
Paljon puhuttaa Suomea lastensuojelullisen työkentän sekava tilanne. Sosiaalityöntekijät kertovat ongelmista nimettöminä ja pelkäävät joutuvansa työmaailmassaan mustalle listalle. Vanhemmat kertovat, jos pääsevät uutiskynnyksen yli, ongelmista sosiaalitoimen kanssa, peläten samalla, että nyt sitten sosiaalitoimi kostaa tämän ja rajaa lasten tapaamista vanhempiinsa.
Katsellessani tätä outoa ilmiötä, pohdin miten nämä polarisoituneet tilanteet ovat päässeet syntymään. Mitä tehtiin missäkin tilanteessa hutiloiden kenenkin toimesta mistäkin syystä ja miksi hävisi yhteisymmärrysja yhteistyö? Oliko koskaan yhteisymmärrystä ja yhdessä tekemistä?
Sosiaalivirkailijan ammatillinen etu ja tukimuoto työn laadun parantamiseksi on saada haastavissa tilanteissa tukea ammatillisesti pätevältä ulkopuoliselta työhönohjaajalta. Käytetäänkö tätä tukimuotoa, jos niin paljon kuitenkin näyttää olevan näitä pahasti polarisoituneita tilanteita, jotka kuormittavat yhteiskuntaamme valtavasti?
Työhönohjaaja pyrkii työssään objektiivisuuteen ja katsoo asioita ulkopuolisin silmin. Pulmallisissa tilanteissa he etsivät ratkaisukeskeisiä vaihtoehtoja pulman selvittämiseen. Ohjaaja ei anna suoria neuvoja ja ohjeita ohjattaville, vaan auttaa ohjattavaa ja ohjattavia yhdessä ratkaisemaan pulmansa ja oppimaan tästä prosessista.
Kun sosiaalityössä näyttää katoavan perhettä eheyttävän yhteistyön saavuttaminen, katoaa tähtäimestä perheen eheyttäminen. Tällaisessa tilanteessa tulisi sosiaalitoimen jo ymmärtää, että tilanne ei saisi jäädä tähän tilaan, sillä se tärkein päämäärä on kadonnut kokonaan työn tähtäimestä. Sosiaalitoimen tulisi ymmärtää, että omat keinot eivät riittäneet ja silloin olisi hyvä pyytää tukea ja apua taholta, joka on sosiaalityöntekijän tueksi suunniteltu sosiaalityöntekijän oikeus.
Kun yhteisö; sosiaalitoimi, vanhemmat, lapsi, lapsen kasvatukseen osallistuvat tahot asetataan samaan pöytään ja yhteinen päämärä asetetaan uudelleen esille, auttaa ulkopuolinen työhönohjaaja ryhmää ratkaisemaan pulmansa: "Kuinka saavutta sellainen yhteisymmärrys, että yhteistyö onnistuu kotiin päin tehdyn työn toteutumiseksi?"
Suoran työhönohjauksen hyödyt ovat valtaisat, kun saadaan aikaan avoin ja luottamuksellinen keskustelu lapseen ja lapsen ympärillä vaikuttavaan yhteisöön liittyvistä asioista ja kokemuksista ja jäsennetään eri näkökulmia koulutetun ohjaajan avulla. Ratkaisujen etsiminen yhteistyön eheytymiseksi ja sosiaalityöntekijän ammatillisen oppimisen edistämiseksi - jottei polarisoituneita tilanteita syntyisi sosiaalitoimen ja vanhempien välille enempää - samalla kun arvioidaan tuloksellisuutta asetettuun tavoitteeseen eli yhteisymmärryksen saavuttamiseen ja kotiin päin tehdyn työn mahdollistumiseen, tukee erityisesti vanhempia ja lasta ja tekee heille näkyväksi, että tilannetta tahdotaan parantaa ja korjata.
Työhönohjauksen hyödyt ovat moninaisesti valtavat moninapaisessa lastensuojelullisessa tilanteessa, jossa mahdollisesti molemmilla vanhemmilla on eriävät näkemykset tilanteesta, sosiaalitoimella oma eriävä näkemys (mahdollisesti momia näkemyksiä), sijaisperheellä aivan oma näkökulma ja jossain vaiheessa unohtui itse lapsi ja perheen eheyttäminen kokonaan. Työhonohjauksen avulla yhteiset tavotteet selkiytyvät, tehtävät ja roolit jäsentyvät yksilö- ryhmä- ja organisaatiotasolla. Työskentely sujuu paremmin, kun muutoskyky ja oppiminen lisääntyy. Prosessin luoman huomioimisenkultuurin kautta sosiaalivirkailijan johtamistaidot tilanteessa kehittyvät ja yhteistyö paranee kaikkien kesken. Tätä kautta saa toiminta uuden muodon, jossa se tuottaa juuri tuota päämäärän toteutumista tukevaa ja mahdollistavaa toimintoa sitä koko ajan lisäten.
Tutkimuksissa on havaittu, että työhönohjaus lisää työn laatua ja tehokkuutta ja nostaa asiakastyytyväisyyttä. Työhönohjaukseen osallistuneen identiteetti vahvistuu. Jaksaminen haasteiden edessä paranee, koska kokemusten jakaminen vahvistaa sisäistä voiman tunnetta. Muilta oppiminen mahdollistuu prosessin aikana. Yhteisön ilmapiiri paranee ja tämä vaikuttaa osallistumishaluun ja poistaa passiivisuutta ja saa uskomaan muutoksen mahdollistumiseen. Sosiaalivirkailija saa välineitä johtaa haastavat tilanteet perhettä eheyttävään toimintaan, kun kaikkien perustehtävät kirkastuvat. Samalla myös yhteistyön laatuvaatimukset voidaan määrittää yhdessä ja moniammatillinen toiminta sekä kaikkien omat tehtävät jäsentyvät yhteistyön totetumiseksi.
Kun meillä on näin hienosti suunniteltu tuki sosiaalitoimelle, jota voisi käyttää myös haastavissa ja vaikeissa perhe-elämän tilanteissa lastensuojeluasiakkuudenkin aikana, miksi tätä ei käytetä auttamaan perheiden eheytymisprosessia? Tähän prosessiinhan voi ottaa mukaan myös psykiatrian ammattilaiset, jos vanhemmilla tai lapsilla on hoitokontakti, sekä halutessa vaikka perheen tukiverkostoa perheen omasta takaa tai mahdolliset perhetyöntekijät, jos sellainen tukimuoto on perheellä.
Mielestäni on todella kummaa, että kun ongelmana on huono yhteistyö, miksi tätä pulmaa ei korjata, kun siihen on olemassa keinot.
Täällä Mieron tiellä muistutan, että jos eksyt metsään ja päätät jäädä makaamaan puunviereen voivottelemaan eksymistäsi, mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinne kuolet. Eikö olisi viisaampaa etsiä ratkaisua? Jos löydät vesistön, kulje sen viertä. Moni pitää vettä arvokkaana ja siksi vesistön vierelle rakennataan asumuksia. Siellä missä on asumus, siellä on yleensä myös ihminen, ruokaa, suoja ja turva metsän eläimiltä.
Toisaalta, emme voi tietää auttaako ihminen sinua, vaikka eksyit. Kuitenkin kannattaa aina yrittää.
Voihan se olla, että autosi renkaan hajotessa, tuntematon lainaakin sinulle tunkkia, kun jätit omasi autotalliin. Ei kannata ennen kysymistä heittää kiveä ikkunasta tuntemattoman kotiin ja huutaa reiästä: "Pitäkää tunkkinne!"
Eikö lastensuojelullisessa työssä juuri ollut taka-ajatuksena lastemme elämän eheyttäminen?
Ja voisiko sosiaalitoimi edes koettaa ymmärtää kriisireagoivia lapsia ja vanhempia ja auttaa heitä pois kriisreagoinnistaan, sen sijaan, että osoittaa perhettä syyttävällä sormella tukeutuen syyllisty- ja häpeäkultuuriin ja huolikulttuuriin ymmärtävän huomioimisen sijaan ja lopettaa tukemisen siihen sitten kokonaan, koska perhe ja vanhemmat ovat niin syyllisiä ja pahoja ja vaarallisia? Kyllä jokainen säikähtää, kun karhun vapaana metsässä kohtaa, vaikka olisi ihan mukava mesikämmen siellä vastassa. Sosiaalitoimen tulisi olla todellinen erämies, joka auttaa kaupunkilaista toimimaan näissä tilanteissa ja jos sosiaalitoimi ei ole erämies, on paikalle kutsuttava suoran työhönohjauksen ammattilainen.
Ei sitä kummitus nyt aina ole olemassa muualla kuin mielikuvituksessa ja sen voi sieltä päästä poistaa, kun ottaa apua vastaan.
Onko mikään muuttunut kahdessa vuodessa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014051618306880_uu.shtml
Työhönohjauksesta:
http://www.suomentyonohjaajat.fi/tyonohjaus
http://www.ears.fi/
http://www.dialogic.fi/asiakas-ja-hoitosuhteiden-konsultaatio/
https://vastaamo.fi/tyonohjaus/helsinki-mannerheimintie…
Musaa aihetta pohtiessanne:
https://www.youtube.com/watch?v=m9We2XsVZfc
Lue myös:
☞ Lastensuojelu Milapro- lapsibisnesryppään asiakashankkijana?
☞ Kuinka Suomi kohtelee haastavissa tapauksissa ulkomaalaistaustaisia vanhempia -Kuka on paha ja mielivaltainen todella?
☞ Lastensuojelun ja psykiatrian mielivalta on samankaltaista
☞ Helsingin lastensuojelun johtaja vastaa muistutukseen - eivät anna aihetta erityisiin toimenpiteisiin
☞ Ei Valvonnalle
☞ Miksi Aino hylättiin?
☞ Ensi- ja turvakotien käytännöt selvitettävä