Lokakuun Liike on ihmetellyt lastensuojelutyön heikkoa valvontaa ja huokaillut erityisesti sijaishuoltopalveluiden järjettömyyksiä. Lastensuojelutyö ilmenee tarkkaan katsottuna "villinä läntenä", jossa lapsi on lainsuojaton vanhempineen ja hyväksikäytettynä työttömyyskortistosta poistettujen sosiaalialan ammattilaisten ja heidän yhteistyötahojen toimesta. Monen asian jäsentäminen on mennyt vinoon sosiaalityötä toteuttavien työryhmien sisällä ja vastuunkantaminen onkin naamioin toteutettua ilmeteatteria, jossa vakava ilme saadaan näyttämään uskottavana perusteluna bisarrien toimintojen toteuttamiselle.
Ystävättäreni lapset ovat olleet sijoitettuna jo joitakin vuosia Perhekotikumppanit Suomessa Oy:n (PKS) sijaishuoltopalveluiden piiriin. Tänään ohimennen WhatsAppissa keskustellessamme ystäväni tyttäristä, puheenaiheeksi tuli yhden tytön kakkavahingot, joita pienelle neidille sattuu toisinaan.
Äiti kertoi, kuinka tytär oli valvotulla tapaamisella kertonut olevansa piip kakkahousu ja sijaisisän kutsuvan häntä tällä nimellä. Tässä ei vielä ollut kaikki, vaan lasta oli koetettu opettaa välttämään kakkaamista housuun negatiivisella kokemuksella vahingon tapahtumisen jälkeen ja lapsi oli pakotettu pesemään pyllynsä kylmällä vedellä. Kyllä vain luit oikein, lasta haukuttiin kakkahousuksi ja laitettiin kärsimään kylmästä pesuvedestä, sillä ajatuksella, että tämä auttaisi lasta pääsemään näistä vahingoistaan eroon.
Tuossa vaiheessa, kun äiti kertoi minulle rauhallisesti tästä, mielessäni alkoivat jo juosta ärräpäät ja muutaman voimasanan hänelle huutomerkein laitoin kuvatakseni mitä ajatuksia sijaisisä sai minussa aikaan.
Kuka hullu kohtelee lapsia noin ja vielä sijaispalvelujen piirissä ja vielä kehtaa väittää moista toimintatapaa hyvänä kasvatusmallina? Mistä näitä ihmisiä oikein ongitaan sijaisvanhemmiksi ja tienaamaan koteihinsa sijoitetuilla lapsilla ja miksi heidän toimintaa ei valvota ja ohjata?
Luulisi, että sijaisvanhempien soveltuvuus sijaisvanhemmuuteen edes jotenkin tarkistetaan. Muutamalla kysymysasettelulla kykenee kyllä selvittämään, onko aikuinen ymmärtänyt elinkaarensa aikana mitä tarkoittaa identiteetin kehitys ja mitä lapset tarvitsevat aikuisilta, jotta he saavat kehittyä turvassa ja tulevat ohjatuksi järjellä.
Sijaisisä ei ollut mieltänyt tekoaan kummoisena tekona ja bioäidin huomauttaessa sijaisisälle, ettei hänen mielestään hänen lastaan tulisi kohdella sellaisella tavalla, oli sijaisisä todennut bioäidille ilmekkään värähtämättä, että hän oli lopettanut toiminnan havaittuaan, ettei toiminnalla ollut vaikuttavuutta. Ihanko totta, eikö sijaisisä onnistunut saamaan lasta lopettamaan kakkavahinkojaan haukkumalla lasta kakkahousuksi? Eikö kylmä vesi pyllyllä tehnytkään toivottua vaikutusta?
Pieni lapsi eroaa meistä aikuisista monella tavalla. Me aikuiset emme saata tiedostaa, ettei lapsi ajattele kuin aikuinen tai kykene hahmottamaan samanlaisia kokonaisuuksia kuin aikuiset, vaikka tämä on itsestäänselvyys. Toisaalta me aikuiset tiedämme, etteivät osa aikuisistakaan kykene hahmottamaan tarkkaan yksityiskohtia tai suurempia kokonaisuuksia. Siinä missä aikuinen kykenee erottamaan teon kokonaisvaltaisesta persoonan määrittämisestä, lapsella ei ole tällaista kykyä riippuen ikätasosta. Pieni lapsi saattaa kokea itsetunnon, minäkuvansa, alenemista, jos häntä edes yhdestä asiasta torutaan kovin kovasti. Lapsi ei ymmärrä välttämättä, että jokin teko on arvion kohteena, sen sijaan että hän itse ihmisenä olisi kokonaisvaltaisesti kritisoituna.
Kuinka monta kertaa olemme kuulleet lapsen määrittävän itseään: "Minä olen huono!" ja vertaavan itseään toiseen, kun oma teko ei miellytä?
Bioäiti oli selittänyt lapselleen, ettei tämä ole kakkahousu, vaan häntä tulee kutsua ristimänimellään ja pieni lapsi oli hätääntynyt ja väittänyt äidilleen: "Minä olen kakkahousu, minä olen kakkahousu." Sijaisisän aikaansaama reaktio ei siis ollut todellakaan toivottavaa.
Ihmettelen sijaisisän kasvatuksellista näkemystä, jossa hän kokee, että lapsen negatiivisesti leimaaminen hänen ongelmastaan tukisi lasta pois ongelmasta. Lapsi, joka on identiteettinsä kehittämisessä aikuisten palautteen armoilla, ei välttämättä osaa vastustaa saamaansa kohtelua ajattelun tasolla ja sanoa itselleen: "En ole mikään kakkahousu. Minulle sattuu vahinkoja, mutta ei minulla aina ole kakat housussa." Kuinka moni lapsi ymmärtää, että ajanmyötä vahingot voivat loppua ja taito kehittyä?
Onko mallioppina lapselle hyväksi oppia nimittelyn taito ihmisen toiminnan mukaan? Tulisiko kakkavahingoistaan kakkahousuksi nimeitellyn lapsen oppia nimittelemään vaikkapa änkyttävää kaveriaan katkopuheeksi tai hitaammin oppivaa ystäväänsä tyhmäksi tai liikuntarajoitteista vammaiseksi?
Entä tämä epämiellyttävän tunnekokemuksen tuottaminen lapselle, pakottamalla lapsi pesemään pyllynsä kylmällä vedellä, mitä lapsi oppii tästä? Tahdommeko me lapsen oppivan kohtelemaan ystäviään samalla tavalla välittämättä siitä, millaisia tunnekokemuksia aiheuttaa jokin heihin kohdistettu toiminto? Onko epämiellyttävän tunnekokemuksen aiheuttaminen lapselle lapsen perusturvallisuuden kokemusta lisäävää?
Pohditaampa asiaa tarkemmin. Olet ihminen ja sinulla on myös aineevaihdunta. Kuvittele, että sinulla olisi sellainen erityispiirre, ettet huomaisi tarpeitasi päästä tarpeellesi kovin herkästi ja että sinulla olisi vaikkapa heikommat supistuslihakset pidättämistä varten ja löysempi suolen sisältö ja sitten sattuisi sinulle vahinkoja aina toisinaan. Nauttisitko tästä tietämyksestä, että vaarana on, että joskus ollessasi ystävinesi, sinulle sattuisi vahinko ja saisit aikaan ympäristössäsi hajuhaittoja ja sinun tulisi äkkiä keksiä keino puhdistautua?
Eikö jo tällaisen haastavuuden olevuus elämässäsi stressaisi sinua? Entäpä, jos läheisesi kutsuisivat sinua vielä kakkahousuksi keskusteluissa ja muistuttaisivat sinua näin tästä ongelmastasi ja mitä jos tämän lisäksi lääkärisi olisi neuvopnut sinua rankaisemaan itseäsi hoitokeinona kylmällä vedellä niin, että alapääsi jäätyy? Olisiko kivaa istua tekemässä alapesua jääkylmällä vedellä ja miettiä kohtaloasi kärsiä epämiellyttävistä tunnekokemuksistasi? Kirvottaisiko kohtalosi sinulle joskus muutaman kyyneleen?
Kyseinen sijaisisä on sijaisvanhempana ensikertailainen. Hänet on vasta muutama vuosi sitten vaimoineen rekrytoitu PKS:n sijaishuoltopalveluiden piiriin tuottamaan sijaisvanhemmuutta. Miten on PKS valkannut tällaisen miehen ja hänen puolisonsa sijaisvanhemmiksi ja miten toteuttaa PKS sijaisvanhempien vanhemmuuden tukemista, kun näiden sijaisvanhempien toiminnallinen ajatus pääsi jopa toteuttamiseen saakka ilman, että välissä olisi kasvatusalan ammattilaista tarkistamassa ja kyseenalaistamassa toimintasuunnitelmaa jo ennen sen käytäntöönpanoa ja näin kasvattamassa sijaisvanhempia?
Toisaalta kuinka valvoo lapsen vastuuviranomainen lastensuojelussa sitä, että lapsen kehitystarpeisiin vastataan loogisin ja järkevin toimintatavoin, kun tällaista pääsee toteutumaan?
Joku saisi tunkea tuon sijaisisän housuihin paskaa, käskeä häntä pitämään hetken housuja jalassaan ja tuntemaan miten epämiellyttävästä kokemuksesta on kysymys ja sitten alkaa nimittelemään häntä paskapääksi, koska on nimitellyt lasta kakkahousuksi ja sitten sijaisisän voisikin asettaa jäiseen kokovartalosuihkutukseen paineella, jotta mieli virkistyisi niin, ettei lapsia tarvitsisi enää koskaan haavoittaa jokaisella bisarrilla ajatuksella joka sattuu tulemaan mieleen.
Täällä Mieron kuoppaisella tiellä joudun taasen huomauttamaan lastensuojelun ajaneen ylinopeutta ja siksi saavuttaneen pohjakosketuksen, koska eivät osanneet varoa mutkassa. Mutkien suoristaminen ei vaan ole mahdollista, joten opettakaa nyt ihmeessä sijaisvanhemmat tarkistamaan ennen toimintaa toimintasuunnitelmansa järkevyys kasvausalan ammattilaiselta tai edes googlaamalla netistä tietoa.
Sijaisvanhemmuutta näyttää myös leimaavan eräänlainen kaikkivoipaisuuden kokemus. Siinä missä sijaisvanhemmat ovat valmiita leimaamaan ja mollaamaan biovanhemmat ja haukkumaan lapset kakkahousuiksi, he eivät ole kykeneviä näkemään omassa toiminnassaan virheellisyyttä. He vain toteavat, että toiminnalla ei ollut toivottavaa vaikuttavuutta ja nostavat palkkaa moisesta ei-vaikuttavasta tai negatiivisesti vaikuttavasta toiminnastaan.
Mielestäni PKS:n työntekijöistä kaikki voisivat kunnioittaa yhden viikon ajan tuota kaltoinkohdeltua alakouluikäistä tyttölasta ja kutsua toinen toisiaan kakkahousuiksi palavereissaan ja toisiaan kohdatessaan sekä hoitaa alapääpesunsa kylmällä vedellä. Varmasti tunne on epämukava, mutta eiköhän se karaista ja ala opettamaan valvonnan merkitystä työryhmässä. Omavalvonnan toteuttaminen ei ole vaikeaa, jos vain luo sille selkeät säännöt. Sääntöjen toteuttamisen unohtamisen estämiseksi PKS voisikin hetkeksi jäädyttää pallinsa ja häpyhuulensa, jotta epämiellyttävä kihelmöinti opettaisi miksi valvontaa ei saa unohtaa.
Eiköhän todellinen kokemus opeta myös empatiaa?
Sijaisvanhempi älä satuta lasta, joka tarvitsee luonnollisesti sijaislapsena eirtyistä huolenpitoa. Ja opetelkaa pyytämään virheitänne lapsilta anteeksi. Lapset kyllä ymmärtävät lopulta virheenne virheiksi ja siinä ropisee loppuauktoriteetti teiltä pois, kun ette osaa itse toimia lapsillenne esittämien vaateidenne mukaan tai edes pyytää virheitänne anteeksi.
Terveyskirjasto toteaa asiaan selkeästi:
"Tuhrimisesta kärsivää lasta ei tule koskaan rangaista ja paheksua, koska nämä vain pahentavat tilannetta. Rankaisua ja paheksuntaa paljon parempi keino on sovitut pienet palkinnot oikeaan paikkaan ulostamisesta tai tuhrimisesta vapaasta päivästä. Vanhempien riitaisuus, ongelmat ja rasittuneisuus saattavat lisätä lapsen tuhrimisalttiutta."
Miksi sijaisvanhemmat eivät etsi vastauksia netistä googlaamalla, vaan uskovat omiin bisarreihin ajatuksiinsa suoraan?
Kyseinen lapsi sairastaa epilepsiaa ja on tuhrinut jo vuodenpäivät. Tuhrimisen yleisin syy on ummetus. Kuitenkaan PKS ei ole velvoittanut sijaisvanhempia viemään lasta terveydenhoidon piiriin tutkimuksiin. Vaikka tuhrimiselle yleisin syy on fysiologinen, on sijaisisä leikkinyt keittiöspykiatriaa ja todennut ilman kliinisiä tutkimuksia lapsen tuhrimisen olevan psykologista. Näin PKS hoitaa lasten kasvatuksessa tärkeiden asioiden tutkimisen ja mukamas lapselle oikea-aikaisesti viisaasti suunnitellun tuen.
Äidin todettua sijaisiälle, joka oli valittanut äidille saatuaan palautetta lastensuojelulta PKS:n kautta siitä, että pukee lapsen omien lastensa vanhoihin rikkinäisiin vaatteisiin, että toivoo lastensa pääsevän kotiin turvaan, sijaisisä oli todennut ylimielisesti äidille: "Mutta lapsethan ovat jo turvassa," ymmärtämättä, ettei sijaishuoltopalvelu ole ikinä lapselle se samainen todellinen turva, mitä biokodissa asuminen on, kun vanhemmilta saatu huolenpito on riittävää.
Äiti kertoo lapsensa häpeilevän tuhrimistaan eli teko ei ole suinkaan tahallinen lapselta ja itse häpeäkokemushan johtuu sijaisvanhempien heikosta lapsen tukemisesta sekä ilkeästä kiusan teosta kakkahousuksi lasta nimittelemällä.
Onneksi joukossa on varmasti (ehkä) ihan järkeviä sijaisvanhempia, mutta ei tällaista saisi tapahtua sijaishuollon piirissä.
Lue myös:
Lapsen tuhriminen (D - terveyskirjasto):
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti…
Ystävättäreni lapset ovat olleet sijoitettuna jo joitakin vuosia Perhekotikumppanit Suomessa Oy:n (PKS) sijaishuoltopalveluiden piiriin. Tänään ohimennen WhatsAppissa keskustellessamme ystäväni tyttäristä, puheenaiheeksi tuli yhden tytön kakkavahingot, joita pienelle neidille sattuu toisinaan.
Äiti kertoi, kuinka tytär oli valvotulla tapaamisella kertonut olevansa piip kakkahousu ja sijaisisän kutsuvan häntä tällä nimellä. Tässä ei vielä ollut kaikki, vaan lasta oli koetettu opettaa välttämään kakkaamista housuun negatiivisella kokemuksella vahingon tapahtumisen jälkeen ja lapsi oli pakotettu pesemään pyllynsä kylmällä vedellä. Kyllä vain luit oikein, lasta haukuttiin kakkahousuksi ja laitettiin kärsimään kylmästä pesuvedestä, sillä ajatuksella, että tämä auttaisi lasta pääsemään näistä vahingoistaan eroon.
Tuossa vaiheessa, kun äiti kertoi minulle rauhallisesti tästä, mielessäni alkoivat jo juosta ärräpäät ja muutaman voimasanan hänelle huutomerkein laitoin kuvatakseni mitä ajatuksia sijaisisä sai minussa aikaan.
Kuka hullu kohtelee lapsia noin ja vielä sijaispalvelujen piirissä ja vielä kehtaa väittää moista toimintatapaa hyvänä kasvatusmallina? Mistä näitä ihmisiä oikein ongitaan sijaisvanhemmiksi ja tienaamaan koteihinsa sijoitetuilla lapsilla ja miksi heidän toimintaa ei valvota ja ohjata?
Luulisi, että sijaisvanhempien soveltuvuus sijaisvanhemmuuteen edes jotenkin tarkistetaan. Muutamalla kysymysasettelulla kykenee kyllä selvittämään, onko aikuinen ymmärtänyt elinkaarensa aikana mitä tarkoittaa identiteetin kehitys ja mitä lapset tarvitsevat aikuisilta, jotta he saavat kehittyä turvassa ja tulevat ohjatuksi järjellä.
Sijaisisä ei ollut mieltänyt tekoaan kummoisena tekona ja bioäidin huomauttaessa sijaisisälle, ettei hänen mielestään hänen lastaan tulisi kohdella sellaisella tavalla, oli sijaisisä todennut bioäidille ilmekkään värähtämättä, että hän oli lopettanut toiminnan havaittuaan, ettei toiminnalla ollut vaikuttavuutta. Ihanko totta, eikö sijaisisä onnistunut saamaan lasta lopettamaan kakkavahinkojaan haukkumalla lasta kakkahousuksi? Eikö kylmä vesi pyllyllä tehnytkään toivottua vaikutusta?
Pieni lapsi eroaa meistä aikuisista monella tavalla. Me aikuiset emme saata tiedostaa, ettei lapsi ajattele kuin aikuinen tai kykene hahmottamaan samanlaisia kokonaisuuksia kuin aikuiset, vaikka tämä on itsestäänselvyys. Toisaalta me aikuiset tiedämme, etteivät osa aikuisistakaan kykene hahmottamaan tarkkaan yksityiskohtia tai suurempia kokonaisuuksia. Siinä missä aikuinen kykenee erottamaan teon kokonaisvaltaisesta persoonan määrittämisestä, lapsella ei ole tällaista kykyä riippuen ikätasosta. Pieni lapsi saattaa kokea itsetunnon, minäkuvansa, alenemista, jos häntä edes yhdestä asiasta torutaan kovin kovasti. Lapsi ei ymmärrä välttämättä, että jokin teko on arvion kohteena, sen sijaan että hän itse ihmisenä olisi kokonaisvaltaisesti kritisoituna.
Kuinka monta kertaa olemme kuulleet lapsen määrittävän itseään: "Minä olen huono!" ja vertaavan itseään toiseen, kun oma teko ei miellytä?
Bioäiti oli selittänyt lapselleen, ettei tämä ole kakkahousu, vaan häntä tulee kutsua ristimänimellään ja pieni lapsi oli hätääntynyt ja väittänyt äidilleen: "Minä olen kakkahousu, minä olen kakkahousu." Sijaisisän aikaansaama reaktio ei siis ollut todellakaan toivottavaa.
Ihmettelen sijaisisän kasvatuksellista näkemystä, jossa hän kokee, että lapsen negatiivisesti leimaaminen hänen ongelmastaan tukisi lasta pois ongelmasta. Lapsi, joka on identiteettinsä kehittämisessä aikuisten palautteen armoilla, ei välttämättä osaa vastustaa saamaansa kohtelua ajattelun tasolla ja sanoa itselleen: "En ole mikään kakkahousu. Minulle sattuu vahinkoja, mutta ei minulla aina ole kakat housussa." Kuinka moni lapsi ymmärtää, että ajanmyötä vahingot voivat loppua ja taito kehittyä?
Onko mallioppina lapselle hyväksi oppia nimittelyn taito ihmisen toiminnan mukaan? Tulisiko kakkavahingoistaan kakkahousuksi nimeitellyn lapsen oppia nimittelemään vaikkapa änkyttävää kaveriaan katkopuheeksi tai hitaammin oppivaa ystäväänsä tyhmäksi tai liikuntarajoitteista vammaiseksi?
Entä tämä epämiellyttävän tunnekokemuksen tuottaminen lapselle, pakottamalla lapsi pesemään pyllynsä kylmällä vedellä, mitä lapsi oppii tästä? Tahdommeko me lapsen oppivan kohtelemaan ystäviään samalla tavalla välittämättä siitä, millaisia tunnekokemuksia aiheuttaa jokin heihin kohdistettu toiminto? Onko epämiellyttävän tunnekokemuksen aiheuttaminen lapselle lapsen perusturvallisuuden kokemusta lisäävää?
Pohditaampa asiaa tarkemmin. Olet ihminen ja sinulla on myös aineevaihdunta. Kuvittele, että sinulla olisi sellainen erityispiirre, ettet huomaisi tarpeitasi päästä tarpeellesi kovin herkästi ja että sinulla olisi vaikkapa heikommat supistuslihakset pidättämistä varten ja löysempi suolen sisältö ja sitten sattuisi sinulle vahinkoja aina toisinaan. Nauttisitko tästä tietämyksestä, että vaarana on, että joskus ollessasi ystävinesi, sinulle sattuisi vahinko ja saisit aikaan ympäristössäsi hajuhaittoja ja sinun tulisi äkkiä keksiä keino puhdistautua?
Eikö jo tällaisen haastavuuden olevuus elämässäsi stressaisi sinua? Entäpä, jos läheisesi kutsuisivat sinua vielä kakkahousuksi keskusteluissa ja muistuttaisivat sinua näin tästä ongelmastasi ja mitä jos tämän lisäksi lääkärisi olisi neuvopnut sinua rankaisemaan itseäsi hoitokeinona kylmällä vedellä niin, että alapääsi jäätyy? Olisiko kivaa istua tekemässä alapesua jääkylmällä vedellä ja miettiä kohtaloasi kärsiä epämiellyttävistä tunnekokemuksistasi? Kirvottaisiko kohtalosi sinulle joskus muutaman kyyneleen?
Kyseinen sijaisisä on sijaisvanhempana ensikertailainen. Hänet on vasta muutama vuosi sitten vaimoineen rekrytoitu PKS:n sijaishuoltopalveluiden piiriin tuottamaan sijaisvanhemmuutta. Miten on PKS valkannut tällaisen miehen ja hänen puolisonsa sijaisvanhemmiksi ja miten toteuttaa PKS sijaisvanhempien vanhemmuuden tukemista, kun näiden sijaisvanhempien toiminnallinen ajatus pääsi jopa toteuttamiseen saakka ilman, että välissä olisi kasvatusalan ammattilaista tarkistamassa ja kyseenalaistamassa toimintasuunnitelmaa jo ennen sen käytäntöönpanoa ja näin kasvattamassa sijaisvanhempia?
Toisaalta kuinka valvoo lapsen vastuuviranomainen lastensuojelussa sitä, että lapsen kehitystarpeisiin vastataan loogisin ja järkevin toimintatavoin, kun tällaista pääsee toteutumaan?
Joku saisi tunkea tuon sijaisisän housuihin paskaa, käskeä häntä pitämään hetken housuja jalassaan ja tuntemaan miten epämiellyttävästä kokemuksesta on kysymys ja sitten alkaa nimittelemään häntä paskapääksi, koska on nimitellyt lasta kakkahousuksi ja sitten sijaisisän voisikin asettaa jäiseen kokovartalosuihkutukseen paineella, jotta mieli virkistyisi niin, ettei lapsia tarvitsisi enää koskaan haavoittaa jokaisella bisarrilla ajatuksella joka sattuu tulemaan mieleen.
Täällä Mieron kuoppaisella tiellä joudun taasen huomauttamaan lastensuojelun ajaneen ylinopeutta ja siksi saavuttaneen pohjakosketuksen, koska eivät osanneet varoa mutkassa. Mutkien suoristaminen ei vaan ole mahdollista, joten opettakaa nyt ihmeessä sijaisvanhemmat tarkistamaan ennen toimintaa toimintasuunnitelmansa järkevyys kasvausalan ammattilaiselta tai edes googlaamalla netistä tietoa.
Sijaisvanhemmuutta näyttää myös leimaavan eräänlainen kaikkivoipaisuuden kokemus. Siinä missä sijaisvanhemmat ovat valmiita leimaamaan ja mollaamaan biovanhemmat ja haukkumaan lapset kakkahousuiksi, he eivät ole kykeneviä näkemään omassa toiminnassaan virheellisyyttä. He vain toteavat, että toiminnalla ei ollut toivottavaa vaikuttavuutta ja nostavat palkkaa moisesta ei-vaikuttavasta tai negatiivisesti vaikuttavasta toiminnastaan.
Mielestäni PKS:n työntekijöistä kaikki voisivat kunnioittaa yhden viikon ajan tuota kaltoinkohdeltua alakouluikäistä tyttölasta ja kutsua toinen toisiaan kakkahousuiksi palavereissaan ja toisiaan kohdatessaan sekä hoitaa alapääpesunsa kylmällä vedellä. Varmasti tunne on epämukava, mutta eiköhän se karaista ja ala opettamaan valvonnan merkitystä työryhmässä. Omavalvonnan toteuttaminen ei ole vaikeaa, jos vain luo sille selkeät säännöt. Sääntöjen toteuttamisen unohtamisen estämiseksi PKS voisikin hetkeksi jäädyttää pallinsa ja häpyhuulensa, jotta epämiellyttävä kihelmöinti opettaisi miksi valvontaa ei saa unohtaa.
Eiköhän todellinen kokemus opeta myös empatiaa?
Sijaisvanhempi älä satuta lasta, joka tarvitsee luonnollisesti sijaislapsena eirtyistä huolenpitoa. Ja opetelkaa pyytämään virheitänne lapsilta anteeksi. Lapset kyllä ymmärtävät lopulta virheenne virheiksi ja siinä ropisee loppuauktoriteetti teiltä pois, kun ette osaa itse toimia lapsillenne esittämien vaateidenne mukaan tai edes pyytää virheitänne anteeksi.
Terveyskirjasto toteaa asiaan selkeästi:
"Tuhrimisesta kärsivää lasta ei tule koskaan rangaista ja paheksua, koska nämä vain pahentavat tilannetta. Rankaisua ja paheksuntaa paljon parempi keino on sovitut pienet palkinnot oikeaan paikkaan ulostamisesta tai tuhrimisesta vapaasta päivästä. Vanhempien riitaisuus, ongelmat ja rasittuneisuus saattavat lisätä lapsen tuhrimisalttiutta."
Miksi sijaisvanhemmat eivät etsi vastauksia netistä googlaamalla, vaan uskovat omiin bisarreihin ajatuksiinsa suoraan?
Kyseinen lapsi sairastaa epilepsiaa ja on tuhrinut jo vuodenpäivät. Tuhrimisen yleisin syy on ummetus. Kuitenkaan PKS ei ole velvoittanut sijaisvanhempia viemään lasta terveydenhoidon piiriin tutkimuksiin. Vaikka tuhrimiselle yleisin syy on fysiologinen, on sijaisisä leikkinyt keittiöspykiatriaa ja todennut ilman kliinisiä tutkimuksia lapsen tuhrimisen olevan psykologista. Näin PKS hoitaa lasten kasvatuksessa tärkeiden asioiden tutkimisen ja mukamas lapselle oikea-aikaisesti viisaasti suunnitellun tuen.
Äidin todettua sijaisiälle, joka oli valittanut äidille saatuaan palautetta lastensuojelulta PKS:n kautta siitä, että pukee lapsen omien lastensa vanhoihin rikkinäisiin vaatteisiin, että toivoo lastensa pääsevän kotiin turvaan, sijaisisä oli todennut ylimielisesti äidille: "Mutta lapsethan ovat jo turvassa," ymmärtämättä, ettei sijaishuoltopalvelu ole ikinä lapselle se samainen todellinen turva, mitä biokodissa asuminen on, kun vanhemmilta saatu huolenpito on riittävää.
Äiti kertoo lapsensa häpeilevän tuhrimistaan eli teko ei ole suinkaan tahallinen lapselta ja itse häpeäkokemushan johtuu sijaisvanhempien heikosta lapsen tukemisesta sekä ilkeästä kiusan teosta kakkahousuksi lasta nimittelemällä.
Onneksi joukossa on varmasti (ehkä) ihan järkeviä sijaisvanhempia, mutta ei tällaista saisi tapahtua sijaishuollon piirissä.
Lue myös:
Lapsen tuhriminen (D - terveyskirjasto):
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti…
RSS Feed
