
" Työkyvyttömyyseläkehakemuksista hylätään vuosi vuodelta useampi, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehden keräämien tietojen mukaan Kela hylkää jo yli 40 prosenttia hakemuksista ja työeläkeyhtiöt lähes 28 prosenttia. Viisi vuotta sitten luvut olivat 30 ja 22 prosenttia. Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren arvioi lehdelle, että tapauksissa, joissa työnteko ei sairauksien takia onnistu, painopistettä on siirretty työkyvyttömyyseläkkeestä kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn. "
Kirjoitin asiasta somessa: " Painopistettä? Eli vaikuttaakohan tässä taustalla jokin poliittinen ideologia (esim. kova markkinatalous)? Poliittiset voimasuhteet eivät saisi vaikuttaa liikaa perusoikeuksiin kuten sosiaaliturvaan. Saanevat keinon tälläkin tyylillä lisätä orjatöitä. Entäs muuten vallan kolmijako-oppi ja laillisuusperiaate? Aika jännä, että lain tarkoitusta voi muuttaa hallinnollisesti ohjeistamalla, koska "uusi trendi". Kela ei ole lainsäätäjä. "
Oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen määritellään laissa. Sen voi saada kun työkyky on lain tarkoittamalla tavalla heikentynyt. Herättää vähän epäilyksiä, että onko Kela muuttanut lain tulkintaa vastoin itse lakia (eli oikeutta eläkkeeseen). Toimeenpanovaltaan kun ei kuulu lain säätäminen vaan ainoastaan sen tulkinta. Onko ihmisellä mitään oikeusturvaa jos laintulkinta vaihtelee näinkin paljon?
9.9.2016 kirjoitin vallan kolmijako-opista otsikolla "Sosiaaliturvan toimeenpanosta" maahanmuuttoviraston ja Kelan kohdalla. Toin esiin mm. seuraavaa:
" Länsimaisista periaatteista huolimatta Kelan johtajan virka on kuulunut perinteisesti poliittiselle keskustalle. Tästä esimerkkinä poliittinen virkanimitys Liisa Hyssälä. Toimeenpanovalta ei ole siis ollut arvoneutraalia.
Perussuomalaista arvomaailmaa taas henkii maahanmuuttovirasto. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen mukaan virastoa on ohjeistettu sisäministeriön taholta ei-lakisääteisesti (lue: poliittisesti) toimimaan demokraattisesti valittujen edustajien halun mukaisesti. Ei-lakisääteisesti tarkoittaa sitä, että vallan kolmijako-oppia ei ole noudatettu. Virastoa on siis poliittisesti ohjeistettu eikä viitsitty hoitaa asiaa lainsäätämisjärjestyksessä. "
Onko Suomi enää länsimainen demokratia ja oikeusvaltio kun viranomaiset toimivat toimeenpanovallan kannalta näinkin kyseenalaisesti? Vakuutuslääkäreiden arvioista ja heidän työnantajien toimintatavoista on kohistu paljon. Olisiko tässä yksi kyseenalainen käytäntö?