Suomalainen lastensuojelu on verrattavissa gnostilaiseen perinteeseen. Gnostilaiset puhuvat paljon salatusta tiedosta, jonka Korkein Jumala antoi erityisen selvästi Jeesukselle, joka on Jumalan lähettiläs.
Nykypäivän sosiaalityöntekijöiden täytyy olla Jumalan lempilapsia, jonkinlaisia profeettoja. He saavat perheistä salattua tietoa, kenties suoraan taivaasta, ilmoitusten kautta. Tietoa, jota kukaan muu ei voi saada.
Tieto jaetaan vain sisäpiirissä, esimerkiksi moniammatillisissa työryhmissä ja hallinto-oikeudessa. Muille sitä ei voi paljastaa, ainakaan sellaisenaan. Korkeintaan vertauskuvin.
Nykypäivän sosiaalityöntekijöiden täytyy olla Jumalan lempilapsia, jonkinlaisia profeettoja. He saavat perheistä salattua tietoa, kenties suoraan taivaasta, ilmoitusten kautta. Tietoa, jota kukaan muu ei voi saada.
Tieto jaetaan vain sisäpiirissä, esimerkiksi moniammatillisissa työryhmissä ja hallinto-oikeudessa. Muille sitä ei voi paljastaa, ainakaan sellaisenaan. Korkeintaan vertauskuvin.
Lastensuojelun vertauskuvia ovat ”heräsi huoli”, ”vanhemmuus hukassa”, ”vanhempien yhteydenpito vaarantaa sijaishuollon tarkoituksen”, ”yhteistyökyvytön vanhempi” tai vaikkapa se yksi klassikko: ”Oli sellainen merkillinen tunne takaraivossa”. Näitä fraaseja käytetään huostaanoton perusteina sekä mielivaltaisissa tapaamisrajoituksissa.
Sosiaalityöntekijät todennäköisesti luulevat olevansa Jumalan lähettiläitä, jotka pelastavat lapset varmalta tuholta. Valtaväestö ja -media ajattelevat myös samoin; lapsia pelastava tieto annetaan vain harvoille ja valituille eli lastensuojelun työntekijöille. Heillä on jotakin sellaista tarkemmin määrittelemätöntä ja konkretiaan taipumatonta, vaikeasti selitettävissä olevaa hiljaista tietoa tai mutua tai aavistusta tai intuitiota tai naksahduksia tai muuta ylivertaista arjen asiantuntijuutta, mitä kenelläkään muulla ei ole, – ja siksi heihin voi luottaa sata prosenttisesti.
Ihmisten toimesta on säädetty salassapitovelvollisuus suojaamaan tätä pyhää, salattua tietoa. Edes asianomaisille itselleen ei kaikkea ylhäältä ilmoitettua tietoa voi antaa, vaikkakin koviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Joskus sattuu niin hassusti, että jokin asiakirja pääsee vahingossa ulkopuolisten käsiin. Eli itse asiakkaalle tai hänen asianajajalleen. Kun he lukevat tätä ilmoitettua sanaa, he eivät tunnista itseään tai asiakastaan tekstistä:
”Puhutaanko me edes samasta perheestä?”, huudahti Perhe K:n asianajaja.
Poliisin tai lääkärin tutkimusten kautta saatu tieto ei ole lainkaan niin pätevää kuin sosiaalityöntekijöiden salainen tieto, joka on ylivoimaista, kaiken kattavaa totuutta. He eivät valehtele eivätkä kirjoita väärin saamaansa ilmoitusta. He eivät tulkitse eivätkä tunteile. Ilmoitus on ilmoitus ja sellaisena se luettakoon!
Innoituksen lähde tosin on kyseenalainen, mutta sitä kukaan ei rohkene kyseenalaistaa.
Paitsi katkerat vanhemmat, joilta lapset viedään. Ehkä joku harhaoppinut asianajaja ja kirjailijan renttu. Syntisiä pahoja kaikki tyynni.
Niinkö?
Tai ehkä sosiaalityöntekijät ovatkin itse paholaisen vallassa, vaikka he eivät sitä itse tiedosta? Eräs isä ainakin päätyi tähän havaintoon, koska sanoi: "Toivon sossujen – kun heidän aikansa päättyy – joutuvan alakertaan lappaamaan hiiltä."
(Lue aiheeseen liittyen sosiaalityön orwellilaisesta salakielestä täällä ja lastensuojelusta salapoliisileikkinä täällä.)
Sosiaalityöntekijät todennäköisesti luulevat olevansa Jumalan lähettiläitä, jotka pelastavat lapset varmalta tuholta. Valtaväestö ja -media ajattelevat myös samoin; lapsia pelastava tieto annetaan vain harvoille ja valituille eli lastensuojelun työntekijöille. Heillä on jotakin sellaista tarkemmin määrittelemätöntä ja konkretiaan taipumatonta, vaikeasti selitettävissä olevaa hiljaista tietoa tai mutua tai aavistusta tai intuitiota tai naksahduksia tai muuta ylivertaista arjen asiantuntijuutta, mitä kenelläkään muulla ei ole, – ja siksi heihin voi luottaa sata prosenttisesti.
Ihmisten toimesta on säädetty salassapitovelvollisuus suojaamaan tätä pyhää, salattua tietoa. Edes asianomaisille itselleen ei kaikkea ylhäältä ilmoitettua tietoa voi antaa, vaikkakin koviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Joskus sattuu niin hassusti, että jokin asiakirja pääsee vahingossa ulkopuolisten käsiin. Eli itse asiakkaalle tai hänen asianajajalleen. Kun he lukevat tätä ilmoitettua sanaa, he eivät tunnista itseään tai asiakastaan tekstistä:
”Puhutaanko me edes samasta perheestä?”, huudahti Perhe K:n asianajaja.
Poliisin tai lääkärin tutkimusten kautta saatu tieto ei ole lainkaan niin pätevää kuin sosiaalityöntekijöiden salainen tieto, joka on ylivoimaista, kaiken kattavaa totuutta. He eivät valehtele eivätkä kirjoita väärin saamaansa ilmoitusta. He eivät tulkitse eivätkä tunteile. Ilmoitus on ilmoitus ja sellaisena se luettakoon!
Innoituksen lähde tosin on kyseenalainen, mutta sitä kukaan ei rohkene kyseenalaistaa.
Paitsi katkerat vanhemmat, joilta lapset viedään. Ehkä joku harhaoppinut asianajaja ja kirjailijan renttu. Syntisiä pahoja kaikki tyynni.
Niinkö?
Tai ehkä sosiaalityöntekijät ovatkin itse paholaisen vallassa, vaikka he eivät sitä itse tiedosta? Eräs isä ainakin päätyi tähän havaintoon, koska sanoi: "Toivon sossujen – kun heidän aikansa päättyy – joutuvan alakertaan lappaamaan hiiltä."
(Lue aiheeseen liittyen sosiaalityön orwellilaisesta salakielestä täällä ja lastensuojelusta salapoliisileikkinä täällä.)
Lokakuun liikkeen tunnari > Lastensuojelijan uskontunnustus.
RSS Feed
