Keski-Suomen ensi- ja turvakoti (Jyväskylä) kärsii sisäilmaongelmista. Lapset ja heidän vanhempansa saavat päänsärkyä ja limakalvo-oireita. Silmiä kirvelee, silmät vetistävät ja punoittavat, kurkku tuntuu karhealta, on vaikea puhua kun kurkku kuivuu.
SUURI HUOLI TOIMINNASTA - OSAAKO HENKILÖKUNTA TYÖNSÄ?
Minulla on suuri huoli siitä, kuinka käy lapsille tässä yhteiskunnan rahoittamassa laitoksessa. Läheskään riittävää varhaista puuttumista ei ole laitoksen tarkastelussa ollut. Jyväskylän kaupungin ja muiden valvovien viranomaisten olisi pitänyt pystyä luomaan paine, jolla Ensi- ja turvakodin jo vuosia kestäneet ongelmat olisi ratkaistu. Talo tarvitsisi paljon rinnalla kulkemista, tukea ja valvontaa. Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen olisi aloitettava säännölliset viikkokäynnit, jotta laitoksen toimintaa ja sen luomaa asiakasympäristöä voitaisiin tarkkailla ja tehdä niistä asianmukaiset kirjaukset. Ammattitaito ja henkilökunnan aikuisuus ovat hukassa, siltä näyttäisi ulospäin.
TALO HAISEE PAHALLE. Homeen haju leijuu ilmassa. Talossa käyvät miettivät, mitä pahalla hajulla halutaan ehkä peittää...
ILMASTOINTI EI TOIMI. Ilmastointi ei toimi, tai se säädetty liian pieneksi.
TALO ON KYLMÄ. Talossa on kylmä, koska vääriin rakennusmateriaaleihin ja rakennustapaan liittyvää sisäilmaongelmaa yritetään laitoksessa ratkaista tuulettamalla ja säätämällä ajoittain ilmastointia tehokkaammaksi.
REMONTTEJA EI TEHDÄ. Talossa ei suoriteta normaaleja kiinteistön huoltoon kuuluvia remontteja. Kun huoneessa asuva lapsiperhe koettaa avata tuuletusluukun, huomataan, että kappas, eipä aukeakaan tai se on rikki! Muitakin korjaamiseen ja huoltamiseen liittyviä puutteita löytyy. Talo on rappiolla. Se näyttää ja fyysisesti myös tuntuu huonosti hoidetulta. Välinpitämättömyys paistaa kaikkialla. Lapsiperheet tuntevat olonsa turvattomaksi.
LAPSIPERHEET HÄMMENTYVÄT. Vanhemmat pelkäävät astua taloon sisään, koska sen ilmanlaatu tiedetään huonoksi. Yleensä lapsiperheen kotona ovat asiat paremmin, joten on hulluakin lähteä paremmasta hengitysilmasta huonompaan.
Lokakuun Liikkeen lastensuojeluilmoitus & tarkastuspyyntö kohteesta: Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti (Jyväskylä) lähetettiin seuraaviin kohteisiin:
☞ Jyväskylän kaupunki/lastensuojelu
☞ Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
☞ Raha-automaattiyhdistys