tetanus"-rokotusohjelman puitteissa.

Kenian hallitus kiistää, että rokotteessa olisi mitään vikaa, ja sanoo, että se on täysin turvallinen.

Kenian katolisen lääkäriyhdistyksen teettämät todisteet olivat kuitenkin päinvastaiset. Lääkärityhdistys otti kuudesta eri kohteesta ympäri Keniaa tetanusrokotetta, ja ne lähetettiin Etelä-Afrikassa sijaitsevaan riippumattomaan laboratorioon testausta varten.

Tulokset vahvistivat heidän pahimmat pelkonsa: kaikki kuusi näytettä olivat positiivisia HCG-antigeenin suhteen. HCG-antigeeniä käytetään hedelmällisyyden vastaisissa rokotteissa, mutta sitä havaittiin esiintyvän jäykkäkouristusrokotteissa, jotka on suunnattu nuorille tytöille ja hedelmällisessä iässä oleville naisille.

On huomattava, että UNICEF ja WHO jakavat nämä rokotteet ilmaiseksi ja että Kenian hallituksella on taloudellisia kannustimia osallistua näihin ohjelmiin. Kun YK:n varat eivät riitä ostamaan vuosittain rokotteita, apuun tulee Bill ja Melinda Gates -säätiö ja sen rahoittama GAVI -organisaatio, joka tarjoaa lisärahoitusta monille näistä rokotusohjelmista köyhissä maissa. Lähde: bbc.com, freethoughtproject.com, globalresearch.ca, sott.net

Onko Suomi rasisti vai harhainen partiopoika? Onko Suomen pyrkimys hävittää suomalaiset?

Suomi on astunut Yhdysvaltojen ansaan kansanhallinnan, väestöpolitiikan ja kestävän kehityksen valiovaltiona, jonka seurauksena oma kansa kuolee tällä menolla sukupuuttoon. Olemme alhaisimmalla hedelmällisyysluvulla 1,4 maailman kärjesssä. Väestökehitykseen on vaikutettu syntyvyyttä laskemalla mm. lisäämällä kontrollia lastensuojelun avulla ja vähentämällä perheiden hyvinvointia ja palveluja esim. kotiapua ja varhaiskasvatusta.

Vaihtoehdoksi on tuotettu orjatyöhön pyrkivää ja elinkeinoelämää palvelevaa aktiivimallia ja haittamaahanmuuttoa. Vuodesta 2004 lähtien olemme kustantaneet kehitysmaissa Planned Parenthoodin suorittamaa vähemmistöjen sterilisointikamapanjaa. Suomen Väestöliittoa rahoitetaan tällä hetkellä väestön kasvun hallinnnan johdossa toimivan Bill & Melinda Gates -säätiön rahalla. Population Councililla on oma Suomessa toimiva ICA-säätiö. Suomi antoi juuri reilut 20 miljoonaa kehitysmaiden rotuhygieniaan ja perhesuunnitteluun, mutta suomalaiset perheet se on unohtanut. Vai onko? Suomessa taitaa olla sama köyhyyden poistava "kestävä kehitys" käynnissä kuin kehitysmaissa. Minne uppoavat Suomen kehitysapurahat? Ainakin Suomi antaa kehitysapua Suomea korkeamman elintason maalle.

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät! Jos kaikki nämä pakkosterilisointiin käytettävät miljardit olisi investoitu paremmin koulutukseen, erityisesti naisten koulutukseen, niin monet naiset olisivat kärsineet vähemmän ja suuri osa olisi edelleen elossa.

Väestönkasvu on ongelma. Mutta ei ole moraalisesti oikein, että päätökset siitä, kuka saa elää tai synnyttää ja kenen täytyy olla lapseton tehdään norsunluutornista, eliitin toimesta ja ilman asianosaisten informointia ja suostumusta. Ratkaisun ongelmaan pitäisi olla yhteinen unohtamatta, että vastuu pyramidin huipulla on suurin, koska eliitin varallisuus on tehty köyhimmän kansanosan kustannuksella, sen, joka tällä hetkellä halutaan poistettavaksi. Ratkaisun täytyy perustua rikollisia ja epäeettisiä keinoja kehittäneiden vastuuseen. Heidän tulee hyvittää tekemänsä vääryydet. Väestönkasvun hillitsemiseen on käytettävä vain inhimillisiä, lainalaisia keinoja esim. naisten kouluttamista. Kaikki muu on rikos- ja ihmisoikeudellisesti tuomittavaa. Vahva ihminen auttaa heikompaa. Sairas ihminen käy pienemmän kimppuun. Onko eliitin rikoksilla rakennettu tulevaisuuden ihmiskunnan geenipooli paras mahdollinen vai onko se moraalitonta jätettä?

National report on the implementation of the 2030 Agenda for Sustainable Development. FINLAND

#HLPF2016 #MedicalApartheid #BlackGenocide #UN #YK #PopulationCouncil #PlannedParenthood #Rockefeller #Gates #Buffett #Soros

Lue lisää:

Puerto Rico
"Worrisome" levels of lead and arsenic found in baby food

]]><![CDATA[Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 2.]]>Thu, 05 May 2016 08:53:19 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-2Sarjassa seurataan nykyaikaisen lastensuojelun kehittymisestä Isossa-Britanniassa. Pedofilian lobbausjärjestö PIE:n näkökulma lapsuuteen perustui hengenheimolaisuuteen lastensuojelullisen liikkeen kanssa joka lobbasi vasta keksittyä ajatusta "tarpeesta vapauttaa lapset". Tarina alkaa Iso-Britanniasta, mutta siihen liittyy useita henkilöitä ja valtioita ympäri maailmaa.

PIE perustettiin erityiseksi eturyhmäksi Scottish Minorities Groupin sisään, sen perustajajäsen Michael Hansonin toimesta. Hansonista tuli myös PIE:n ryhmän ensimmäinen puheenjohtaja. Koska suurin osa kiinnostuksesta PIE:n toimintaan tuli Englannista, järjestö muutti Lontooseen vuonna 1975, jossa 23-vuotias Keith Hose nousi ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Ryhmän nimenomaisena tavoitteena oli "lievittää (sitä kärsimystä) mitä monet aikuiset ja lapset kokivat", kampanjoimalla aikuisten ja lasten välisen seksin ikärajan poistoa laista, siis laillistaa pedofilia.

Paedophile Action for Liberation (PAL) oli kehittynyt erilliseksi orgaaniksi South London Gay Liberation Front - ryhmästä. Se nousi aiheeksi myös Sunday People artikkeliin, joka omisti etusivun ja keskiaukeaman aiheelle. Tuloksena oli pelottelua ja työpaikan menetyksiä heille, jotka artikelin sisällössä olivat mainittu. Myöhemmin PAL sulautui PIE -järjestöön.

Tämä PAL:in paljastuminen vaikutti PIE:n jäsenten aktivismihalukkuuteen. PIE:n johtajan vuosien 1975-1976 vuosikertomuksessa, Keith Hose kirjoitti, että "Ainoa tapa PIE:n selviytymiselle oli etsiä mahdollisimman paljon julkisuutta organisaatiolle. Jos saamme huonoa julkisuutta, emme piiloudu nurkkaan vaan seisomme ylpeinä ja taistelemme. Koemme, että se ainoa tapa saada suuria määriä pedofiileja liittymään PIE:n listoille ... ja yrittää etsiä ja saada erilaisissa julkaisuissa meidän organisaatiomme nimi ja yhteystiedot tulostettua ulos, tehden pedofiliasta todellisen julkisen keskustelun aiheen."

Median houkuttelu kampanja ei saanut median huomiota, eikä se ollut järin tehokas tuolloin, mutta Hose osallistui vuoden 1975 vuosittain järjestettyyn Campaign for Homosexual Equality (CHE) -konferenssiin Sheffieldissä, jossa hän piti puheen pedofiliasta joka päätyi laajasti The Guardian -lehteen. Peter Hain, sittemmin kunniapuheenjohtaja ja CHE:n varapuheenjohtaja tuomitsi PIE:n toiminnan: "Jotakuta tavallista vaaditaan puhumaan: pedofilia ei ole tila, jonka edessä nyökytellään tai isketään silmää terveellisenä toimintana yhteiskunnassa - se on täysin ei-toivottu poikkeavuus joka vaatii herkkää hoitoa."

Samana vuonna, Keith Hose osallistui myös kansallisen mielenterveys -organisaatio Mindin, järjestämään konferenssiin, jossa ehdotettiin, että PIE:n olisi toimitettava todisteet sisäministeriön rikosoikeudelliselle komitealle seksiin suostumus iästä. PIE toimitti 17-sivuisen asiakirjan, jossa se ehdotti, että seksin harrastamiseen ei kuulu olla täysi-ikäinen, ja että rikosoikeuden olisi kohdistuttava ainoastaan seksuaaliseen toimintaan, johon suostumusta ei ole annettu, tai jotka jatkavat sen jälkeen kun siviilituomioistuin kieltää harrastamasta seksiä ala-ikäisen kanssa.

PIE perustettiin kampanjoimaan pedofilian hyväksynnän ja ymmärtämisen puolesta tuottamalla kiistanalaisia asiakirjoja. Mutta sen muodollisesti määritellyt tavoitteet sisälsivät myös neuvojen ja ohjeiden antamisen toisille pedofiileille, jotka sitä halusivat, ja tarjota keinoja, että pedofiilit saavat yhteyden toisiinsa.

Tätä varten Lontoossa järjestettiin säännöllisiä tapaamisia, mutta järjestön omassa julkaisussa oli myös "yhteystietosivu", joka oli ilmoituksia varten, jossa jäsenet laittoivat mainoksia itsestään, kuten jäsennumeronsa, suuntaa antavan osoitteen, ja lyhyen selvityksen seksuaalisuudesta- ja muista eduista, kuten lapsista. Vastaukset käsitteli PIE, ilmoituslaatikoihin lisättyjen jäsenten tunnistenumeroiden avulla, jotta toisistaan kiinnostuneet kirjeenvaihtajat pystyttiin tunnistamaan. Ilmoitusten vaihtajat pysyivät toisilleen tunnistamattomina kunnes he päättivät vaihtaa yhteystietoja. Koska kontaktisivun tarkoituksena oli mahdollistaa pedofiilien yhteydensaanti toisiinsa, mainokset osoittivat, että kontaktia haettiin lapsiin ja erotiikkaehdotukset hylättiin suoralta kädeltä syytteiden pelossa. Yhteystietosivu johti lopulta kuitenkin syytteeseen: "yleiseen moraaliin kohdistuneesta salaliitosta".

PIE tuotti säännöllisesti lehtiä, jotka jaettiin jäsenille. Alkuperäinen uutiskirje korvattiin vuonna 1976 julkaisulla Understanding Paedophilia (pedofilian ymmärtäminen), joka oli tarkoitus myydä radikaaleissa kirjakaupoissa ja jaettavaksi ilmaiseksi PIE:n jäsenille. Se oli lähinnä huolenaihe Warren Middletonille, joka yritti tehdä lehdestä vakavasti otettavaa, että mukana olisi otteita myös herkästä pedofiliakirjallisuudesta sekä psykologien kanssa tehtyjä artikkeleita tarkoituksenaan luoda kunniallisuutta pedofiliaan.

Vuonna 1976 sekä PIE ja PAL oli pyydetty auttamaan Albany Trust -järjestöä, joka sai taloudellista tukea hallitukselta tuottaakseen muutaman sivun esitteen pedofiliasta. Vanhoillisten arvojen aktivisti Mary Whitehouse referoi tästä yhteistyöstä puheessa todeten, että julkisia varoja käytetään tukemaan pedofiliaryhmiä. PIE sai julkista rahoitusta Margaret Tatcherin hallinnolta vuosien 1977-1980 aikana yhteensä 70 000 puntaa pedofiliamateriaalin tuottamiseksi. Albany Trustin johtokunta päätti vuonna 1977, ettei jatka projektissa.

Kun Middleton lopetti aktiivisen työn PIE:ssä, Understanding Pedofilia korvattiin MagPIE -lehdellä, mikä oli enemmän kompromissi aikaisempien foorumin jäsenien suuntaan. Se sisälsi uutisia, kirja- ja elokuva-arvosteluja, artikkeleita, ei-alastonkuvia lapsista, huumoria pedofiliasta, kirjeitä ja kirjoituksia muilta jäseneiltä.

Vuonna 1977 PIE alkoi tuottamaan säännöllisesti toista julkaisuaan Childhood Rights, jonka pääasiallinen tavoite oli ajan hengen mukaisesti vapauttaa lapset vanhemmistaan. Kun päätoimittaja ("David") jäi eläkkeelle, hänen työnsä sulautui MagPIE -lehteen. Konservatiivien kansanedustaja Cyril Townsend, sanoi vuoden 1978 Protection of Children Actin toisen käsittelyn aikana, että PIE väittää omaavansa 250 jäsentä. Protection of Children Act 1978, eli Britannian lastensuojelulakia oli luomassa myös PIE:n julkiseen rahoitukseen yhdistetty, nyt jo edesmennyt sisäministeri Merlyn Rees (2) (3).

https://www.ipce.info/host/radicase/chap11.htm

Vuonna 1978 ja 1979 Paedophile Information Exchange kartoitti sen jäsenten seksuaaliset mieltymykset ja havaitsi, että heitä eniten puoleensa vetivät 8-11 vuotiaat tytöt ja 11-15 vuotiaat pojat. Vuonna 1978 Glenn Wilson ja David Cox lähestyi Tom O'Carrollia pyynnöllä tutkia PIE:n jäsenyyksiä. Aiheesta pidettiin kokous PIE:n johdon kanssa jossa päädyttiin toteuttamaan ja hyväksymään kyselyyn välineet, jonka jälkeen kysely jaettiin PIE:n jäsenille säännöllisen postituslistan yhteydessä. Wilson ja Cox jatkoivat tulosten käyttöä tietopohjana heidän kirjoittamassa kirjassaan The Child-Lovers – a study of paedophiles in society.

Glenn Wilson Channel4 haastattelussa Paedophile Information Exchange [P.I.E.] järjestöstä vuonna 2014.

PIE:n jäsenet syytettyinä

Kesällä 1978 poliisi teki useiden PIE:n jäsenten koteihin kotietsinnän. Osana poliisin täysimittaista tutkimusta PIE:n toimintaan; tämän tutkinnan seurauksena tehtiin merkittävä raportti, joka toimitettiin yleisen syyttäjänviraston johtajalle ja PIE aktivistien syytteitä seurasi pian sen jälkeen.

Erityisesti viittä aktivistia syytettiin MagPIE -lehden kontaktimainosten tulostamisesta, jotka laskettiin edistävän säädyttömyyttä aikuisten ja lasten välillä.

Toisille tarjottiin alennettuja rangaistuksia ja syytesuojaa todistuksesta viisikkoa vastaan, joka siveetöntä materiaalia olivat postin kautta lähettänyt. Nämä syytteet liittyvät kirjeisiin mitä syytetyt olivat toisilleen lähettäneet yksityiskohtaisista seksuaalisista fantasioista. Lopulta selvisi, että yksi henkilö oli käynyt kirjeenvaihtoa syytetyistä suurimman osan kanssa. Mutta hän ei ollut syytettynä. Oikeudenkäynnin jälkeen, kävi ilmi, että kyseessä oli peittely-yritys: koska herra "Henderson" oli työskennellyt kuningattaren salaisessa palveluksessa MI6 ja ollut suurlähettiläänä Kanadassa. Herra "Henderson" paljastui myöhemmin Private Eye -lehden jutussa Sir Peter Haymaniksi.

Vuonna 1981 Parlamenttiedustaja Geoffrey Dickens pyysi valtakunnansyyttäjää "asettamaan Sir Peter Haymanin syytteeseen postilaitoslain alla pornografisen materiaalin lähettämisestä ja vastaanottamisesta Royal Mailin kautta". Valtakunnansyyttäjä Michael Havers vastasi: "Olen samaa mieltä yleisen syyttäjän kanssa" (Sir Thomas Chalmers Hetherington), joka neuvoi jättää syyttämättä Sir Peter Haymania ja muita henkilöitä, joiden kanssa hän oli harjoittanut rivoa kirjeenvaihtoa." Dickens kysyi: "Miten tällainen potentiaalinen kiristysriski on pystynyt mennä läpi MOD:in ja NATO:n erittäin herkissä viroissa?" Lisäksi hän pyysi alahuoneen johtajaa "tutkimaan turvallisuusvaikutuksia diplomaatin Lontoon asunnosta löytyneiden päiväkirjojen johdosta, jotka sisälsi seksuaalista hyväksikäyttöä". Aihe aiheutti paljon keskustelua ja tuomitsemista kansainvälisessä lehdistössä näihin tapahtumiin liittyen.

(Vas.) David Joy ja (oik.) Steven Smith, molemmat PIE:n jäseniä.

Steven Adrian Smith oli PIE:n puheenjohtaja vuodesta 1979 vuoteen 1985. Hän oli yksi PIE:n toimeenpanokomitean viidestä jäsenestä, jotka oli yhteydessä MagPIE -lehden kontaktimainoksiin. Hän pakeni Alankomaihin ennen oikeudenkäyntiä.

Vuonna 1981 entinen PIE:n puheenjohtaja Tom O'Carroll tuomittiin salaliitosta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. O'Carroll oli työskennellyt Pedofilia: The Radical Case - kirjan parissa alkuperäisen ratsian ja oikeudenkäynnin välisenä aikana. Vaikka syytteet eivät liittyneet millään tavalla kirjan julkaisuun, jonka hän oli kirjoittanut. Tuomari lisäsi sen osana hänen rangaistuksen pituuteen.

Lontoon NCCL:n arkistosta löytyi dokumentti, joka osoitti O'Carrollin pyytäneen NCCL organisaation toimihenkilö Nettie Pollardilta mahdollisuudesta muutoksiin vuoden 1978 lastensuojelulakiin. Myöhemmin Pollard osoittautui PIE:n jäseneksi nro. 70.

Vuonna 1984 The Times raportoi, että kaksi PIE:n entisen toimeenpanevan komitean jäsentä oli tuomittu lapsipornografiasta mutta vapautettu maksua vastaan yllytyksestä laittomaan seksiin lasten kanssa, ja että ryhmän johtaja oli paennut maasta takuita vastaan. Jonka jälkeen tuli ilmoitus, että PIE ryhmän keskustelupalsta suljetaan heinäkuussa 1984.

Video: Channel 4 News: The Paedophile Information Exchange (PIE) inquiry

PIE Yhdistyneiden kuningaskuntien sisäministeriössä

Missä määrin Paedophile Information Exchange vaikutti läsnäolollaan Yhdistyneiden kuningaskuntien sisäministeriössä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa on nyt käymässä selväksi kun lisää tietoa on saatavilla. Mitä sisäministeriössä näyttäytyy on hälyttävää:

Ilmiantajan mukaan, joka työskenteli virkamiehenä sisäministeriössä apulaispääsihteeri Clifford Hindley epäsi toisen valtion toimihenkilön vastaväitteet ja hyväksyi rahojen siirron PIE - järjestölle, joka sai yhteensä £ 70 000 vuosien 1977 ja 1980 välillä. Tuoreessa raportissa on siteerattu ilmiantajaa:" tämä rahoitus tuli "erityisen joukon" pyynnöstä, jotka ovat saattaneet harjoittaa joitakin peiteoperaatiota seuratakseen pedofiilien toimintaa. Entinen sisäministeri Tim Raison, on ilmiantajan mukaan täytynyt hyväksyä hakemuksen, ennen pikaista varhaiseläkkeelle siirtymistään vuonna 1983. Hindley on julkaissut useita pederastisia artikkeleita musiikista ja klassisen Kreikan historiasta tieteellisissä aikakauslehdissä. Sisältäen väitteitä, jotka ovat pelottavasti naamioitu PIE:n propagandaan.

PIE:n puheenjohtajana Tom O'Carrollin korvannut Steven Adrian Smithin aka Steven Freeman, käytettämä puhelinnumero sisäministeriössä toimi myös PIE:n yhteyspisteenä hänen työskennellessään siellä sähköurakoitsijana Complete Maintenance Ltd. - yrityksen palkollisena.

Hänen kertomansa mukaan, Smith tallensi tiedostoja sisäministeriön kaappehin ja sai täydelliset turvallisuusselvitykset Scotland Yardista. Smith väitti, että hänelle tarjottiin täysin kalustettu toimisto osana hänen sopimusta, josta hän sai käyttää itselleen varattua puhelinlinjaa, mutta toinen lähde sisäministeriöstä on ilmoittanut, että sellaista olisi mahdotonta ajatella, että urakoitsijalle annettaisiin pääsy sisäministeriön puhelinlinjaan. Smith sanoi myöhemmin oikeudessa julkaisseensa PIE:n lehteä suoraan sisäministeriöstä käsin, joka siihen aikaan oli minor problems.

Alkuperäinen lähde: Sue Clough, ‘Paedophile jailed over child porn material’, Press Association, December 16th, 1991

Charles Napier matkalla 13 vuoden tuomioon

PIE:n rahastonhoitaja Charles Napierista tuli englannin kielen opettaja British Councilin maahanmuuttovirastoon ja hänet tuomittiin Lontoossa seksuaalisista teoista alaikäisiä vastaan vuonna 1995. Hänen tutkitaansa jatkettiin uudelleen vuonna 1996, koska löytyi todisteita hänen osallisuudestaan pedofiiliverkostossa, joka toimi Britannian kouluissa. Hän perusti oman koulun Turkissa ja lopetti englannin kielen opettajan viran British Councilissa palveltuaan rangaistuksensa. Napier syytti vuonna 2005 toimittaja Francis Wheeniä poikiin kohdistuneista seksuaalisista hyökkäyksistä Wheenin ollessa kuntosalin hoitaja Copthorne Preparatory Schoolissa. Syytös jäi syytökseksi, mutta Wheen sai myöhemmin kostonsa. Wheen antoi näytön vuoden 2014 Napier-tutkimuksessa, jossa hän käytti oikeuttaan anonymiteetin suojaan. Vuoden 2014 joulukuussa Napier tuomittiin 13 vuoden vankeuteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tammikuussa 2006, Metropolitan Police Servicen Pedofilian yksikkö pidätti jäljelle jääneet PIE:n jäsenet lapsipornografia syyttein. Yksi pidätetyistä, David Joy sai varoituksen hänen tuomion antaneelta tuomarilta, että hänen vakaumuksensa voivat estää hänen vapautumisen ikinä vankilasta.

Valtion rahoitusta

Maaliskuussa 2014 löytyi näyttöä, että PIE oli saanut julkista rahoitusta yhteensä 70 000 puntaa sisäministeriöstä, ilmiantajan kertoman mukaan hän todisti myönnetyn kolmivuotisen apurahan uusimishakemuksen 35 000 punnalle vuonna 1980, mikä merkitsi, että samanlainen avustus oli tehty vuonna 1977.

PIE ja National Council for Civil Liberties (NCCL)

Vaikka PIE oli sidoksissa National Council for Civil Liberties -järjestöön, väitti PIE, että lasten alastonkuvia ei pitäisi pitää "säädyttöminä" - ja sen vuoksi laittomina - ellei voida osoittaa että kuvatulle oli aiheutunut haittaa tai tehdä päätelmä siitä, että kuvissa olevaa lasta on vahingoitettu. NCCL:n johtaja Harriet Harman (myöhemmin työväenpuolueen varapuheenjohtaja) väitti, että se oli tarkoitettu "sensuurin kasvattamiseksi".

Toukokuussa 1978 MagPIE -lehden mukaan, NCCL tuki PIE:n oikeuksia ja NCCL:n vuosikokouksessa tuomittiin kaikki "hyökkäykset" pedofiileja ja heidän tukijoita vastaan, sanomalla "tässä vuosikokouksessa oleva ryhmä tuomitsee fyysiset ja muut hyökkäykset heitä vastaan, jotka ovat keskustelleet tai ovat yrittäneet keskustella pedofiliasta. NCCL tuomitsee häirinnän ja tällaisten henkilöiden laittoman halventamisen." Daily Telegraph - lehden mukaan puhemies Harman sanoi että "PIE oli jätetty NCCL:n ulkopuolelle ennen kuin hänestä tuli lakimies. " Kuitenkin lehtileikkeet 1983 tekivät selväksi, että PIE oli vielä järjestön "yhteistyökumppani". Elokuussa 1983 Scotland Yardin selvitys PIE:n toiminnasta lähetettiin syyttäjänlaitoksen johtajalle, josta seurasi vuoden 1981 Tom O'Carrollin pidätys.

Helmikuussa 2014 Libertyn johtaja Shami Chakrabarti, pyysi anteeksi aikaisempia NCCL:n yhteyksiä PIE - järjestöön. Hän sanoi, että "Se on jatkuvaa vastenmielisyyden lähde joka on herättänyt kauhua jopa NCCL:n toimijoiden keskuudessa, kun on täytynyt karkoittaa pedofiilit NCCL:n riveistä vuonna 1983. PIE:n tunkeuduttua järjestöön jossain 70-luvun vaiheessa."

Syytökset senioripoliitikkoja vastaan

Useat vanhat työväenpuolueen poliitikot ovat lehtiartikkeleiden mukaan sidoksissa PIE:n toimintaan sen seurauksena, että he ovat olleet osallisia NCCL:ssä tai heidät on yhdistetty PIE:n toimintaan. Puolueen varapuheenjohtaja Harriet Harman oli NCCL:n palveluksessa asianajajana, jossa hän tapasi aviomiehensä parlamenttiedustaja Jack Dromeyn, niin ikään jäsen NCCL:n työvaliokunnassa. Lisäksi parlamenttiedustaja Patricia Hewitt oli NCCL:n pääsihteeri yhdeksän vuotta. Entinen PIE:n puheenjohtaja Tom O'Carroll on kertonut, että kolmikko ei ole yrittänyt karkottaa PIE:tä johtuen pelosta mikä vaikutus sillä voisi olla heidän uransa NCCL:ssä.

Harman on kiistänyt tukeneensa PIE:n toimintaa kun NCCL:n ajoilla ja erityisten väitettä, että hän kannatti seksiin suostumuksen ikää alennettavan neljään ikävuoteen, ja pahoitteli NCCL:n osallisuutta PIE:n kanssa. Dromey kiisti kaikki syytökset. Hewitt pyysi erikseen anteeksi sanoen, että "hän oli ollut naiivi ja oli väärin hyväksyä PIE NCCL:n neuvonta ja kampanjaryhmään".

Kesäkuussa 2015, BBC:n informaationvapaus tietopyynnön seurauksena BBC sai käsiinsä asiakirjat, jotka paljastivat konservatiivien sisäministeri Leon Brittan olleen itse historiallisen lasten seksuaalinen hyväksikäyttöväitteiden aiheena Brittan oli kieltäytyinyt tukemasta suunniteltua lakiluonnosta, jonka tarkoitus oli kieltää PIE:n ja vastaavanlaisten lobbausjärjestöjen toiminta. Brittan katsoi lain yllyttämisen seksuaaliseen kanssakäymiseen lasten kanssa olevan "ei niin selvä".

19. heinäkuuta 2015, Australian 60 minuuttia lähetti ohjelman väitetystä pedofiiliringistä (Westminster paedophile dossier), johon yksi PIE:n perustajista Peter Righton järjesti lapsia. Righton, joka oli myös entinen Kansallisen sosiaalityön instituutin johtaja ja Britannian hallituksen lainopillinen avustaja. Tutkivan journalismin ohjelma paljasti ylimmän poliittisen vallan pedofiiliverkoston, jonka jäseniä löytyi kaikista kolmesta valtapuolueesta, kuten Leon Brittan, Greville Janner ja Cyril Smith, jotka nousivat MI6 johtajan Sir Peter Telford Haymanin rinnalle Britannian pedofiiliskandaalissa.

Lue Lokakuun liikkeen aiempi Pedofiilit lastensuojelun historiassa -sarjan osa:

Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.

]]><![CDATA[Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.]]>Fri, 29 Apr 2016 03:52:00 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1Tämä sarja on surullinen kuvaus nykyaikaisen lastensuojelun kehittymisestä Isossa-Britanniassa. Brittiläinen lastensuojelumalli tuotettiin Suomeen vuonna 1980. Juttusarjassa käydään läpi aikajanallisesti historiaa, joka voi oksettaa, vihastuttaa ja pelottaa osaa. Tarina alkaa Iso-Britanniasta, mutta siihen liittyy useita henkilöitä ja valtioita ympäri maailmaa.

PAL & PIE

Sunday People -sanomalahti julkaisi The Vilest Men in Britain -jutun, 25. toukokuuta vuonna 1975. Juttu aukaisi pedofilia- käsitettä sekä Paedophile Action for Liberation (PAL) pedofiilien aktivistiryhmää. Kirjoittaja kaksikko Harry Warschauer ja Angus Mayer eivät tienneet kuinka kauaskantoiset seuraukset jutulla tulisi olemaan.

Kuvassa: Vas. Douglas Slade - of h.m.s Pembroke (Britannian laivaston Royal Navy:n catering henkilö), Chris Skeaping Formula 3 ajaja ja Ian Melville lastensuojelutyöntekijä

The Sunday People:n The Vilest Men in Britain -juttu galeriassa

Paedophile Action for Liberation (PAL) oli pedofiilien aktivistiryhmä, joka lopulta sulautui Paedophile Information Exchange (PIE) -järjestöön. Molemmat pedofiilijärjestöt olivat sidoksissa Kansalaisoikeuksien neuvottelukuntaan (National Council for Civil Liberties (NCCL)), joka nykyään tunnetaan nimellä Liberty. Se on Iso-Britannian suurimpia ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien lobbausjärjestöjä.

Ian Campell Dunn

Ian Campbell Dunn

Ian Campbell Dunnin Wikipedian sivulta löytää tiedon, että hän oli skotlantilainen "homojen oikeuksien aktivisti". Hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1998, Peter Tatchell kirjoitti The Independent -lehteen muistokirjoituksen , joka kuvaa häntä "homojen ihmisoikeuksien edelläkävijänä, keskeisenä hahmona homoseksuaalisten tasa-arvo taistelussa Skotlannissa ja kansainvälisesti 30:n vuoden ajan". Hänen muistokirjoituksessaan kerrotaan myös, että hän oli toinen perustajajäsen Scottish Minorities Groupissa, yhdessä Britannian varhaisimmista homojen oikeuksien järjestöistä, joka perustettiin vuonna 1969.

Mitä Tatchell muistokirjoituksessaan ja Wikipedian sivu ei mainitse on, että Ian Campbell Dunn yhdessä Michael Hansonin kanssa perusti Paedophile Information Exchange -järjestön. Se luotiin osaksi Scottish Minorities Groupia vuonna 1974. Seuraavana vuonna se muutti Lontooseen, mutta täysin eri jäsenten pyörittämänä. Paedophile Information Exchange toimi kymmenen vuoden ajan, vuosien 1974-1984 välisenä aikana.

PIE:n perustajajäsen Peter Righton AKA Paul Pelham – entinen National Institute for Social Work -johtaja ja National Children’s Bureaun konsultti.

Paedophile Information Exchange, tai PIE, kampanjoi sovinnollisen seksin iän laskun puolesta. PIE:n toiveena oli saada laskettua seksin harrastamisen ikäraja aina neljään vuoteen, jotta pedofiilit pystyisivät käyttämään lapsia hyväksi ilman pelkoa syytteestä.

PIE julkaisi omaa lehteä, jonka yhteystietosivu toimi savuverhona lapsipornografian käsittelyyn ja mahdollisti pedofiilien kontaktoitumisen ja tarjonnan esittämisen. Näin järjestäytynyt verkosto aloitti toimintansa, joka myös osittain selittää, kuinka pedofiilit kuten Peter Righton onnistui soluttautumaan lastenkoteihin ja kouluihin koko Britanniassa.

Sen jälkeen kun PIE virallisesti lakkautettiin marraskuussa 1984, Ian Campbell Dunn jatkoi organisaatiotaan hänen Edinburghin asunnossaan. Tämä seuraava ote on peräisin Tim Taten kirjasta ‘Child Pornography’ (Methuen kustannus, 1990):

Aina viime aikoihin asti Skotlannissa jaettiin vuosittain homojen oikeuksien puolesta kampanjoineille palkinto, joka oli nimetty Dunnin mukaan. Vuonna 2007 palkinnon vastaanottanut esitti vaatimuksen, että palkinto tulisi nimetä uudelleen sen jälkeen kun hän sai tietää, että palkinto oli nimetty pedofiili Ian Dunnin mukaan.

Mitä Peter Tatchellin kirjoittamaan mairittelevaan Dunnin muistokirjoitukseen tulee, sen olisi kannattanut pitää pedofiili täysin erillään muusta homoyhteisöstä, koska totuuden kieltäminen ei koskaan auta asiaa. Ian Campbell Dunnista kirjoittaessa täytyy olla rehellinen ja kertoa hänen osallisuudestaan pedofiilijärjestö PIE:ssa.

Pedofilia: Radikaali Tapaus

Paedophilia: The Radical Case on Irlannin ja Englannin kaksoiskansalaisuuden omaavan pedofiiliaktivisti Tom O'Carroll kirjoittama kirja vuodelta 1980. Tom O'Carroll oli entinen Paedophile Information Exchange (PIE) puheenjohtaja ja entinen Ison-Britannian avoimen Yliopiston tiedottaja. Vuonna 1981 O'Carroll tuomittiin yleiseen moraaliin kohdistuneesta salaliitosta kahdeksi vuodeksi vankilaan.

Ote Pedofilia: Radikaali Tapaus -kirjan 11. luvusta aukaisee ilmapiiriä missä pedofilia pääsi kehittymään.

"Yleisö Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli jo pitkään ollut tietoinen "lapsien hyväksikäytöstä" ja "perversiosta". Mutta vasta vuonna 1970 se sai kuulla "pedofilia"nimen merkityksen, joka yhtäkkiä nostettiin esiin täydestä tuntemattomuudesta, lääketieteellisistä oppikirjoista. Pedofilia nimityksestä tehtiin identiteetin tunnusmerkki niille, joita sortamaan termi oli suunniteltu.

"Pedofiliasta" tuli samanaikaisesti tunnustettu sana ja julkinen kohu elo-syyskuun vaihteessa 1977, jolloin toisiinsa liittyvien tapahtumien sarja johti Paedophile Information Exchange (PIE) toiminnan näkyvään huomioon kansallisessa lehdistössä.

Ennen tätä aikaa, suurimmalla osalla ihmisiä ei ollut aavistustakaan että PIE:n kaltainen organisaatio oli edes olemassa, mikä ei ehkä ole yllättävää ottaen huomioon sen pienen jäsenmäärän - pysyvä koko oli tuolloin noin 250 jäsentä - ja se, että se oli aloittanut toimintansa vasta lokakuussa 1974. Kun kohun aiheuttama pöly oli laskeutunut silloin loppukesästä, oliko yleisö yhtään viisaampia siitä, mistä syystä järjestö oli noussut esiin, sen filosofiasta, sen ehdotuksista: miten julkisuus oli asian käsitellyt.

Vasta kun PIE:n toiminta oli jatkunut useita kuukausia, kuulin siitä, tai oikeastaan Paedophile Action for Liberation (PAL) -järjestöstä, joka myöhemmin sulautui PIE:n kanssa. Siihen aikaan ei ollut juuri lainkaan näkyvyyttä sanomalehdissä, ja ihmiset, jotka tiesivät pedofiiliryhmistä olivat homojen sanoma- ja aikakauslehtien lukijoita sekä muita homopiireissä liikkuneita, jotka olivat kuulleet aiheesta suullisesti.
Minä en kuulunut kumpaankaan luokkaan. Ainoa ystäväni, jonka tiesin olevan homo oli kutsunut minut mukaan homojen vapauskonferenssiin, mutta se oli "kertaluonteinen" tapahtuma minulle - melko rohkea pistäytyminen täysin vieraaseen maailmaan. Toisin kuin suhteellisen selväpäiset konferenssit, joissa kampanjoitiin homoseksuaalien tasa-arvoa, tämä oli törkyyn puettu homojen vapautus drag show, täynnä hienoja, rohkeita ja mahtipontisia kuningattaria. Ilmassa tihkui hajumerkkejä teatraalisuudesta: muistaakseni parrat eivät olleet enää vain karvoja, jotka kasvavat ulos miehen kasvoista, nyt partaa kutsuttiin suuren juhlallisuuden saattelemana "miehisen sovinismin viimeiseksi linnakkeeksi".

Niin paljon kuin ihailin kuningattarien elkeitä, tunsin, että tämä ei ollut minulle. En tuntenut olevani kuin kuningatar. En tuntenut olevani homo ollenkaan, ja vaikka kuinka Quentin Crisp on minun jumalani ja 1900-luvun sankari, minusta tuntui ulkopuoliselta GLF ihmisten seurassa aivan samaan tapaan kuin teen juominen Mary Whitehousen kanssa.

Kuvankaappaus: dailymail.co.uk. Mary Whitehouse juomassa teetä

Löysin orastavan pedofilian alakulttuurin jonkinlaisen sattuman kautta. Tuolloin toimin päätoimittajana Open House -sanomalehdessä, joka oli avoimen yliopiston henkilökunnan sanomalehti. Päätin tehdä jutun OU Naisten ryhmän tapaamisesta, jonka aiheena oli homoseksuaalisuus. Tämä johti kiistanalainen juttuun, jossa kaksi henkilökunnan jäsentä tuli ulos kaapista homoseksuaalina.

Huhuttiin, että tämä vihastutti yliopistoneuvoston puheenjohtajan Sir Frederick Warnerin, joka loppujen lopuksi oli vastuussa minun lopullisesta erottamisestani avoimen yliopiston tiedottajan toimesta (sillä perusteella, että yliopisto oli joutunut nöyryytyksen kohteeksi yhteydestäni PIE:en ). Open House artikkelin valmisteluvaiheessa tulin "kaapista ulos pedofiliasta" jutun homoavustajille, jotka nopeasti osoittivat minut PAL ja PIE -järjestöjen suuntaan, joista jälkimmäiseen liityin toukokuussa 1975."

Mitä yhteistä oli pedofilijärjestö PIE:llä JA lastensuojelujärjestö NSPCC:llä?

Sosiologi Frank Furedin mukaan molemmat uskoivat lasten pelastamiseen vanhemmiltaan.

Pedofiilit nousivat '70-luvulta lähtien tasaisin väliajoin Britannian julkiseen keskusteluun. Ja yhä edelleen kansakunnan huoli keskittyy '70-luvun Paedophile Information Exchange (PIE) -toimintaan.

Tiedotusvälineiden toiminta on ollut aivan liian ennalta-arvattavaa, heidän ollessa kiinnostuneempia skandaalin lietsomisesta kuin vakavien kysymysten esittämisestä - PIE:n motiiveista tai eetoksesta.

PIE:n liikkeellepaneva voima oli pedofilian "hyveiden" edistäminen. Ja kyllä; sen retoriikkaa hallitsi itsekäs, itsepetokseen perustuva fantasia, joka pyrki nostamaan jalustalle jäseniensä seksuaalisen saalistajan himot todellisena rakkauden osoituksena "lapsia kohtaan". Kuitenkin epämiellyttävä tosiasia on, että PIE oli osa laajempaa liikettä, joka oletti puhuvansa lapsen edun toteutumisen puolesta. PIE:n näkökulma lapsuuteen perustui hengenheimolaisuuteen lastensuojelullisen liikkeen kanssa.

1800-luvun lastensuojeluliike sai käyttövoimansa humanitarismista, oikeudenmukaisuudesta ja altruismista. Se pyrki suojelemaan lapsia monilta heitä kohtaavilta vääryyksiltä. Valitettavasti merkittävät osat tästä liikkeestä - mukaanlukien National Society for the Prevention of Cruelty to Children (NSPCC), alkoivat suojelun sijaan vaatia itselleen moraalista auktoriteettia lapsuuteen. Tämän seurauksena monet lastensuojelualalla toimivat käsittivät päätehtäväkseen lapsen suojelemisen tämän omilta vanhemmilta.

Tämä on lastensuojeluliikkeen älyllinen ja poliittinen perintö: Se popularisoi oletuksen, että lasten ja vanhempien edut ovat ristiriitaisia ja vastakkaisia toisilleen. Näitä ajatuksia ilmaistaan harvoin tarkasti, mutta ne ovat läsnä implisiittisesti lastensuojelijoiden vaatiessa toimintaa lapsen edun takaamiseksi. Oletus, että lapsen etu poikkeaisi vanhemman edusta luo konfliktin, jonka voi ratkaista vain se taho, jolla on moraalinen ja asiantuntijavalta: nimittäin lastensuojelija itse.

1960-luvulle asti tendenssi riitauttaa lasten ja vanhempien etu pysyi rajallisena. Yleisenä oletuksena oli, että vanhemmat toimivat lastensa parhaaksi. Lastensuojelun keskiössä olivat villit työväenluokkaiset ja joskus myös maahanmuuttajavanhemmat. 1960- ja 1970-lukujen aikana lapsen asia sai uuden ja tuhoisan poliittisen muodon. 1970-luvulla, lasten, naisten ja homoseksuaalien oikeuksien saavuttaessa kulttuurista painoarvoa pienet ryhmät keksivät ajatuksen "lasten vapauttamisesta". 1970- luku oli vuosikymmen, jolloin ajatus lasten oikeuksista artikuloitiin ja saavutti kulttuurista vaikutusvaltaa.

Kansalaisoikeuksien neuvottelukunnan (NCCL) suvaitseva asenne PIE:tä kohtaan voidaan selittää '60-luvun jälkeisellä radikaalilibertaristisella politiikalla. Sosiaalityön tutkija Liz Kelly totesi, että: "Nämä olivat homojen oikeuksien, naisten oikeuksien ja kyllä, myös lasten oikeuksien vapautumisen aikakautta. Niihin aikoihin "lasten oikeudet" olivat retoriikka, joka loi samalla tilan, jossa myös pedofiilien "oikeus" seksuaalisuuteen voitiin artikuloida...

Tuolloin PIE:n kirjallisuus keskittyi tähän vapauteen, ja heidän asemaansa seksuaalivähemmistönä, joka joidenkin ihmisten silmissä legitimoitiin allianssissa Gay Liberation Frontin (GLF) kanssa.

Furedin mukaan" Kelly on oikeassa korostaessaan miten helposti PIE pystyi soluttautumaan osaksi sekavaa seksuaalisen vapauden agendaa 1970-luvulla. Mutta PIE ei ollut yksinkertaisesti GLF:n radikaali siipi vaan PIE ilmaisi myös vasta keksittyä ajatusta "tarpeesta vapauttaa lapset". Kuten muut tämän virheellisen ihanteen kannattajat, he harvoin esittivät selvästi kysymyksen mistä lapset tarvitsivat vapautusta. Sillä ainoa "elin", josta lapset pystyivät vapautumaan, oli heidän vanhempansa ja perheensä.

1970-lukuun mennessä anti-vanhemmuuspropagandaa oli näkynyt suhteellisen maltillisesti. Mutta vapaamielisen diskurssin aikakautena lastensuojelijat alkoivat patologisoida perhe-elämää. Ja PIE oli korostamassa lasten itsenäisyyden aatetta, erityisesti nuorten homolasten kohdalla. Yksi PIE:n aktiivi varoitti: "Voimme olla varmoja lasten itsemäärämisen esteistä perheen sisällä ja kaikilla elämän alueilla." Joten PIE ei pelkästään ollut "poliittisten" vapautumisen agendalla, vaan se sijoitti itsensä yhdeksi aikuisten ryhmäksi, joka puhui lasten puolesta. Ovatko jotkut sen kannattajista, kuten Peter Righton - Kansallisen sosiaalityön instituutin johtaja ja Britannian hallituksen lainopillinen avustaja - kiinnostuneita tästä ammatista ainoastaan päästäkseen lasten lähelle vai pelkästään halusta suojella lapsia? Selvästi näyttää siltä, että PIE ja sen kannattajat eivät yksinkertaisesti ilmaisseet vapaamielistä identiteettipolitiikaa, vaan ne myös varastivat ideoita lastensuojelijoilta. Epäilemättä PIE oli täysin opportunistinen valitessaan väitteitä, joita se käytti oikeuttaakseen pakkomielteistä saalistusviettiä lapsia kohtaan. Mutta se ei peitä tosiasiaa, että järjestön lasten vapauksien puolesta esittämät argumentit olivat yhteneväisiä kehittyvän lasten oikeuksien narratiivin kanssa.

Hippiaikakauden avaintekstit lasten oikeuksien asianajossa olivat Richard Farsonin Birthrights (1974) ja John Holtin Escape From Childhood: The Needs And Rights Of Children (1974). Näiden kahden kirjan päätavoitteena oli hälventää lasten ja aikuisten moraalista eroa. Holt väitti, "Ehdotan että oikeudet, etuoikeudet, tehtävät ja vastuut, jotka ovat aikuisten kansalaisten saatavilla, tulee olla myös kaiken ikäisten nuorten henkilöiden saatavilla, jotka niitä haluavat hyödyntää". Hän lisäsi, että lapsilla pitäisi olla "oikeus tehdä" mitä "kuka tahansa aikuinen voi laillisesti tehdä". Samoin Farson väitti, että lasten täytyisi pystyä ilmaisemaan seksuaalisuuttaan samalla tavalla kuin aikuiset, kummankin osapuolen suostumuksella. Farson kirjoitti, että lasten pitää saada "harjoittaa seksuaalista elämäänsä, ilman ylimääräisiä rajoituksia, kuten aikuisten". PIE käytti häikäilemättömän opportunistisesti hyväkseen lasten ja aikuisten seksuaalisuuden eroja häivyttämään takoitettuja argumentteja kampanjoissaan lakeja vastaan, jotka 'kielsivät lasten sukupuolielämän ja seksuaalisen kanssakäymisen aikuisten kanssa'. Toisin sanoen, pedofiilien oikeus päästä käsiksi lapsiin muotoiltiin lasten vapauden ja itsenäisyyden suojelun kielelle.

Monet niistä, jotka osallistuvat lasten oikeuksien ja vapautusliikkeeseen olisivat torjuneet PIE:n itsekkään version argumenteista. Heitä ei pidä laittaa vastuuseen PIE:n toiminnasta ja käyttäytymisestä. Mutta se, mitä voidaan perustellusti arvostella, on heidän ylimielinen olettamuksensa, että heillä oli moraalinen auktoriteetti puhua lasten puolesta. Esimerkiksi John Holt oli yksiselitteinen omatekoisessa roolissaan lapsuusajan puolestapuhujana: "Teen itsestäni tässä asiassa, kenenkään pyytämättä, lasten asian tiedottajan, koska heillä on niin vähän muita tiedottajia ja he ovat niin heikossa asemassa puhumaan puolestaan." Tämä lausunto selvästi paljastaa lasten oikeuksien merkityksen. Ne eivät ole lasten vaatimia oikeuksia vaan oikeuksia, joita ovat keksineet aikuiset, jotka väittävät parhaiten ymmärtävänsä lasten todellisia tarpeita. Lapset eivät vain herää aamulla ja vaadi vapautta, jotta he voivat harrastaa seksiä PIE-jäsenen kanssa. Lapset eivät spontaanisti keksi fantasioita, että heillä on oltava samat oikeudet kuin heidän vanhemmillaan tai isovanhemmillaan. Kyse on aikuisen aloitteesta lasten nimissä, ei lasten tekemä aloite.

Joka tapauksessa, termi "lasten oikeudet" on järjenvastainen käsite. Oikeus merkitsee kapasiteettia ymmärtää moraaliset syy-yhteydet ja osata käyttää niitä. Se, että lapset - ja erityisesti pienet lapset - eivät pysty käyttämään oikeuksiaan on tosiasia, jonka jopa lasten vapauksien kannattajat tunnustavat. Näin ollen nämä ovat oikeuksia joita käytetään lasten puolesta. Todellisuudessa lapsen oikeus osoittautuu lastensuojelijan tai lastensuojelutyöntekijän oikeudeksi tai valtion oikeudeksi päättää, mikä on lapselle parasta. Se kuuluisa "lapsen etu".

Ajattelemattomasti ja kritiikittömästi omaksutuilla lasten oikeuksilla on 1970-luvulta lähtien ollut syövyttävä vaikutus perheiden ja yhteisöjen elämään. Lasten oikeuksien kulttuurinen ihannointi ja edistäminen on antanut oikeutuksen vanhempien auktoriteetin minimointiin. "Valitettavasti päällimmäinen ominaisuus lasten oikeuksien liikkeessä on ollut taipumus erottaa lasten etu lasten vanhemmista", kirjoitti Martin Guggenheim tutkimuksessa "What’s Wrong With Children’s Rights". Lasten oikeudet eivät voimaannuta lapsia, vaan ne tekevät vanhemmista voimattomia. Ne tarjoavat ideologiset perustelut ymmärrykseen vanhempi-lapsi -suhteista perustavanlaatuisesti eriävinä ja vastakkaisina intresseiltään.

Ulkoisesti lasten vapautusliikkeen maailmankuva ja nykyaikainen lastensuojeluala näyttävät vastustavan toisiaan. Vapaustaistelijat ja PIE haluavat murentaa eroa lapsuuden ja aikuisuuden välillä kun taas nykyaikainen lastensuojeluteollisuus haluaa pitää aikuiset poissa lasten elämästä. Nämä ovat luonteeltaan hyvin erilaisia asenteita lapsuuteen. Mutta niille on yhteistä epäluulo vanhempia ja perheitä kohtaan. Se mikä yhdistää näitä kahta erilaista lähestymistapaa, on oletus, että ajatusten kannattajilla on moraalinen oikeus päättää, mikä on parasta toisten ihmisten lapsille. Ironisinta nykyisessä lastensuojelussa on, että se toimii juuri niin hienosti, kuin PIE sen halusi toimivan. Asiakashankintana pedofiileille.

Lastensuojelun tuhoisa ajatus lapsista, joita täytyy suojella vanhemmiltaan ja sen seurauksena arvonalennuksen kokenut vanhemmuus on libertaristien teologian perintöä 1970-luvulta. Muistathan: Enää ne eivät ole vain pedofiilit, jotka omaavat epäterveellisen ja himokkaan kiinnostuksen lapsiimme...

Artikkelin kirjoittaja on sosiologi Frank Furedi ja se on Lokakuun Liikkeen kääntämä.

Lisää aiheesta Paedophile Information Exchange (PIE) sarjan seuraavassa osassa.

Lue myös:

☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
☞ Rakentavaa lastensuojelua Kurikassa
☞ Johdoton Helsinki kuormittuu johtamattomuudesta
☞ Kirkon ja sosiaalityön (epä)pyhä liitto
☞ Sosiaalityön koulutus tuottaa ja ylläpitää lastensuojelun ongelmia
☞ Elokuvia lastensuojelun asiakkaille
☞ Salassapitovelvoite ei estä sosiaalityöntekijän näkökulmaa
☞ Rikkaiden talouspopulismi ja natsisympatiat
☞ Helsingissä ei vieläkään kontaktoiduta ja kuulla lasta
☞ Toivosta ei kannata luopua
☞ Sijaishuollon Hullunkuriset Riskiperheet
☞ Kuka tarkkailee ketä - Rajaton sosiaalityöntekijä
☞ Pihakoivu- lapsibisnesryppään tehokas asiakashankinta ja rahastus
☞ Väkivalta sijaishuollossa onkin biovanhempien syytä ja sijoitettujen tietämättömyyttä?

]]><![CDATA[Lokavuoto arkistojen uumenista - Suomen Aktion T4]]>Fri, 22 Jan 2016 13:44:47 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/lokavuoto-arkistojen-uumenista-suomen-aktion-t4

Myös Suomessa harrastettiin rotuhygieniaa. Otetaanpa esimerkiksi Vaasassa sijaitseva mielisairaala. Silloinen Mustasaaren sairaalan (nyk. Vanhan Vaasan sairaala) ylilääkäri (1939-1963) Yrjö Kaarlo Suominen (s. 1900) oli jonkinasteinen rotuhygieniafani. Sisällissodassa hän taisteli valkoisten puolella. Ammattitaustaltaan hän oli psykiatrian ylilääkäri ja sotilasarvoltaan lääkintäeverstiluutnantti.

Wikipedia kertoo artikkelissaan hänestä seuraavaa:

Vuonna 1945 julkaistiin Sotilaslääketieteellisessä aikakauslehdessä Suomisen rotuhygieniaa käsitellyt artikkeli Sota ja rotuhygienia joka perustui hänen sodan aikana lokakuussa 1943 11. divisioonan lääkintähenkilökunnalle pitämäänsä esitelmään. Artikkelissa Suominen esitti arvionaan että 13 prosenttia Suomen kansasta oli haitallisia sotaponnistuksille sitoessaan yhteiskunnan resursseja ja spekuloi että "tiettyjen tuhansien" suomalaisten, joihin Suominen luki useimmat mielisairaat sekä uusintarikolliset, vajaaälyiset, työkyvyttömät, juopot ja "pinnarit" tappaminen vapauttaisi voimavaroja sodankäyntiin kun poliiseja, vanginvartijoita, mielisairaanhoitajia ynnä muita voitaisiin sijoittaa uusiin tehtäviin ja samalla myös elintarvikeannoksia voitaisiin lisätä.

Hänen artikkelinsa Sota ja rotuhygienia on julkista tietoa. Kutsuttakoon sitä kuitenkin vuodoksi, koska myös julkisten arkistojen penkominen on monesti jännittävää salapoliisityötä. Lokakuun liike julkaisee artikkelin kokonaisuudessaan skannattuna. Lue se klikkaamalla tästä.
Kutsuttakoon tätä ”vuotoa” Lokakuun liikkeen mukaan ”lokavuodoksi”.
Pari poimintaa artikkelista:

Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhteiskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansanaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä – "tiettyjä tuhansia" olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaanhoitajia.
Nykyaikaisen sodan ongelma oli, ettei sodassa enää kaatunut kansan heikko aines, vaan juuri parhaimmisto. Kunnon miesten kuollessa rintamalla henkisesti heikko aines vain lisääntyi avioliittomahdollsuuksien kasvaessa. Nämä psykopaatit, lurjukset, pehmeäluonteiset, kelvottomat ja siis ala-arvoiset "tavalla tai toisella harmittavaisen tuntuiset" miehen irvikuvat ja neurootikot heittäytyivät "muka sodan uhreina valtion elätettäväksi".

Lokakuun liike kirjoitti aiemmin tekstissä ”Kansamme parhaaksi – Haudattuja kokemuksia” rotuhygieniasta Suomessa pohjautuen mm. Suomen historian dosentin Markku Mattilan väitöskirjaan ”Kansamme parhaaksi: Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti ”.
Suomessa siis steriloitiin Suomisen tarkoittamia ”yhteiskunnalle haitallisia kansalaisia”. Saksassa rodunjalostusohjelma kulki nimellä Aktion T4. Siinä väestöä murhattiin. Suomessa ”vain” steriloitiin. Suominen olisi siis halunnut viedä homman vielä pidemmälle eli Saksan malliin.

YLE kertoi 1990-luvulla MOT-ohjelmassaan lääketieteen mustasta historiasta. Lue käsikirjoitus tästä. Toimittaja Olli Ainola kirjoittaa referaatissaan mm. seuraavaa:
” Ensimmäisessä osassa kerrotaan suomalaisten rodunjalostushankkeista 1940-luvulla. Helsingin yliopistoon suunniteltiin rodunjalostuslaitosta, jonka piti mm. kortistoida koko kansa älykkyyden perusteella. Kortistoon oli tarkoitus myös rekisteröidä kaikki poikkeavat kuten perinnöllisiä tauteja sairastavat, alkoholistit, vajaamieliset ja rikolliset. Heihin olisi sen jälkeen kohdistettu "ennakollisia ehkäisytoimenpiteitä". ”
Dosentti Mattila ennustaa Verkkouutisten artikkelissa 1990-luvulla rotuoppien palaavan jossain muodossa takaisin. Liittyneeköhän Mattilan ennustus jollain tavalla esim. lasten ja nuorten lisääntyneeseen luokitteluun ja huostaanottotehtailuun? Jokainen aikakausi näet määrittelee itse oman fasisminsa.
Tästä aiheesta riittää paljon kirjoitettavaa. Tämä paljastus muutamalla lisäpointilla riitti tältä erää. Ihmisten luokittelu ja törkeydet jatkuvat. Lapsista on tullut luokittelun kohde esim. päiväkodeissa, kouluissa ja neuvoloissa. Sitä ei estä edes lääkärin hoitoeettinen motto ”vakuutan kunnian ja omatuntoni kautta”.

Muita Lokakuun liikkeen haudatut tarina blogin julkaisuja

Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista virtaa:

]]><![CDATA[Kansamme parhaaksi – Haudattuja kokemuksia]]>Mon, 02 Nov 2015 08:36:35 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/kansamme-parhaaksi-haudattuja-kokemuksiaDosentti Markku Mattila on tutkinut suomalaista rotuhygieniaa. Hänen aiheeseen liittyvä väitöskirjansa ”Kansamme parhaaksi” on tarkistettu Tampereen yliopistossa 9.10.1999.

Rotuhygienia liittyy fasismiin ja alaluokan kontrolloimiseen hyvin tiiviisti. Alla näkyy talukko suomalaisen terveyspolitiikan painopisteistä.

Dosentti Mattila kuvaa kirjassaan rotuhygieniaa näin:

Verkkouutiset toteaa osuvasti seuraavaa: ”Väitöskirjan mukaan rotuhygienia liittyi yhtenä osana siihen yhteiskunnalliseen kuri- ja sopeuttamiskampanjaan, jota heijastavat myös muut 1930-luvun huoltolait kuten alkoholisti- ja irtolaislaki”.

Googlailemalla selviää mm. seuraavaa: ”Irtolaislaki perustui suurelta osin vuoden 1883 irtolaisasetukseen. Irtolaislain mukaan irtolaislain toimenpiteitä varoitusta (2.1§ ), valvontaa (2.2§), sekä pakkotyöhön tai työlaitokseen toimittamista (5§), voitiin soveltaa ihmisiin, jotka täyttivät irtolaisuuden tunnusmerkit, joita olivat : työnvieroksunta, kuljeksiva elämäntapa, kerjuu sekä epäsiveellinen elämä (1.1,1-4§ k)”.

1960-luvun ns. pakkoauttajakeskustelu kehitti yhteiskuntaa kontrollinomaisuudesta humanistisempaan suuntaan. 1990-luvun laman jälkeen kontrollinomaisuus tuli uudestaan muotiin. Nykyajan työlaitoskontrollia edustaa mm. kuntouttava työtoiminta. Yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat (kuten työttömyys) nähdään yksilön vikana. Työttömiä on hehkutettu mediassa syylliseksi talouden ongelmiin jo 90-luvulta lähtien uudestaan. Ennen sitä elettiin hyvinvointivaltiossa ja työttömilläkin oli ihmisarvo.

Historian risusavotat ja kuntouttava työtoiminta eivät perustu tieteelliselle faktalle työllisyyden hoidosta. Ne ovat vanhakantaista vihapuhetta ja moralisointia vähäosaisia kohtaan. Työttömien aktivointi ei paranna työllisyyttä. Sen voima perustuu uskomukseen sen hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta. ”Työ vapauttaa. Arbeit macht frei” kuten natsitkin sanoivat.

Onneksi on olemassa ”maailmanparantajia ja ammattivalittajia”, jotka tuovat epäkohtia julki. Ilman heitä eläisimme varmaan luolissa. Kehitys kehittyy. Maailma muuttuu. Se ketä tänä päivänä sanotaan ”turhasta valittajaksi ja yhteiskunnalle epäkiitolliseksi” saattaa tulevaisuudessa olla juhlittu sankari. Ei ole helppoa olla edelläkävijä.
Toinen hyvä esimerkki on lastensuojeluviranomaisten tekemät huostaanotot. Hoitotyön tutkimussäätiö kertoo ”huonojen” vanhempien riskitekijöistä. Niitä ovat mm. monilapsisuus, pienet tulot, huono sosiaalinen tilanne, perheen aiempi lastensuojelutausta, tyött ömyys ja mielenterveysongelmat. Perheiden huono-osaisuus siis patologisoidaan riskitekijäksi vielä tänä päivänä, 2010-luvulla.

Mielenterveyden keskusliitto on ottanut kantaa kuinka ”sosiaaliviranomaisella ei yleensä ole tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vakavuudesta eikä vanhemman oireiden senhetkisestä tilanteesta. Perusoletus näyttää olevan, että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsestaan”.

Monet huostaanotot siis perustuvat äärioikeistolaiselle ihmismassan luokittelulle eli fasismille. Jos on ollut jotain mielenterveysongelmia joskus niin niistä ei kannata neuvolassa kertoa. Ahdamielistä luokittelua olivat aikanaan myös esimerkiksi mielenterveysongelmaisten steriloinnit ja avioliittokiellot Suomessa. Niitäkin on Mattila tutkinut. Tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu fasismista Suomessa ja referaatti Mattilan kirjasta. Kirjoituksen aiheita siis riittää jatkossakin fasismista.

Tutkija Tom Arnkill on lähestynyt Opetushallitusta seuraavasti:

Tällaisten huolitehtialujen johdosta lapsi voi päätyä sijoitetuksi laitokseen. Tämä ei ole enää länsimaalaista demokratiaa. Tällainen toiminta on fasismia.

Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ Jyly v. Akseli: Kiireellinen sijoitus 23.10.2015
☞ Jyly v. Akseli: Lastensuojelun lausuntopeli
☞ Jyly v. Akseli: Kun ei ole mitään rajaa - lastensuojelu teki huostaanottopäätöksen äitiä kuulematta
☞ Jyly v. Akseli: Kadonneen oikeusturvan metsästys
☞ Jyly v. Akseli: ”Asiakassuunnitelma” Akselin lastensuojelussa
☞ Viranomainen ja demokratia
☞ Perhe paossa lastensuojelumielivaltaa- julkisuus kostettiin heti
☞ Huolella Huostaan
☞ Eristettynä "perhekotiin" - asukaskokemus II
☞ Lapsi voi päätyä sijoitukseen vahingossa
☞ Eristettynä "perhekotiin"
☞ Lastensuojelun arviointivimma- salaseulontoja puutteellisilla menetelmillä
☞ Kiintymyssuhteen kiemuroita
☞ Varhaiskasvatuksen laatu hallituksen uudistuksen jälkeen
☞ Äärioikeistolaisen huostaanottotehtailun on loputtava – Fasismi alas!
☞ Lastensuojelun toimintakykymittari- uusi riskiseula?

]]><![CDATA[Sijaishuolto kaltoinkohteli romanilapsia]]>Mon, 31 Aug 2015 05:15:29 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia

Rotuhygienia elää edelleen

Sijaishuoltoa vaivaavat samat asennevammat, väärinkäytökset ja valvontapuutteet kuin vuosikymmeniä sitten. Erityisesti sijoitettuihin romanilapsiin kohdistui raakaa väkivaltaa ja muuta kaltoinkohtelua.

Sodan aikana Euroopassa tapettiin satoja tuhansia romanilapsia kehittyneen ilmoitusvelvollisuus- ja raportointijärjestelmän avulla. 2. maailmansodan aikana yksi kolmasosa Euroopan romaneista (arviolta 600 000–1 000 000) tuhottiin keskitysleireissä. Suomessa yli 4 000 ihmistä määrättiin pakkosteriloitaviksi sairautensa tai käytöksensä takia vuosina 1935–1970. Laki nojautui eugeniikkaan eli ihmisrodun pitämiseen puhtaana. Erilaiset ruumiinviat, sairaudet, henkiset tilat tai sosiaalisen käytöksen muodot on rotuhygieniassa ymmärretty ja luokiteltu perinnöllisiksi.

Väestön rodunjalostuksen välineeksi muodostui varhainen puuttuminen (Pulma, 2006) ts. lasten siirrot kotoaan lastenkoteihin. Aikakauden romanipolitiikkaa määritti käsitys ihmisten ja rotujen
eriarvoisuudesta ja pyrkimys ratkaista mustalaisongelma "lopullisesti". Kansanhuoltoministeriö ja Mustalaislähetys keräsivät kortistoihinsa tiedot kaikista Suomen romaneista ja Urho Kekkonen ehdotti romaneille eräänlaisia keskitysleirejä v. 1942 (Lind, 2009).

Suomalaiseen romanien sulauttamispolitiikkaan (1600-1970) kuuluivat lasten perusteettomat huostaanotot ja vieraannutusyritykset omasta suvusta ja kulttuurista. Noin joka toinen romanilapsi sijoitettiin lastenkotiin tai sijaiskoteihin. Lasten kohtelu ja kurinpitotoimet jättivät katkeria muistoja lastenkodeissa varttuneille (Lind, Pulma). Lapsista kasvoi kulttuurista erottamisen seurauksena lapsia, jotka eivät kuuluneet mihinkään.
Valtiolähtöinen rotuoppi ja rodunjalostus eivät hävinneet toisen maailmansodan ja natsi-Saksan kukistumisen myötä, vaan jatkoivat länsimaissa julkisesti voittokulkuaan aina 1960-70 -luvuille asti, jolloin rodunjalostuksesta tuli kätketympää. ”Rotu” - sana vaihtui 1950-luvulla sanaksi ”perinnöllisyys”. Tästedes tutkittiin perinnöllisyystiedettä, ei rotuoppia ja tavoiteltiin hyvää perimää, ei rodunjalostusta (Teittinen, 2010, 84).

Lastensuojelutoimia ja huostaanottoja oikeutetaan edelleen ongelmien ylisukupolvisen periytyvyyden ts. pahan perimän perusteella. Vastoin YK:n suosituksia suomalaisista sijoituksista 70% tehdään laitoksiin, joista puuttuu riippumaton valvonta (Rousu, 2012). Myös huostaanottoprosesseista ja päätöksistä puuttuu riippumaton valvonta ja tuomioistuin ja fair trial-oikeudenkäynti (mm. Ikonen, Mannonen, Rimpelä, Roos, Suomela).

Vähemmistöön kuuluvat lapset joutuvat helpommin lastensuojelun asiakkaiksi. mm. siksi, että valtakulttuurista erottuvat kasvatustavat tulkitaan helposti lastensuojelullisiksi ongelmiksi.

Sijaishuolto kaltoinkohteli romanilapsia

Maija-Leena Peuran pro gradu-työtään varten tekemät sijaishuollossa kasvaneiden romanilasten haastattelut kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista. Peuran mukaan kaikki haastateltavat toivat esiin kaltoinkohtelukokemuksiaan toisistaan tietämättä ja ilman johdattelua. Haastateltavat olivat kokeneet lastenkodeissa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja kasvatuskylmyyttä. Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina. Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista (Peura, 2014, tiivistelmä).Yksikään haastatelluista ei ollut tekemisissä biologisen perheensä kanssa koko lastenkotiaikanaan (Peura, 2014, 42). Lastenkodeissa työntekijät ja johtajat kohdistivat sijoitettuihin raakaa henkistä , fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa (mt., 46). Lapsia pidettiin nälässä, hakattiin putkilla ja vitsoilla, heitettiin päin seiniä, pakotettiin syömään omaa oksennustaan, suljettiin maakellariin ja raiskattiin (mt., 50).

Hyväksikäyttäjien joukosta löytyi niin johtajia kuin työntekijöitäkin. Ne johtajat, jotka eivät itse käyttäneet lapsia hyväksi, olivat tietoisia tapahtumista, ja antoivat niiden jatkua. Haastatellut kertoivat kuinka lastenkodeissa väärennettiin toimeksiantosopimuksia ja dokumentteja ja lavasteltiin olosuhteita paremmiksi toimittajille ja tarkastajille (mt., 48.) Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi väitettiin joutuneen useita kymmeniä lapsia useammassa Mustalaislähetyksen lastenkodissa. Lasten todistukset rikoksista eivät johtaneet syytteiden nostamiseen, eikä asioiden käsittelyyn sisäisesti tai ulkoisesti. Uhrien mukaan lastenkodeissa tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleisesti johtotasolla tiedossa, mutta siihen ei puututtu millään tavalla. Jos joku lapsista pisti vastaan, siirrettiin tämä valtion koulukotiin (mt., 52-54). Haastatelluista yksi kertoi entisten romanilastenkotilasten nostaneen joukkokanteen heitä kohtaan käytetystä väkivallasta, mutta heille oli todettu rikosten vanhentuneen (mt., 65).

Punaisen Ristin hankekoordinaattori Janette Grönfors toivoo lähivuosien tuovan muutoksen siihen, että romanilasten hyväksikäyttökokemuksia lastenkodeissa ja kasvattikodeissa tutkittaisiin systemaattisemmin. (Grönfors 2012, 245).

Osallistu suomalaisen sijaishuollon kaltoinkohteluselvitykseen!

Sijaishuollon kaltoinkohtelu-selvitykseen voi vielä osallistua syksyn 2015 aikana. Selvitykseen tarvitaan henkilöitä, jotka ovat kokeneet tai todistaneet kaltoinkohtelua vuosina 1937–1983 lastensuojelussa. Haastateltavat voivat olla lastensuojelulaitosten entistä henkilökuntaa, laitoksissa asuneita lapsia sekä sijaisperheissä asuneita ja niissä sijaisvanhempina toimineita. Selvitys tehdään luottamuksellisesti ja hankkeen tutkijat ovat allekirjoittaneet vaitiolositoumuksen.

Tutkimukseen toivotaan erityisesti vammaisia lapsia ja romanilapsia, joiden kohtelusta ei ole tarkkaa tietoa.

Ilmoittaudu haastatteluun joko sähköpostilla osoitteeseen lastensuojeluhanke@jyu.fi tai soittamalla numeroon 040 8053930. Ilmoittautua voi myös nettilomakkeen kautta, tästä.

Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ Kokemuksia sijaishuollon kaltoinkohtelusta?
☞ Perhekuntoutus on usein perustuslain vastaista pakkohoitoa
☞ Rikollisille sijoitetaan lapsia edelleen
☞ Tuomittu sijaisäiti toimi lastensuojelun luottamustehtävissä
☞ Vieraannuttaminen on kriminalisoitava pian
☞ TURVAKODEILLE EI LISÄÄ RAHAA
☞ Kallista moniammatillisuutta
☞ Orjatyön kataluus paljastui ministeriölle kantelun myötä
☞ Kiusaamisen aikakausi?
☞ Lastensuojelulapsen kuolema 2
☞ Lastensuojelulapsen kuolema
☞ Murhaa puolustelematta
☞ Muhos: Henkirikoksellakin kiillotetaan lastensuojelun imagoa

]]><![CDATA[Holmenin vauvafarmi Tukholmassa, kuolleiden määrä yli 1000]]>Wed, 25 Feb 2015 07:32:07 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/holmenin-vauvafarmi-tukholmassa-kuolleiden-maara-yli-1000

Ruotsin syrjäisessä saaressa Lilla värtanin merenlahdessa, Tukholman välittömässä läheisyydessä asui Holmenin pariskunta viime vuosisadan vaiheessa. Holmenit olivat viranhaltijoita Ruotsin kansallisessa lasten parantolassa. Rouva Holmen & Gustav Holmen olivat kehittyneitä huijareita ja armottomia sarjamurhaajia.

Ruotsissa toimineet ulkomaan kirjeenvaihtajat paljastivat kansallisen lasten parantolan olleenkin vauvafarmi.

Huijauksen valtava laajuus ja suurilukuinen murha-aalto laitoksessa oli Skandinaviassa ja maailmanlaajuisesti ennenkuulumaton uutinen vuonna 1906. Laitos oli saanut lukuisia valtiollisia maksuja ja avustuksia, ja varsin komeita määriä annettiin laitoksen rakennusrahastoon. Viranomaiset yrittävät turhaan jäljittää pastori Gustav Holmenia ja sairaanhoitajanaista, joka esiintyi hänen vaimonaan.

On laskettu, että kolmen vuoden toiminta-aikana yli tuhat vauvaa menetti henkensä. Vain kolmetoista vauvaa löytyi elossa, hyvinvoivan oloisina. Kyseiset vauvat olivat silminnähden terveitä, pulleita ja kauniita vauvoja, joita käytettiin laitoksen markkinointiin ja huokutuslintuina laitoksen palveluille. Lapsia esiteltiin laitoksen palveluja tarvitseville äideille, laitoksessa käyneille ja poliittisille päättäjille. Imeväisiä kuvattiin myös mainoskuviin ja markkinointimateriaaleihin.

(Kuva alkuperäisestä uutisesta:
NZ Truth , Issue 79, 22 December 1906, Sivu 8)

~ Nuori äiti alkaa kysellä ~

Tutkimukset parantolaa kohtaan olivat seurausta erään nuoren tytön vierailusta, jonka äidinrakkaus vauvaansa kohtaan oli vahva. Hän oli antanut vauvan parantolaan olettaen, että sinne olisi hyvä tapa sijoittaa lapsi vaikeimman henkilökohtaisen ajan yli. Muutamaa päivää myöhemmin hänen rakastettunsa oli taipunut
vanhemmuuteen ja vienyt nuoren äidin vihille.

Nainen ryntäsi parantolaan takaisin hakeakseen vauvan. Aluksi rouva Holmen kieltäytyi antamasta vauvaa, mutta tytön vaatimukset kasvoivat ja Holmen taipui tytön pyyntöön. Yksi kolmestatoista näytevauvoista tuotiin äidin eteen, mutta nuorikko kielsi vauvan olevan omansa ja järjesti kohtauksen parantolassa. Tämän jälkeen hänen eteensä tuotiin kaikki kolmetoista lasta ja hän kielsi niiden olevan omansa. Tämän jälkeen pastori Gustav ja hänen "vaimonsa" alkoivat uhkailla, että he pitäisivät äitiä vankina saarella, kunnes tämä olisi rauhoittunut.

Tyttö vastasi, että hänen miehensä tiesi minne hän oli mennyt ja mitä hänen pitäisi tehdä, jos hän ei palaisi ajoissa kotiin. Aviomies tulisi poliisin kanssa etsimään häntä saarelta. Holmenin pariskunta säikähti ja antoi tytön mennä.

Tyttö meni suoraan poliisin luo, mutta uskotaan, että pariskunta seurasi häntä poliisilaitokselle: Kun poliisi meni saarelle noin tuntia myöhemmin "pastori Gustav "ja hänen naispuolinen kumppaninsa olivat paenneet. He olivat nostaneet käytännössä kaikki varat pankista ja ottaneet kaiken kannettavan arvoesineistön matkaansa.

Muutama saarella työskennellyt palvelija oli jäänyt hoitamaan tilan esittelyvauvoja. Heidät pidätettiin. Laajemman selvityksen jälkeen palvelijat vapautettiin kaikista syytteistä. He eivät tienneet mitään parantolan tapahtumista.

Uskotaan, että syyllinen pariskunta pakeni Yhdysvaltoihin, tai ainakin "pastori Gustav" olisi mennyt sinne. Ajatellaan myös, että hän saattoi hylätä naisen ja purjehtia saaliineen yksin Yhdysvaltoihin. Viranomaisten haltuun saapui nimetön kirje Gustav Holmenin käsialalla. Kirje oli lähetetty Hampurista. Se sisälsi joitakin yksityiskohtia tapahtuneista, mutta ne olivat liian kamalia julkaistavaksi.

~ Kuusikymmentä ruumista löydetään ~

Palvelijoiden todistuksen mukaan 73 vauvaa oli tullut parantolaan viimeisen kuukauden aikana. Näistä 60 jäännökset löydettiin.

Pikkulapset oli ilmeisesti murhattu pian vastaanoton jälkeen ja luultavasti heti sen jälkeen, kun lapsen tuoneet olivat saarelta lähteneet.

Uskotaan, että alkuun Holmenit yksinkertaisesti hukuttivat vauvat, mutta johtuen käytännön vaarallisuudesta, he pelkäsivät imeväisten ruumiiden huuhtoutuvan rantaan ja luovutettavan poliisille. Nimettömän kirjeen mukaan pastori Gustav oli taitava teurastaja, ja jotkut hänen menetelmänsä lapsista eroon pääsemiseksi olivat liian kamalia julkaistavaksi.

Muita Lokakuun Liikkeen julkaisuja:

☞ Enkelin tekijä Amelia Dyer
☞ Vilja Eerikan sossut piiloutuvat pomojen taakse
☞ Lapsen etua Joensuulaiseen tapaan
☞ Lastensuojelua hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi
☞ Vilja Eerikan oma sossu joutuu tuleen oikeudessa
☞ Eerikan sosiaalityöntekijälle: sinun saappaissasi
☞ Eerikan murha vie byrokraatit käräjille - lue nimet!
☞ Yhteiskunnan vastuu Eerikan tapauksessa
☞ Murhatun Eerikan tarina: ”Kertokaa, kenen on vastuu.”
☞ Viranomaisten toiminta ja vaikutus Eerikan kohtaloon

]]><![CDATA[Enkelin tekijä Amelia Dyer]]>Sun, 21 Sep 2014 11:51:24 GMThttps://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/enkelin-tekija-amelia-dyer

Mainos "Sekalaista" sarakkeessa Bristolin "Times & Mirror"-sanomalehdessä oli kirvelevä.

Lehden "Halutaan", osastolla luki: "Kunniallinen nainen saa lapsen kasvatettavakseen."

Se oli valitettavasti yleinen pyyntö Victoriaanisessa Britanniassa, jossa elämä oli erityisen vaikeaa naimattomille äideille.

Ilmoituksen oli sijoittanut 25-vuotias Evelina Marmon, joka oli kaksi kuukautta aikaisemmin, tammikuussa 1896 synnyttänyt Cheltenhamin täysihoitolassa pienen tytön, jonka hän nimesi Dorikseksi.

Evelina oli jumalaapelkäävä maanviljelijän tytär, joka oli ajautunut harhaan, hän oli jättänyt maatilan elääkseen kaupunki elämää ja päätynyt työskentelemään salonkitarjoilijaksi Plough Hotelliin.

Hänen vaaleat hiuksensa, kurvikkaat muotonsa ja nopea älynsä tekivät hänestä mieleisen miespuolisille asiakkaille – vaikka tarina ei kerro kuka heistä hänet teki raskaaksi.

Ja nyt hänet oli jätetty yksin, vauvan kanssa jota hän rakasti, mutta hän tiesi, ettei voinut tulla toimeen omillaan.

Hän täytyisi löytää sijaiskoti pikku Dorikselle; antaa lapsi adoptioon. Mennä takaisin töihin ja toivoa, että ajan kanssa saisi lapsensa takaisin.

Aivan sattumalta, oman hänen mainoksensa vieressä, oli toinen: "Lapseton aviopari haluaisi adoptoida terveen lapsen, kivaan maalaiskotiin. Ehdot, 10 puntaa."

Tuntui että Evelinan rukouksiin oli vastattu. Hän otti nopeasti yhteyttä nimeen ilmoituksen alareunassa, rouva Hardingiin.

Oxford Roadilta Readingista, rouva Harding vastasi hurmioituneena.

"Olisin iloinen saadessani rakkaan pienen tyttövauvan, jonka voisin kasvattaa kuin omani."

Hän kuvaili tilannettaan: "Olemme tavallisia koti ihmisiä, suhteellisen hyvässä tilanteessa. En halua lasta rahojen tähden, vaan seuraksi ja luomaan mukavuutta kotiin."

"Minä ja mieheni olemme erityisen lapsirakkaita. Minulla ei ole omaa lasta. Lapsi saa kanssani hyvän kodin ja äidin rakkautta."

Rouva Harding kuulosti todella varteenotettavalta, huolehtivaiselta naiselta, jollaisen Evelina oli toivonut löytävänsä Dorikselle ja hän kirjoitti heti anelevan kirjeen, jossa pyysi rouva Hardingia olemaan harkitsematta ketään muuta, kunnes he tapaisivat.

Vastaus tuli takaisin: "Voitte olla varmoja, että pidän huolen rakkaasta lapsesta. Aion olla äiti, sikäli kuin vallassani pystyn."

"Täällä on aivan ihanaa, siistiä ja viihtyisää. Kotiovemme vastapäätä on päiväkoti. Evelina voisi käydä siellä aina kun hän haluaisi."

Ainoa ehto oli, että Evelina todella haluaisi maksaa viikoittaisen maksun tyttärensä huolenpidosta. Kun taas rouva Harding jopa vaatien vaati etukäteismaksun 10 puntaa kertakorvauksena, ja samalla huollon siirtoa täysin hänelle. Eikä Evelinan tarvitsisi maksaa mitään muuta.

Vastahakoisesti, epätoivoinen äiti suostui, ja viikkoa myöhemmin rouva Harding nappasi "lämpimän huivin mukaansa, johon aikoi kääriä vauvan, tämän saapuessa junalla, koska oli jäätävän kylmää" Cheltenhamissa.

Evelina oli hämmästynyt havaitessaan, että nainen heitä vastassa oli reippaasti vanhempi kuin hän oli odottanut. Mutta hän näytti hellältä kun hän kietoi pienen Doriksen huiviin.

Evelina luovutti pahvilaatikollisen vaatteita, jotka hän oli pakannut. Laatikko sisälsi mm vaippoja, potkupukuja, alushameita, sukkia, yöpaitoja, vauvan talkkilaatikon sekä luvatut 10 puntaa, ja vastineeksi hän sai allekirjoitetun kuitin Hardingilta.

Hän saatteli Rouva Hardingin Cheltenhamin asemalle ja sieltä Gloucesteriin, jossa hän seisoi itkien keskellä höyryn katkuista asemakäytävää, kun klo 17:20 juna vei hänen tyttärensä pois. Hän palasi majapaikkaansa rikkinäisenä naisena.

Muutamaa päivää myöhemmin hän sai kirjeen rouva Hardingilta sanoen, että kaikki oli hyvin. Evelina kirjoitti takaisin heti. Hän ei koskaan saanut kirjeeseensä vastausta.

Evelina ja pikku Doris Marmon olivat joutuneet yhden kaikkien aikojen sairaimman rikoksen kohteeksi. Joka yhdistyi yhteen oudoimmista sosiaalisista lieveilmiöistä Britanniassa hieman yli sata vuotta sitten – vauvafarmeihin.

Lapsikuolleisuusluvut olivat korkeat ja lasten elämä oli halpaa. Monet perheet ahdingossaan olivat tyytyväisiä saadessaan luovutettua vauvansa uuteen kotiin. Eikä aikakautena kysytty liikaa kysymyksiä siitä, minne tai kenelle lapsi oli menossa.

Jotkut, kuten Evelina, oli vakaassa aikomuksessa hakea lapsensa takaisin.

Toiset olivat vain iloisia nähdessään loittonevan selän ja yhden suun vähemmän syömässä perheen leipää. Yhden taakan vähemmän omassa eloonjäämistaistelussaan.

Lapset olivat saaliita häikäilemättömille, moraalittomille ja murhanhimoisille, eikä kukaan ollut aivan niin hyytävän paha kuin "sijaisäiti", jolle Doris oli juuri uskonut lapsensa. "Rouva Harding" oli yksi monista aliaksista Amelia Dyerille, kovanaamaiselle ja raa'alle naiselle, jonka rikokset etsivät vertaistaan.

Tänäpäivänä meidän lapsikeskeisessä yhteiskunnassamme on vaikea ymmärtää aikakautta, jossa kuolleita vauvoja oli tuhansia, joukoittain kadonneita Madeleineja, päivittäin kuolleita pikku Eerikoita, ja tuskin kukaan räpsäytti silmäluomeaan.

Tällaisessa ympäristössä Amelia Dyer pystyi toteuttamaan karmeita rikoksiaan yli neljännesvuosisadan.

Hän oli "enkelin-tekijä", kuten hän selitti kerran omalle pienelle Polly-tyttärelleen, kun tämä uteli vauvoista, jotka saapuivat ja katosivat yhtä nopeasti taloudesta.

Hän lähettää pieniä lapsia Jeesuksen luo, hän sanoi, koska Jeesus haluaa lapsia paljon enemmän kuin heidän omat äitinsä.

Kun kätensä ojentanut hyväntekijä tappaa

Juna Gloucesterista saapui Klo 21 Paddingtonin asemalle Lontoossa – ei Readingiin, kuten hän oli kertonut Doriksen äidille. Dyer kamppaili junasta pois kantaen mattopussia, vauvanvaatelaatikkoa ja vauvaa itse, pillittämässä huivissa. Hän otti bussin Willesdeniin, majapaikkaan Mayo Roadille.

Ovella nro 76, häntä vastassa oli hänen tyttärensä Polly, nyt 23-vuotias, aikuinen, naimisissa oleva nainen. Vuokrahuoneistoon sisään päästyään, Dyer avasi työkorinsa sisällöstä valkoisen saumausteipin, jonka hän pyöräytti kahdesti Doriksen pehmeän kaulan ympäri.

Seuraavaksi teippiä vedettiin tiukkaan, jossa pidettiin hetkisen, ennenkuin se sidottiin solmuun. Doris on rimpuillut, kunnes hänen jäsenensä ovat antaneet periksi ja viimeinen hengenveto on päättänyt lyhyen hetken elämää.

Tämän jälkeen hän liittyi yhdeksi muiden joukkoon - kukaan ei koskaan tiennyt tarkalleen, kuinka monta Dyer oli lähettänyt tuon puoleiseen.

Kaksi naista sitoi lapsen lautasliinaan, poimi vaatteet lattialta pahvilaatikkoon, joista pitivät itsellään hyvät tuotteet, ja loput vietiin panttilainaamoon. Evelinan antamat 10 puntaa Dyer käytti vuokran maksuun, jotka hän oli velkaa hänen tietämättömälle vuokraemännälleen, sekä parin lapsen saappaita lahjaksi hänen pikkutyttölleen.

Heti seuraavana päivänä – Keskiviikko 1. huhtikuuta 1896 – toinen lapsi, 13-kuinen Harry Simmons, tuotiin Mayo Roadille 10 punnan maksun kera.

Tällä kertaa ei ollut saumausteippiä jäljellä työkorissa, joten kertaalleen käytetty teippi otettiin Doriksen kaulasta ja sitä käytettiin Harryn kuristamiseen.

Seuraavana iltana kaksi ruumista tungettiin päällekkäin Dyerin mattopussiin ja pussiin lisättiin tiiliä.

Sitten hän otti bussin Paddingtoniin ja junalla matka jatkui Readingiin. Siellä hän luopui raskasta kuormastaan heittäen sen alas jokeen hiljaisessa paikassa, jonka hän tiesi hyvin: Caversham Lockin padon ylittävällä kävelysillalla. Hän työnsi pussin kaiteen yli yön pimeydessä, kunnes kuuli molskauksen vedessä alapuolellaan. Kun hän oli kääntymässä lähteäkseen, mies kiirehti ohi matkallaan kotiin ja huusi: "Hyvää yötä".

Myöhemmin tämä kohtaaminen toimi näyttönä Old Baileyn tuomioistuimessa lähettäen 58-vuotiaan Dyerin hirteen.

Kustannussyistä vauvoja pidettiin nälässä: "Makasivat ilman vaikerrusta..."

Toisin kuin monet hänen sukupolvensa edustajista, Amelia Dyer ei ollut sukupolvensa tulos, joka oli elänyt suuressa köyhyydessä. Hän syntyi pienessä kylässä lähellä Bristolia vuonna 1838, suutarimestarin tyttäreksi, ja oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo hyvin nuorena. Hän oli suuri kirjallisuuden ja runouden rakastaja.

Koulutukseltaan Dyer oli sairaanhoitaja. Työ oli uuvuttavaa, mutta ammattitaitoa vaativaa ja sitä pidettiin kunniakkaana ammattina. Hän aloitti kätilönä, mutta löysi tiensä vähemmän työlääseen tapaan ansaita elantonsa – tarjoamalla majoitusta omassa kodissaan nuorille naisille, jotka olivat anteeksiantamattomassa iässä raskaana ja avioliiton ulkopuolisessa suhteessa.

Siitä hetkestä, kun heidän vatsansa näytti kasvun merkkejä, tiedossa yli yhteisön hylkäys ja potkut, jos he olivat töissä. Joten maksua vastaan pimeät ja häikäilemättömät yritykset tarjoutuivat "auttamaan" nuoria naisia lapsen syntymässä. Kun äidit saivat hommat hoidettua, he lähtivät, ja jonkun oli pidettävä huolta näistä ei-toivotuista lapsista, joita kutsuttiin "hoitajalapsiksi".

Summat toimituksissa erosivat suuresti. Jos tyttö oli varakkaasta perheestä ja vanhemmmat valmiit pitämään raskauden salassa, hinta nousi jopa 80 puntaan. 50:llä punnalla lapsen isä sai salattua osallisuutensa raskauteen.

Useammiten asiakkaat olivat kuitenkin köyhiä tyttöjä, joiden "moraalittomuus" tarkoitti, ettei edes kirkko ottanut heitä vastaan, ja Dyer teki heille palveluksen viidellä punnalla.

Kustannuksia leikatakseen, tarhattuja vauvoja pidettin nälässä. Koska nälkä lisäsi meteliä, täytyi huolehtia että lapset pysyivät rauhallisina, lääkitykseen käytettiin helposti hankittavia alkoholia ja opiaatteja. Tänä päivänä sijaislaitokset käyttävät monien lasten rauhoittamisessa hyväkseen lääketeollisuuden lanseeraamaa "kemiallista pakkopaitaa" ja käsiin räjähtänyttä diagnosointia.

Dyerin suosima unilääke olil laudanumilla terästettyä Godfreyn Cordial siirappi, joka tunnettiin sen ajan puhekielessä nimellä "Hiljaisuus". Ja jos lapsi kuoli yliannostukseen niin, voi, voi. Useimmat kuolivat, ennemmin tai myöhemmin.

Poliisi paljasti yhden tällaisen vauvafarmilaitoksen Brixtonissa, Lontoossa.

Yhdessä huoneessa oli viisi 3–4 viikon ikäistä pikkulasta makaamassa saastassa. Kolme makasi huivin alla sohvalla ja kaksi oli tungettuna pieneen pinnasänkyyn.

Lasten kasvot olivat jähmettyneet ja he olivat niin aliravittuja, että ihon läpi näkyivät luut. He makasivat suut auki tylsistyneisyyden tilassa, silmät olivat lasittuneet, he tuskin muistuttivat ihmistä. Se, mikä hirvitti poliiseja oli hiljaisuus: "Oletettujen äänien sijaan, mitä imeväisiltä voidaan odottaa siinä iässä, he makasivat ilman vaikerrusta huulet tiukasti yhdessä, ja selkeästi tekemässä kuolemaa."

Viisi vauvaa oli toisessa huoneessa, hieman paremmassa kunnossa, koska viikoittainen maksu oli vielä käytössä. Toisin kuin Dyerin kertakorvauspalvelussa, jossa kuolema tuli nopeasti.

Vauvafarmi oli tuottoisa bisnes moraalin tuolla puolen

Miten moraalitonta tämä vauvafarmibisnes olikaan, ei moraalittomuus yleensä haitannut heitä, jotka jättivät lapsiaan vauvafarmareille. Bisnekselle oli paljon kysyntää, ja bisnes oli tuottoisaa. Vauvafarmilla pystyi tekemään kasoittain rahaa, kuten Amelia Dyer oli ymmärtänyt.

Amelia ei hyväksynyt hitaan kidutuksen tapaa, jossa lapsi kuolee nälkään tai laiminlyönnin seurauksena, vaan hän murhasi lapset heti ja piti kaikki rahat.

Vuosi vuodelta Dyer pystyi väistämään poliisin ja vastaperustetun NSPCC:n tarkastajien käynnit. Hän jäi ensimmäisen kerran kiinni, kun lääkäri kutsuttiin varmentamaan yksi kuoleman tapaus ja käynti sai lääkärin hälytyskellot soimaan.

Sen sijaan, että Dyer olisi tuomittu taposta, nainen tuomittiin lapsen kuolemaan johtaneesta laiminlyönnistä ja hän suoritti kuusi kuukautta pakkotyötä vankilassa. Tämä kokemus lähes tuhosi hänet.

Tuomion jälkeen hän yritti paluuta hoitotyöhön. Hänellä oli suhteita mielisairaaloihin omien itsemurhayritystensä jälkeen.

Mutta aina hän palasi takaisin vauvafarmariksi, lopulta vetäen mukansa perheensä osaksi liiketoimintaa. Hän lopetti kuolintodistusten hankinnan lääkäreiltä ja alkoi hävittää ruumiita salaa.

Perhe muutti usein ja asuinpaikoiksi kelpasivat Bristol, Reading, Cardiff ja Lontoo. Aina kun poliisi oli pääsemässä hänen jäljilleen, tai huolestuneet äidit ja isät yrittivät noutaa lapsiaan takaisin, otti Perhe Dyer jalat alleen.

Tappaminen loppui vasta, kun proomunkuljettaja nosti Thames-joesta ruskean paperipaketin ylös. Paketti lojui matalassa vedessä lähellä joen rantaa. Nostaessaan pakettia vedestä laivakoukulla, repäisi hän reunasta palasen ja pieni ihmisen jalka tuli esiin.

Poliisin tarkastuksessa ilmeni, että surmattu pikkutyttö oli iältään 6–12 kuukautta. Valkoinen nauha oli solmittu hänen kaulansa ympäri. Paketista löytyi pala ruskeaa paperia, jossa oli Temple Meadsin rautatieaseman etiketti Bristolista ja heikot ääriviivat käsialasta. Tekstissä luki nimi; "rouva Thomas", ja osoite Readingiin.

Neljä päivää myöhemmin, 3. huhtikuuta, pitkänä perjantaina, poliisi teki ratsian osoitteeseen ja heti ovelta kasvoille löi ihmisen hajoamisen löyhkä, vaikka ruumista ei löytynyt. Mutta valkoinen saumausteippi löytyi ompelukorista, ja kaapit olivat täynnä sähkenippuja, joissa järjestettiin adoptioita, panttilainaamokuitteja lastenvaatteista, kuitteja mainoksista ja vanhempien tiedustelukirjeitä pienokaisistaan.

Poliisit päätyivät olettamaan, että viime kuukausien aikana ainakin 20 lasta oli sijoitettu hoitoon "rouva Thomasille", joka paljastui Amelia Dyeriksi. Poliisi oli saapunut juuri ajoissa, koska nainen oli jälleen aikeissa muuttaa vähin äänin, tällä kertaa Somersetiin.

Proomunkuljettajan löytämä uhri osoittautui Helena Fryksi, Bristolilaisen kotiapulaisen Mary Fryn aviottomaksi jälkeläiseksi. Lapsen isä oli hyvin toimeentuleva paikallinen kauppias.

Lapsi oli luovutettu Dyerille Bristolissa, Temple Meadsin asemalla 5. maaliskuuta.

Mutta kun Dyer pääsi illalla Readingiin kotiin, hänellä oli vain 70 cm pitkä ruskea paperipaketti mukanaan. Hän piilotti sen taloon, kunnes kolmen viikon kuluttua hajusta tuli sietämätön.

Tämän jälkeen hänet nähtiin paketti mukanaan, ja hän kertoi olevansa menossa panttilainaamoon. Itseasiassa hän heitti paketin jokeen. Mutta se ei uponnut, koska proomunkuljettaja löysi sen. Joki haravoitiin uhrin löytymisen jälkeen läpi. Ja joesta löytyi vielä kolme pientä vainajaa, sekä mattopussi sisältäen Doriksen ja Harryn, Dryerin viimeiset uhrit.

Seuraavana päivänä, Evelina Marmon, jonka nimi oli tullut esiin Dyerin kirjeenvaihdossa, tuotiin tunnistamaan tyttärensä ruumishuoneelle. Oli kulunut vaivaiset 11 päivää, kun hän oli antanut lapsensa "rouva Hardingin" hoivaan.

"Hän oli täysin terve, kun jätin hänet," oli kaikki, mitä suunniltaan oleva nainen pystyi mumisemaan.

Hirmutekojen selvittyä adoptiolakeja tiukennettiin

Dyer hirtettiin Newgaten vankilassa oikeudenkäynnin jälkeen, jossa hänen vetoomuksensa mielisairauteen hylättiin. Hänen tyttärensä antoi loput näytöt, jotka varmistivat Dryerin tuomion. Tytär itse jätettiin rankaisematta epäselvistä syistä johtuen. Tuomaristo oli poissa vain neljä ja puoli minuuttia, ennen kuin tuomitsivat Dryerin.

Tiedot siitä, mitä hän oli tehnyt, aiheuttivat skandaalin. Adoptiolakeja tiukennettiin, joka antoi paikallisille viranomaisille valtuudet valvoa vauvafarmeja ja kitkeä väärinkäytöksiä. Henkilökohtaisia mainoksia sanomalehdissä alettiin tutkia.

Mutta vauva-ihmiskauppa ei pysähtynyt. Kaksi vuotta Dyerin teloituksen jälkeen rautateiden työntekijät tarkastivat vaunuja sivuraiteelle pysäköidyistä junan vaunuista Newton Abbotissa. Plymouthin Expressjunasta löytyi narulla sidottu paketti.

Sen sisällä oli kolme viikkoa vanha tyttö, kylmissään ja märkänä, mutta juuri ja juuri elossa.

Hän oli leskirouva Jane Hillin tytär, joka oli annettu naiselle nimeltä rouva Stewart, kahdellatoista punnalla. "Pikkuisella tulee olemaan hyvä koti. Vanhempien rakkautta ja huolenpitoa", oli rouva Stewart kirjoittanut. Sitten hän oli hakenut vauvan Plymouthista ja dumpannut hänet paketissa seuraavaan junaan.

Kuka oli "rouva Stewart"? Ajateltiin, ettei se voinut olla kukaan muu kuin Polly, Amelia Dyerin tytär. Ja paha jatkoi kulkuaan.

Amelia Dyerin uskotaan tappaneen yli 400 lasta 30:n vuoden periodilla. Todistajalausuntojen mukaan hänen vauvafarmilleen tuotiin parhaimmillaan 6 lasta päivässä.

Täydennetty käännös alkuperäisestä Dailymailin jutusta löytyy täältä.

]]>

Intian pimeä pakkosterilisointihistoria​​

Seuraavat kolme kuvaa Suomen osallisuudesta rotuhygieniassa - toimivat myös linkkeinä

Pakkosterilisointi Perussa ​

Keniassa lääkäriyhdistys syyttää UNICEFia ja WHO:ta miljoonien tyttöjen ja naisten sterilisoimisesta Gates -säätiön jäykkäkouristusrokotteella

Onko Suomi rasisti vai harhainen partiopoika? Onko Suomen pyrkimys hävittää suomalaiset?

Intian pimeä pakkosterilisointihistoria

Pakkosterilisointi Perussa