Helsingin lastensuojelu on ainakin osassa sen itäisiä toimipisteitä ajautunut äärimmäiseen resurssipulaan ja tähän eivät näytä Helsingin lastensuojelun hallinnolliset johtajat; sosiaalityön päälliköt sekä lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski, kykenevän saamaan aikaan tarvittavaa muutosta.
Itäisessä Helsingissä kuoli vuonna 2012 8-vuotias Vilja-Eerika Tarkki, jolla oli tuolloin Helsingin lastensuojelun avohuollon tuki ainakin näennäisesti. Jo tuolloin tuli esille resurssipula mm. kiireen selittelyllä ja myös havainnolla, ettei riittävää osaamista ole sosiaalityöntekijöillä, mutta virheellistä perheitä haavoittavaa asennetta sitäkin enemmän. Helsingin lastensuojelu totesi tuolloin näkemyksenään, ettei toteuta lastensuojelua virheellisesti, mutta sosiaalityöntekijät tuomittiin virheellisestä työstä vuonna 2015. Vuonna 2015 Helsingissä joka kolmas työntekijä työskenteli ilman pätevyyttä lastensuojelussa. Tuomion jälkeen Helsinki totesi parantaneensa työotetta, mutta kyseessä on ollutkin vain katteeton lupaus, shekki, jota ei voi lapset nostaa Helsingissä. Lapsilla ei ole välttämättä mahdollisuutta saada lastensuojelulta suojelua eli tukea osakseen oikea-aikaisesti vieläkään vuonna 2018, vaikka Eerikan kuolemasta tulee juuri äitienpäivän aattona kuusi vuotta ja kesän taitteessa sosiaalityöntekijöiden tuomitsemisesta jo kolme vuotta. Lastensuojelun sisäisen kriisin taittamiseen vieläpä sosiaalityössä, jolla on tietämyksessään kaikki keinot, joilla kriisejä hoidetaan, ei ole kyetty kolmessa vuodessa, kun suunnitteleville alkutöille oli mahdollisuus toiset kolme vuotta. Tarvittavaa osaamista ei siis ole hallinnollisessa johdossa resurssipulan katkaisemiseen.
Itäisessä Helsingissä lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevan lapsen vanhempi, on joutunut havaitsemaan vakavan resurssipulan lastensuojelussa erityisesti Maunulan lastensuojelun piirissä.
Ongelmia on ollut kaikessa mm. lähtien postimerkkien uupumisesta toimipisteestä, mikä on estänyt vanhempia saamasta lastensuojelun rekisterimerkintöjä tarkistettavakseen, kun sosiaalityöntekijällä ja toimipisteen sihteerillä ei ole aikaa huolehtia postimerkkien ja kirjekuorien olevaisuudesta.
Suurin huoli vanhemmalle on herännyt ottaessaan vastaan Helsingin lastensuojelun työntekijöiden surua ja huolta siitä, etteivät nämä kerkeä tukemaan heitä resurssipulansa vuoksi. Vuoden 2017 lopulla havaittiin Helsingin Outamon lastenkodin resurssipula ja sen vakava vaikuttavuus lasten olosuhteeseen, kun Eduskunnan apulaisoikeusasiamies määräsi yllätystarkastuksen lastenkotiin 20. syyskuuta 2017.
Helsingissä on valittanut resurssipulaa kyseiselle vanhemmalle, joka on huolissaan lapsensa olosuhteesta, myös Helsingin kaupungin ylläpitämän Oulunkylän perhekuntoutuksen psykologi. Psykologi Josi Rif valitteli vanhemmalle valtavaa kiirettään ja resurssipulaansa, ja vanhemman huomauttaessa, ettei asiakas ole se taho, jolle tästä seikasta tulisi valittaa, vaan hallinnollinen johto, psykologi Rif oli todennut, että hän on tuonut esille tämän vakavan ongelman kyllä esimiehilleen, muttei sitä huomioida.
Mahdollisesti Helsingin lastensuojelun resurssipula on niin vakava, ettei johtotaholla ole osaamista eli lastensuojelulla ei ole resurssia, korjata tällaista vakavaa olosuhdetta. Onko kyse lähiesimiesten välinpitämättömyydestä, rahallisesta resurssin uupumisesta eli korkeamman hallinnon päätöksistä, ammattitaidottomuudesta vai näiden kaikkien yhdistelmästä, sitä me emme tiedä, sillä kukaan ei tutki tätä Helsingin sosiaalityöntekijöiden valittamasta resurssipulan olevaisuudesta huolimatta sosiaali- ja terveysviraston sisällä, koska Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken mukaan lasten elämään vaikuttavia resurssipulaongelmia Helsingin lastensuojelun sisällä ei ole.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä resurssipula on jo niin vakavaa, ettei sillä ole kykyä ottaa vastaan avohuollon asiakaslasten vanhempien puheluja, kun lapsen vastuusosiaalityöntekijä Maunulan lastensuojelun avohuollossa on estynyt vastaamaan yhteydenottoon ja ettei sillä ole mahdollisuutta kirjata lastensuojeluilmoituksia kaikkien asiakkaiden kohdalla. Helsingin lastensuojelun tarpeenselvitystä johtavan sosiaalityön päällikkö Terhi Leinon ratkaisu tähän ongelmaan olikin, että hän asemassaan on päättänyt rajata osan Maunulan lastensuojelun avohuollon asiakkaista Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen tuen ulkopuolelle Maunulan lastensuojelun toimipisteessä, kun vastuusosiaalityöntekijä on avohuollossa estynyt vastaamaan yhteydenottopyyntöön vallitsevan laajamittaisen resurssipulan vuoksi.
Seuraushan on vakava, kun vastuusosiaalityöntekijälle ei siirry tieto oikea-aikaisesti asiakaslapsen olosuhteesta, kun tarpeenselvitys ei ole kykenevä resurssipulassaan tukemaan kaikkia lastensuojelun asiakkaita. Pahimmillaan lapsi jää jälkeen heitteillejätön tai pahoinpitelyn tuetta. Maunulan tarpeenselvitys on saanut Leinolta ohjeistuksen, että jos kyseinen lapsi ei ole akuutissa vakavassa hengen- ja terveyden hädässä eli kuoleman vaarassa, Maunulan tarpeenselvitys ei kirjaa lastensuojeluilmoitusta, ei anna tukea, eikä koeta saada yhteyttä vastuusosiaalityöntekijään. Tämä näyttäytyi mm. 20.12.2017 niin, että kun lapsen toinen vanhempi heitteille jätti lapsen koulumatkallaan ja ilmoitti, ettei suostu nousemaan vuoteestaan toimittaakseen lapselle 1,60 euroa, jotta lapsi voisi ostaa lipun julkiseen kulkuvälineeseen päästäkseen kouluun lapsen soitettua hysteerisenä itkien toiselle vanhemmalleen, joka asui eri asuinalueella lapsen kanssa, ei Maunulan tarpeenselvitys suostunut edes soittamaan lapsen tukemisesta kieltäytyneelle lapsen läheisyydessä vuoteessa makoilevalle vanhemmalle ja kehottamaan tätä toimimaan lapsen tarpeisiin vastaten. Tarpeenselvitys ei myöskään suostunut kirjaamaan lastensuojeluilmoitusta ilmoittaen, ettei heidän tarvitse kirjata lastensuojeluilmoitusta lapsen heitteillejätöstä, joka on Suomen lain mukaan jopa rikos lasta kohtaan ja josta sosiaalityöntekijä on ilmoitusvelvollinen Suomen lain mukaan poliisille.
Tuossa tapauksessa oli havaittavana myös resurssipula lapsen vastuusosiaalityöntekijän toiminnassa, sillä kun lapsen opettaja oli koettanut soittaa vastuusosiaalityöntekijälle samaisena päivänä kolme päivää ennen lasten talviloman alkamista, ei opettaja saanut yhteyttä Maunulan lastensuojelun avohuollossa työskentelevään vastuusosiaalityöntekijään samaisena päivänä ja ei vastannut yhteydenottoon noiden kolmen päivän aikana, vaikka oli tietoinen koulujen talviloman alkamisesta ja viranomaisten yhteistyöntoteutumisen velvoitteesta. Opettaja, joka ei tunne lastensuojelun käytäntöjä, ei tiennyt, että hän voisi jättää ilmoituksen sähköisesti, ja että kirjallinen ilmoitus on jopa suositeltavaa viranomaisille. Hän ei myöskään tiennyt mahdollisuudestaan soittaa Maunulan tarpeenselvitykseen ja jättää sinne lastensuojeluilmoitusta. Koulun vararehtori on vanhemmalle todennut opettajan konsultoineen koulun koulukuraattoria, mutta vararehtorin tiedonannossa ei ilmene milloin opettaja otti yhteyttä koulukuraattoriin, mitä opettaja kysyi koulukuraattorilta ja mitä koulukuraattori vastasi opettajalle. opettaja lähti talvilomalleen ja ajatteli, ettei ole talvilomansa aikana ilmoitusvelvollinen myöskään ja jätti ilmoittamisen toteuttamatta ja tietenkään lastensuojelulla ei ollut mahdollisuutta saada yhteyttä talvilomalla olevaan opettajaan talviloman aikana.
Lapsi ei myöskään saanut häntä järkyttäneen kokemuksen jälkeen noiden kolmen koulupäivän aikana mitään tukea koululta ja häntä ei ohjattu tapaamaan terveydenhoitajaa, koulupsykologia tai koulun kuraattoria, vaikka lapsi oli selkeästi vakavasti järkyttynyt jouduttuaan heitteillejätön kohteeksi. Koska Maunulan tarpeenselvityksessä ei kirjattu tapahtunutta ja viety tietoa vastuusosiaalityöntekijälle ja koska hänellä ei ollut aikaa vastata opettajan yhteydenottopyyntöön, lapsi ei saanut tukea myöskään lastensuojelulta. Ja vaikka tutkimuksissa on THL:n lastensuojelukäsikirjan mukaan havaittu, että lasten heitteille jättöihin sekä heitteillepanoihin liittyy moninaisia muitakin väkivallan muotoja, ei enneltaehkäisevää työtäkään tämän tiedon valossa annettu ja kuukautta myöhemmin lapsi joutui pahoinpitelyn kohteeksi, kun hänet heitteille jättänyt vanhempi löi lasta suutuspäissään jääkiekkomailalla selkään ja tämän jälkeen vielä väkisin kädestä riepotellen pakotti lapsen autonsa kyytiin.
Tämä Leinon päätös, ettei Maunulan tarpeenselvitys tue kaikkia lapsia, on johtanut lasten eriarvoiseen asemaan tuensaamiseksi Helsingissä. Lapset ovat mielivaltaisen päätöksen edessä eriarvoisessa asemassa, kun toisia tuetaan ja toisia ei tueta. Vanhempi on Leinon toiminnallisesta päätöksestä kummissaan, koska sosiaali- ja terveysministeriö painotti sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa ohjauksessaan mm. sosiaalityöntekijöiden eli sosiaalihuollosta vastaavan velvollisuudesta kantaa vastuu lastensuojeluilmoitusta koskevissa asioissa riippumatta siitä missä muodossa ilmoitus heille tuodaan. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun velvollisuus on kirjata aina lastensuojeluilmoitus THL:n ylläpitämän lastensuojelun käsikirjan mukaan.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen resurssiongelmana ei siis pelkästään ole tullut esille kiire eli ajanpuutteen olevuus, vaan myös se, ettei työntekijöiden osaaminen riitä siihen tietämykseen, että he ymmärtäisivät esimiehensä sosiaalityön päällikkö Leinon toimivan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen vastaisesti ja epäoikeudenmukaisesti lasten tarpeisiin nähden, ratkaistessaan resurssipulaa todeten, että joidenkin lasten vanhempien lastensuojeluilmoituksia ei tarvitse huomioida, kirjata, ja kun Leino on vielä nimellä ilmaissut vanhemmat, joiden lastensuojeluilmoituksia Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen ei tarvitse kirjata sillä perustelulla, että on resurssipula Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvitykseen ei myöskään voi jättää toimenpidepyyntönä yhteydenottopyynnön eteenpäin viemistä Maunulan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijälle ja tämän vanhemman esittämän toimenpidepyynnön sisältöä ja kieltävää päätöstä eli ilmoitusta, ettei toimenpidettä toteuteta, saati hallintolain mukaista perustelua, ei kirjata Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä kyseisen lapsen rekisteriin. Yhteydenottoa ei kirjata ollenkaan. Vanhempi on huomannut tarpeenselvitysyksikköjen välillä selkeitä toiminnallisia eroja, sillä Vuosaaren, Kivikon, Lassilan ja Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys kykenee viemään eteenpäin lastensuojelun avohuoltoon vastuusosiaalityöntekijälle tai tämän työparille yhteydenottopyynnön ja kirjaamaan lapsen rekisteriin yhteydenottopyynnön sekä toteuttamansa toimenpiteen välitettyään yhteydenottopyynnön. Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä ei ole edes resursseja kirjata vanhemman puhelua ja puhelun sisältöä pääpiirtein rekisteriin, saati sitten osaamista eli resurssia vaatia esimiehiltä lisäresursseja, jotta voisivat toteuttaa työtään maamme lakien velvoittamalla tavalla.
Kivikon tarpeenselvityksen työryhmässä löytyy jopa kykyä vastustaa tiukoin perusteluin esimiesten toimintaa ja tuoda näin esille näkemyksiään, kun ne eroavat esimiesten näkemyksestä. Tämä ilmeni vanhemmalle vuonna 2016, kun Kivikon johtava sosiaalityöntekijä kieltäytyi avaamasta lapselle tarpeenselvitystä usean kuukauden ajan ja työryhmä lopulta totesi hänelle, että tarpeenselitys on lapsen oikeus. Tosin Kivikon tarpeenselvityksessä ei ollut resurssia tavata lasta tai vanhempia ollenkaan tarpeenselvityksen aikana ja tarpeenselvitys hutaistiin ketään tapaamatta kahdessa viikossa juuri kyseisen johtavan sosiaalityöntekijän yksin toteuttamana, joka oli kieltäytynyt ensin tarpeenselvityksen toteuttamisesta. Tämä hutaistu tarpeenselvitys sitten söi resursseja Kivikon avohuollolta, kun se joutui toteuttamaan tarpeenselvityksen, jota tarpeenselvitys ei ollut toteuttanut.
Vanhempi on Maunulan tarpeenselvityksen ollessa vakavassa resurssipulassa soittanut sitten jättääkseen lastensuojeluilmoituksia lapsen kaltoinkohtelusta Malmin lastensuojelun tarpeenselvitykseen, sillä lapsen vastuusosiaalityöntekijän, jonka toimipiste on Maunulan lastensuojelun avohuollossa, työpari on yksi Malmin lastensuojelun avohuollon johtavista sosiaalityöntekijöistä. Ongelmia vanhempi on havainnut syntyvän siitä, ettei Efficaan, jonne lapsen tietoihin kirjataan vastuusosiaalityöntekijä, kyetä kirjaamaan myös kuka on työntekijän työpari. Kun vastuusosiaalityöntekijä, joka työskentelee Maunulan lastensuojelun avohuollossa, on lomalla ja vastuu siirtyy tästä syystä vuosiloman ajaksi Malmin lastensuojelun avohuollossa työskentelevälle vastuusosiaalityöntekijän työparille, menevätkin lapsen kirjaukset tästä syystä Maunulan lastensuojelun avohuoltoon, vaikka ne tulisi saada Malmin lastensuojelun avohuollolle. Lisäksi työpari ei saa tietoa lastensuojeluilmoituksesta, kun se menee Maunulaan, jos vaikka vastuusosiaalityöntekijä on muiden työtehtävien takia estynyt jopa havaitsemaan lastensuojeluilmoituksen. Tämä ongelma on ilmennyt äidille sosiaalityöntekijöiden selvityksestä tietotekniseksi ongelmaksi, sillä heidän mukaansa tarpeenselvityksen kirjaukset tulostuvat vain siinä avohuollon yksikössä, jossa vastuusosiaalityöntekijäksi nimetty työntekijä työskentelee ja kun työryhmä ei tiedä tuossa yksikössä mitään työparin olevaisuudesta, kun tätä ei ole merkitty efficaan, he eivät voi viedä tietoa eteenpäin työparille.
Outoa sosiaalityön päällikkö Leinolta on ollut hallinnolliset päätökset päättää, että kun Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys on kiinni, tuolloin jo valmiiksi resurssipulassa olevan Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen tulee hoitaa myös Malmin lastensuojelun tarpeenselvityksen työtehtävät. Eli toimiyksikkö, joka ei kykene kirjaamaan alueeseen kuuluvien yhteydenottoja, on velvollinen ottamaan vastuulleen myös toisen alueen, sen sijaan, että Malmin alueesta vastaaminen siirrettäisiin koulutuspäiviksi tai sairaslomatilanteissa sellaiseen yksikköön, jossa ei ole vakavaa resurssipulaa. Vanhempi on tuolloin joutunut soittamaan Vuosaaren lastensuojelun tarpeenselvitykseen, koska Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys on kiinni ja sitä tuuraava Maunulan tarpeenselvitys ei suostu kirjaamaan vanhemman tekemää lastensuojeluilmoitusta.
Vanhempi ymmärtää, että kun tarpeenselvityksellä on painittavana oma resurssipulansa, se luonnollisesti toivoisi, että avohuolto hoitaisi itse tehtävänsä. Harmillista on, että kun Maunulassa ei ymmärretä todella mitä eroa on vastuuntuntoisuudella ja vastuullisuudella, siellä ei osata kantaa vastuuta ja tehdä yksiköiden välillä riittävää yhteistyötä resurssipulan katkaisemiksi ja ongelma kaadetaan viattomien lasten kannettavaksi. Yksiköiden sisäiset resurssipulat nimittäin ruokkivat toistensa resurssipulaa kuormittaen perheitä, jotka joutuvat resurssipulan vuoksi tuen ulkopuolelle ja näin perheiden tukitarve kasvaa, kun tukea ei saada oikea-aikaisesti mistään tahosta ollenkaan. Lapset ovat siis vakavassa vaarassa, koska sosiaalityötekijät eivät ymmärrä vaarantavansa lapsen toimintatavoillaan, jotka syövät jo heidän vähäisiä resursseja. Resurssipula siis lisää resurssipulaa ja tilanne on nähtävissä juuri lumipalloefektinä, jossa ongelmat kasautuessaan kasvavat ja monimuotoistuvat. Näin siis aiheutetaan moniongelmaisiksi kutsuttuja perheolosuhteita.
Resurssipula näkyy erityisen vakavana juuri yhteydensaamisenvaikeudessa lapsen vastuusosiaalityöntekijöihin. Lapsella on kaksi sosiaalityöntekijää, jotka molemmat työskentelevät johtavan sosiaalityöntekijän asemassa eli heidän vastuullaan on joko kokonaan tai jokin asuinalue yksikkönsä toimipisteestä, kun he toimivat asemassaan myös toimipisteensä työntekijöiden lähiesimiehinä eli kaikkien alaistensa asiakkaiden yhtenä vastuuta kantavana työntekijänä ja näin ollen esimiesasemassa myös virallisia toimenpidepäätöksiä suorittavien työntekijöiden asemassa. Vanhemmalla on kestänyt jopa kuusi viikkoa, että on saanut yhteyden lapsen toiseen sosiaalityöntekijään ja tätä ennen hänen täytyi puhelimitse jättää Helsingin lastensuojelun avohuollon toiminnasta vastaavalle sosiaalityönpäällikkö Sanna Teirolle puhelinvastaajaan toimenpidepyyntönä toive, että työntekijöitä ohjattaisiin vastaamaan yhteydenottopyyntöön sekä myös jättämään samainen toimenpidepyyntö lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken sihteerille siltä varalta, että Teiro on resurssipulassaan estynyt työhön ohjaamaan alaistaan olemaan yhteydessä vanhempiin.
Vanhempi saa joskus harvoin ilmoituksen, ettei aikaa tai mahdollisuutta yhteydenotolle ole ja jos yhteyttä otetaan, on sosiaalityöntekijällä käytettävänään vain jopa alle viisitoista minuuttia vanhemmalle, jonka aikana valitettavasti vanhemman kysymyksiin ei myöskään suostuta vastaamaan ja vanhemman esittämistä tukipyynnöistä ei suostuta keskuselemaan. Vanhemman pyrkiessä puhumaan Suomen laista ja lapsensa ihmisoikeuksista, työntekijöiden ammatillinen osaaminen ei riitä tähän, vaikka kyseessä on johtavat sosiaalityöntekijät. Aikaa yhteydenotoissa kuluu valtavasti myös vastuusosiaalityöntekijän virheellisten väittämien selvittelyyn mm. silloin, kun vastuusosiaalityöntekijä ei ole tutustunut lapsen huoltotuomioon ja ei tiedä missä lapsen tulisi olla ja väittää huoltotuomion vastaista näkemystään joksikin miten tulisi toimia huoltotuomion mukaan ja uhkailee jopa vanhempia toimimaan jotenkin.
Työntekijöiden resurssipula näkyy myös työntekijöiden käytöksessä, sillä vanhempi on saanut kuulla suoria syytöksiä ja uhkauksia, eikä saa siis aitoa välittävää ratkaisukeskeistä kohtaamista. Vanhempi on havainnut, että häneen tahdotaan vaikuttaa syyllistämisen ja uhkailun kautta. Lastensuojelulla ei siis ole edes resurssia ohjata työntekijöitään työskentelytavoissaan toteuttamaan asiakasta eli lasta ja asiaomaisia eli vanhempia kohtaan kunnioittavasti. Tästä valittaminen on turhaa, sillä lastensuojelun johtaja on valinnut toiminnalliseksi näkemyksekseen valita aina alaisensa puolen ja kun alainen väittää toimineensa jotenkin, Nummikoski uskoo häntä suoraan ja katsoo lasten vanhemmat suoraan valehtelijoiksi. Saman vanhempi havaitsi sosiaalityön päällikkö Teiron johtamistavassa sekä sosiaalityön päällikkö Leinon johtamistavassa. Sosiaalityöntekijät siis saavat huomautuksetta jatkaa perheitä epäkunnioittavaa toimintatapaa.
Vanhempi on joutunut toimittamaan mm. Oulunkylän perhekuntoutukseen lapsensa huoltotuomiosta kohtia havaittavaksi, sillä vastuusosiaalityöntekijä oli vienyt perhekuntoutukselle väärää/virheellistä tietoa ja väittänyt vanhemman tehneen laittoman huostaanoton eli ottaneen lapsen kotiinsa ilman huoltotuomion suomaa vahvennettua tapaamisoikeutta lapselle, vaikka lapsella oli tuona aikana kolmen hovioikeusneuvoksen vahventama tapaamisoikeus vanhemman luona. Vanhempi on pyrkinyt saamaan vastuusosiaalityöntekijän esimiehet havaitsemaan tämän kummallisen sosiaalityöntekijän toistuvan työtavan väittää jotain ilman väittämänsä todenperäisyyden tarkistamista ja pyytänyt, että tähän puututtaisiin, tuloksetta tosin, mikä tuo esille valtavaa resurssipulaa lastensuojelun johdossa, sillä eihän vastuusosiaalityöntekijä saa maamme lain mukaan viedä väärää/valheellista tietoa eteenpäin, sillä se on rikos Suomen lain mukaan. Lastensuojelun johto ei ymmärrä miten vakava vaikuttavuus sillä on, kun vastuusosiaalityöntekijä tuottaa kirjauksiinsa ja puheissaan väärää/valheellista tietoa ja vie tätä eteenpäin.
Johto ei ymmärrä tätä ihmisyyttä vastaan tehtynä rikoksena, jolla voi olla valtavaa haavoittavaa vaikuttavuutta perheen elämään sekä myös ihmisten mielenterveyteen.
Vanhemman yhteydenottopyyntöön vastattiin aluksi viikkojen jälkeen viimeviikon lopulla niin, että vastuusosiaalityöntekijä delegoi yhteydenottotehtävän päivystävälle sosiaalityöntekijälle, jolla ei ole mitään suhdetta tai tietämystä lapsen olosuhteesta. Vanhempi sai kuulla puhelimitse yhteyttä ottaneelta sosiaalityöntekijältä Helsingissä olevan yleinen käytäntö, että tässä vakavassa resurssipulassa, kun vastuusosiaalityöntekijät eivät kykene olemaan yhteydessä itse, päivystävä sosiaalityöntekijä soittaa heidän puolesta siitäkin huolimatta, ettei osaa vastata vanhemman kysymyksiin tai keskustella tuentarpeesta vuorovaikutuksellisesti ja voi tehdä tukisuunnitelmaa. Vanhempi sai kuulla sosiaalityöntekijältä, ettei hänelläkään ole resursseja kirjata kuin vain pääpiirtein sen mitä vanhempi kertoo ajatuksistaan eli vain tärkeimmän kohdat eli vain huolenaiheen hyvin lyhyesti. Luonnollisesti tällainen sosiaalityöntekijän viestinvälittäjän asema, jossa lapsen olosuhdetta tuntematon sosiaalityöntekijä vie tiukasti referoidun tiedon vastuusosiaalityöntekijälle, ei mitenkään tue todellisen tiedonkulun mahdollistumista eli vastuusosiaalityöntekijän työtä tai vanhemman vanhemmuutta, kun lapsen asioista ei pääse vanhempi keskustelemaan vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa.
Lastensuojelun avohuollon resurssipula näyttäytyykin niin, ettei tukea oikeastaan saa, koska lastensuojeluun ei saa yhteyttä. Hätä kirjataan, jos johonkuhun saa yhteyden ja jos hänellä on lupa kirjata ja tätä pidetään riittävänä. Resurssipulan hälyttävyys ilmenee vanhemman saamasta tekstiviestistä, jossa lapsen vastuusosiaalityöntekijän työpari ilmaisee resurssipulan olevaisuuden ja vaikuttavuuden kykyynsä olla yhteydessä perheeseen sanoin:
"Olen pahoillani etten ole soittanut itse sinulle johtuen äärettömän kiireisestä työtilanteesta."
Vanhemman silmissä lastensuojelutyön hallinnointi näyttäytyy outona, sillä kyseisen tekstiviestin lähettänyt sosiaalityöntekijä määrättiin vuoden 2018 alussa lapsen vastuusosiaalityöntekijän työpariksi, koska vastuusosiaalityöntekijällä ei ollut riittävästi resursseja osaamisessa tai ajallisesti tukea lasta. Nyt uusi työpariksi nimetty työntekijä myös valittelee ääretöntä kiirettään, ja hänenkin kohdalla vanhempi on havainnut ei pelkästään tätä "äärettömänä" esiintyvää aikapulaa, vaan myös ammatillisessa osaamisessa vakavia puutteita.
Vanhempi myös ihmettelee, miksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat valittaa resurssipulaansa vanhemmille lastensuojelun hallinnollisen johdin luvalla ja perustelle tällä toimimattomuuttaan ja miksi hallinnollinen johto tai kukaan Helsingin lastensuojelussa ei pidä merkityksellisenä vaatia lisäresursseihin mahdollisuutta rahallisien resurssien jakamisesta vastuussa olevalta taholta, kun resurssitarve on ilmeinen.
Lastensuojelutyössähän tärkein resurssi on sosiaalityöntekijän ammatillinen osaaminen. Vanhempi on joutunut turvautumaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhön ohjaajan tukeen, jolla on pitkä työkokemus sijaishuoltopalveluiden tarjoajana ja ymmärrystä siitä, kuinka huonosti toteutuva lastensuojelun avohuollon tuki aiheuttaa lapsiemme sijoittamisia kodin ulkopuolelle, pyytämällä tätä tukihenkilökseen lastensuojelun tapaamisiin. Syksyllä 2017 vastuusosiaalityöntekijä kieltäytyi tukihenkilön vastaanottamisesta ja peruutti tapaamisen ja tämän jälkeen ei suostunut tapaamaan vanhempaa tai vastaamaan yhteydenottopyyntöihin ollenkaan kolmen ja puolen kuukauden aikana. Tuo työhön ohjaaja on joutunut puuttumaan kaikkeen mitä johtavat sosiaalityöntekijät ovat esittäneet näkemyksinään ja työhön ohjaamaan heitä. Vanhemman silmissä lastensuojelu ei siis näyttäydy osaamattomana eli kyvyttömänä työhönsä järin turvallisena, kun lastensuojelulla ei ole antaa loogista rationaalista perustelu toiminnalleen. Työhön ohjaajalla on sitä vastoin antaa perustelu jokaiselle antamalleen näkemykselle, jossa huomioidaan lapsi ja vanhemmat sekä kaikki vanhempia vanhemmuudessa tukevat tahot. Lastensuojelusta ei ole tukemaan lasta, vanhempia tai vanhempia tukevia tahoja ilman tukea työhön ohjaajalta, vaikka vastuusosiaalityöntekijänä ja tämän työparina ovat johtavat sosiaalityöntekijät, jotka myös työhön ohjaavat itse alaisiaan. Tämä luo hyvin huolestuttavan kuvan Helsingin lastensuojelun olosuhteesta.
Juuri tämä tärkein resurssi lastensuojelutyössä eli työalueensa tietämyksen omaaminen huolestuttaa vanhempaa. Kun vanhempi teki lastensuojeluilmoituksen lapsen pahoinpitelystä, lastensuojelu tapasi lasta vasta seitsemän viikon jälkeen ja tätä ennen ehti lapsen pahoinpidellyt vanhempi kaatamaan pahan olonsa siitä, että hänestä mahdollisesti tehdään rikosilmoitus lapsen päälle. Outoa vanhemmasta oli myös se, että kun lapsi itse kertoi Oulunkylän perhekuntoutuksen omalle hoitajalleen pahoinpitelystä, ei tämä ollut tietoinen korkeamassa sosionomikoulutuksessaan ilmoitusvelvollisuudestaan lastensuojelulle ja jopa johdattelevalla kysymyksellä kysyi 11-vuotiaalta lapselta: ”Tuleeko minun tehdä lastensuojeluilmoitus, kun te olette jo tällä isän kanssa?” Sosionomi ei ollut tietoinen myöskään ilmoitusvelvollisuudestaan lasten pahoinpitelyasioissa poliisille. Vanhempaa huolestuttaa tämä vakava tietämättömyys Suomen laista Helsingin lastensuojelua toteuttavien työntekijöiden keskuudessa, minkä olevaisuutta lastensuojelun johtaja Nummikoski ei suostu myöntämään.
Vanhempi on pyytänyt tuekseen myös sosiaaliasiamiehen ja aikoo kannella valtavasta hänelle näyttäytyvästä Helsingin lastensuojelun resurssipulasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle sosiaaliasiamiehen tukemana. Vanhempi on erityisen huolissaan siitä, etteivät resurssipulassa työtään toteuttavat ja resurssipulastaan vanhemmalle valittavat johtavat sosiaalityöntekijätkään osaa viedä tietoaan valtavasta resurssipulastaan esimiehelleen sosiaalityön päällikkö Teirolle ja vaatia tarvittavia resursseja, jotta voisivat vastata yhteydenottopyyntöihin, kirjata itse lastensuojeluilmoitukset, kuunnella perheenjäsenistä kaikkia erityisesti lasta, tavata lasta molempien vanhempien kanssa ja tukea todella perhettä. Sosiaalityöntekijäthän voivat valittaa resurssipulastaan itse AVI:lle tai Eduskunnan oikeusasiamiehelle, jos johto ei reagoi heidän valitukseensa.
Helsingin lastensuojelun avohuollossa vastuusosiaalityöntekijöillä ei ole todella aikaa tavata lasta ja tutustua lapseen ja kuulla lasta ja yksi suuri huolenaihe on myös se, että Helsingin lastensuojelussa yhä työskentelee työntekijöitä, joiden näkemys on, ettei lapsen mielipiteellä, näkemyksellä, toiveilla, tunteilla ja tarpeilla ole mitään merkitystä, vaan lapset ovat aikuisten jatkeita. Lapsen vastuusosiaalityöntekijä on useasti todennut vanhemmalle, joka pyytää huomioimaan lapsen mielipiteen, ettei lapsen mielipide merkitse hänelle mitään sanoin: "Aikuiset päättävät." Lapsen mielipidettä ei siis huomioida edes päätöksenteossa ja näin ollen lastensuojelutyötä ei toteuteta lastensuojelulain mukaisesti. Lapsen kuuleminen toteutetaan kummallisesti niin, että lapsi pakotetaan kertomaan jonkin kokouksen päätteeksi kokouksen loppuun kutsuttuna muutamassa minuutissa mielipiteensä niin, että paikalla on kuusi sosiaalialan ammattilaista ja lapsen toinen vanhempi. sitten merkitään, että lasta olisi kuultu asiakirjoihin.
Vanhempi on havainnut, että Helsingin lastensuojelutyö on pahimmillaan vain outoa näennäistä viranomaistyötä, jossa jossain kaukana tavoittamattomissa on joku tai jotkut nimetyt työntekijät, joiden tulisi tukea, mutta joilla ei ole aikaa edes perehtyä ongelmaan.
Valtava kiire ja ammatillinen osaamattomuus ovat myös johtaneet vanhemman silmissä perheen kaaottiseen olosuhteeseen, kun lapsen vastuusosiaalityöntekijä on ilman yhteydenottoa vanhempaan tai lapseen ja ilman ammatillista osaamista eli oikeutta, mennyt jopa määrittämään sekä vanhemman kuin lapsen mielenterveyttä. Myös vanhemman vanhemmuutta on arvotettu negatiivisesti suoraan ilman keskustelua vanhemman kanssa tai lapsen kanssa näistä lastensuojelun näkemyksistä ja lastensuojelu ei ole itseasiassa edes tavannut lasta ja vanhempaa yhdessä puoleen toista vuoteen ollenkaan. Lastensuojelu ei ole myöskään kyennyt luomaan lapseen riittävän hyvää suhdetta ja tämä vaikutta pienen lapsen kohdalla niin, ettei lapsen ääni tule kuulluksi todella, sillä lapsi ei kykene ilmaisemaan itseään hänelle tuntemattomille aikuisille.
Olosuhteen vakavuuden esilletuominen vastuusosiaalityöntekijän lähiesimiehelle sosiaalityön päällikkö Teirolle, ei johda muutokseen olosuhteessa.
Vanhempi on koettanut selvittää miksi ja millä oikeudella lastensuojelu määrittää hänen mielenterveydentilaa jopa keskustelematta hänen tai hänen psykoterapeutin, jonka luona vanhempi käy oltuaan lastensuojelun toteuttaman rakenteellisen väkivallan kohteena jo vuosia, kanssa. Sosiaalityön päällikkö Teiro kertoi vanhemmalle 15.11.2017, että vanhemman mielenterveydellisen tilan olisi määrittänyt Maunulan tarpeenselvityksen sosiaalityöntekijät elo-syyskuussa 2017 vanhemman soittaessa tarpeenselvitykseen ja pyytäessä näitä kirjaamaan lastensuojeluilmoitukset ja tälle olisi vastuusosiaalityöntekijä perustanut näkemyksensä ja 2.5.2018 vastuusosiaalityöntekijä kertoi vanhemmalle, että vanhemman mielenterveydellisen tilan olisi määritellyt vastuusosiaalityöntekijälle sosiaalityön päällikkö Teiro itse.
Vastuusosiaalityöntekijä on väittänyt vanhemmalla olevan psyykkisiä ongelmia, tämän olevan vainoharhainen ja tartuttaneen vainoharhaisuuden lapseen. Vanhemman psykoterapeutti on todennut vastuusosiaalityöntekijälle, ettei vanhemmalla ole psyykkisiä ongelmia ja ettei vanhempi ole vainoharhainen. Vanhempi on ihmetellyt lastensuojelulle lastensuojelun luuloa, että vainoharhaisuus olisi tartuntatauti ja tartutettavissa vanhemmalta lapseen sekä ihmetellyt mille lastensuojelu perustaa väittämänsä, että lapsi olisi edes saanut tartunnan, kun ei tätä seikkaa ole tutkinut yksikään mielenterveysalan ammattilainen.
Vanhemman mielestä on hyvin surullista, etteivät Malmin ja Maunulan lastensuojelussa johtavat sosiaalityöntekijät, jotka ovat työskennelleet sosiaalityöntekijöinä 1980-luvulta saakka tiedä edes perusteita mielenterveydellisistä asioista, aivojen ja mielen toiminnasta, lasten kehityspsykologiasta, sosiaalipsykologiasta ja sitä mikä ammatillinen pätevyys tulee omata ennen kuin tekee mielenterveydellisiä diagnooseja. Vanhempi ihmettelee, että lastensuojelu luulee, että se voi tehdä vanhemmalle sosiaalityöntekijän asemassa mt-diagnoosin ja sitten tilata tähän toimintaa perheneuvolan johtavalta psykologilta tai vanhemman psykoterapeutilta, kun eivät kuitenkaan omaa osaamista hoitosuunnitelman tekoon (diagnoosi on hoitosuunnitelma) tai sen toteutumisen valvontaan. Selkeästi Helsingin lastensuojelussa eivät johtavat sosiaalityöntekijät tiedä miten toteutetaan mielenterveydellistä erikoissairaanhoitoa. Mutta mahdollisesti tätä osaamista ei ole myöskään sosiaalityön päällikkö Teirolla tai lastensuojelun johtaja Nummikoskella, sillä he eivät ole havainneet alaistensa toimintaa ollenkaan virheellisenä ja mitään huomautettavaa työssä, päinvastoin he ovat vain tyytyväisiä.
Kaikista huolestuttavinta lapsen olosuhteessa on, että vanhempi on vieraannuttamisen kohdevanhempi eli lapsi on vieraannuttamisen kohteena. Lapsen toinen vanhempi on siis vieraannuttaja. Jokainen lastensuojelun esittämä virheväittämä menee tälle vieraannuttajavanhemmalle tietona eteenpäin ja hän muodostaa näiden perustella kuvaa vanhemmasta ja vastustaa vanhemman vanhemmuutta, millä taasen on lapsen hyvinvointiin vakavaa lasta haavoittavaa vaikuttavuutta. Osaltaan tosin lastensuojelun väittämien takana on tämä vieraannuttajavanhempi, joka leimaa vanhempaa lastensuojeluun ja jota lastensuojelu uskoo jostain syystä suoraan mitään tutkimatta. Kun vieraannuttajavanhempi saa narsismissaan tyydyttymisen kokemuksen kuultuaan lastensuojelun syyttäneen toista vanhempaa sen mukaan, mitä on itse väittänyt (vaikka lastensuojelun ostaman tukipalvelun työntekijälle), hän kierossa ajattelussaan oikeuttaa toiminnakseen vieraannuttamisen, koska lastensuojelu lähti tähän suoraan mukaan. Surullista on, että kun vanhempi ilmoittaa lastensuojelulle vieraannuttamisesta ja lapsen pahoinvoinnista tämän vuoksi, ei lastensuojelu tee asialle mitään.
Vanhempaa on myös syytetty lapsen manipuloinnista, mutta tällekin antoi perusteluna vastuusosiaalityöntekijän työpari oman tunteensa ja ei kyennyt siis keskustelemaan väittämästään asiallisesti tuoden esille rationaalisia loogisia perusteita, koska hänellä ei ollut antaa muuta perustelua väittämälle, kuin se, että hänestä tuntuu siltä. Vastuusosiaalityöntekijän työskentelyssä ilmeni myös resurssipula, kun havaittiin, ettei hänellä ole ollut aikaa lukea efficaa ja havaita mm. lapsen ääntä Oulunkylän perhekuntoutuksessa. Vastuusosiaalityöntekijä väitti vanhemman valehtelevan lapsen tahdosta ja ilmoitti tietävänsä tämän siitä, että vanhempi on ainut, joka tuon lapsen tahdon on tuonut esille, vaikka lapsi on tahtonsa esittänyt myös useille perhekuntoutuksen työntekijöille ja työntekijät kertoivat vanhemmalle kirjanneensa lapsen äänen efficaan. Outoa oli, että syytös manipuloinnista ja syytös valehtelusta koskivat samaa asiaa ja olivat kuitenkin keskenään täysin ristiriitaisia väittämiä, sillä toinen väitti jotain tapahtuneen ja toinen väitti, ettei tätä ollut tapahtunut. Näin tuli siis havaituksi resurssipulassa se, ettei vastuusosiaalityöntekijällä ja työparilla ole resursseja olla yhteydessä toisiinsa.
Resurssipula tulee huolestuttavana esille myös niin, ettei vastuusosiaalityöntekijällä ole edes resurssia aina pitää puhelintaan avattuna (vaikka äänettömällä), kun on työvuorossa ja häneen on siis mahdotonta saada kenenkään yhteyttä. Kun vastuusosiaalityöntekijään koetti saada akuutissa lapseen vakavasti vaikuttavassa olosuhteessa yhteyden Oulunkylän perhekuntoutuksen toimintaterapeutti, ei vastuusosiaalityötekijään saanut yhteyttä hänkään tai mikään muukaan taho, koska puhelin oli suljettu.
Vastuusosiaalityöntekijällä ei ole myöskään aikaa osallistuttaa vanhempaa kirjauksien tekoon ja tämä on johtanut siihen, että vastuusosiaalityöntekijä vei virheellistä/valheellista tietoa eteenpäin vanhemmasta Oulunkylän perhekuntoutukselle, koska hänellä ei ollut resursseja (aika & ymmärrys) tarkistaa vanhemmalta tietoa. Tällä oli vakavaa vaikuttavuutta lapselle ostetun tuen toteuttamisessa ja lapsi ajautui perhekuntoutuksen aikana mm. toisen vanhempansa pahoinpitelemäksi niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti ja tuo vanhempi loukkasi lapsen monia ihmisoikeuksia. Ongelmassa ilmeni myös resurssipula siinä muodossa, että vanhempi sai kyseisen kirjauksen vasta kuukausien kuluttua kirjaamisesta, kun vastuusosiaalityöntekijällä ei ollut aikaa lähettää tätä oikea-aikaisesti vanhemmalle ja vanhempi ei pystynyt siis tuomaan esille kirjausvirheen vaikuttavuutta ja pyytää korjausta.
Lastensuojelulla ei ole myöskään aikaa kutsua molempia vanhempia lasta kokeviin moniammatillisiin palavereihin. Näin ollen palavereissa puhutaan vanhemmasta ja esitetään väittämiä, mutta vanhempi ei pääse vaikuttamaan itseään koskevaan asiaan oikea-aikaisesti tuoden esille omaa näkemystään tapahtumista ja asioista tai lapsen mielipiteestä ja toiveista sekä tarpeista. Lastensuojelulla ei siis ole resurssia osallistuttaa vieläkään molempia vanhempia tasa-arvoisesti ja tukea molempia vanhempia, vaikka vuonna 2012 havaittiin, että juuri tästä syystä Eerika kuoli, kun äitiä ei otettu huomioon lastensuojelun toteuttamisessa tasa-arvoisesti.
Helsingin lastensuojelun resurssipula näkyy myös osaamattomuutena ihmisoikeuksiemme edessä. Lapsen edusta eli lapsen ihmisoikeuksista on vanhemman ollut hyvin vaikeaa keskustella lapsen vastuusosiaalityöntekijän ja tämän työparin kanssa edes silloin harvoin, kun ovat kohdanneet, sillä sosiaalityöntekijät eivät ymmärrä tehtäväkseen suojella lasta juuri mahdollistaen lapsen ihmisoikeuksien toteutuminen. Sama ongelma on myös lapsen persoonallisten yksilöllisten kehitystarpeiden kanssa, koska lastensuojelutyöntekijät eivät ole itse vanhempia ja eivät ole koskaan kasvattaneet yhtäkään lasta ja eivät todella ymmärrä mitä lapset tarvitsevat saati miten tutkitaan mitä juuri tämä lapsi tarvitsee. Aikaa ei ole ollut nähtävästi opinnoille saati sitten perheenjäsenet kohtaavalle tieteellisen tutkimuksen toteuttamiselle.
Suurin ongelma ilmeni kuitenkin, kun vastuusosiaalityöntekijä ilmoitti näkemyksenään, että hänen ei tarvitse välittää vanhemman tai tämän psykoterapeutin näkemyksestä. Mm. ilmoitusta, ettei vanhemmalle ole psyykkisiä vaikeuksia ja ettei vanhempi ole vainoharhainen tai missäkään muussa asiassa lapselleen vaarallinen, ei huomioitu sosiaalityöntekijän perustellessa toimintansa väittäen, että hänellä olisi mielipiteenvapaudessaan oikeus ilman ammatillista osamaista lausua ja väittää tai esittää näkemyksiä vanhemman ja lapsen mielenterveydestä. Vaikka olosuhteessa on ollut osallisena lastensuojeluntyön työhön ohjaaja vanhemman tukena, psykoterapeutti, perheneuvolan johtava psykologi sekä sosiaaliasiamies, ei vastuusosiaalityöntekijää tai hänen työpariaan ole saatu ymmärtämään heidän ylittäneen valtuutensa ja toimineen virheellisesti.
Järkyttävää on ollut vanhemmalle havaita, että lastensuojelutyöhön vaikuttaa vastuusosiaalityöntekijän USKO. Tukea ei anneta, koska sosiaalityöntekijä ei usko, että tuki voisi auttaa. Vanhemman saatua tuki muualta ja todistettua näin, että vastuusosiaalityöntekijän usko oli vain uskomus ja virheellinen, sekään ei johtanut tuen saamiseen.
Vaikeaksi vanhemmalle tämän olosuhteen selvittämisessä on tehnyt resurssipula lastensuojelun hallinnollisessa johdossa. Kun vastuusosiaalityöntekijän ja tämän työparin lähiesimiestä, lastensuojelun avohuoltoa johtavan sosiaalityön päällikkö Sanna Teiroa, pyydettiin osallistumaan moniammatilliseen palaveriin avaamaan tätä resurssipulista johtuvaa ongelmaa, ilmoitti Teiro, ettei hän kykene resurssipulan vuoksi osallistumaan suoraan asiakastyöhön, sillä Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski on kieltänyt sosiaalityön päälliköiltä resurssipulan vuoksi suoran asiakastyön. Sosiaalityön päälliköillä on myös resurssipula eli aivan liian kova kiire tehdä työtään. Sosiaalityöntekijät, jotka työskentelevät sosiaalityön päällikön asemassa, eivät osaa myöskään vaati resurssien lisäämistä.
Helsingin lastensuojelussa siis vakava resurssipula estää myös esimiestyön silloin, kun lapsen tarpeenselvitystä toteuttaa yksikön johtava sosiaalityöntekijä tai kun lapsen vastuusosiaalityöntekijänä työskentelee johtava sosiaalityöntekijä. Tämä näkyy myös niin, etteivät sosiaalityön päälliköt vastaa pyydettyihin yhteydenottopyyntöihin ollenkaan ja keskustele lapsen tai vanhempien kanssa, jos heidän mielestään lastensuojelutyössä on ongelmia. Kun lastensuojelun johtajana työskenteli Sisko Lounatvuori, vakavissa olosuhteissa osallistui mm. sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio lastensuojelun tapaamisiin tosin osoittaen hyödyttömyyttään lapsille, koska ei omaa sosiaalipedagogiikan ratkaisukeskeisiä malleja ja koska oli myös itse vakavassa aikapulassa eli ei ollut kykenevä todella perehtymään olosuhteeseen. Vartio vastasi yhteydenottopyyntöihin vielä vuoden 2017 alussa hyvin heikosti, mutta sittemmin on Nummikoski kieltänyt tämän Vartion seuraajalta Teirolta ja muilta sosiaalityön päälliköiltä.
Kaikki ilmoittavat siis olevansa liian kiireisiä ja liian tärkeitä tukemaan lasta, jota pahoinpidellään mm. jääkiekkomailalla selkään hakaten. Vanhempi on seurannut tällaista palvelua jo viitisen vuotta.
Resurssipula ilmenee myös niin, että kun vanhemmalla jää ainoastaan mahdollisuudeksi tehdä muistutuksia ja kanteluita resurssipulan synnyttämästä olosuhteesta, hän saa vastineita Teirolta ja Nummikoskelta, jotka muistuttavat toinen toisiaan. Havaittavissa on valmis vastaussabluuna, joissa ei avata ollenkaan sitä mistä on muistutettu ja miten asiaa olisi tutkittu ja mihin lakipykäliin vastineessa näkemykset perustetaan eli ei yksilöidä muistutusta todella ja tuoda esille avoimesti käsittelyä, kun hallinnollinen johto kokee, ettei vastuusosiaalityöntekijän työskentelyssä ole mitään huomautettavaa edes silloin, kun hän määrittää vanhemman mielenterveyttä ilman asiaankuuluvaa kliinistä tutkimusta ja ei huomioi työssään jo toteutettuja tutkimuksia tai mt-alan ammattilaisten näkemyksiä.
Muistutusten vastineissa nimetään sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro lisätietoja antavaksi ja hänen puhelinnumeronsa, mutta Teiro ei vastaa yhteydenottopyyntöihin ja näin ollen jälkikäteenkään ei siis voi saada lisätietoa. Kun Teiro on niin vakavassa resurssipulassa, ettei hän kerkeä ennen vastineen tekemistä muistutukseen tutkimaan todella olosuhdetta ja saati sitten myöhemmin perustelemaan tai edes antamaan aikaa lisätietojen antamiseen, ei hänkään ole katsottavana enää lastensuojelulliseksi resurssiksi Helsingissä. Lisäksi Nummikoski on kieltänyt Teirolta suoran kontaktin vanhempiin, joten kuinka vanhempi voisi saada lisätietoa Teirolta, vaikka vastineessa mainittaisiin Teiro lisätietoa antavaksi? Vanhempi ei siis saa tietää miksi vastuusosiaalityöntekijä saa lastensuojelun hallinnollisen johdon mielestä määrittää hänen tai lapsen mielenterveyttä ilman kliinisiä tutkimuksia ja ammatillista pätevyyttä, varsinkin kun terveydenhuollon tutkimusten mukaan vanhemman mielenterveydentilasta ei tulisi olla huolissaan. Miksi lastensuojelu saa Helsingissä valheellisilla väittämillään haavoittaa perheitä?
vanhempi havaitsi saman ongelman jo vuonna 2015, kun Vuosaaren lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä valehteli valan alla oikeudessa. Vaikka kyseessä on vakava rike ja kyseisen työntekijän valheilla oli vakavaa vaikuttavuutta lapsen elämään ja vaikka vanhempi muistutti tästä heti, hän ei ole saanut muistutukseensa vastinetta edes vielä vuonna 2018 Helsingin lastensuojelulta.
Vanhempi on koettanut saada Teirolta tietää onko tämä määritellyt hänen mielenterveyttään ja jos on niin millä oikeudella jo kuukausia sitten, mutta Teiro ei tätä tietoa ole suostunut vanhemmalle antamaan.
Vanhemman näkemys on, että Helsingin lastensuojelun hallinnollinen johtaminen ei ole nyt hyvissä käsissä. Hän ei pidä riittävänä resurssina lastensuojelun resurssipulan korjaamiseen lastensuojelun nykyistä johtajaa eli Saila Nummikoskea. Hän katsoo, että kyseisen ongelmatilanteen olisi voinut avata jo ajat sitten hyvä esimiestyö, jos se olisi huolehtinut siitä, että resursseja olisi riittävästi lastensuojelu työntekijöillä edes sen verran, että ammatillinen osaaminen olisi riittävää. Vanhempi katsoo, että suurin osa työntekijöiden ajasta valuu hukkaan, koska ammatillinen osaaminen ei ole riittävää ja tämän aiheuttamien ongelmien selvittely vie suurimman resurssin lastensuojelutyöstä. Vanhempi katsoo, ettei lapsi ole suojeltu ja turvattu, koska suurin aika lastensuojelullisesta prosessista kuluu sosiaalityöntekijöiden tekemien virheiden selvittelyyn ja korjaamiseen, eikä siis asialliseen lastensuojelulliseen tarpeenselvitykseen ennen asiakassuunnitelman tekoa ja tarkkaan tuen suunnitteluun.
Vanhemman mielestä työntekijöiden lisääminen ei muuta olosuhdetta. Hän toteaa havainneensa tämän juuri siitä, että vaikka lapselle nimettiin toinen työntekijä vastuusosiaalityöntekijän rinnalle, siitä ei ollut mitään hyötyä, vaan enemmänkin haitat tuplaantuivat. Lapsella on nyt kaksi virheitä tekevää työntekijää, jotka eivät ole keskenään yhteydessä, koska heillä ei ole resursseja tähänkään ja vanhemman tehtävä on korjailla näitä virheitä. Vanhempi siis joutuu selvittelemään kahden verroin näitä sosiaalityöntekijöiden osaamattomuudesta johtuvia ongelmia ja saaman aikaan lapsi jää tuetta vielä pitemmäksi aikaa. Vanhempi elää toivossa, että jossain vaiheessa on kyennyt korjaamaan kaikki virheet ja saa sosiaalityön aloittamaan puhtaalta pöydältä, mutta epäilee sosiaalityöntekijöiden persoonallisten ehdollistumien ja näille perustuvan asennevamman estävän tämän kuitenkin. Vanhempi ei tiedä, onko sosiaalityö tahallista kiusantekoa häntä ja lasta kohtaan, vai onko kyseessä kyvyttömyys tietoiseen reflektoivaan ajatteluun sosiaalityöntekijöiden työotteessa. Tämän tutkimiseen tarvittaisiin ammattilainen.
Helsingin lastensuojelun resurssipula siis näyttäytyy vakavasti resurssipulaa syventävänä ja aiheuttavana. Helsingin lastensuojelu siis tarvitsisi ainakin itäisessä Helsingissä vakavasti juuri Maunulan lastensuojeluyksikössä työhön ohjausta sekä myös lastensuojelun hallinnolliseen johtoon, sillä huono yhteistyö hallinnollisen johdon, Maunulan lastensuojelun sekä asiakkaan väleillä, aiheuttaa juuri sen vakavan resurssipulan kierteen, jonka vuoksi kyseisen vanhemman 11-vuotias lapsi on lastensuojelun avohuollon asiakkaana tuen ulkopuolella.
Huolestuttaa olosuhteessa myös on, että kun pyydettiin Itäisen perhekeskuksen johtavaa psykologia olemaan yhteydessä lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskeen ja pyytämään tältä erityistä lupaa sosiaalityön päällikkö Teirolle, että Teiro saisi toteuttaa esimiestyötään osallistumalla suoraan asiakastyöhön vakavassa olosuhteessa, johtava psykologi, hänen lähiesimies sekä perhekeskusten työstä vastaava hallinnollinen johtaja totesivat, etteivät usko, että heillä olisi mitään vaikutusmahdollisuutta lastensuojelun johtaja Nummikoskeen. Tämä uskomus johti ehdollistumisen toteuttamiseen eli toimenpidettä ei toteutettu, koska ei uskottu Nummikosken välittävän moniammatillisessa yhteistyössä muiden ammattilaisten näkemyksistä, kun ei Nummikoski välitä lasten vanhempienkaan näkemyksistä. Yleisessä tiedossa siis on, ettei Nummikoski arvosta muiden ammatillista näkemystä ja huomioi näitä eli ettei Nummikoski ole vaikutettavissa.
Helsingin lastensuojelutyö on siis ulospäin medialle kilttinä tyttönä esiintyvän, mutta sosiaalityön sisällä mielivaltaiseksi tiedetyn Saila Nummikosken käsissä, joka ei välitä, että hänen johtamistapojen vuoksi lapset tulevat mm. pahoinpidellyksi jääkiekkomailalla selkään hakaten jopa kesken tehostetun lastensuojelullisen tuen.
Täällä Mieron teillä ihmettelen kummissani lastensuojelutyöntekijöiden itse omalla toiminnallaan aiheuttamaa resurssipulaansa ja kauhistuneena pohdin kuinka he voivat pitää itseään ilman kykyä vastuullisuuteen itseään edes vastuuntuntoisina. Miksi tunne menee sosiaalityöntekijöillä loogisen rationaalisen ajattelun edelle? Miksi he eivät haasta itseään tuottamaan rationaalista ajattelua ja kokemaan vasta tämän jälkeen sen aiheuttamien vaikutuksien tuottamia tunteita? Miksi sosiaalityöntekijät luulevat saavansa saavuttamisen kokemuksen ja näin mielihyvää järjettömistä toimintatavoistaan, kun jättävät toimimatta resurssipulassaan purkaakseen resurssipulansa joka näyttäytyy jo kiusantekona lapsia kohtaan? Miksi vastuuta paetaan ja miksi ongelmia peitellään ongelmien korjaamisen sijaan? Miksi tahdotaan lisää palkkaa ja lisää sosiaalityöntekijöitä, jos osaaminen ei ole riittävää? Miksi lisätä valtion kassan resurssipulaa kassaa syövillä, jotka eivät anna tarvittavaa vastinetta, jolla kuuluisi koettaa tehdä itsensä tarpeettomaksi?
Jos sosiaalityöntekijään ei saa yhteyttä kuukausiin ja jos hänellä ei ole aikaa tukea ketään todella hänen koettaessa saada edes jotain tehtyä, voiko häntä kutsua enää resurssiksi, kun toiminta ei tuota toivottua tulosta?
Mielestäni lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä tulisi lisätä ja asiakasmäärää pienentää, mutta vain niin, että heidän työskentelyä arvioimaan oikea-aikaisesti myös perustettaisiin erillinen taho todella valvomaan työn laatua ja antamaan tarvittavaa suoraa työhön ohjausta heti kun lapsi tai vanhemmat valittavat vähääkään sosiaalityöntekijästä. Yksikään vanhempi ei valita turhasta, vaan he valittavat, koska tarvitsevat tukea ja eivät saa tätä lastensuojelulta. Lastensuojelun tehtävä on tukea. Olosuhde tulisi saada sellaiseksi, ettei valittaa tarvitse kenenkään, kun saadaan aikaan hyvä tuki. Tuen tulisi tuottaa positiivisia kokemuksia.
Lue myös:
Outamon lastenkodista ei päästy kouluun- laitoksessa käytettiin laittomia rajoitustoimenpiteitä (LL - 24.4.2018): https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/outamon-lastenkodista-ei-paasty-kouluun-laitoksessa-kaytettiin-laittomia-rajoitustoimenpiteita
Itäisessä Helsingissä kuoli vuonna 2012 8-vuotias Vilja-Eerika Tarkki, jolla oli tuolloin Helsingin lastensuojelun avohuollon tuki ainakin näennäisesti. Jo tuolloin tuli esille resurssipula mm. kiireen selittelyllä ja myös havainnolla, ettei riittävää osaamista ole sosiaalityöntekijöillä, mutta virheellistä perheitä haavoittavaa asennetta sitäkin enemmän. Helsingin lastensuojelu totesi tuolloin näkemyksenään, ettei toteuta lastensuojelua virheellisesti, mutta sosiaalityöntekijät tuomittiin virheellisestä työstä vuonna 2015. Vuonna 2015 Helsingissä joka kolmas työntekijä työskenteli ilman pätevyyttä lastensuojelussa. Tuomion jälkeen Helsinki totesi parantaneensa työotetta, mutta kyseessä on ollutkin vain katteeton lupaus, shekki, jota ei voi lapset nostaa Helsingissä. Lapsilla ei ole välttämättä mahdollisuutta saada lastensuojelulta suojelua eli tukea osakseen oikea-aikaisesti vieläkään vuonna 2018, vaikka Eerikan kuolemasta tulee juuri äitienpäivän aattona kuusi vuotta ja kesän taitteessa sosiaalityöntekijöiden tuomitsemisesta jo kolme vuotta. Lastensuojelun sisäisen kriisin taittamiseen vieläpä sosiaalityössä, jolla on tietämyksessään kaikki keinot, joilla kriisejä hoidetaan, ei ole kyetty kolmessa vuodessa, kun suunnitteleville alkutöille oli mahdollisuus toiset kolme vuotta. Tarvittavaa osaamista ei siis ole hallinnollisessa johdossa resurssipulan katkaisemiseen.
Itäisessä Helsingissä lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevan lapsen vanhempi, on joutunut havaitsemaan vakavan resurssipulan lastensuojelussa erityisesti Maunulan lastensuojelun piirissä.
Ongelmia on ollut kaikessa mm. lähtien postimerkkien uupumisesta toimipisteestä, mikä on estänyt vanhempia saamasta lastensuojelun rekisterimerkintöjä tarkistettavakseen, kun sosiaalityöntekijällä ja toimipisteen sihteerillä ei ole aikaa huolehtia postimerkkien ja kirjekuorien olevaisuudesta.
Suurin huoli vanhemmalle on herännyt ottaessaan vastaan Helsingin lastensuojelun työntekijöiden surua ja huolta siitä, etteivät nämä kerkeä tukemaan heitä resurssipulansa vuoksi. Vuoden 2017 lopulla havaittiin Helsingin Outamon lastenkodin resurssipula ja sen vakava vaikuttavuus lasten olosuhteeseen, kun Eduskunnan apulaisoikeusasiamies määräsi yllätystarkastuksen lastenkotiin 20. syyskuuta 2017.
Helsingissä on valittanut resurssipulaa kyseiselle vanhemmalle, joka on huolissaan lapsensa olosuhteesta, myös Helsingin kaupungin ylläpitämän Oulunkylän perhekuntoutuksen psykologi. Psykologi Josi Rif valitteli vanhemmalle valtavaa kiirettään ja resurssipulaansa, ja vanhemman huomauttaessa, ettei asiakas ole se taho, jolle tästä seikasta tulisi valittaa, vaan hallinnollinen johto, psykologi Rif oli todennut, että hän on tuonut esille tämän vakavan ongelman kyllä esimiehilleen, muttei sitä huomioida.
Mahdollisesti Helsingin lastensuojelun resurssipula on niin vakava, ettei johtotaholla ole osaamista eli lastensuojelulla ei ole resurssia, korjata tällaista vakavaa olosuhdetta. Onko kyse lähiesimiesten välinpitämättömyydestä, rahallisesta resurssin uupumisesta eli korkeamman hallinnon päätöksistä, ammattitaidottomuudesta vai näiden kaikkien yhdistelmästä, sitä me emme tiedä, sillä kukaan ei tutki tätä Helsingin sosiaalityöntekijöiden valittamasta resurssipulan olevaisuudesta huolimatta sosiaali- ja terveysviraston sisällä, koska Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken mukaan lasten elämään vaikuttavia resurssipulaongelmia Helsingin lastensuojelun sisällä ei ole.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä resurssipula on jo niin vakavaa, ettei sillä ole kykyä ottaa vastaan avohuollon asiakaslasten vanhempien puheluja, kun lapsen vastuusosiaalityöntekijä Maunulan lastensuojelun avohuollossa on estynyt vastaamaan yhteydenottoon ja ettei sillä ole mahdollisuutta kirjata lastensuojeluilmoituksia kaikkien asiakkaiden kohdalla. Helsingin lastensuojelun tarpeenselvitystä johtavan sosiaalityön päällikkö Terhi Leinon ratkaisu tähän ongelmaan olikin, että hän asemassaan on päättänyt rajata osan Maunulan lastensuojelun avohuollon asiakkaista Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen tuen ulkopuolelle Maunulan lastensuojelun toimipisteessä, kun vastuusosiaalityöntekijä on avohuollossa estynyt vastaamaan yhteydenottopyyntöön vallitsevan laajamittaisen resurssipulan vuoksi.
Seuraushan on vakava, kun vastuusosiaalityöntekijälle ei siirry tieto oikea-aikaisesti asiakaslapsen olosuhteesta, kun tarpeenselvitys ei ole kykenevä resurssipulassaan tukemaan kaikkia lastensuojelun asiakkaita. Pahimmillaan lapsi jää jälkeen heitteillejätön tai pahoinpitelyn tuetta. Maunulan tarpeenselvitys on saanut Leinolta ohjeistuksen, että jos kyseinen lapsi ei ole akuutissa vakavassa hengen- ja terveyden hädässä eli kuoleman vaarassa, Maunulan tarpeenselvitys ei kirjaa lastensuojeluilmoitusta, ei anna tukea, eikä koeta saada yhteyttä vastuusosiaalityöntekijään. Tämä näyttäytyi mm. 20.12.2017 niin, että kun lapsen toinen vanhempi heitteille jätti lapsen koulumatkallaan ja ilmoitti, ettei suostu nousemaan vuoteestaan toimittaakseen lapselle 1,60 euroa, jotta lapsi voisi ostaa lipun julkiseen kulkuvälineeseen päästäkseen kouluun lapsen soitettua hysteerisenä itkien toiselle vanhemmalleen, joka asui eri asuinalueella lapsen kanssa, ei Maunulan tarpeenselvitys suostunut edes soittamaan lapsen tukemisesta kieltäytyneelle lapsen läheisyydessä vuoteessa makoilevalle vanhemmalle ja kehottamaan tätä toimimaan lapsen tarpeisiin vastaten. Tarpeenselvitys ei myöskään suostunut kirjaamaan lastensuojeluilmoitusta ilmoittaen, ettei heidän tarvitse kirjata lastensuojeluilmoitusta lapsen heitteillejätöstä, joka on Suomen lain mukaan jopa rikos lasta kohtaan ja josta sosiaalityöntekijä on ilmoitusvelvollinen Suomen lain mukaan poliisille.
Tuossa tapauksessa oli havaittavana myös resurssipula lapsen vastuusosiaalityöntekijän toiminnassa, sillä kun lapsen opettaja oli koettanut soittaa vastuusosiaalityöntekijälle samaisena päivänä kolme päivää ennen lasten talviloman alkamista, ei opettaja saanut yhteyttä Maunulan lastensuojelun avohuollossa työskentelevään vastuusosiaalityöntekijään samaisena päivänä ja ei vastannut yhteydenottoon noiden kolmen päivän aikana, vaikka oli tietoinen koulujen talviloman alkamisesta ja viranomaisten yhteistyöntoteutumisen velvoitteesta. Opettaja, joka ei tunne lastensuojelun käytäntöjä, ei tiennyt, että hän voisi jättää ilmoituksen sähköisesti, ja että kirjallinen ilmoitus on jopa suositeltavaa viranomaisille. Hän ei myöskään tiennyt mahdollisuudestaan soittaa Maunulan tarpeenselvitykseen ja jättää sinne lastensuojeluilmoitusta. Koulun vararehtori on vanhemmalle todennut opettajan konsultoineen koulun koulukuraattoria, mutta vararehtorin tiedonannossa ei ilmene milloin opettaja otti yhteyttä koulukuraattoriin, mitä opettaja kysyi koulukuraattorilta ja mitä koulukuraattori vastasi opettajalle. opettaja lähti talvilomalleen ja ajatteli, ettei ole talvilomansa aikana ilmoitusvelvollinen myöskään ja jätti ilmoittamisen toteuttamatta ja tietenkään lastensuojelulla ei ollut mahdollisuutta saada yhteyttä talvilomalla olevaan opettajaan talviloman aikana.
Lapsi ei myöskään saanut häntä järkyttäneen kokemuksen jälkeen noiden kolmen koulupäivän aikana mitään tukea koululta ja häntä ei ohjattu tapaamaan terveydenhoitajaa, koulupsykologia tai koulun kuraattoria, vaikka lapsi oli selkeästi vakavasti järkyttynyt jouduttuaan heitteillejätön kohteeksi. Koska Maunulan tarpeenselvityksessä ei kirjattu tapahtunutta ja viety tietoa vastuusosiaalityöntekijälle ja koska hänellä ei ollut aikaa vastata opettajan yhteydenottopyyntöön, lapsi ei saanut tukea myöskään lastensuojelulta. Ja vaikka tutkimuksissa on THL:n lastensuojelukäsikirjan mukaan havaittu, että lasten heitteille jättöihin sekä heitteillepanoihin liittyy moninaisia muitakin väkivallan muotoja, ei enneltaehkäisevää työtäkään tämän tiedon valossa annettu ja kuukautta myöhemmin lapsi joutui pahoinpitelyn kohteeksi, kun hänet heitteille jättänyt vanhempi löi lasta suutuspäissään jääkiekkomailalla selkään ja tämän jälkeen vielä väkisin kädestä riepotellen pakotti lapsen autonsa kyytiin.
Tämä Leinon päätös, ettei Maunulan tarpeenselvitys tue kaikkia lapsia, on johtanut lasten eriarvoiseen asemaan tuensaamiseksi Helsingissä. Lapset ovat mielivaltaisen päätöksen edessä eriarvoisessa asemassa, kun toisia tuetaan ja toisia ei tueta. Vanhempi on Leinon toiminnallisesta päätöksestä kummissaan, koska sosiaali- ja terveysministeriö painotti sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa ohjauksessaan mm. sosiaalityöntekijöiden eli sosiaalihuollosta vastaavan velvollisuudesta kantaa vastuu lastensuojeluilmoitusta koskevissa asioissa riippumatta siitä missä muodossa ilmoitus heille tuodaan. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun velvollisuus on kirjata aina lastensuojeluilmoitus THL:n ylläpitämän lastensuojelun käsikirjan mukaan.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen resurssiongelmana ei siis pelkästään ole tullut esille kiire eli ajanpuutteen olevuus, vaan myös se, ettei työntekijöiden osaaminen riitä siihen tietämykseen, että he ymmärtäisivät esimiehensä sosiaalityön päällikkö Leinon toimivan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen vastaisesti ja epäoikeudenmukaisesti lasten tarpeisiin nähden, ratkaistessaan resurssipulaa todeten, että joidenkin lasten vanhempien lastensuojeluilmoituksia ei tarvitse huomioida, kirjata, ja kun Leino on vielä nimellä ilmaissut vanhemmat, joiden lastensuojeluilmoituksia Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen ei tarvitse kirjata sillä perustelulla, että on resurssipula Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä.
Maunulan lastensuojelun tarpeenselvitykseen ei myöskään voi jättää toimenpidepyyntönä yhteydenottopyynnön eteenpäin viemistä Maunulan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijälle ja tämän vanhemman esittämän toimenpidepyynnön sisältöä ja kieltävää päätöstä eli ilmoitusta, ettei toimenpidettä toteuteta, saati hallintolain mukaista perustelua, ei kirjata Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä kyseisen lapsen rekisteriin. Yhteydenottoa ei kirjata ollenkaan. Vanhempi on huomannut tarpeenselvitysyksikköjen välillä selkeitä toiminnallisia eroja, sillä Vuosaaren, Kivikon, Lassilan ja Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys kykenee viemään eteenpäin lastensuojelun avohuoltoon vastuusosiaalityöntekijälle tai tämän työparille yhteydenottopyynnön ja kirjaamaan lapsen rekisteriin yhteydenottopyynnön sekä toteuttamansa toimenpiteen välitettyään yhteydenottopyynnön. Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksessä ei ole edes resursseja kirjata vanhemman puhelua ja puhelun sisältöä pääpiirtein rekisteriin, saati sitten osaamista eli resurssia vaatia esimiehiltä lisäresursseja, jotta voisivat toteuttaa työtään maamme lakien velvoittamalla tavalla.
Kivikon tarpeenselvityksen työryhmässä löytyy jopa kykyä vastustaa tiukoin perusteluin esimiesten toimintaa ja tuoda näin esille näkemyksiään, kun ne eroavat esimiesten näkemyksestä. Tämä ilmeni vanhemmalle vuonna 2016, kun Kivikon johtava sosiaalityöntekijä kieltäytyi avaamasta lapselle tarpeenselvitystä usean kuukauden ajan ja työryhmä lopulta totesi hänelle, että tarpeenselitys on lapsen oikeus. Tosin Kivikon tarpeenselvityksessä ei ollut resurssia tavata lasta tai vanhempia ollenkaan tarpeenselvityksen aikana ja tarpeenselvitys hutaistiin ketään tapaamatta kahdessa viikossa juuri kyseisen johtavan sosiaalityöntekijän yksin toteuttamana, joka oli kieltäytynyt ensin tarpeenselvityksen toteuttamisesta. Tämä hutaistu tarpeenselvitys sitten söi resursseja Kivikon avohuollolta, kun se joutui toteuttamaan tarpeenselvityksen, jota tarpeenselvitys ei ollut toteuttanut.
Vanhempi on Maunulan tarpeenselvityksen ollessa vakavassa resurssipulassa soittanut sitten jättääkseen lastensuojeluilmoituksia lapsen kaltoinkohtelusta Malmin lastensuojelun tarpeenselvitykseen, sillä lapsen vastuusosiaalityöntekijän, jonka toimipiste on Maunulan lastensuojelun avohuollossa, työpari on yksi Malmin lastensuojelun avohuollon johtavista sosiaalityöntekijöistä. Ongelmia vanhempi on havainnut syntyvän siitä, ettei Efficaan, jonne lapsen tietoihin kirjataan vastuusosiaalityöntekijä, kyetä kirjaamaan myös kuka on työntekijän työpari. Kun vastuusosiaalityöntekijä, joka työskentelee Maunulan lastensuojelun avohuollossa, on lomalla ja vastuu siirtyy tästä syystä vuosiloman ajaksi Malmin lastensuojelun avohuollossa työskentelevälle vastuusosiaalityöntekijän työparille, menevätkin lapsen kirjaukset tästä syystä Maunulan lastensuojelun avohuoltoon, vaikka ne tulisi saada Malmin lastensuojelun avohuollolle. Lisäksi työpari ei saa tietoa lastensuojeluilmoituksesta, kun se menee Maunulaan, jos vaikka vastuusosiaalityöntekijä on muiden työtehtävien takia estynyt jopa havaitsemaan lastensuojeluilmoituksen. Tämä ongelma on ilmennyt äidille sosiaalityöntekijöiden selvityksestä tietotekniseksi ongelmaksi, sillä heidän mukaansa tarpeenselvityksen kirjaukset tulostuvat vain siinä avohuollon yksikössä, jossa vastuusosiaalityöntekijäksi nimetty työntekijä työskentelee ja kun työryhmä ei tiedä tuossa yksikössä mitään työparin olevaisuudesta, kun tätä ei ole merkitty efficaan, he eivät voi viedä tietoa eteenpäin työparille.
Outoa sosiaalityön päällikkö Leinolta on ollut hallinnolliset päätökset päättää, että kun Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys on kiinni, tuolloin jo valmiiksi resurssipulassa olevan Maunulan lastensuojelun tarpeenselvityksen tulee hoitaa myös Malmin lastensuojelun tarpeenselvityksen työtehtävät. Eli toimiyksikkö, joka ei kykene kirjaamaan alueeseen kuuluvien yhteydenottoja, on velvollinen ottamaan vastuulleen myös toisen alueen, sen sijaan, että Malmin alueesta vastaaminen siirrettäisiin koulutuspäiviksi tai sairaslomatilanteissa sellaiseen yksikköön, jossa ei ole vakavaa resurssipulaa. Vanhempi on tuolloin joutunut soittamaan Vuosaaren lastensuojelun tarpeenselvitykseen, koska Malmin lastensuojelun tarpeenselvitys on kiinni ja sitä tuuraava Maunulan tarpeenselvitys ei suostu kirjaamaan vanhemman tekemää lastensuojeluilmoitusta.
Vanhempi ymmärtää, että kun tarpeenselvityksellä on painittavana oma resurssipulansa, se luonnollisesti toivoisi, että avohuolto hoitaisi itse tehtävänsä. Harmillista on, että kun Maunulassa ei ymmärretä todella mitä eroa on vastuuntuntoisuudella ja vastuullisuudella, siellä ei osata kantaa vastuuta ja tehdä yksiköiden välillä riittävää yhteistyötä resurssipulan katkaisemiksi ja ongelma kaadetaan viattomien lasten kannettavaksi. Yksiköiden sisäiset resurssipulat nimittäin ruokkivat toistensa resurssipulaa kuormittaen perheitä, jotka joutuvat resurssipulan vuoksi tuen ulkopuolelle ja näin perheiden tukitarve kasvaa, kun tukea ei saada oikea-aikaisesti mistään tahosta ollenkaan. Lapset ovat siis vakavassa vaarassa, koska sosiaalityötekijät eivät ymmärrä vaarantavansa lapsen toimintatavoillaan, jotka syövät jo heidän vähäisiä resursseja. Resurssipula siis lisää resurssipulaa ja tilanne on nähtävissä juuri lumipalloefektinä, jossa ongelmat kasautuessaan kasvavat ja monimuotoistuvat. Näin siis aiheutetaan moniongelmaisiksi kutsuttuja perheolosuhteita.
Resurssipula näkyy erityisen vakavana juuri yhteydensaamisenvaikeudessa lapsen vastuusosiaalityöntekijöihin. Lapsella on kaksi sosiaalityöntekijää, jotka molemmat työskentelevät johtavan sosiaalityöntekijän asemassa eli heidän vastuullaan on joko kokonaan tai jokin asuinalue yksikkönsä toimipisteestä, kun he toimivat asemassaan myös toimipisteensä työntekijöiden lähiesimiehinä eli kaikkien alaistensa asiakkaiden yhtenä vastuuta kantavana työntekijänä ja näin ollen esimiesasemassa myös virallisia toimenpidepäätöksiä suorittavien työntekijöiden asemassa. Vanhemmalla on kestänyt jopa kuusi viikkoa, että on saanut yhteyden lapsen toiseen sosiaalityöntekijään ja tätä ennen hänen täytyi puhelimitse jättää Helsingin lastensuojelun avohuollon toiminnasta vastaavalle sosiaalityönpäällikkö Sanna Teirolle puhelinvastaajaan toimenpidepyyntönä toive, että työntekijöitä ohjattaisiin vastaamaan yhteydenottopyyntöön sekä myös jättämään samainen toimenpidepyyntö lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken sihteerille siltä varalta, että Teiro on resurssipulassaan estynyt työhön ohjaamaan alaistaan olemaan yhteydessä vanhempiin.
Vanhempi saa joskus harvoin ilmoituksen, ettei aikaa tai mahdollisuutta yhteydenotolle ole ja jos yhteyttä otetaan, on sosiaalityöntekijällä käytettävänään vain jopa alle viisitoista minuuttia vanhemmalle, jonka aikana valitettavasti vanhemman kysymyksiin ei myöskään suostuta vastaamaan ja vanhemman esittämistä tukipyynnöistä ei suostuta keskuselemaan. Vanhemman pyrkiessä puhumaan Suomen laista ja lapsensa ihmisoikeuksista, työntekijöiden ammatillinen osaaminen ei riitä tähän, vaikka kyseessä on johtavat sosiaalityöntekijät. Aikaa yhteydenotoissa kuluu valtavasti myös vastuusosiaalityöntekijän virheellisten väittämien selvittelyyn mm. silloin, kun vastuusosiaalityöntekijä ei ole tutustunut lapsen huoltotuomioon ja ei tiedä missä lapsen tulisi olla ja väittää huoltotuomion vastaista näkemystään joksikin miten tulisi toimia huoltotuomion mukaan ja uhkailee jopa vanhempia toimimaan jotenkin.
Työntekijöiden resurssipula näkyy myös työntekijöiden käytöksessä, sillä vanhempi on saanut kuulla suoria syytöksiä ja uhkauksia, eikä saa siis aitoa välittävää ratkaisukeskeistä kohtaamista. Vanhempi on havainnut, että häneen tahdotaan vaikuttaa syyllistämisen ja uhkailun kautta. Lastensuojelulla ei siis ole edes resurssia ohjata työntekijöitään työskentelytavoissaan toteuttamaan asiakasta eli lasta ja asiaomaisia eli vanhempia kohtaan kunnioittavasti. Tästä valittaminen on turhaa, sillä lastensuojelun johtaja on valinnut toiminnalliseksi näkemyksekseen valita aina alaisensa puolen ja kun alainen väittää toimineensa jotenkin, Nummikoski uskoo häntä suoraan ja katsoo lasten vanhemmat suoraan valehtelijoiksi. Saman vanhempi havaitsi sosiaalityön päällikkö Teiron johtamistavassa sekä sosiaalityön päällikkö Leinon johtamistavassa. Sosiaalityöntekijät siis saavat huomautuksetta jatkaa perheitä epäkunnioittavaa toimintatapaa.
Vanhempi on joutunut toimittamaan mm. Oulunkylän perhekuntoutukseen lapsensa huoltotuomiosta kohtia havaittavaksi, sillä vastuusosiaalityöntekijä oli vienyt perhekuntoutukselle väärää/virheellistä tietoa ja väittänyt vanhemman tehneen laittoman huostaanoton eli ottaneen lapsen kotiinsa ilman huoltotuomion suomaa vahvennettua tapaamisoikeutta lapselle, vaikka lapsella oli tuona aikana kolmen hovioikeusneuvoksen vahventama tapaamisoikeus vanhemman luona. Vanhempi on pyrkinyt saamaan vastuusosiaalityöntekijän esimiehet havaitsemaan tämän kummallisen sosiaalityöntekijän toistuvan työtavan väittää jotain ilman väittämänsä todenperäisyyden tarkistamista ja pyytänyt, että tähän puututtaisiin, tuloksetta tosin, mikä tuo esille valtavaa resurssipulaa lastensuojelun johdossa, sillä eihän vastuusosiaalityöntekijä saa maamme lain mukaan viedä väärää/valheellista tietoa eteenpäin, sillä se on rikos Suomen lain mukaan. Lastensuojelun johto ei ymmärrä miten vakava vaikuttavuus sillä on, kun vastuusosiaalityöntekijä tuottaa kirjauksiinsa ja puheissaan väärää/valheellista tietoa ja vie tätä eteenpäin.
Johto ei ymmärrä tätä ihmisyyttä vastaan tehtynä rikoksena, jolla voi olla valtavaa haavoittavaa vaikuttavuutta perheen elämään sekä myös ihmisten mielenterveyteen.
Vanhemman yhteydenottopyyntöön vastattiin aluksi viikkojen jälkeen viimeviikon lopulla niin, että vastuusosiaalityöntekijä delegoi yhteydenottotehtävän päivystävälle sosiaalityöntekijälle, jolla ei ole mitään suhdetta tai tietämystä lapsen olosuhteesta. Vanhempi sai kuulla puhelimitse yhteyttä ottaneelta sosiaalityöntekijältä Helsingissä olevan yleinen käytäntö, että tässä vakavassa resurssipulassa, kun vastuusosiaalityöntekijät eivät kykene olemaan yhteydessä itse, päivystävä sosiaalityöntekijä soittaa heidän puolesta siitäkin huolimatta, ettei osaa vastata vanhemman kysymyksiin tai keskustella tuentarpeesta vuorovaikutuksellisesti ja voi tehdä tukisuunnitelmaa. Vanhempi sai kuulla sosiaalityöntekijältä, ettei hänelläkään ole resursseja kirjata kuin vain pääpiirtein sen mitä vanhempi kertoo ajatuksistaan eli vain tärkeimmän kohdat eli vain huolenaiheen hyvin lyhyesti. Luonnollisesti tällainen sosiaalityöntekijän viestinvälittäjän asema, jossa lapsen olosuhdetta tuntematon sosiaalityöntekijä vie tiukasti referoidun tiedon vastuusosiaalityöntekijälle, ei mitenkään tue todellisen tiedonkulun mahdollistumista eli vastuusosiaalityöntekijän työtä tai vanhemman vanhemmuutta, kun lapsen asioista ei pääse vanhempi keskustelemaan vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa.
Lastensuojelun avohuollon resurssipula näyttäytyykin niin, ettei tukea oikeastaan saa, koska lastensuojeluun ei saa yhteyttä. Hätä kirjataan, jos johonkuhun saa yhteyden ja jos hänellä on lupa kirjata ja tätä pidetään riittävänä. Resurssipulan hälyttävyys ilmenee vanhemman saamasta tekstiviestistä, jossa lapsen vastuusosiaalityöntekijän työpari ilmaisee resurssipulan olevaisuuden ja vaikuttavuuden kykyynsä olla yhteydessä perheeseen sanoin:
"Olen pahoillani etten ole soittanut itse sinulle johtuen äärettömän kiireisestä työtilanteesta."
Vanhemman silmissä lastensuojelutyön hallinnointi näyttäytyy outona, sillä kyseisen tekstiviestin lähettänyt sosiaalityöntekijä määrättiin vuoden 2018 alussa lapsen vastuusosiaalityöntekijän työpariksi, koska vastuusosiaalityöntekijällä ei ollut riittävästi resursseja osaamisessa tai ajallisesti tukea lasta. Nyt uusi työpariksi nimetty työntekijä myös valittelee ääretöntä kiirettään, ja hänenkin kohdalla vanhempi on havainnut ei pelkästään tätä "äärettömänä" esiintyvää aikapulaa, vaan myös ammatillisessa osaamisessa vakavia puutteita.
Vanhempi myös ihmettelee, miksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat valittaa resurssipulaansa vanhemmille lastensuojelun hallinnollisen johdin luvalla ja perustelle tällä toimimattomuuttaan ja miksi hallinnollinen johto tai kukaan Helsingin lastensuojelussa ei pidä merkityksellisenä vaatia lisäresursseihin mahdollisuutta rahallisien resurssien jakamisesta vastuussa olevalta taholta, kun resurssitarve on ilmeinen.
Lastensuojelutyössähän tärkein resurssi on sosiaalityöntekijän ammatillinen osaaminen. Vanhempi on joutunut turvautumaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhön ohjaajan tukeen, jolla on pitkä työkokemus sijaishuoltopalveluiden tarjoajana ja ymmärrystä siitä, kuinka huonosti toteutuva lastensuojelun avohuollon tuki aiheuttaa lapsiemme sijoittamisia kodin ulkopuolelle, pyytämällä tätä tukihenkilökseen lastensuojelun tapaamisiin. Syksyllä 2017 vastuusosiaalityöntekijä kieltäytyi tukihenkilön vastaanottamisesta ja peruutti tapaamisen ja tämän jälkeen ei suostunut tapaamaan vanhempaa tai vastaamaan yhteydenottopyyntöihin ollenkaan kolmen ja puolen kuukauden aikana. Tuo työhön ohjaaja on joutunut puuttumaan kaikkeen mitä johtavat sosiaalityöntekijät ovat esittäneet näkemyksinään ja työhön ohjaamaan heitä. Vanhemman silmissä lastensuojelu ei siis näyttäydy osaamattomana eli kyvyttömänä työhönsä järin turvallisena, kun lastensuojelulla ei ole antaa loogista rationaalista perustelu toiminnalleen. Työhön ohjaajalla on sitä vastoin antaa perustelu jokaiselle antamalleen näkemykselle, jossa huomioidaan lapsi ja vanhemmat sekä kaikki vanhempia vanhemmuudessa tukevat tahot. Lastensuojelusta ei ole tukemaan lasta, vanhempia tai vanhempia tukevia tahoja ilman tukea työhön ohjaajalta, vaikka vastuusosiaalityöntekijänä ja tämän työparina ovat johtavat sosiaalityöntekijät, jotka myös työhön ohjaavat itse alaisiaan. Tämä luo hyvin huolestuttavan kuvan Helsingin lastensuojelun olosuhteesta.
Juuri tämä tärkein resurssi lastensuojelutyössä eli työalueensa tietämyksen omaaminen huolestuttaa vanhempaa. Kun vanhempi teki lastensuojeluilmoituksen lapsen pahoinpitelystä, lastensuojelu tapasi lasta vasta seitsemän viikon jälkeen ja tätä ennen ehti lapsen pahoinpidellyt vanhempi kaatamaan pahan olonsa siitä, että hänestä mahdollisesti tehdään rikosilmoitus lapsen päälle. Outoa vanhemmasta oli myös se, että kun lapsi itse kertoi Oulunkylän perhekuntoutuksen omalle hoitajalleen pahoinpitelystä, ei tämä ollut tietoinen korkeamassa sosionomikoulutuksessaan ilmoitusvelvollisuudestaan lastensuojelulle ja jopa johdattelevalla kysymyksellä kysyi 11-vuotiaalta lapselta: ”Tuleeko minun tehdä lastensuojeluilmoitus, kun te olette jo tällä isän kanssa?” Sosionomi ei ollut tietoinen myöskään ilmoitusvelvollisuudestaan lasten pahoinpitelyasioissa poliisille. Vanhempaa huolestuttaa tämä vakava tietämättömyys Suomen laista Helsingin lastensuojelua toteuttavien työntekijöiden keskuudessa, minkä olevaisuutta lastensuojelun johtaja Nummikoski ei suostu myöntämään.
Vanhempi on pyytänyt tuekseen myös sosiaaliasiamiehen ja aikoo kannella valtavasta hänelle näyttäytyvästä Helsingin lastensuojelun resurssipulasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle sosiaaliasiamiehen tukemana. Vanhempi on erityisen huolissaan siitä, etteivät resurssipulassa työtään toteuttavat ja resurssipulastaan vanhemmalle valittavat johtavat sosiaalityöntekijätkään osaa viedä tietoaan valtavasta resurssipulastaan esimiehelleen sosiaalityön päällikkö Teirolle ja vaatia tarvittavia resursseja, jotta voisivat vastata yhteydenottopyyntöihin, kirjata itse lastensuojeluilmoitukset, kuunnella perheenjäsenistä kaikkia erityisesti lasta, tavata lasta molempien vanhempien kanssa ja tukea todella perhettä. Sosiaalityöntekijäthän voivat valittaa resurssipulastaan itse AVI:lle tai Eduskunnan oikeusasiamiehelle, jos johto ei reagoi heidän valitukseensa.
Helsingin lastensuojelun avohuollossa vastuusosiaalityöntekijöillä ei ole todella aikaa tavata lasta ja tutustua lapseen ja kuulla lasta ja yksi suuri huolenaihe on myös se, että Helsingin lastensuojelussa yhä työskentelee työntekijöitä, joiden näkemys on, ettei lapsen mielipiteellä, näkemyksellä, toiveilla, tunteilla ja tarpeilla ole mitään merkitystä, vaan lapset ovat aikuisten jatkeita. Lapsen vastuusosiaalityöntekijä on useasti todennut vanhemmalle, joka pyytää huomioimaan lapsen mielipiteen, ettei lapsen mielipide merkitse hänelle mitään sanoin: "Aikuiset päättävät." Lapsen mielipidettä ei siis huomioida edes päätöksenteossa ja näin ollen lastensuojelutyötä ei toteuteta lastensuojelulain mukaisesti. Lapsen kuuleminen toteutetaan kummallisesti niin, että lapsi pakotetaan kertomaan jonkin kokouksen päätteeksi kokouksen loppuun kutsuttuna muutamassa minuutissa mielipiteensä niin, että paikalla on kuusi sosiaalialan ammattilaista ja lapsen toinen vanhempi. sitten merkitään, että lasta olisi kuultu asiakirjoihin.
Vanhempi on havainnut, että Helsingin lastensuojelutyö on pahimmillaan vain outoa näennäistä viranomaistyötä, jossa jossain kaukana tavoittamattomissa on joku tai jotkut nimetyt työntekijät, joiden tulisi tukea, mutta joilla ei ole aikaa edes perehtyä ongelmaan.
Valtava kiire ja ammatillinen osaamattomuus ovat myös johtaneet vanhemman silmissä perheen kaaottiseen olosuhteeseen, kun lapsen vastuusosiaalityöntekijä on ilman yhteydenottoa vanhempaan tai lapseen ja ilman ammatillista osaamista eli oikeutta, mennyt jopa määrittämään sekä vanhemman kuin lapsen mielenterveyttä. Myös vanhemman vanhemmuutta on arvotettu negatiivisesti suoraan ilman keskustelua vanhemman kanssa tai lapsen kanssa näistä lastensuojelun näkemyksistä ja lastensuojelu ei ole itseasiassa edes tavannut lasta ja vanhempaa yhdessä puoleen toista vuoteen ollenkaan. Lastensuojelu ei ole myöskään kyennyt luomaan lapseen riittävän hyvää suhdetta ja tämä vaikutta pienen lapsen kohdalla niin, ettei lapsen ääni tule kuulluksi todella, sillä lapsi ei kykene ilmaisemaan itseään hänelle tuntemattomille aikuisille.
Olosuhteen vakavuuden esilletuominen vastuusosiaalityöntekijän lähiesimiehelle sosiaalityön päällikkö Teirolle, ei johda muutokseen olosuhteessa.
Vanhempi on koettanut selvittää miksi ja millä oikeudella lastensuojelu määrittää hänen mielenterveydentilaa jopa keskustelematta hänen tai hänen psykoterapeutin, jonka luona vanhempi käy oltuaan lastensuojelun toteuttaman rakenteellisen väkivallan kohteena jo vuosia, kanssa. Sosiaalityön päällikkö Teiro kertoi vanhemmalle 15.11.2017, että vanhemman mielenterveydellisen tilan olisi määrittänyt Maunulan tarpeenselvityksen sosiaalityöntekijät elo-syyskuussa 2017 vanhemman soittaessa tarpeenselvitykseen ja pyytäessä näitä kirjaamaan lastensuojeluilmoitukset ja tälle olisi vastuusosiaalityöntekijä perustanut näkemyksensä ja 2.5.2018 vastuusosiaalityöntekijä kertoi vanhemmalle, että vanhemman mielenterveydellisen tilan olisi määritellyt vastuusosiaalityöntekijälle sosiaalityön päällikkö Teiro itse.
Vastuusosiaalityöntekijä on väittänyt vanhemmalla olevan psyykkisiä ongelmia, tämän olevan vainoharhainen ja tartuttaneen vainoharhaisuuden lapseen. Vanhemman psykoterapeutti on todennut vastuusosiaalityöntekijälle, ettei vanhemmalla ole psyykkisiä ongelmia ja ettei vanhempi ole vainoharhainen. Vanhempi on ihmetellyt lastensuojelulle lastensuojelun luuloa, että vainoharhaisuus olisi tartuntatauti ja tartutettavissa vanhemmalta lapseen sekä ihmetellyt mille lastensuojelu perustaa väittämänsä, että lapsi olisi edes saanut tartunnan, kun ei tätä seikkaa ole tutkinut yksikään mielenterveysalan ammattilainen.
Vanhemman mielestä on hyvin surullista, etteivät Malmin ja Maunulan lastensuojelussa johtavat sosiaalityöntekijät, jotka ovat työskennelleet sosiaalityöntekijöinä 1980-luvulta saakka tiedä edes perusteita mielenterveydellisistä asioista, aivojen ja mielen toiminnasta, lasten kehityspsykologiasta, sosiaalipsykologiasta ja sitä mikä ammatillinen pätevyys tulee omata ennen kuin tekee mielenterveydellisiä diagnooseja. Vanhempi ihmettelee, että lastensuojelu luulee, että se voi tehdä vanhemmalle sosiaalityöntekijän asemassa mt-diagnoosin ja sitten tilata tähän toimintaa perheneuvolan johtavalta psykologilta tai vanhemman psykoterapeutilta, kun eivät kuitenkaan omaa osaamista hoitosuunnitelman tekoon (diagnoosi on hoitosuunnitelma) tai sen toteutumisen valvontaan. Selkeästi Helsingin lastensuojelussa eivät johtavat sosiaalityöntekijät tiedä miten toteutetaan mielenterveydellistä erikoissairaanhoitoa. Mutta mahdollisesti tätä osaamista ei ole myöskään sosiaalityön päällikkö Teirolla tai lastensuojelun johtaja Nummikoskella, sillä he eivät ole havainneet alaistensa toimintaa ollenkaan virheellisenä ja mitään huomautettavaa työssä, päinvastoin he ovat vain tyytyväisiä.
Kaikista huolestuttavinta lapsen olosuhteessa on, että vanhempi on vieraannuttamisen kohdevanhempi eli lapsi on vieraannuttamisen kohteena. Lapsen toinen vanhempi on siis vieraannuttaja. Jokainen lastensuojelun esittämä virheväittämä menee tälle vieraannuttajavanhemmalle tietona eteenpäin ja hän muodostaa näiden perustella kuvaa vanhemmasta ja vastustaa vanhemman vanhemmuutta, millä taasen on lapsen hyvinvointiin vakavaa lasta haavoittavaa vaikuttavuutta. Osaltaan tosin lastensuojelun väittämien takana on tämä vieraannuttajavanhempi, joka leimaa vanhempaa lastensuojeluun ja jota lastensuojelu uskoo jostain syystä suoraan mitään tutkimatta. Kun vieraannuttajavanhempi saa narsismissaan tyydyttymisen kokemuksen kuultuaan lastensuojelun syyttäneen toista vanhempaa sen mukaan, mitä on itse väittänyt (vaikka lastensuojelun ostaman tukipalvelun työntekijälle), hän kierossa ajattelussaan oikeuttaa toiminnakseen vieraannuttamisen, koska lastensuojelu lähti tähän suoraan mukaan. Surullista on, että kun vanhempi ilmoittaa lastensuojelulle vieraannuttamisesta ja lapsen pahoinvoinnista tämän vuoksi, ei lastensuojelu tee asialle mitään.
Vanhempaa on myös syytetty lapsen manipuloinnista, mutta tällekin antoi perusteluna vastuusosiaalityöntekijän työpari oman tunteensa ja ei kyennyt siis keskustelemaan väittämästään asiallisesti tuoden esille rationaalisia loogisia perusteita, koska hänellä ei ollut antaa muuta perustelua väittämälle, kuin se, että hänestä tuntuu siltä. Vastuusosiaalityöntekijän työskentelyssä ilmeni myös resurssipula, kun havaittiin, ettei hänellä ole ollut aikaa lukea efficaa ja havaita mm. lapsen ääntä Oulunkylän perhekuntoutuksessa. Vastuusosiaalityöntekijä väitti vanhemman valehtelevan lapsen tahdosta ja ilmoitti tietävänsä tämän siitä, että vanhempi on ainut, joka tuon lapsen tahdon on tuonut esille, vaikka lapsi on tahtonsa esittänyt myös useille perhekuntoutuksen työntekijöille ja työntekijät kertoivat vanhemmalle kirjanneensa lapsen äänen efficaan. Outoa oli, että syytös manipuloinnista ja syytös valehtelusta koskivat samaa asiaa ja olivat kuitenkin keskenään täysin ristiriitaisia väittämiä, sillä toinen väitti jotain tapahtuneen ja toinen väitti, ettei tätä ollut tapahtunut. Näin tuli siis havaituksi resurssipulassa se, ettei vastuusosiaalityöntekijällä ja työparilla ole resursseja olla yhteydessä toisiinsa.
Resurssipula tulee huolestuttavana esille myös niin, ettei vastuusosiaalityöntekijällä ole edes resurssia aina pitää puhelintaan avattuna (vaikka äänettömällä), kun on työvuorossa ja häneen on siis mahdotonta saada kenenkään yhteyttä. Kun vastuusosiaalityöntekijään koetti saada akuutissa lapseen vakavasti vaikuttavassa olosuhteessa yhteyden Oulunkylän perhekuntoutuksen toimintaterapeutti, ei vastuusosiaalityötekijään saanut yhteyttä hänkään tai mikään muukaan taho, koska puhelin oli suljettu.
Vastuusosiaalityöntekijällä ei ole myöskään aikaa osallistuttaa vanhempaa kirjauksien tekoon ja tämä on johtanut siihen, että vastuusosiaalityöntekijä vei virheellistä/valheellista tietoa eteenpäin vanhemmasta Oulunkylän perhekuntoutukselle, koska hänellä ei ollut resursseja (aika & ymmärrys) tarkistaa vanhemmalta tietoa. Tällä oli vakavaa vaikuttavuutta lapselle ostetun tuen toteuttamisessa ja lapsi ajautui perhekuntoutuksen aikana mm. toisen vanhempansa pahoinpitelemäksi niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti ja tuo vanhempi loukkasi lapsen monia ihmisoikeuksia. Ongelmassa ilmeni myös resurssipula siinä muodossa, että vanhempi sai kyseisen kirjauksen vasta kuukausien kuluttua kirjaamisesta, kun vastuusosiaalityöntekijällä ei ollut aikaa lähettää tätä oikea-aikaisesti vanhemmalle ja vanhempi ei pystynyt siis tuomaan esille kirjausvirheen vaikuttavuutta ja pyytää korjausta.
Lastensuojelulla ei ole myöskään aikaa kutsua molempia vanhempia lasta kokeviin moniammatillisiin palavereihin. Näin ollen palavereissa puhutaan vanhemmasta ja esitetään väittämiä, mutta vanhempi ei pääse vaikuttamaan itseään koskevaan asiaan oikea-aikaisesti tuoden esille omaa näkemystään tapahtumista ja asioista tai lapsen mielipiteestä ja toiveista sekä tarpeista. Lastensuojelulla ei siis ole resurssia osallistuttaa vieläkään molempia vanhempia tasa-arvoisesti ja tukea molempia vanhempia, vaikka vuonna 2012 havaittiin, että juuri tästä syystä Eerika kuoli, kun äitiä ei otettu huomioon lastensuojelun toteuttamisessa tasa-arvoisesti.
Helsingin lastensuojelun resurssipula näkyy myös osaamattomuutena ihmisoikeuksiemme edessä. Lapsen edusta eli lapsen ihmisoikeuksista on vanhemman ollut hyvin vaikeaa keskustella lapsen vastuusosiaalityöntekijän ja tämän työparin kanssa edes silloin harvoin, kun ovat kohdanneet, sillä sosiaalityöntekijät eivät ymmärrä tehtäväkseen suojella lasta juuri mahdollistaen lapsen ihmisoikeuksien toteutuminen. Sama ongelma on myös lapsen persoonallisten yksilöllisten kehitystarpeiden kanssa, koska lastensuojelutyöntekijät eivät ole itse vanhempia ja eivät ole koskaan kasvattaneet yhtäkään lasta ja eivät todella ymmärrä mitä lapset tarvitsevat saati miten tutkitaan mitä juuri tämä lapsi tarvitsee. Aikaa ei ole ollut nähtävästi opinnoille saati sitten perheenjäsenet kohtaavalle tieteellisen tutkimuksen toteuttamiselle.
Suurin ongelma ilmeni kuitenkin, kun vastuusosiaalityöntekijä ilmoitti näkemyksenään, että hänen ei tarvitse välittää vanhemman tai tämän psykoterapeutin näkemyksestä. Mm. ilmoitusta, ettei vanhemmalle ole psyykkisiä vaikeuksia ja ettei vanhempi ole vainoharhainen tai missäkään muussa asiassa lapselleen vaarallinen, ei huomioitu sosiaalityöntekijän perustellessa toimintansa väittäen, että hänellä olisi mielipiteenvapaudessaan oikeus ilman ammatillista osamaista lausua ja väittää tai esittää näkemyksiä vanhemman ja lapsen mielenterveydestä. Vaikka olosuhteessa on ollut osallisena lastensuojeluntyön työhön ohjaaja vanhemman tukena, psykoterapeutti, perheneuvolan johtava psykologi sekä sosiaaliasiamies, ei vastuusosiaalityöntekijää tai hänen työpariaan ole saatu ymmärtämään heidän ylittäneen valtuutensa ja toimineen virheellisesti.
Järkyttävää on ollut vanhemmalle havaita, että lastensuojelutyöhön vaikuttaa vastuusosiaalityöntekijän USKO. Tukea ei anneta, koska sosiaalityöntekijä ei usko, että tuki voisi auttaa. Vanhemman saatua tuki muualta ja todistettua näin, että vastuusosiaalityöntekijän usko oli vain uskomus ja virheellinen, sekään ei johtanut tuen saamiseen.
Vaikeaksi vanhemmalle tämän olosuhteen selvittämisessä on tehnyt resurssipula lastensuojelun hallinnollisessa johdossa. Kun vastuusosiaalityöntekijän ja tämän työparin lähiesimiestä, lastensuojelun avohuoltoa johtavan sosiaalityön päällikkö Sanna Teiroa, pyydettiin osallistumaan moniammatilliseen palaveriin avaamaan tätä resurssipulista johtuvaa ongelmaa, ilmoitti Teiro, ettei hän kykene resurssipulan vuoksi osallistumaan suoraan asiakastyöhön, sillä Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski on kieltänyt sosiaalityön päälliköiltä resurssipulan vuoksi suoran asiakastyön. Sosiaalityön päälliköillä on myös resurssipula eli aivan liian kova kiire tehdä työtään. Sosiaalityöntekijät, jotka työskentelevät sosiaalityön päällikön asemassa, eivät osaa myöskään vaati resurssien lisäämistä.
Helsingin lastensuojelussa siis vakava resurssipula estää myös esimiestyön silloin, kun lapsen tarpeenselvitystä toteuttaa yksikön johtava sosiaalityöntekijä tai kun lapsen vastuusosiaalityöntekijänä työskentelee johtava sosiaalityöntekijä. Tämä näkyy myös niin, etteivät sosiaalityön päälliköt vastaa pyydettyihin yhteydenottopyyntöihin ollenkaan ja keskustele lapsen tai vanhempien kanssa, jos heidän mielestään lastensuojelutyössä on ongelmia. Kun lastensuojelun johtajana työskenteli Sisko Lounatvuori, vakavissa olosuhteissa osallistui mm. sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio lastensuojelun tapaamisiin tosin osoittaen hyödyttömyyttään lapsille, koska ei omaa sosiaalipedagogiikan ratkaisukeskeisiä malleja ja koska oli myös itse vakavassa aikapulassa eli ei ollut kykenevä todella perehtymään olosuhteeseen. Vartio vastasi yhteydenottopyyntöihin vielä vuoden 2017 alussa hyvin heikosti, mutta sittemmin on Nummikoski kieltänyt tämän Vartion seuraajalta Teirolta ja muilta sosiaalityön päälliköiltä.
Kaikki ilmoittavat siis olevansa liian kiireisiä ja liian tärkeitä tukemaan lasta, jota pahoinpidellään mm. jääkiekkomailalla selkään hakaten. Vanhempi on seurannut tällaista palvelua jo viitisen vuotta.
Resurssipula ilmenee myös niin, että kun vanhemmalla jää ainoastaan mahdollisuudeksi tehdä muistutuksia ja kanteluita resurssipulan synnyttämästä olosuhteesta, hän saa vastineita Teirolta ja Nummikoskelta, jotka muistuttavat toinen toisiaan. Havaittavissa on valmis vastaussabluuna, joissa ei avata ollenkaan sitä mistä on muistutettu ja miten asiaa olisi tutkittu ja mihin lakipykäliin vastineessa näkemykset perustetaan eli ei yksilöidä muistutusta todella ja tuoda esille avoimesti käsittelyä, kun hallinnollinen johto kokee, ettei vastuusosiaalityöntekijän työskentelyssä ole mitään huomautettavaa edes silloin, kun hän määrittää vanhemman mielenterveyttä ilman asiaankuuluvaa kliinistä tutkimusta ja ei huomioi työssään jo toteutettuja tutkimuksia tai mt-alan ammattilaisten näkemyksiä.
Muistutusten vastineissa nimetään sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro lisätietoja antavaksi ja hänen puhelinnumeronsa, mutta Teiro ei vastaa yhteydenottopyyntöihin ja näin ollen jälkikäteenkään ei siis voi saada lisätietoa. Kun Teiro on niin vakavassa resurssipulassa, ettei hän kerkeä ennen vastineen tekemistä muistutukseen tutkimaan todella olosuhdetta ja saati sitten myöhemmin perustelemaan tai edes antamaan aikaa lisätietojen antamiseen, ei hänkään ole katsottavana enää lastensuojelulliseksi resurssiksi Helsingissä. Lisäksi Nummikoski on kieltänyt Teirolta suoran kontaktin vanhempiin, joten kuinka vanhempi voisi saada lisätietoa Teirolta, vaikka vastineessa mainittaisiin Teiro lisätietoa antavaksi? Vanhempi ei siis saa tietää miksi vastuusosiaalityöntekijä saa lastensuojelun hallinnollisen johdon mielestä määrittää hänen tai lapsen mielenterveyttä ilman kliinisiä tutkimuksia ja ammatillista pätevyyttä, varsinkin kun terveydenhuollon tutkimusten mukaan vanhemman mielenterveydentilasta ei tulisi olla huolissaan. Miksi lastensuojelu saa Helsingissä valheellisilla väittämillään haavoittaa perheitä?
vanhempi havaitsi saman ongelman jo vuonna 2015, kun Vuosaaren lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä valehteli valan alla oikeudessa. Vaikka kyseessä on vakava rike ja kyseisen työntekijän valheilla oli vakavaa vaikuttavuutta lapsen elämään ja vaikka vanhempi muistutti tästä heti, hän ei ole saanut muistutukseensa vastinetta edes vielä vuonna 2018 Helsingin lastensuojelulta.
Vanhempi on koettanut saada Teirolta tietää onko tämä määritellyt hänen mielenterveyttään ja jos on niin millä oikeudella jo kuukausia sitten, mutta Teiro ei tätä tietoa ole suostunut vanhemmalle antamaan.
Vanhemman näkemys on, että Helsingin lastensuojelun hallinnollinen johtaminen ei ole nyt hyvissä käsissä. Hän ei pidä riittävänä resurssina lastensuojelun resurssipulan korjaamiseen lastensuojelun nykyistä johtajaa eli Saila Nummikoskea. Hän katsoo, että kyseisen ongelmatilanteen olisi voinut avata jo ajat sitten hyvä esimiestyö, jos se olisi huolehtinut siitä, että resursseja olisi riittävästi lastensuojelu työntekijöillä edes sen verran, että ammatillinen osaaminen olisi riittävää. Vanhempi katsoo, että suurin osa työntekijöiden ajasta valuu hukkaan, koska ammatillinen osaaminen ei ole riittävää ja tämän aiheuttamien ongelmien selvittely vie suurimman resurssin lastensuojelutyöstä. Vanhempi katsoo, ettei lapsi ole suojeltu ja turvattu, koska suurin aika lastensuojelullisesta prosessista kuluu sosiaalityöntekijöiden tekemien virheiden selvittelyyn ja korjaamiseen, eikä siis asialliseen lastensuojelulliseen tarpeenselvitykseen ennen asiakassuunnitelman tekoa ja tarkkaan tuen suunnitteluun.
Vanhemman mielestä työntekijöiden lisääminen ei muuta olosuhdetta. Hän toteaa havainneensa tämän juuri siitä, että vaikka lapselle nimettiin toinen työntekijä vastuusosiaalityöntekijän rinnalle, siitä ei ollut mitään hyötyä, vaan enemmänkin haitat tuplaantuivat. Lapsella on nyt kaksi virheitä tekevää työntekijää, jotka eivät ole keskenään yhteydessä, koska heillä ei ole resursseja tähänkään ja vanhemman tehtävä on korjailla näitä virheitä. Vanhempi siis joutuu selvittelemään kahden verroin näitä sosiaalityöntekijöiden osaamattomuudesta johtuvia ongelmia ja saaman aikaan lapsi jää tuetta vielä pitemmäksi aikaa. Vanhempi elää toivossa, että jossain vaiheessa on kyennyt korjaamaan kaikki virheet ja saa sosiaalityön aloittamaan puhtaalta pöydältä, mutta epäilee sosiaalityöntekijöiden persoonallisten ehdollistumien ja näille perustuvan asennevamman estävän tämän kuitenkin. Vanhempi ei tiedä, onko sosiaalityö tahallista kiusantekoa häntä ja lasta kohtaan, vai onko kyseessä kyvyttömyys tietoiseen reflektoivaan ajatteluun sosiaalityöntekijöiden työotteessa. Tämän tutkimiseen tarvittaisiin ammattilainen.
Helsingin lastensuojelun resurssipula siis näyttäytyy vakavasti resurssipulaa syventävänä ja aiheuttavana. Helsingin lastensuojelu siis tarvitsisi ainakin itäisessä Helsingissä vakavasti juuri Maunulan lastensuojeluyksikössä työhön ohjausta sekä myös lastensuojelun hallinnolliseen johtoon, sillä huono yhteistyö hallinnollisen johdon, Maunulan lastensuojelun sekä asiakkaan väleillä, aiheuttaa juuri sen vakavan resurssipulan kierteen, jonka vuoksi kyseisen vanhemman 11-vuotias lapsi on lastensuojelun avohuollon asiakkaana tuen ulkopuolella.
Huolestuttaa olosuhteessa myös on, että kun pyydettiin Itäisen perhekeskuksen johtavaa psykologia olemaan yhteydessä lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskeen ja pyytämään tältä erityistä lupaa sosiaalityön päällikkö Teirolle, että Teiro saisi toteuttaa esimiestyötään osallistumalla suoraan asiakastyöhön vakavassa olosuhteessa, johtava psykologi, hänen lähiesimies sekä perhekeskusten työstä vastaava hallinnollinen johtaja totesivat, etteivät usko, että heillä olisi mitään vaikutusmahdollisuutta lastensuojelun johtaja Nummikoskeen. Tämä uskomus johti ehdollistumisen toteuttamiseen eli toimenpidettä ei toteutettu, koska ei uskottu Nummikosken välittävän moniammatillisessa yhteistyössä muiden ammattilaisten näkemyksistä, kun ei Nummikoski välitä lasten vanhempienkaan näkemyksistä. Yleisessä tiedossa siis on, ettei Nummikoski arvosta muiden ammatillista näkemystä ja huomioi näitä eli ettei Nummikoski ole vaikutettavissa.
Helsingin lastensuojelutyö on siis ulospäin medialle kilttinä tyttönä esiintyvän, mutta sosiaalityön sisällä mielivaltaiseksi tiedetyn Saila Nummikosken käsissä, joka ei välitä, että hänen johtamistapojen vuoksi lapset tulevat mm. pahoinpidellyksi jääkiekkomailalla selkään hakaten jopa kesken tehostetun lastensuojelullisen tuen.
Täällä Mieron teillä ihmettelen kummissani lastensuojelutyöntekijöiden itse omalla toiminnallaan aiheuttamaa resurssipulaansa ja kauhistuneena pohdin kuinka he voivat pitää itseään ilman kykyä vastuullisuuteen itseään edes vastuuntuntoisina. Miksi tunne menee sosiaalityöntekijöillä loogisen rationaalisen ajattelun edelle? Miksi he eivät haasta itseään tuottamaan rationaalista ajattelua ja kokemaan vasta tämän jälkeen sen aiheuttamien vaikutuksien tuottamia tunteita? Miksi sosiaalityöntekijät luulevat saavansa saavuttamisen kokemuksen ja näin mielihyvää järjettömistä toimintatavoistaan, kun jättävät toimimatta resurssipulassaan purkaakseen resurssipulansa joka näyttäytyy jo kiusantekona lapsia kohtaan? Miksi vastuuta paetaan ja miksi ongelmia peitellään ongelmien korjaamisen sijaan? Miksi tahdotaan lisää palkkaa ja lisää sosiaalityöntekijöitä, jos osaaminen ei ole riittävää? Miksi lisätä valtion kassan resurssipulaa kassaa syövillä, jotka eivät anna tarvittavaa vastinetta, jolla kuuluisi koettaa tehdä itsensä tarpeettomaksi?
Jos sosiaalityöntekijään ei saa yhteyttä kuukausiin ja jos hänellä ei ole aikaa tukea ketään todella hänen koettaessa saada edes jotain tehtyä, voiko häntä kutsua enää resurssiksi, kun toiminta ei tuota toivottua tulosta?
Mielestäni lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä tulisi lisätä ja asiakasmäärää pienentää, mutta vain niin, että heidän työskentelyä arvioimaan oikea-aikaisesti myös perustettaisiin erillinen taho todella valvomaan työn laatua ja antamaan tarvittavaa suoraa työhön ohjausta heti kun lapsi tai vanhemmat valittavat vähääkään sosiaalityöntekijästä. Yksikään vanhempi ei valita turhasta, vaan he valittavat, koska tarvitsevat tukea ja eivät saa tätä lastensuojelulta. Lastensuojelun tehtävä on tukea. Olosuhde tulisi saada sellaiseksi, ettei valittaa tarvitse kenenkään, kun saadaan aikaan hyvä tuki. Tuen tulisi tuottaa positiivisia kokemuksia.
Lue myös:
Outamon lastenkodista ei päästy kouluun- laitoksessa käytettiin laittomia rajoitustoimenpiteitä (LL - 24.4.2018): https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/outamon-lastenkodista-ei-paasty-kouluun-laitoksessa-kaytettiin-laittomia-rajoitustoimenpiteita
RSS Feed
