Leena Repokari HUS:n lastenpsykiatria on tutkinut lapsiperheiden saamien palveluiden kykyä antaa tarvittava tuki ja havainnut tarpeen saada toimintaan muutosta moniammatillisessa yhteistyössä. Tästä socca on julkaissut lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokarin esityksen: LASTENSUOJELUN JA LASTENPSYKIATRIAN YHTEINEN
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA.
Lastenpsykiatrian hoidossa olevilla lapsilla on usein erityisiä tarpeita liittyen elinympäristöönsä. Luonnollisesti vanhemmuudessa tarvitaan erityistä tukea lapsen tukemiseksi sekä koulu tarvitsee oman tukensa.
Lokakuun Liike on jo aiemmin julkaissut lastensuojelutyön ongelmista, jotka myös Repokari on todennut:
- jo vuosia sitten havaittu ongelmat yhteistyössä:
> tiedonkulun puutteet
> päällekkäinen työ
> väliinputoajat
> epäselvä työnjako
> kuormittuneessa tilanteessa kukaan ei halua vastata asioista
HUS päätti tehtyään hypoteesin, että perheiden saama hyöty jää heikoksi, kun toiminnat eivät ole yhdessä koordinoituja ja suunniteltuja, tutkia hypoteesia ja yhdessä lastensuojelun kanssa toteutti lean-projektin vuonna 2014. He kokosivat 10 yhteisen asiakkaan / potilaan prosessien tiedot 10:lle (5+5) työntekijälle kolmeksi päiväksi analysoitavaksi.
Tutkimus osoitti, että vaikka on paljon "häärääjiä" eli valtion rahaa palaa, ei työtapa tuota tarvittavaa tulosta, koska kukaan ei ota kokonaisvastuuta ja kenelläkään ei ole hallussa kokonaiskuvaa tuen tarpeista. Työtä siis tehdään yksilötasolla sen paljon puhutun mututunteen ja luulon varassa, olettaen sen olevan tietämystä, mikä näyttää olevan Helsingin lastensuojelussa ihan ylhäältä johdettu toimintatapa ja tarkoituksenmukaiseksi määritelty, vaikka se ei johdakkaan toivottuun tulokseen ja asiakastyytyväisyyteen.
Lastensuojelullisessa mielessä huolestuttava huomio oli, että lapsella oli aivan liikaa tukijoita ympärillä ja näin ollen luotamussuhteen syntyminen tukitahoon jäi syntymättä. Työntekijöiden vaihtuvuus ei ole lapsen etu, joka tarvitsisi elämäänsä pysyvyyttä turvallisuuden kokemuksen ja luottamuksen syntymiseksi.
Helsingin lastensuojelu ei saanut myöskään kehuja siitä, että olisi kyennyt asettaa suunnitelmallisia tähtäimiä perheen tukemiseksi. Lastensuojelu myös odotutti asiakasta ja teki työtä asiakkaan kanssa ilman selkeää suunnitelmallisuutta tapaamisista. Myöskin lastensuojelun tapa käsitellä lastensuojeluilmoituksia kyseenalaistettiin.
Jostain syystä palattiin tässäkin tutkimuksessa työskentelyn alkeisiin ja havaittiin, että lakisääteiset asiakas- ja / tai hoitosuunnitelmien teot oli jätetty toteuttamatta. Myös jatkosuunnitelmat oli jätetty toteuttamatta. Näin ollen konkreettinen suunnitteleminen oli jätetty toteuttamatta.
Tutkimus osoitti millaisen struktuurittoman mankelin läpi joutuvat lapsiperheet kulkemaan ja kuinka raadollista pompottelua tämä on perheelle haasteensa edessä. Lapsia pyöritetään taholta toiselle ilman tukea, jolla olisi lapsen tilanteeseen sopivat tavoitteet, seuraavat askeleet tai tapauksen juoni selkeänä hallussaan.
Tutkimuksen tarkoitus ei suinkaan ollut se, että keksittäisiin uudelleen "pyörä" eli löydettäisiin uutta tietoa, vaan sen avulla koetettiin saada työntekijät havaitsemaan ongelmat työjäljessä sen sijaan, että näkisivät ongelmat vain perhettä kohtaavana. Tämä olisi erittäin hyvä oppi jokaiselle lastensuojen työntekijälle ja erityisesti johtotaholle, jonka tulisi kyetä objektiivisesti reflektoimaan työjälkeä ja antamaan myös alaisilleen suuntaa. Jos johtotaho syyttää perheiden ongelmien pysyvyydestä aina vain perheitä suoraan, jää huomaamatta mikä menee työssä vinoon, kun ihmiset ovat kuitenkin muokkautuvaisia ja oppivia.
Työryhmä koki, että yhdessä kolmen päivän ajan asiakkaiden asiakirjoihin todella tutustuminen auttoi myös kahta tutkijatahoa tutustumaan toisiinsa ja ymmärtämään paremmin toistensa työnkuvaa, mikä luonnollisesti on merkityksellistä moniammatillisen työn totetumiseksi.
Opituksi koettiin ryhmätyössä yhdessä tekemisen merkityksellisyyden onnistumiseksi säännöllinen kommunikointi, joka onkin Lokakuun Liikkeen mielestä sosiaalisten suhteiden perusteiden alkeita ja erittäin hienoa, jos se saadaan ajan myötä myös sosiaalityön ammattilaisten taitolajiksi Helsingin lastensuojelussa, jossa näyttää yhä olevan tuo kuvitteleminen kontaktoitumisen sijaan johtajien työmenetelmä ja näin mallioppina alaisille.
Edelleen on tutkimuksesta huolimatta ongelmia:
Keskeiset kehitämisen kohteet siis näin ollen olivat yhä:
Asennemuutoksen tarve, palvelun kuvaaminen ennakoiden asiakkaalle suunnitelmallisuuden toteutumiseksi, kommunikoinnin muoto kunnioittavana ja tutkivana ja objektiivisuudessa pysyvänä perheen ja tukitahojen välillä sekä arvioinnin nopeuttaminen.
Huolestuttavaa oli suunnitelmassa porsaanreikä, jossa tarjottiin palveluvaihtoehtona näyttöön perustuvien ”täsmäinterventioiden” käyttöä silloin, kun se on mahdollista. Tämän ajattelivat suunnittelijat: "kun hoidetaan vakiointerventioilla tilanteet jotka
voidaan niillä hoitaa, jää voimavaroja enemmän
räätälöitäviin prosesseihin." Huomaamatta jäi, että juuri nämä autopiloottitoimintatavat mahdollistavat virheet työjäljessä muutostekijöiden edessä ja voi etäännyttä perheet palvelusta. Näin ollen ajateltu voimavarojen kasvattaminen voikin suurentaa työtaakkaa, kun havaitaan virhe jälkikäteen.
Tärkeä havainto oli myös tarve yksinkertaistaa asioita ja ymmärtää, ettei jokainen psykiatrian asiakas tarvitse välttämättä lastensuojelun asiakkuutta.
Vaativiksi koetuissa tilanteissa yhä pohdittiin vaikeutta saada lapsen etu toteutumaan, kun vanhemman tahtotila tai vanhemman etu ei kohtaa lapsen etua ja erityisen vaativaa hoitoa tarvitsevien lasten kohdalla vieläkin pohditiin kuka pärjäisi lapsen kanssa, sen sijaan että pohdittaisiin, kuinka saadaan erityinen tuki perheelle.
Huomaamatta jäi, että tutkijat paljon puhuivat lapsen edusta osallistuttamatta tutkimukseensa yhtäkään lasta, eli kuulematta lapsia ja heidän näkemyksiään, tai vanhempia, joilla myös olisi tärkeä osa saada toimia lapsiensa äänenä.
Lokakuun Liike tahtoo tuoda esille, että ne useat huolenaiheet, joista olemme kirjoittaneet, ovat taasen tulleet uudessa tutkimuksessa esille jopa lastensuojelun ammattilaisten toteuttamana Helsingissä. Monet työmenetelmät ovat yhä tarkoituksenmukaisen työskentelyn totetumiseksi kehittämättä, vaikka samoista asioista on puhuttu vuosikymmeniä.
Lokakuun Liike tahtoo painottaa perheen todellisen kohtaamisen ja todellisen kuulemisen merkitystä ja todellista tutustumista eli aitoa tutkimusta ja aitoa tukemista. Näin ollen Lokakuun Liike toivoo, että jatkossa kun näitä tutkimuksia toteutetaan niihin osallistutetaan myös perheet ja erityisesti lapset, jotta he saisivat kertoa mitä toivoisivat palveluilta. Tämä mahdollistaisi palvelun räätälöimisen asiakkaille ja tutkijat voisivat myös pohtia mitä voi oppia asiakaisiin tutustumalla ja heitä todella kuulemalla. Eihän lapsen etu ole sosiaalityöntekijän kuvitelma lapsen edusta, vaan lapsen etu on tuon lapsen sanoittama tarve.
Tämä tutkimus oli tärkeä, vaikka ei tuonutkaan meille mitään uutta tietoa. On erittäin tärkeää, että Repokari uskaltaa huomauttaa sopivin väliajoin lastensuojelua heidän toimintatapojensa haavoittavuudesta perheille, vaikkakin hyvin hienovaraisesti.
Tutustu tutkimukseen:
LASTENSUOJELUN JA LASTENPSYKIATRIAN YHTEINEN
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA - Leena Repokari:
http://www.socca.fi/…/Lastensuojelun_ja_lastenpsykiatrian_y…
Arjen ihmissuhteet ovat lapsen hyvinvoinnin perusta (Kansanterveys 1 - 2015):
http://www.kansanterveys.fi/…/arjen-ihmissuhteet-ovat-lapse…
Artikkeli: Lastenpsykiatrian asiantuntija: Anna lapselle tavallista, yhteistä arkea (deski.fi 7.8.2014):
http://deski.fi/9/artikkeli-lastenpsykiatrian-asiantuntija-…
Lapset tarvitsevat kiireetöntä yhdessäoloa (m 11.11.2014):
http://www.mynewsdesk.com/…/lapset-tarvitsevat-kiireetoenta…
Lastenpsykiatri Leena Repokari: ”Tunteiden käsittelyä oppii" (18.11.2003):
http://www.valomerkki.fi/…/vantaan-lauri-a…/2003-11-18-teema
Outo sylihoito: Lapsen laskettava alleen (IL 13.4.2011):
http://www.iltalehti.fi/mieli/2011041313539804_md.shtml
Avoin kirje Helsingin sosiaali- ja terveysvirastolle (LL 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/avoin-kirje-helsingin-sosiaa…
Helsingin lastensuojelun työskentelystä viimeaikoina voi lukea mm. Mieron blogista.
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA.
Lastenpsykiatrian hoidossa olevilla lapsilla on usein erityisiä tarpeita liittyen elinympäristöönsä. Luonnollisesti vanhemmuudessa tarvitaan erityistä tukea lapsen tukemiseksi sekä koulu tarvitsee oman tukensa.
Lokakuun Liike on jo aiemmin julkaissut lastensuojelutyön ongelmista, jotka myös Repokari on todennut:
- jo vuosia sitten havaittu ongelmat yhteistyössä:
> tiedonkulun puutteet
> päällekkäinen työ
> väliinputoajat
> epäselvä työnjako
> kuormittuneessa tilanteessa kukaan ei halua vastata asioista
HUS päätti tehtyään hypoteesin, että perheiden saama hyöty jää heikoksi, kun toiminnat eivät ole yhdessä koordinoituja ja suunniteltuja, tutkia hypoteesia ja yhdessä lastensuojelun kanssa toteutti lean-projektin vuonna 2014. He kokosivat 10 yhteisen asiakkaan / potilaan prosessien tiedot 10:lle (5+5) työntekijälle kolmeksi päiväksi analysoitavaksi.
Tutkimus osoitti, että vaikka on paljon "häärääjiä" eli valtion rahaa palaa, ei työtapa tuota tarvittavaa tulosta, koska kukaan ei ota kokonaisvastuuta ja kenelläkään ei ole hallussa kokonaiskuvaa tuen tarpeista. Työtä siis tehdään yksilötasolla sen paljon puhutun mututunteen ja luulon varassa, olettaen sen olevan tietämystä, mikä näyttää olevan Helsingin lastensuojelussa ihan ylhäältä johdettu toimintatapa ja tarkoituksenmukaiseksi määritelty, vaikka se ei johdakkaan toivottuun tulokseen ja asiakastyytyväisyyteen.
Lastensuojelullisessa mielessä huolestuttava huomio oli, että lapsella oli aivan liikaa tukijoita ympärillä ja näin ollen luotamussuhteen syntyminen tukitahoon jäi syntymättä. Työntekijöiden vaihtuvuus ei ole lapsen etu, joka tarvitsisi elämäänsä pysyvyyttä turvallisuuden kokemuksen ja luottamuksen syntymiseksi.
Helsingin lastensuojelu ei saanut myöskään kehuja siitä, että olisi kyennyt asettaa suunnitelmallisia tähtäimiä perheen tukemiseksi. Lastensuojelu myös odotutti asiakasta ja teki työtä asiakkaan kanssa ilman selkeää suunnitelmallisuutta tapaamisista. Myöskin lastensuojelun tapa käsitellä lastensuojeluilmoituksia kyseenalaistettiin.
Jostain syystä palattiin tässäkin tutkimuksessa työskentelyn alkeisiin ja havaittiin, että lakisääteiset asiakas- ja / tai hoitosuunnitelmien teot oli jätetty toteuttamatta. Myös jatkosuunnitelmat oli jätetty toteuttamatta. Näin ollen konkreettinen suunnitteleminen oli jätetty toteuttamatta.
Tutkimus osoitti millaisen struktuurittoman mankelin läpi joutuvat lapsiperheet kulkemaan ja kuinka raadollista pompottelua tämä on perheelle haasteensa edessä. Lapsia pyöritetään taholta toiselle ilman tukea, jolla olisi lapsen tilanteeseen sopivat tavoitteet, seuraavat askeleet tai tapauksen juoni selkeänä hallussaan.
Tutkimuksen tarkoitus ei suinkaan ollut se, että keksittäisiin uudelleen "pyörä" eli löydettäisiin uutta tietoa, vaan sen avulla koetettiin saada työntekijät havaitsemaan ongelmat työjäljessä sen sijaan, että näkisivät ongelmat vain perhettä kohtaavana. Tämä olisi erittäin hyvä oppi jokaiselle lastensuojen työntekijälle ja erityisesti johtotaholle, jonka tulisi kyetä objektiivisesti reflektoimaan työjälkeä ja antamaan myös alaisilleen suuntaa. Jos johtotaho syyttää perheiden ongelmien pysyvyydestä aina vain perheitä suoraan, jää huomaamatta mikä menee työssä vinoon, kun ihmiset ovat kuitenkin muokkautuvaisia ja oppivia.
Työryhmä koki, että yhdessä kolmen päivän ajan asiakkaiden asiakirjoihin todella tutustuminen auttoi myös kahta tutkijatahoa tutustumaan toisiinsa ja ymmärtämään paremmin toistensa työnkuvaa, mikä luonnollisesti on merkityksellistä moniammatillisen työn totetumiseksi.
Opituksi koettiin ryhmätyössä yhdessä tekemisen merkityksellisyyden onnistumiseksi säännöllinen kommunikointi, joka onkin Lokakuun Liikkeen mielestä sosiaalisten suhteiden perusteiden alkeita ja erittäin hienoa, jos se saadaan ajan myötä myös sosiaalityön ammattilaisten taitolajiksi Helsingin lastensuojelussa, jossa näyttää yhä olevan tuo kuvitteleminen kontaktoitumisen sijaan johtajien työmenetelmä ja näin mallioppina alaisille.
Edelleen on tutkimuksesta huolimatta ongelmia:
- tuen kohtaamattomat näyttävät eri suunnista erilaisilta ja vastuiden jako ei aina ole helppoa - toki toisen tekemässä työssä on myös helpompi nähdä pulmia
- aito yhdessä tekeminen alkaa onnistua vain yhdessä
- tekemällä – se ottaa aikaa ja edellyttää johdolta sitoutumista,
- ohjeistusta, osallistumista ja asioiden uudelleen ajattelemista
- koko ajan
- ”hankalat asiakkaat” ovat usein kaikille yhtä hankalia – hankaluus on työntekijässä heräävä tunne, joka edellyttää erityistä tarkkuutta työssä
- ajattelumme on herkästi organisaatiolähtöistä ja
- perustelemme mielellämme muutoshaluttomuutta jollakin
- ulkoisella seikalla
Keskeiset kehitämisen kohteet siis näin ollen olivat yhä:
Asennemuutoksen tarve, palvelun kuvaaminen ennakoiden asiakkaalle suunnitelmallisuuden toteutumiseksi, kommunikoinnin muoto kunnioittavana ja tutkivana ja objektiivisuudessa pysyvänä perheen ja tukitahojen välillä sekä arvioinnin nopeuttaminen.
Huolestuttavaa oli suunnitelmassa porsaanreikä, jossa tarjottiin palveluvaihtoehtona näyttöön perustuvien ”täsmäinterventioiden” käyttöä silloin, kun se on mahdollista. Tämän ajattelivat suunnittelijat: "kun hoidetaan vakiointerventioilla tilanteet jotka
voidaan niillä hoitaa, jää voimavaroja enemmän
räätälöitäviin prosesseihin." Huomaamatta jäi, että juuri nämä autopiloottitoimintatavat mahdollistavat virheet työjäljessä muutostekijöiden edessä ja voi etäännyttä perheet palvelusta. Näin ollen ajateltu voimavarojen kasvattaminen voikin suurentaa työtaakkaa, kun havaitaan virhe jälkikäteen.
Tärkeä havainto oli myös tarve yksinkertaistaa asioita ja ymmärtää, ettei jokainen psykiatrian asiakas tarvitse välttämättä lastensuojelun asiakkuutta.
Vaativiksi koetuissa tilanteissa yhä pohdittiin vaikeutta saada lapsen etu toteutumaan, kun vanhemman tahtotila tai vanhemman etu ei kohtaa lapsen etua ja erityisen vaativaa hoitoa tarvitsevien lasten kohdalla vieläkin pohditiin kuka pärjäisi lapsen kanssa, sen sijaan että pohdittaisiin, kuinka saadaan erityinen tuki perheelle.
Huomaamatta jäi, että tutkijat paljon puhuivat lapsen edusta osallistuttamatta tutkimukseensa yhtäkään lasta, eli kuulematta lapsia ja heidän näkemyksiään, tai vanhempia, joilla myös olisi tärkeä osa saada toimia lapsiensa äänenä.
Lokakuun Liike tahtoo tuoda esille, että ne useat huolenaiheet, joista olemme kirjoittaneet, ovat taasen tulleet uudessa tutkimuksessa esille jopa lastensuojelun ammattilaisten toteuttamana Helsingissä. Monet työmenetelmät ovat yhä tarkoituksenmukaisen työskentelyn totetumiseksi kehittämättä, vaikka samoista asioista on puhuttu vuosikymmeniä.
Lokakuun Liike tahtoo painottaa perheen todellisen kohtaamisen ja todellisen kuulemisen merkitystä ja todellista tutustumista eli aitoa tutkimusta ja aitoa tukemista. Näin ollen Lokakuun Liike toivoo, että jatkossa kun näitä tutkimuksia toteutetaan niihin osallistutetaan myös perheet ja erityisesti lapset, jotta he saisivat kertoa mitä toivoisivat palveluilta. Tämä mahdollistaisi palvelun räätälöimisen asiakkaille ja tutkijat voisivat myös pohtia mitä voi oppia asiakaisiin tutustumalla ja heitä todella kuulemalla. Eihän lapsen etu ole sosiaalityöntekijän kuvitelma lapsen edusta, vaan lapsen etu on tuon lapsen sanoittama tarve.
Tämä tutkimus oli tärkeä, vaikka ei tuonutkaan meille mitään uutta tietoa. On erittäin tärkeää, että Repokari uskaltaa huomauttaa sopivin väliajoin lastensuojelua heidän toimintatapojensa haavoittavuudesta perheille, vaikkakin hyvin hienovaraisesti.
Tutustu tutkimukseen:
LASTENSUOJELUN JA LASTENPSYKIATRIAN YHTEINEN
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA - Leena Repokari:
http://www.socca.fi/…/Lastensuojelun_ja_lastenpsykiatrian_y…
Arjen ihmissuhteet ovat lapsen hyvinvoinnin perusta (Kansanterveys 1 - 2015):
http://www.kansanterveys.fi/…/arjen-ihmissuhteet-ovat-lapse…
Artikkeli: Lastenpsykiatrian asiantuntija: Anna lapselle tavallista, yhteistä arkea (deski.fi 7.8.2014):
http://deski.fi/9/artikkeli-lastenpsykiatrian-asiantuntija-…
Lapset tarvitsevat kiireetöntä yhdessäoloa (m 11.11.2014):
http://www.mynewsdesk.com/…/lapset-tarvitsevat-kiireetoenta…
Lastenpsykiatri Leena Repokari: ”Tunteiden käsittelyä oppii" (18.11.2003):
http://www.valomerkki.fi/…/vantaan-lauri-a…/2003-11-18-teema
Outo sylihoito: Lapsen laskettava alleen (IL 13.4.2011):
http://www.iltalehti.fi/mieli/2011041313539804_md.shtml
Avoin kirje Helsingin sosiaali- ja terveysvirastolle (LL 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/avoin-kirje-helsingin-sosiaa…
Helsingin lastensuojelun työskentelystä viimeaikoina voi lukea mm. Mieron blogista.
RSS Feed
