Jokainen sosiaalityön cat walkeja ja seminaareja seuraava törmää ennenpitkää neuvostoaikaisen matkatoimistovirkailijan ja 80- lukulaisen transun sekoitukselta näyttävään rouvaan, jonka 80- lukulaista Pikkukakkosen Ransun maanläheisyyttä ja asenteellista varhaisen puuttumisen paatosta yhdistelevää jargonia kunnioitetaan sosiaalityön tietona.
Tämä ylisosiaalineuvoksen tittelillä palkittu demari esitellään Suomen johtavaksi sosiaalityön asiantuntijaksi, mikä kertoo paljon sosiaalityön tilasta ja reformintarpeesta Suomessa.
Kuulijalle jää yleensä epäselväksi minkä muun asian kuin ahterinsa vallan tuoleille istuttamisen rouva osaa ja kuka tai mikä voima liikuttaa juhlakaluksi nostetun reliikin leukoja.
Silti juuri tämä rouva on valittu lastensuojelun selvityshenkilöksi ja tiekartan laatijaksi.
Kananojan pahimmat kämmit ovat:
a) Psykoanalyysin ja puhehoitojen tuominen suomalaiseen sosiaalityöhön
b) Psykoanalyysin tuominen suomalaiseen sosiaalityöntekijöiden koulutukseen ja sosiaalityöntekijäkoulutuksen akateemistaminen, joka johti konkreettisen arjen avun poistamiseen sosiaalityöstä ja psykiatrian arvojen ja ajattelutapojen matkimiseen paremman palkan toivossa
c) Pelätyn, psykoanalyysiin perustuvan perhetyön vaatiminen sosiaalityöhön ja pyrkimykset lisätä perhetyöntekijöiden määrää
d) Pysyvien huostaanottojen kannattaminen
e) Röyhkeä sosiaalityöntekijöiden edunvalvonta asiakkaiden kustannuksella ja kansantalouden kuluja ja oikeusturvaongelmia tuottavien sosiaalityöntekijöiden määrän lisääminen
f) Sosiaalityön vaikuttavuustutkimuksen typistäminen sosiaalityöntekijän subjektiiviseksi onnistumisen kokemukseksi ja sosiaalityön tulosvastuun poistaminen/minimointi
g) Lasten ja perheiden kollektiiviseen leimaamiseen, luokitteluun ja syrjäyttämiseen johtaneen varhaisen puuttumisen ideologian kritiikitön edistäminen
h) Korruptoituneen sote-uudistuksen ajaminen
Kananoja kertoi taannoin Tampereen aikuissosiaalityön päivillä, että sosiaalityöntekijän onnistumisen mittariksi riittää yksi onnistunut asiakassuhde koko virkauralla.
Kananoja siis takaa sosiaalityöntekijöille maksimiresurssit minimivaatimuksia vastaan.
Lastensuojelussa onnistumisen käsitteen käytön tarkoituksena tuntuu olevan- ei lastensuojelun tuloksellisuuden kartoitus- vaan sosiaalityön ja sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta.
Satu Huhtalan (2013) sosiaalityöntekijöiden haastatteluihin perustuvassa opinnäytetyössä silmiinpistävää on, että sosiaalityöntekijöiden onnistumisen määritelmät tuntuvat perustuvan intuitioon. Sosiaalityöntekijät kuvasivat onnistumista mm. tunnelmana ja fiiliksenä.
Lastensuojelun perhesijoitusten onnistumista tutkineen Pirjo Vähämaan mukaan sosiaalityöntekijät arvioivat perhesijoituksia hiljaisen tiedon varassa ja intuitiivisella tasolla kuuntelemalla- ei sijoitettuja lapsia - vaan sijaisperheitä. Se miten sijaisperhe puhui lapsesta ja sijoituksesta sai suuren merkityksen perhesijoituksen onnistumisen kuvaajana (Vähämaa, 2008, 97).
Kananojalle lastensuojelun onnistumisen edellytykset ovat pitkälti samoja, jotka asiakkaat kokevat lastensuojelun epäonnistumisen syinä.
Ilpo Järvisen ja Suvi Pennasen (2013) opinnäytetyössä sosiaalityöntekijät näkivät Kananojan tavoin onnistumisen edellytyksinä mm. lisävirat ja -resurssit, moniammatillisen yhteistyön, työn vahvat tukirakenteet, varhaisemman puuttumisen ja työntekijöiden keskinäisen kunnioituksen.
Asiakkaiden mukaan lastensuojelutyön epäonnistumista tuottavat juuri asiantuntijoille ja sijaishuoltoon valutetut resurssit, vastuun katoaminen moniammatillisen yhteistyön seurauksena, huono johto, avun kontrollilla korvannut varhainen puuttuminen ja väärinkäytösten ilmitulon estävä kollegalojaalisuus.
Työntekijät nimesivät onnistuneen kohtaamisen edellytyksinä mm. ammatilliset kyvyt, työntekijän koulutuksen ja asenteen, oman persoonan hyödyntämisen ja pienten asioiden arvostamisen.
Asiakkaat kokevat, että juuri sosiaalityöntekijöiden sairastunut ammatillisuusihanne, heikko koulutus, subjektiivisuus, usko psykoanalyysin harhaoppeihin ja piittaamattomuus yleisistä oikeusperiaatteista estävät asiakkaiden kohtaamisen ja toivotut tulokset.
Sosiaalityössä riittää vallan näyttämöitä, joihin pääsee pelkästään oikeilla suhdeverkostoilla, moralistisilla virhepäätelmillä ja hiljaisella tiedolla.
Näillä näyttämöillä tehdään kuitenkin päätöksiä, jotka johtavat oikeiden, elävien ihmisten syrjäyttämiseen, kaltoinkohteluun ja ennenaikaisiin eläköitymisiin ja kuolemiin.
Sosiaali- ja terveysministeriön syvä kriisi ja systeemirikko näkyy ja tuntuu lapsiperheiden elämässä, kirjoittaa Leeni Ikonen.
"Ministeriön tavoitteena näyttää olleen sosiaalityöntekijöiden määrän ja vallan kasvattaminen.Veronmaksajien rahoja on haaskattu tutkimuksiin, hankkeisiin, selvityksiin ja huoli puheeksi -koulutuksiin. Lasten kanssa toimijoita kannustetaan kyttäämään ja ilmiantamaan kansalaisia lastensuojeluun ”huolen” takia.
On havaittavissa, että vanhemmat eivät enää uskalla hakea apua. Virkamiestyön tulisi perustua tosiseikoille ja huolelliselle harkinnalle, mutta sattumanvarainen huoli-ideologia toimii täysin subjektiivisten tuntemusten perusteella.
Lastensuojelun ydinosaamista on tuottaa tuhansia sivuja kielteistä aineistoa perheestä. Näitä kirjoituksia käytetään hallinto-oikeudessa lastensuojelujutuissa ”todisteina” perhettä vastaan.
Ainoastaan yksittäisissä poikkeustapauksissa ja sattumanvaraisesti järjestelmä toimii ja perhe saa tarvitsemansa palvelut ja asianmukaisen kohtelun" ( Ikonen 27.11.2018).
Sosiaalityön ikoniksi nostetun Aulikki Kananojan perheisiin mustamaalama piilevä pommi tikittääkin perheiden sijaan valvomattomassa asiantuntijavallassa ja sijaishuollossa, joissa asiakaskokemusten perusteella pitäisi ottaa välittömästi käyttöön huoliliputus, varhainen puuttuminen ja kiireelliset sijoitukset.
Lastensuojeluun ja sijaishuoltoon tullessaan lapsella on yhä useammin edessään- ei takanaan- epävakaita riskiolosuhteita ja traumatisoivia kokemuksia, joiden hoitamiseen tarvitaan niin vanhempia, juristia, terapeuttia, toimittajaa kuin Kananojan paheksumia kansalaisaktivisteja.
Sosiaalityön tsaritistisessa hallinnossa siis kerjätään avoimesti verta nenästä. Monen kansalaisen sormi onkin jo liipasimella.
Aulikin rikolliset hoivayritykset ohittava syyttävä sormi on tähän mennessä osoittanut pikemminkin perheisiin kuin sosiaalityön päättäjiin ja korruption ja sijaishuollon väkivallan mahdollistaviin käytäntöihin.
Huoli on pysynyt päällä jo vuosikymmeniä ja sormi jaksaa heilua ilman, että perheille olisi siunaantunut tänä aikana edes palautemahdollisuutta tai minimioikeusturvaa.
Aulikin huolilaulu
Pidä huolta itsestäs
ja vähän niistäkin jotka susta kärsii
Anna almu sossulle
joka edunvalvontaansa sen tarvii
Muista, lapsukaiset kuuluu lastenkotiin
Toimi niin, ettei nuorukaiset
herää soten sotiin
Pidä kii vääristä päätöksistä
niistä lasubisnes itää
Koeta niitä rohkaista
jotka virkarikoksissaan horjuu
Sillä jokainen
joka STEA:lta apua saa
sitä siskoille tajuu myös antaa
Kuvakaappaukset: Huoltajasäätiö, Studio 55
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-perhetyo-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-historia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kokemuksia-perhetyosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/pysyvan-huostaanoton-hanke-on-sijaishuollon-ei-lapsen-etu
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista