Yle Uutiset pyysi taannoin lukijoiltaan kokemuksia lastensuojelusta.

Lokakuun liike tarjosi YLE Uutisille haastateltavia ja valmiiksi dokumentoituja tapauskertomuksia, joiden taustat on tarkistettu. Myös joukko lastensuojelun asiakkaita tarjosi omia kokemuksiaan. YLE uutiset ei ottanut yhteyttä kumpaankaan tahoon, joiden kautta se olisi saanut runsaasti kaipaamiaan asiakaskokemuksia. 

YLE uutisten mukaan ” kokemuksistaan kertoi runsaat 50 henkilöä ympäri Suomea: mukana oli niin vanhempia, lastensuojelun piiriin lapsena päätyneitä kuin myös sosiaalialalla työskenteleviä.” 

On hyvä, että lastensuojelua aletaan viimein tutkia ja kartoittaa. YLE:n lastensuojelukokemusjuttu kuitenkin heijastelee valtavirtamedioiden lastensuojelua paapovaa uutisointia. Sen taustaoletuksena tuntuu olevan, että lastensuojelu pääosin onnistuu ja ansaitsee kiitosta toiminnastaan. Epäonnistumisia puolestaan pidetään tahattomina yksittäistapauksina, joista ei kannata uutisoida. 

Lastensuojelukoneisto ja sen palvelijaksi ryhtynyt tutkija tai toimittaja voi aina puhua ihmisten tuntemuksista vähätellen. Niitä pidetään subjektiivisina eli epä-älyllisenä ja lapsenomaisena reagointina. Viranomaisten tuntemuksia taas pidetään objektiivisena havainnointina - vaikka asiakkaan elämäntilanteesta, elämänhistoriasta, kodista ja perheestä runoileva sosiaalityöntekijä on hädin tuskin edes tavannut kuntalaisen ja hänen perheensä.

YLE Uutisten jutusta voi tehdä johtopäätöksen, että viidestäkymmenestä saadusta lastensuojelukokemuksista vain kaksi oli myönteistä (jutun ilmaisu ” Ja yhdellä toisellakin äidillä oli myönteisiä kokemuksia”). Tulos on siis järkyttävän huono mutta toimittaja on silti päättänyt nostaa esiin molemmat positiiviset vähemmistökokemukset sekä otsikossa että väliotsikossa.  Jokseenkin surullista kalliissa kansan luottamusta ja  good will:iä nauttivassa lastensuojelussa on, että myönteiseksi kokemukseksi asiakkaille riitti, että sosiaalityöntekijä a) ei vaihtunut b) ei valehdellut eikä salaillut asioita. 

Voi olla, että  YLE:n toimitus oli päättänyt jo etukäteen kiertää ”lastensuojelukriittisinä” pitämänsä tahot,  ehkä otannan vinoutumisen ( = positiivisten kokemusten ja lastensuojelun kasvojenkohotuksen toivossa). Kun odotettua positiivisten kokemusten vyöryä ei tullutkaan vaan 96% palautteesta oli negatiivista, toimittaja päätti antaa erityishuomion tuolle neljälle prosentille. Jostain syystä tässä tapauksessa yksittäistapauksista uutisointi olikin luvallista ja suotavaa.

Outoa jutussa oli myös suhtautuminen oikeusturvaongelmista ja palvelutoteutuksen puutteista raportoivaan palautteeseen, jota kuvattiin sanalla ” surullinen”. Lastensuojelun epäasiallinen ja häiriö-orientoitunut dokumentointi käännettiin  vanhempien epäluottamukseksi ja asiakkaiden tarve nauhoittaa keskustelut oikeusturvansa takaamiseksi ”kärjistyneeksi epäluottamukseksi”. Raportoidut vakavat puutteet eivät tuntuneet herättävän mitään jatkokysymyksiä tai -tutkimushaluja vaan juttu lopetettiin saatuun kahteen ”valoisaan” asiakaskokemukseen. Samaan suhtautumistapaan törmää jatkuvasti lastensuojelussa, jossa tiettyjen yksiköiden vuodesta toiseen samoista vakavista puutteista raportoiva asiakaspalaute jätetään huomiotta ja tutkimatta, koska se on ” negatiivista”.  ”Positiivisuutta” vaaditaan vain toisilta; asiakkailta, medialta ja sosiaalitoimeen kohdistuvalta palautteelta. Sosiaalitoimen omien työsisältöjen ja -käytäntöjen on lupa jäädä negatiivisiksi asiakkaita leimaaviksi syytösstrategioiksi. Vain niihin puuttuminen tulkitaan negatiivisuudeksi, jopa vihapuheeksi.  

Positiivisuus tarkoittaa tosiasiassa siis virkamiehen, vahvemman puolelle asettumista, sitä, ettei haasteta laittomuuksiakaan ja niitä ylläpitävää status quota. 

Jos vaikkapa jostakin koko Suomen poliisitoimen verran maksavasta terveyspalvelusta tehtäisiin kysely, jossa paljastuisi, että peräti 96% asiakkaista on raivoissaan ja tyytymättömiä palveluun asiasta todennäköisesti käynnistettäisiin jatkotutkimus,  palveluntuottajaa ehdotettaisiin ehkä vaihdettavaksi tai koko palvelua lopetettavaksi. Jostakin syystä lastensuojelussa näin ei ole. 

Entä jos YLE:n otanta olikin edustava siitä huolimatta, että siitä oli karsittu pois  jo etukäteen ”lastensuojelukriittisiä” asiakastahoja ja mukaan oli otettu sosiaalialalla työskenteleviä? Entä jos 96% lastensuojelun kanssa tekemisiin joutuneista kokee palvelun epäonnistuneen  ja onnistumiset ovat vain harvinaisia ja satunnaisia yksittäistapauksia?

YLE:llä - kuten lastensuojelussakin kyllä kysellään muttei halutakaan kuulla.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

Muhos: Henkirikoksellakin kiillotetaan lastensuojelun imagoa 
Koskaan ei tiedä, milloin lapsi lähtee sijoitukseen
Orwellilaisesta psykokielestä
Rikollisille sijoitetaan lapsia edelleen
Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta

Helsingin Sanomien (24.5.2015) mukaan sijaisperheet eivät voi koskaan tietää, palautetaanko mahdollisesti jo vuosia tai ehkä jopa vauvasta asti kodissa asunut lapsi takaisin biologisille vanhemmilleen.  Kokemustiedon valossa väite on nurinkurinen: biologiset vanhemmat tietävät, että Suomessa huostaanotot ovat pysyviä. Epäselvyyttä on vain siitä, milloin, miten ja miksi lapsi lähtee sijoitukseen, joka muuttuu helposti pysyväksi huostaanotoksi. 

Siihen voi riittää ex- puolison valhe, lapsen leikki tai lausuma koulussa tai tuntemattoman ilmianto perheestä.

Myös tutkimustiedon mukaan huoli lapsen perusteettomasta kotiuttamisesta vanhemmilleen on turha. Suomessa huostaanotot tehdään lainvastaisesti koko lapsuuden ajaksi. THL:n selvityksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse käytännössä harvoin. Vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palautettiin kotiinsa. 

Tutkimustieto vahvistaa myös, että lastensuojelussa ei edes pyritä lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämisiin. 

Ammattikasvattaja, perhekotiyrittäjä ja sijaisvanhempi Kari Björkman myöntää Amppeli-lehdessä rehellisesti perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyöntien johtuvan rahasta. ”Kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen. ”

Yksi suurimmista kotiinpaluun esteistä on puutteet biologisten vanhempien kanssa tehtävässä työssä. Valtaosa LSKL:n kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoi, että heille ei ole tarjottu minkäänlaista tukea tai he olivat joutuneet sitä etsimään aktiivisesti itse. Kotiin palaamista estivät vanhempien mukaan myös viranomaismielivalta, työntekijöiden negatiivinen asenne ja suuri vaihtuvuus sekä biologisten vanhempien vanhemmuuden mitätöinti. 

Lastensuojeluyrittäjien ja aikuisten edunsaajien edunvalvonnaksi muuttuneessa tutkimattomassa ja valvomattomassa lastensuojelussa kaikki tuntuu olevan mahdollista, paitsi lapsen kuuleminen ja lapsen edun mukainen toiminta.  

On tietysti myös mahdollista, että sosiaalityöntekijä voi kotiuttaa lapsen liian aikaisin ja liian kevein perustein. Koska lastensuojelun rahoitus kohdistuu ennaltaehkäisyn sijaan korjaaviin toimiin ja ilman vastuu- ja korvausvelvoitteita toimivia työntekijöitä paheksutaan vain alireagoinnista, on kuitenkin todennäköisempää, että lapsi otetaan huostaan liian kevein perustein ja jätetään kokonaan kotiuttamatta.

Näyttöä pääasiassa negatiivisista tuloksista

Ehdotus pysyvästä huostaanotosta on ihmisoikeussopimusten vastainen ja vaarantaa vakavasti niin lasten kasvua ja kehitystä kuin perheiden jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa. Lastensuojelusta tuntuukin puuttuvan vallan kolmijaon,  jääviyssääntöjen, asiakaspalautteen, kriittisen ja riippumattoman tutkimuksen, valvonnan, tulos- ja verovastuun, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden, puolueettoman tuomioistuimen ja oikeussuojakeinojen lisäksi myös kriittinen journalismi valtamedioissa.

Väittämä siitä, että pysyvä huostaanotto olisi lapsen edun mukaista on pelkkä perustelematon oletus.
Sijoitusten oletetuista positiivisista vaikutuksista ei ole olemassa pitävää tutkimusnäyttöä. Negatiivisista vaikutuksista sen sijaan löytyy runsas ja yhdenmukainen kansainvälinen todistusaineisto. 

Hobbs, GF; Hobbs, CJ; Wynne, JM (1999) "Abuse of children in foster and resident ial care"Child abuse & neglect 23 (12)
V.Roman, N.P. & Wolfe, N. (1995) Web of failure: The relationship between foster care and homelessness.

Suomalaisen Perhepiirissä-tutkimuksen mukaan heikoimmin yhteiskuntaan näyttävät kiinnittyvän teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoitetut pojat, jotka ovat olleet laitoshoidossa tai monessa sijoituspaikassa. Heistä 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä joka neljäs on 23–24-vuotiaana rekisterien ulkopuolella (luokassa muut) ja toinen neljäsosa on joko työttömänä tai eläkkeellä. Myös vanhempien työttömyys-, toimeentulo- ja terveysongelmat jopa lisääntyvät lapsen huostaanoton jälkeen. 

Huostaanotot tuntuvat kaikkialla katkaisevan lasten koulutusurat, estävän asianmukaisen terveydenhoidon , yhteydenpidon läheisiin ja myöhemmän selviytymisen. 


Luuloja ja sijaishuollon edunvalvontaa tiedon sijaan

Medioilla ei ole yleensä esittää  sijaishuollon markkinointinsa tueksi  mitään tutkimustietoa. Sen sijaan toimittajat uskovat sijaishuollon edunvalvojien ”hiljaiseen tietoon . ” 
 Tiedonmuodostuksen kannalta hiljaisesta tiedosta puhuminen näyttää sosiaalityössä johtaneen tilanteeseen, joka on tiedon luomisen ja kumuloitumisen antiteesi (Janus vol 13(4), 454-455 ).
Tutkijat Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. 

Varatuomari Leeni ikosen mukaan ”lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu on jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi". 


Kallista syrjäyttämistoimintaa

Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin”  sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Suuri osa lastensuojeluyrityksistä saa siis yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.

Perhehoidon hinta on laitoshoidon yli 100 000 euron asemasta noin 30 000 euroa vuodessa (+ verottomat edut) mutta sitä vaivaavat vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010). 


Julmaa uskomushoitoa

Sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen hämmästelee sitä, että lastensuojelun rahat tuhlataan palveluihin, jotka tuottavat lisäkuluja ja -ongelmia. Hän väittää dosentti Matti Rimpelän tavoin, että koko lastensuojelun asiantuntijoina esiintyvä virkailijakunta toimii häiriöorientaatiolla: tavoitteena on etsiä perheestä huostaanoton oikeuttava vika. 

”Ironista tässä kaikessa on vahva usko siihen, että jossakin on joku asiantuntija eli sijaishuolto, joka korjaa lapsen. Ei ole. Mekin jouduimme sijaisvanhempina aina itse etsimään keinot, jotka auttoivat lasta jumitilanteesta eteenpäin. Ns. asiantuntijoista oli varsin vähän apua. Ne konkreettiset teot, joita lapsen kanssa tehtiin, olisi voitu tehdä kotikunnassakin.”
 
Lastensuojelun perustelematon usko sijaishuollossa kasvavaan tulevaisuuden kunnon kansalaiseen ja veronmaksajaan estää havaitsemasta lasten ja perheiden nykyisyyden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden päämäärä tuntuu pyhittävän jatkuvat oikeusturvaloukkaukset, perheiden auttamatta jättämisen, sijaishuollon valvontapuutteet ja väärinkäytökset ja mitätöivän lasten omat toiveet ja osallisuuden tässä hetkessä. 

Monet lastensuojeluyritykset toimivat edelleen lastensuojelubisneksen futuurikauppiaina vaikka aikaisemmatkin futuurit jäävät lunastamatta. Pelastukseksi uskoteltu siirto helvetiksi oletetusta kodista taivaaksi oletettuun sijaishuoltoon on osoittautunut kuplaksi kaikkialla. Todellisuudessa siirrytään usein ojasta allikkoon. Huolentäyteinen, laittomatkin keinot oikeuttava ja nykyisyyden voimavarat hukkaava toiminta aiheuttaa korvaamattomia menetyksiä niin perheille kuin kansantaloudelle. 

Monen lastensuojelun kuntoutus- tai tukijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltopaikkaan liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).


Sijaishuolto ei takaa kokemusta pysyvästä kodista tai perheestä

Mikään tutkimustieto ei  vahvista oletusta siitä, että sijaishuolto pystyisi tarjoamaan lapsille pysyvyyttä.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen tutkimuksessa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin”  lasten ja nuorten sijaishoitopaikka vaihtui usein. Pompottelu tapahtui eri sijaishuoltopaikkojen – ei kodin ja sijaishuoltopaikkojen välillä, kuten HS:n jutussa esitetään. 

Tutkimustieto vahvistaa, että perhesijoitusten purun yleisimmät syyt löytyvät sijaisperheistä itsestään  . Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuksen (Lamminen & Rantanen, 2007) mukaan sijoitusten purkautumisen aloitteentekijänä on yleisimmin perhehoitaja itse, ei purkua hakeva sosiaalityöntekijä  tai vanhempi. 

Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne. Kolmanneksi yleisin syy oli lapseen liittyvä syy, tällöin kyseessä oli lapsen vaikea oireilu (Janhunen, 2007).
 
Kati Hämäläisen väitöskirjatutkimuksessa lapset ilmaisivat kaipaavansa ja tarvitsevansa eniten juuri biologisia omaisiaan ja juuri näiden osallistumista lapsen elämään lastensuojelu ja sijaishuolto on perinteisesti kokenut tehtäväkseen rajoittaa. 
"Verisiteiden merkitys lapsille tuli vahvasti esiin aineistossa, sijaisperhesuhteiden jäädessä ikään kuin niiden varjoon: 
”Ne vaan huolehtii musta, ne on vaan sijaisiskä ja sijaisäiti”, sanoi yksi haastateltava sijaisvanhemmistaan.  Verisiteisiin perustuva perhe oli lasten näkemysten mukaan oikeampi perhe kuin sijaisperhe.  Lapset toivoivat lisää yhteydenpitoa etenkin muualla asuviin sisaruksiinsa. Tutkimus osoittaa, että perhehoidossa(= sijaisperheissä) elävillä lapsilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista ja perheestä." 


Myös SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhasen tutkimuksessa ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ haastatellut lapset korostivat oman perheen suurta merkitystä. Vanhemmille ei kuitenkaan kerrottu riittävästi huostaanoton purun ehdoista, saatavilla olevista tukimuodoista eikä edes perheen jälleenyhdistämisvelvoitteesta.


Sijaisvanhemmat hylkäävät sijoitetut rahantulon loppuessa?

Pysyvää huostaanottoa parempi ratkaisu tapauksissa, joissa kotiutus ei onnistu olisi avoin adoptio. Se myös varmistaisi sijaisperheiden asianmukaisen valikoinnin, valmennuksen ja todellisen kiintymyksen ja motiivit. 

Julkisuudessa sijaisvanhemmuutta markkinoidaan usein kritiikittä aitona ihmissuhteena, vanhemmuutena. 

En kuitenkaan tunne yhtäkään  sijoitettua, jota sijaisvanhemmat tukisivat sijoitussopimuksen päätyttyä. Entisiin sijaislapsiin ei usein pidetä mitään yhteyttä tai ”tuki” typistyy satunnaisiin puhelinsoittoihin ja postikortteihin.

Kattavia tutkimuksia suomalaisten sijaisvanhempien ja -lasten yhteydenpidosta ei ole tehty. SOS-lapsikylissä kasvaneiden seurantatutkimuksessa lähes kolmannes entisistä sijoitetuista ilmoitti, ettei pitänyt täysi-ikäistyttyään lainkaan yhteyttä sijaisvanhempiinsa (Jahnukainen & Hyytiäinen, 2009, 21). 

Sijaisvanhemmuus voikin olla joskus pikemmin ammatti tai palkkatyö kuin aitoa vanhemmuutta.

Sijoitettuja kuitenkin vaaditaan puhuttelemaan ja kohtelemaan heille palkattuja ammattikasvattajia isinä ja äiteinä.

Samalla sijoitettujen yhteydenpitoa biologisiin vanhempiin estetään ja rajoitetaan lainvastaisesti sijaishuoltoon kiinnittymisen varmistamiseksi. Sijaishuollon valvontaan viranomaisten resurssit eivät riitä. Oikeusasiamiehen mukaan kuntien lastensuojeluviranomaiset eivät ehdi riittävästi vierailla sijaishuoltopaikoissa eivätkä ole riittävän hyvin perillä lasten olosuhteista ja kohtelusta. Aluehallintovirastoilla ei ole riittävästi voimavaroja tarkastuksiin. 

Minkälaisia vammoja jo muutenkin vähäosaiselle lapselle mahtaa koitua siitä, että ihmiset, joita hänelle on markkinoitu uusina pysyvinä ja turvallisina vanhempina saavat kohdella häntä sijoituksen aikana miten tahansa ilman valvontaa tai seuraamustoimia väärinkäytöksistä? Miltä lapsesta mahtaa tuntua kun sijaisvanhemmat katkaisevat välinsä häneen heti toimeksiantosopimuksen päätyttyä? 


Mitä sijoituksen jälkeen?

Tampereen ihmiskauppatapaus osoitti jälleen kerran lastensuojelun jälkihuollon puutteet. Suomen kuvalehden mukaan Tampereella kaapattu ihmiskaupan uhri oli ollut  aiemmin huostaanotettuna. Kaappauksen aikana hän oli lastensuojelun jälkihuollon asiakas. 

Kun lapsi 18-vuotiaana heitetään ulos sijaishuollon julkisrahoitteisesta sosiaalivankeudesta, hän on usein sairas, vailla koulutusta ja ihmissuhteita ja valvomattomien olojen ja laittomien rajoittamistoimenpiteiden katkeroittama. Julkisrahoitettujen lapsibisnestoimijoiden  keskipisteenä ollut lapsi, jota on ”kuntoutettu” ja säilötty kalliisti muuttuu rahantulon lakatessa yhdessä yössä tyhmäksi kriminaalinaluksi, jota ei huolita minnekään ja joka ei kiinnosta ketään.

Jäljelle jäävät ainoastaan sukulaiset – ne samat pahaa sosiaalista perimää kantaviksi riskitekijöiksi luokitellut, joihin hänen yhteydenpitoaan on tarmokkaasti estetty. 


Kahtiajaettu kansa

Perhehoidon asemaa on tehokkaan lobbauksen seurauksena vahvistettu lakimuutoksin ja eri tukimuodoin. Suomalaiset vanhemmat jaettu mielivaltaisesti bioriskeihin ja kasvatuskumppaneihin. Ketään lastensuojelun palveluja käyttävää tahoa tai huostaanotettujen lasten perheiden edustajaa ei ole kuultu. Lainvalmistelun yhteydessä ei tutkittu sen vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin. 

Sijaishuoltojärjestöt yhteistyökumppaneineen rekrytoivat nyt julkisrahoitteisesti sijaisvanhempia kaduilta ja eri tapahtumista 24 tunnin pikakoulutuksilla, joissa tulokkaat saavat arvioida itse omat valmiutensa sijaisvanhemmiksi. Koulutuksen lainsäädäntö-osio on puutteellinen ja jää usein kokonaan pitämättä. Sijaisvanhemman status takaa käytännössä koskemattomuussuojan lastensuojelun puuttumisilta. 

Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi. 
Suomalainen lastensuojelu ajaa perheitä evakkoon, jopa maanpakoon, ja sijaislasten pahoinpitelyuutisia julkaistaan säännöllisesti.


Suomi panostaa massiivisesti sijaisperheisiin ja näiden jaksamiseen. Mitä saataisiin perheille, jos hallituksen esityksen mukaiset kustannukset, noin 17 000 000 euroa, suunnattaisiin tavallisten lapsiperheiden hyväksi?”

Miksi kalliisiin korjaaviin toimiin panostamista ja viranomaisvallan lisäämistä markkinoidaan ratkaisuksi lastensuojelun kriisiin, joka syntyi  juuri valvomattoman viranomaisvallan ja korjaaviin toimiin keskittymisen seurauksena?

Entä jos pysyvä sijaishuoltosuhde ei olekaan turvallinen suhde lapselle ?

Eikö ennen pysyvien huostaanottojen lobbausta kannattaisi selvittää perheille tarjottu tuki, huostaanottojen syyt, prosessien oikeellisuus, sijaishuollon olosuhteet ja lasten ja perheiden kokemukset?


Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ Saksan tuomioistuin: Lapsen kohtalo on syntyä ”huonoon” perheeseen 
☞ Nyt jytkytetään
☞ ETSIVÄHARJOITTELUSSA
☞ Venäläisessä mielisairaalassa lapsille esitettiin Uhrilampaat elokuva
☞ VAROKAA, OLEN MBD
☞ Allergiaohjelman uhri (Uhri #7)
☞ Voimakkaat mielikuvat Kansallisen Allergiaohjelman propaganda-aseena
☞ Äitiydenkö tuhoaminen on lastensuojelua?
☞ Kansallinen Allergiaohjelma – pyyteetöntä työtä lääketeollisuuden hyväksi jo vuodesta 2008 
☞ Diagnoosi: Vauvat nyt vain itkevät (Uhri #6)
☞ Ammattiauttajat hallitsevat retoriikalla
☞ Hullun leima huostan oikeuttajana
☞ Bulgarialaiselle kätilölle syyte vauvan murhayrityksestä: Video erityisen julma