Uudistetun sosiaalihuoltolain eli "Eerika-lain", joksi se on myös nimetty, oli tarkoitus astua voimaan 1.1.2015 alkaen. Voimaantuloaikataulua pidetään kuitenkin liian nopeana, jotta kunnat pystyvät reagoimaan tarvittaviin muutoksiin.
Hallitus myöntää uuden sosiaalihuoltolain toimeenpanoa varten 9,4 miljoonaa euroa. Lisäksi esityksen toimeenpanoon käytetään 6,6 miljoonaa euroa lastensuojelun kehittämiseen varattua määrärahaa. Kokonaiskustannukset ovat 32 miljoonaa euroa.
Hallitus myöntää uuden sosiaalihuoltolain toimeenpanoa varten 9,4 miljoonaa euroa. Lisäksi esityksen toimeenpanoon käytetään 6,6 miljoonaa euroa lastensuojelun kehittämiseen varattua määrärahaa. Kokonaiskustannukset ovat 32 miljoonaa euroa.
Lain tavoitteena on vahvistaa ehkäiseviä palveluja ja samalla uudistaa lastensuojelutyötä siten, että asiakkuuteen jäisi vain vastentahtoiset huostaanotot sekä raskaat avohuollon tukitoimet. Hanna Heinonen (LSKL) pelkää, että tällä vahvistetaan lastensuojelun negatiivista kuvaa entisestään sekä leimataan asiakkaita. Hän toivoisi lastensuojelun olevan normaali palvelu, jota perheet voisivat ottaa vastaan ilman leimautumisen pelkoa.
Heinonen on aiemmin kesällä kirjoittanut Lokakuun liikkeelle; jutun voit lukea täältä.
Kaivattu muutos tavoitteena: lastensuojelun asiakasmäärän vähentäminen
Lakimuutoksen myötä siirtyisi kaksi kolmasosaa lastensuojelun asiakkaista peruspalvelujen piiriin. Se tarkoittaisi noin 60 000 lasta. Asiakkuuteen jäisi nykyisen 90 000 sijaan vain 30 000 lasta, aivan kuten vajaa 20 vuotta sitten (lähde). Lokakuun liikkeessä on koettu tällainen suunnanmuutos juuri oikeaksi, toisin kuin Hanna Heinonen Lastensuojelun keskusliiton edustajana kokee. Esimerkiksi artikkelissamme "Aamulehden uutinen uudelleentulkittuna" kysyttiin:
"Miksi lastensuojeluilmoituksen teko on käytännössä avun saamisen ehto? Miksi ja kenen päätöksestä lastensuojelusta on tullut taho, joka järjestää ennaltaehkäisevää tukea noin 90 000:lle lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevalle lapselle vuosittain? Onko yhteiskunnan marginaalialasta poliisia suuremmaksi organisaatioksi paisunut lastensuojelu samalla kaikonnut sen perustehtävästään, ydinalueestaan, eli akuutista lasten suojelusta? Lastensuojelun sanotaan valjastetun paikkaamaan muiden peruspalveluiden puutteita. Paikkaako lastensuojelu muiden palveluiden puutteita onnistuneesti? Onko sillä resusseja ja ammattiosaamista vaativaan, monenlaista osaamista kysyvään tehtävään?"
Avunsaaminen ei enää edellytä lastensuojelun asiakkuutta eikä lastensuojelun tarpeen selvittämistä vielä kirjata asiakkuudeksi. Epäselvää tosin on vielä se, mihin selvittelytyön alla olevat perheet kirjataan, miten jaetaan sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen ja lastensuojelulain mukainen lastensuojelun tarpeen arviointi sekä millaista osaamista yleisen sosiaalihuollon piirissä tullaan jatkossa tarvitsemaan.
Lastensuojeluun jäisi neljäsosa sosiaalityöntekijöistä. Loput muutettaisiin sosiaaliohjaajan viroiksi. Tehtävärakenteen muutoksen tavoitteena on siis vähentää 800 sosiaalityöntekijää. Nyt sosiaalityöntekijöitä on arvioitu olevan 3 500–4 000, joista noin puolet työskentelee lastensuojelussa. Tarkkaa tietoa työntekijämääristä ei ole.
Uuden lain myötä kaikista lapsen pahoinpitelyepäilyksistä tulee ilmoittaa jatkossa poliisille. Nykyään ilmoitus tehdään sosiaaliviranomaiselle. Tällä pyritään ennaltaehkäisemään tapauksia, joissa useista lastensuojeluilmoituksista huolimatta lapsi ei ole saanut apua.
Toivottavasti myös turhat sijoitukset loppuvat tämän muutoksen myötä. Ainakin huostaanottoja tukenut lastensuojelukerroin poistuu käytöstä mahdollisesti jo ensi vuonna 2015. (Kertoimesta lisää täällä.)
Lapsi voidaan jatkossa sijoittaa vain jos lapsi on välittömässä vaarassa
Kiireellisen sijoituksen perusteisiin suunnitellun muutoksen mukaan lapsi voidaan jatkossa sijoittaa vain, kun huostaanoton perusteet ovat olemassa tai lapsi on välittömässä vaarassa. Tämä sinänsä itsestäänselvä asia on syytä lukea ajatuksella. Eli laista poistetaan kohta "tai jos lapsi on muutoin kiireellisen sijoituksen tarpeessa".
Moni sijoittavista tahoista haluaisi edelleen pitää kiinni nimenomaan tästä lain kohdasta. Perusteina ovat "pitkät huostaanottopäätösten vahvistumisprosessit tahdonvastaista huostaanottoa tehtäessä". Toisinsanoen lapsi halutaan pitää pois kotoa käsittelyn ajan.
Tärkeämpää olisi kuitenkin pureutua syihin, jotka ovat johtaneet kiireellisten sijoitusten räjähdysmäiseen nousuun kuin pitää kiinni lainkohdasta, joka antaa liian paljon valtaa sosiaaliviranomaiselle. Tulisi kysyä, onko jossakin suomalaisperheessä joka toinen tunti sellainen kriisi, että se edellyttää lapsen kiireellistä sijoitusta.
Vai onko kyse lain väärästä tulkinnasta ja työntekijöiden ammattitaidosta/ttomuudesta?
Turvaako lakiehdotus kunnille laadukkaan palveluntarjonnan edellytykset?
Lisäksi kohtuuttoman pitkät hallinto-oikeuden käsittelyajat ovat täysin epäinhimilliset, etenkin lapsille, jotka on sijoitettu turhaan eli yliennakoivasti ja huterin perustein. Myös tähän epäkohtaan tulisi puuttua.
Todellisessa hädässä olevien lasten turvallisuus on taattava niin hyvin, että väärät lain tulkinnat ja "varmuuden vuoksi" tehdyt sijoitukset eivät ole jatkossa mahdollisia. Laki kun ei takaa hyvää työtä, vaan se on työkalu, jota pitää osata käyttää. Ammattitaitoa ja aikaa tarvitaan myös.
Sosiaalihuoltolain lausuntokierroksella runsaasti kannatusta sai asiakaslähtöisyys, palvelutarpeen arviointi, omatyöntekijän nimeäminen sekä työn muuttuminen ongelmakeskeisestä puuttumisesta ennaltaehkäisevään tukemiseen.
Kunnat pelkäävät, että niille asetetaan velvoitteita, joihin ei saada kustannuksia vastaavasti rahoitusta, tai joita ei ole mahdollisuutta toteuttaa työntekijäpulan takia. Riskeinä nähdään myös lastensuojelu prosessin mahdollinen monimutkaistuminen ja kustannusten kasvu.
Lakiehdotusta on kritisoitu, että siitä puuttuu työn tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi, sekä tutkimuksesta ja kehittämisestä säädetty lakipykälä.
ETENE huomauttaa laissa olevan edelleen holhoava sävy, koska asiakkaan valintakyvyn vahvistaminen ja mahdollisuus puuttuvat siitä kokonaan.
Ammattikorkeakoulut ovat älähtäneet sosionomien puolesta; lakiehdotus ei enää anna sosionomeille mahdollisuutta toimia sosiaalityöntekijän sijaisena.
Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että tarvitaan runsaasti tiedottamista, kouluttamista ja ohjaamista, jotta kokonaisuus selkiytyy kaikille osapuolille eikä avuntarvitsija jää ilman palveluita.
Nyt kysymyksiä on monta avoinna:
1) Jätetäänkö kunnille edelleen liikaa valtaa palveluiden järjestämisen suhteen ja tuleeko se tarkoittamaan käytännössä palveluiden puuttumista?
2) Mitä tapahtuu lapsille, jotka ovat tälläkin hetkellä sijoitettuna syistä, jotka eivät täytä järeimmälle mahdolliselle interventiolle säädettyjä perusteita?
3) Moni sijoitetuista ei tapaa biologisia vanhempiaan lainkaan laittomien tapaamisrajoitusten takia. Kuka ulkopuolinen taho pystyisi nopealla aikataululla valvomaan ja arvioimaan lapsille määrättyjä yhteydenpitorajoituksia ja sijaishuollossa asetettuja sanktioita?
4) Tiukennetaanko lastensuojelun työntekijöiden ja alan järjestöjen valvontaa?
5) Viime aikoina on tullut esiin lukuisia sijaislasten kaltoinkohtelutapauksia. Uusin on tämä. On kysyttävä, kuka arvioi sosiaalityöntekijöiden/lastensuojelun edunvalvojien/sijaisperheen/ammatillisen perhekodin/laitoksen jne kelpoisuutta ja soveltuvuutta toimia alalla?
6) Kuka seuraa ja tarkastelee lastensuojelualalla toimivien keskinäisiä kytkyjä ja siihen liittyen jääviyttä?
7) Kuka määrittelee perheen tarpeet ja millaisella koulutuksella?
8) Saavatko perheet jatkossa parempaa palvelua asiakkaiden vähentyessä?
9) Miten lastensuojeluasiakkaiden vakavat oikeusturvaongelmat ratkaistaan?
10) Mitä tehdään joka vuosi kasvaneelle lastensuojeluilmoitusvyörylle (100 000 ilmoitusta vuodessa)? Onko huoli-ilmoitusten tekoon edelleen kannustettava vai voisiko ilmoituksen teon kriteerejä selkiyttää? Voisiko joku mitenkään tutkia, kuinka moni ilmoitus on täysin turha?
Vastauksia ei vielä ole.
Tiina Liljeberg
sosionomiopiskelija, sosiaalikasvattaja
Muita linkkejä lähteisiin:
Sirkka Rousu: Lastensuojelija-blogi.
> Lue etenkin artikkeli: Lastensuojelulakiin on jälleen tulossa useita muutoksia: ne on leivottu sisään lausunnolla olevaan sosiaalihuoltolakiesitykseen.
Ministeri Huovinen: budjettiriihessä sovittiin uuden sosiaalihuoltolain rahoituksesta.
Heinonen on aiemmin kesällä kirjoittanut Lokakuun liikkeelle; jutun voit lukea täältä.
Kaivattu muutos tavoitteena: lastensuojelun asiakasmäärän vähentäminen
Lakimuutoksen myötä siirtyisi kaksi kolmasosaa lastensuojelun asiakkaista peruspalvelujen piiriin. Se tarkoittaisi noin 60 000 lasta. Asiakkuuteen jäisi nykyisen 90 000 sijaan vain 30 000 lasta, aivan kuten vajaa 20 vuotta sitten (lähde). Lokakuun liikkeessä on koettu tällainen suunnanmuutos juuri oikeaksi, toisin kuin Hanna Heinonen Lastensuojelun keskusliiton edustajana kokee. Esimerkiksi artikkelissamme "Aamulehden uutinen uudelleentulkittuna" kysyttiin:
"Miksi lastensuojeluilmoituksen teko on käytännössä avun saamisen ehto? Miksi ja kenen päätöksestä lastensuojelusta on tullut taho, joka järjestää ennaltaehkäisevää tukea noin 90 000:lle lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevalle lapselle vuosittain? Onko yhteiskunnan marginaalialasta poliisia suuremmaksi organisaatioksi paisunut lastensuojelu samalla kaikonnut sen perustehtävästään, ydinalueestaan, eli akuutista lasten suojelusta? Lastensuojelun sanotaan valjastetun paikkaamaan muiden peruspalveluiden puutteita. Paikkaako lastensuojelu muiden palveluiden puutteita onnistuneesti? Onko sillä resusseja ja ammattiosaamista vaativaan, monenlaista osaamista kysyvään tehtävään?"
Avunsaaminen ei enää edellytä lastensuojelun asiakkuutta eikä lastensuojelun tarpeen selvittämistä vielä kirjata asiakkuudeksi. Epäselvää tosin on vielä se, mihin selvittelytyön alla olevat perheet kirjataan, miten jaetaan sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen ja lastensuojelulain mukainen lastensuojelun tarpeen arviointi sekä millaista osaamista yleisen sosiaalihuollon piirissä tullaan jatkossa tarvitsemaan.
Lastensuojeluun jäisi neljäsosa sosiaalityöntekijöistä. Loput muutettaisiin sosiaaliohjaajan viroiksi. Tehtävärakenteen muutoksen tavoitteena on siis vähentää 800 sosiaalityöntekijää. Nyt sosiaalityöntekijöitä on arvioitu olevan 3 500–4 000, joista noin puolet työskentelee lastensuojelussa. Tarkkaa tietoa työntekijämääristä ei ole.
Uuden lain myötä kaikista lapsen pahoinpitelyepäilyksistä tulee ilmoittaa jatkossa poliisille. Nykyään ilmoitus tehdään sosiaaliviranomaiselle. Tällä pyritään ennaltaehkäisemään tapauksia, joissa useista lastensuojeluilmoituksista huolimatta lapsi ei ole saanut apua.
Toivottavasti myös turhat sijoitukset loppuvat tämän muutoksen myötä. Ainakin huostaanottoja tukenut lastensuojelukerroin poistuu käytöstä mahdollisesti jo ensi vuonna 2015. (Kertoimesta lisää täällä.)
Lapsi voidaan jatkossa sijoittaa vain jos lapsi on välittömässä vaarassa
Kiireellisen sijoituksen perusteisiin suunnitellun muutoksen mukaan lapsi voidaan jatkossa sijoittaa vain, kun huostaanoton perusteet ovat olemassa tai lapsi on välittömässä vaarassa. Tämä sinänsä itsestäänselvä asia on syytä lukea ajatuksella. Eli laista poistetaan kohta "tai jos lapsi on muutoin kiireellisen sijoituksen tarpeessa".
Moni sijoittavista tahoista haluaisi edelleen pitää kiinni nimenomaan tästä lain kohdasta. Perusteina ovat "pitkät huostaanottopäätösten vahvistumisprosessit tahdonvastaista huostaanottoa tehtäessä". Toisinsanoen lapsi halutaan pitää pois kotoa käsittelyn ajan.
Tärkeämpää olisi kuitenkin pureutua syihin, jotka ovat johtaneet kiireellisten sijoitusten räjähdysmäiseen nousuun kuin pitää kiinni lainkohdasta, joka antaa liian paljon valtaa sosiaaliviranomaiselle. Tulisi kysyä, onko jossakin suomalaisperheessä joka toinen tunti sellainen kriisi, että se edellyttää lapsen kiireellistä sijoitusta.
Vai onko kyse lain väärästä tulkinnasta ja työntekijöiden ammattitaidosta/ttomuudesta?
Turvaako lakiehdotus kunnille laadukkaan palveluntarjonnan edellytykset?
Lisäksi kohtuuttoman pitkät hallinto-oikeuden käsittelyajat ovat täysin epäinhimilliset, etenkin lapsille, jotka on sijoitettu turhaan eli yliennakoivasti ja huterin perustein. Myös tähän epäkohtaan tulisi puuttua.
Todellisessa hädässä olevien lasten turvallisuus on taattava niin hyvin, että väärät lain tulkinnat ja "varmuuden vuoksi" tehdyt sijoitukset eivät ole jatkossa mahdollisia. Laki kun ei takaa hyvää työtä, vaan se on työkalu, jota pitää osata käyttää. Ammattitaitoa ja aikaa tarvitaan myös.
Sosiaalihuoltolain lausuntokierroksella runsaasti kannatusta sai asiakaslähtöisyys, palvelutarpeen arviointi, omatyöntekijän nimeäminen sekä työn muuttuminen ongelmakeskeisestä puuttumisesta ennaltaehkäisevään tukemiseen.
Kunnat pelkäävät, että niille asetetaan velvoitteita, joihin ei saada kustannuksia vastaavasti rahoitusta, tai joita ei ole mahdollisuutta toteuttaa työntekijäpulan takia. Riskeinä nähdään myös lastensuojelu prosessin mahdollinen monimutkaistuminen ja kustannusten kasvu.
Lakiehdotusta on kritisoitu, että siitä puuttuu työn tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi, sekä tutkimuksesta ja kehittämisestä säädetty lakipykälä.
ETENE huomauttaa laissa olevan edelleen holhoava sävy, koska asiakkaan valintakyvyn vahvistaminen ja mahdollisuus puuttuvat siitä kokonaan.
Ammattikorkeakoulut ovat älähtäneet sosionomien puolesta; lakiehdotus ei enää anna sosionomeille mahdollisuutta toimia sosiaalityöntekijän sijaisena.
Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että tarvitaan runsaasti tiedottamista, kouluttamista ja ohjaamista, jotta kokonaisuus selkiytyy kaikille osapuolille eikä avuntarvitsija jää ilman palveluita.
Nyt kysymyksiä on monta avoinna:
1) Jätetäänkö kunnille edelleen liikaa valtaa palveluiden järjestämisen suhteen ja tuleeko se tarkoittamaan käytännössä palveluiden puuttumista?
2) Mitä tapahtuu lapsille, jotka ovat tälläkin hetkellä sijoitettuna syistä, jotka eivät täytä järeimmälle mahdolliselle interventiolle säädettyjä perusteita?
3) Moni sijoitetuista ei tapaa biologisia vanhempiaan lainkaan laittomien tapaamisrajoitusten takia. Kuka ulkopuolinen taho pystyisi nopealla aikataululla valvomaan ja arvioimaan lapsille määrättyjä yhteydenpitorajoituksia ja sijaishuollossa asetettuja sanktioita?
4) Tiukennetaanko lastensuojelun työntekijöiden ja alan järjestöjen valvontaa?
5) Viime aikoina on tullut esiin lukuisia sijaislasten kaltoinkohtelutapauksia. Uusin on tämä. On kysyttävä, kuka arvioi sosiaalityöntekijöiden/lastensuojelun edunvalvojien/sijaisperheen/ammatillisen perhekodin/laitoksen jne kelpoisuutta ja soveltuvuutta toimia alalla?
6) Kuka seuraa ja tarkastelee lastensuojelualalla toimivien keskinäisiä kytkyjä ja siihen liittyen jääviyttä?
7) Kuka määrittelee perheen tarpeet ja millaisella koulutuksella?
8) Saavatko perheet jatkossa parempaa palvelua asiakkaiden vähentyessä?
9) Miten lastensuojeluasiakkaiden vakavat oikeusturvaongelmat ratkaistaan?
10) Mitä tehdään joka vuosi kasvaneelle lastensuojeluilmoitusvyörylle (100 000 ilmoitusta vuodessa)? Onko huoli-ilmoitusten tekoon edelleen kannustettava vai voisiko ilmoituksen teon kriteerejä selkiyttää? Voisiko joku mitenkään tutkia, kuinka moni ilmoitus on täysin turha?
Vastauksia ei vielä ole.
Tiina Liljeberg
sosionomiopiskelija, sosiaalikasvattaja
Muita linkkejä lähteisiin:
Sirkka Rousu: Lastensuojelija-blogi.
> Lue etenkin artikkeli: Lastensuojelulakiin on jälleen tulossa useita muutoksia: ne on leivottu sisään lausunnolla olevaan sosiaalihuoltolakiesitykseen.
Ministeri Huovinen: budjettiriihessä sovittiin uuden sosiaalihuoltolain rahoituksesta.
RSS Feed
