Perustuslaki on kansallista lainsäädäntöä, eli eduskuntamme säätämää lakia. Perustuslain 22§ velvoittaa julkisen vallan huolehtimaan siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat.
Kaikelle kansalliselle lainsäädännölle, jota tulkitaan eri oikeusasteissa tai viranomaisessa, on annettava ihmisoikeusmyönteinen tulkinta. Yksilön asiassa on toimittava siten, että lakia tulkitaan vähintään yhtä vahvasti ihmisoikeuksia suojaavana, kuin itse ihmisoikeussopimuksessa määrätään. Lainsäädännössä saa mennä myös ihmisoikeuksien toteuttamisessa pidemmälle, sitä ei kielletä missään.
Perussäännöstö lähtee Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Ihmisoikeudet ovat yleisiä periaatteita oikeutta käytettäessä, toisin sanoen ne tulee huomioida päätöksenteossa ja toiminnassa läpi koko lainkäytön ja soveltamisen.
Periaate ei rajoitu oikeussaleihin tai lainsäädäntöön. Periaatetta tulee noudattaa kaikessa toiminnassa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että kunnanvirastossakin joka ikinen viskaali on velvoitettu noudattamaan näitä oikeusperiaatteita. Kysymys ei ole vain hienoista korulauseista vaan ihan oikeista velvollisuuksista, joita julkisen hallinnon tulee kansalaisiaan kohtaan noudattaa.
Esimerkki: EIT -tapaus Scozzari ja Giunta vs. Italia, josta olen napannut tuomari Zupancicin lausumia (suomennos Anu Suomela). Esimerkki käsittelee perheoikeudellista näkökulmaa. Lausumissa todetaan, että tuomioistuimet eivät kykene toteuttamaan ihmisten päivittäistä elämää siten, että perus -ja ihmisoikeudet toteutuisivat.
Perus-ja ihmisoikeusmyönteinen näkökulma on otettava huomioon viran puolesta, eli automaattisesti päätettäessä tai toimitettaessa mitä tahansa asiaa. Periaate kattaa läpileikkauksena koko oikeusjärjestyksen ja siitä seuraavan toimeenpanon aina käytännön tasolle asti.
“Valtio ei voi oikeutetusti kajota kaikkein perimmäisimpiin ihmissuhteisiin, jotka vallitsevat vanhemman ja lapsen välillä, jollei se ole halukas ja kyvykäs jatkuvasti muuttamaan sellaisia juridisia päätöksiä, jotka ylittävät res judicata –periaatteen sisältämän retrospektiivisuuden tapauksissa, joissa on kyse perhe-elämään kajoamisesta."
Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinmessa ei voida ennustaa. Tuomio perustuu siis menneeseen ja dokumentoituihin tapahtumiin. Tuomio annetaan ja siitä tulee lainvoimainen. Jos ajatellaan siviilioikeutta velkariidassa, velka ei muutu tulevaisuudessa muuksi kuin se on oikeudessa osoitettu ja sittemmin tuomittu. Mutta kun lapsen huostaanotto tai huoltajuus saa lainvoiman tuomioistuimen päätöksellä, tulevaisuudessa lapsen tilanne saattaa muuttua, toisin kuin velan tilanne. Zupancici puhuu siitä, että valtion tulee kyetä ja olla halukas muuttamaan näitä perheoikeudellisia lainvoimaisia päätöksiä ja olosuhteita jatkuvasti, ne eivät saa olla ikuisesti lainvoimaisia. Mikäli asiassa muuttuvat olosuhteet, on valtion kyettävä arvioimaan tilanne uudelleen, oli edellinen päätös mikä hyvänsä. Perhe on niin suojattu asia, ettei sitä voida ikuisella päätöksellä hajottaa.
"Yksinkertaisessa avioerossa, kun parilla ei ole lapsia valtion tuomioistuimet voivat yksinkertaisesti julistaa suhteen päättyneeksi ja mahdollisesti määrää yhdessä kertyneen omaisuuden jaettavaksi. Kuitenkin jos asiaan liittyy lapsia, joudutaan tekemään erittäin vaikeita ja ennusteellisia, pitkän tähtäimen päätöksiä heidän huoltamisestaan. Silti, vaikka lapsi olisi uskottu toiselle vanhemmalle, ei tällä päätöksellä ole lopullisuuden suomaa immuniteettia.”
“...edes tapauksessa, jossa molempien vanhempien käytös on lapselle tuhoavaa, ei voida tehdä päätöstä, että perhe vain hajotetaan. Oikeudelta vaaditaan alkuperäisen sijaishuoltopäätöksen jälkeen jatkuvaa juridista sitoutumista.”
“...velvollisuudet merkitsevät ensinnäkin perhetuomioistuinten velvollisuutta tasapuolisuuteen. Kun ne harkitsevat juridista kajoamista perheen ihmissuhteisiin, niiden on oltava varmoja, että valtion tarjoama huolenpito on selvästi ja osoitettavasti parempaa, kuin se tilanne, jota tuomioistuin on korjaamassa. Toiseksi, kun kajoamisen perusteena on lapsi-vanhempi –suhde, näiden tuomioistuinten ex officio (= viran puolesta) velvollisuudet säilyvät niin pitkään kunnes suhteet on palautettu. Kolmanneksi, loukatulla osapuolella on oltava jatkuva pääsy oikeuteen, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee olla valmis ratkaisemaan toissijaisia riitoja, jotka johtuvat alkuperäisestä oikeuden päätöksestä, jolla on kajottu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen."
"Tosin sanoen, jos valtion tuomioistuimet ovat oikeudellisesti tai muutoin kyvyttömiä omaksumaan tällaista pitkäaikaista sitoutumista, niiden ei tulisi kajota asiaan.
Toisaalta tuomioistuimet eivät voi itse toimittaa lapsille päivittäistä hoitoa, ja siksi se uskotaan sosiaaliviranomaisille. Kuitenkin sen sosiaaliviranomaisen toimijan, jolle tuomioistuin on uskonut lapsen, tulee olla tuomioistuimen jatkuvan ex officio -valvonnan alainen."
Lausumat toteavat sen, että perheen suoja on korkealle arvostettu perusoikeus, johon valtio saa puuttua vain hyvin harkitusti ja perustellusti. Lisäksi valtion on kyettävä huolehtimaan siitä, ettei perhe unohdu tilaan, jossa perusoikeus perheen suojaan katoaa. Tiedämme perusoikeuden kadoneen monessa tapauksessa, kun perheitä ei ole jälleenyhdistetty. Valtion puuttuessa perheeseen, on puuttumisen tuotettava jotakin parempaa kuin perhe itse tuottaisi. Tästä pääsemme lapsen etuun ja oikeuteen saada hyvää ja turvallista kasvatusta samoin kuin oikeuteen ylläpitää läheisiä suhteitaan. Mikäli valtion puuttuminen heikentää näitä oikeuksia, ollaan väärällä tiellä.
Julkisen vallan on noudatettava tarkoin lakia. Laissa on määritelty se, kuka missäkin asemassa saa mistäkin asiasta päättää. Samoin on määritelty, kenen toimivalta rittää siihen, että saa toimeenpanna tietyn asian. Lastensuojelussa on usein kysymys siitä, kuka saa päättää lapsen asioista. Huollosta, asumisesta, huostaanotosta, sijoituspaikasta, rajoituksista ynnä muusta ja kuka tällaisia asioita saa toimeenpanna.
Lastesuojelun toimenpiteet kajoavat enemmän tai vähemmän toimenpiteestä riippuen perheen suojaan, jonka katsotaan olevan perheen ydintä suojaava perus -ja ihmisoikeus. Yleinen asetelma, eli perheen itsemääräämisoikeuden tallaaminen sosiaaliviranomaisen päätöksenteon alle, on saatava muuttumaan. Tilanne tuskin muuttuu, elleivät lastensuojeun asiakkaat ryhdy tosissaan vaatimaan lain noudattamista.
Tarkoitan tällä sitä, että jokaisen laittomasti rikotun perheen tulee jaksaa vääntää kaikki ne kymmenet ja jälleen kymmenet oikaisuvaatimukset, kantelut, valitukset ja mikä olennaisinta, tehdä rikosilmoitus. Uhkailu on rikos ja usein sosiaalitoimi uhkailee perhettä lapsen huostaanotolla, ellei perhe suostu toimimaan viranomaisen haluamalla tavalla. Perätön lausuma on rikos, ja usein sosiaaliviranomaiset antavat hallinto-oikeuksille perättömiä lausumia perustellessaan huostaanottoja. He myös vääristelevät todistusaineistoa, mikä sekin on rikos. Lapsia kiiresijoitetaan lain vastaisesti. Lapsia huostaanotetaan riittämättömin perustein. Lisäksi sijaishuollossa tapahtuu kaiken aikaa vapaudenriistoa (lakiin perustumattomat liikkumisen rajoitukset), henkilökohtaisen omaisuuden takavarikointia, yhteydenpidon ja sananvapauden rajoittamista ja eristämistä.
Vaatikaa viranomaiselta lain noudattamista, vaikka voimanne olisivatkin täysin lopussa. Taistelkaa, perheet. Kukaan muu ei sitä tule puolestanne tekemään. Eikä vallankaan lapsenne puolesta.
Kaikelle kansalliselle lainsäädännölle, jota tulkitaan eri oikeusasteissa tai viranomaisessa, on annettava ihmisoikeusmyönteinen tulkinta. Yksilön asiassa on toimittava siten, että lakia tulkitaan vähintään yhtä vahvasti ihmisoikeuksia suojaavana, kuin itse ihmisoikeussopimuksessa määrätään. Lainsäädännössä saa mennä myös ihmisoikeuksien toteuttamisessa pidemmälle, sitä ei kielletä missään.
Perussäännöstö lähtee Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Ihmisoikeudet ovat yleisiä periaatteita oikeutta käytettäessä, toisin sanoen ne tulee huomioida päätöksenteossa ja toiminnassa läpi koko lainkäytön ja soveltamisen.
Periaate ei rajoitu oikeussaleihin tai lainsäädäntöön. Periaatetta tulee noudattaa kaikessa toiminnassa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että kunnanvirastossakin joka ikinen viskaali on velvoitettu noudattamaan näitä oikeusperiaatteita. Kysymys ei ole vain hienoista korulauseista vaan ihan oikeista velvollisuuksista, joita julkisen hallinnon tulee kansalaisiaan kohtaan noudattaa.
Esimerkki: EIT -tapaus Scozzari ja Giunta vs. Italia, josta olen napannut tuomari Zupancicin lausumia (suomennos Anu Suomela). Esimerkki käsittelee perheoikeudellista näkökulmaa. Lausumissa todetaan, että tuomioistuimet eivät kykene toteuttamaan ihmisten päivittäistä elämää siten, että perus -ja ihmisoikeudet toteutuisivat.
Perus-ja ihmisoikeusmyönteinen näkökulma on otettava huomioon viran puolesta, eli automaattisesti päätettäessä tai toimitettaessa mitä tahansa asiaa. Periaate kattaa läpileikkauksena koko oikeusjärjestyksen ja siitä seuraavan toimeenpanon aina käytännön tasolle asti.
“Valtio ei voi oikeutetusti kajota kaikkein perimmäisimpiin ihmissuhteisiin, jotka vallitsevat vanhemman ja lapsen välillä, jollei se ole halukas ja kyvykäs jatkuvasti muuttamaan sellaisia juridisia päätöksiä, jotka ylittävät res judicata –periaatteen sisältämän retrospektiivisuuden tapauksissa, joissa on kyse perhe-elämään kajoamisesta."
Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinmessa ei voida ennustaa. Tuomio perustuu siis menneeseen ja dokumentoituihin tapahtumiin. Tuomio annetaan ja siitä tulee lainvoimainen. Jos ajatellaan siviilioikeutta velkariidassa, velka ei muutu tulevaisuudessa muuksi kuin se on oikeudessa osoitettu ja sittemmin tuomittu. Mutta kun lapsen huostaanotto tai huoltajuus saa lainvoiman tuomioistuimen päätöksellä, tulevaisuudessa lapsen tilanne saattaa muuttua, toisin kuin velan tilanne. Zupancici puhuu siitä, että valtion tulee kyetä ja olla halukas muuttamaan näitä perheoikeudellisia lainvoimaisia päätöksiä ja olosuhteita jatkuvasti, ne eivät saa olla ikuisesti lainvoimaisia. Mikäli asiassa muuttuvat olosuhteet, on valtion kyettävä arvioimaan tilanne uudelleen, oli edellinen päätös mikä hyvänsä. Perhe on niin suojattu asia, ettei sitä voida ikuisella päätöksellä hajottaa.
"Yksinkertaisessa avioerossa, kun parilla ei ole lapsia valtion tuomioistuimet voivat yksinkertaisesti julistaa suhteen päättyneeksi ja mahdollisesti määrää yhdessä kertyneen omaisuuden jaettavaksi. Kuitenkin jos asiaan liittyy lapsia, joudutaan tekemään erittäin vaikeita ja ennusteellisia, pitkän tähtäimen päätöksiä heidän huoltamisestaan. Silti, vaikka lapsi olisi uskottu toiselle vanhemmalle, ei tällä päätöksellä ole lopullisuuden suomaa immuniteettia.”
“...edes tapauksessa, jossa molempien vanhempien käytös on lapselle tuhoavaa, ei voida tehdä päätöstä, että perhe vain hajotetaan. Oikeudelta vaaditaan alkuperäisen sijaishuoltopäätöksen jälkeen jatkuvaa juridista sitoutumista.”
“...velvollisuudet merkitsevät ensinnäkin perhetuomioistuinten velvollisuutta tasapuolisuuteen. Kun ne harkitsevat juridista kajoamista perheen ihmissuhteisiin, niiden on oltava varmoja, että valtion tarjoama huolenpito on selvästi ja osoitettavasti parempaa, kuin se tilanne, jota tuomioistuin on korjaamassa. Toiseksi, kun kajoamisen perusteena on lapsi-vanhempi –suhde, näiden tuomioistuinten ex officio (= viran puolesta) velvollisuudet säilyvät niin pitkään kunnes suhteet on palautettu. Kolmanneksi, loukatulla osapuolella on oltava jatkuva pääsy oikeuteen, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee olla valmis ratkaisemaan toissijaisia riitoja, jotka johtuvat alkuperäisestä oikeuden päätöksestä, jolla on kajottu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen."
"Tosin sanoen, jos valtion tuomioistuimet ovat oikeudellisesti tai muutoin kyvyttömiä omaksumaan tällaista pitkäaikaista sitoutumista, niiden ei tulisi kajota asiaan.
Toisaalta tuomioistuimet eivät voi itse toimittaa lapsille päivittäistä hoitoa, ja siksi se uskotaan sosiaaliviranomaisille. Kuitenkin sen sosiaaliviranomaisen toimijan, jolle tuomioistuin on uskonut lapsen, tulee olla tuomioistuimen jatkuvan ex officio -valvonnan alainen."
Lausumat toteavat sen, että perheen suoja on korkealle arvostettu perusoikeus, johon valtio saa puuttua vain hyvin harkitusti ja perustellusti. Lisäksi valtion on kyettävä huolehtimaan siitä, ettei perhe unohdu tilaan, jossa perusoikeus perheen suojaan katoaa. Tiedämme perusoikeuden kadoneen monessa tapauksessa, kun perheitä ei ole jälleenyhdistetty. Valtion puuttuessa perheeseen, on puuttumisen tuotettava jotakin parempaa kuin perhe itse tuottaisi. Tästä pääsemme lapsen etuun ja oikeuteen saada hyvää ja turvallista kasvatusta samoin kuin oikeuteen ylläpitää läheisiä suhteitaan. Mikäli valtion puuttuminen heikentää näitä oikeuksia, ollaan väärällä tiellä.
Julkisen vallan on noudatettava tarkoin lakia. Laissa on määritelty se, kuka missäkin asemassa saa mistäkin asiasta päättää. Samoin on määritelty, kenen toimivalta rittää siihen, että saa toimeenpanna tietyn asian. Lastensuojelussa on usein kysymys siitä, kuka saa päättää lapsen asioista. Huollosta, asumisesta, huostaanotosta, sijoituspaikasta, rajoituksista ynnä muusta ja kuka tällaisia asioita saa toimeenpanna.
Lastesuojelun toimenpiteet kajoavat enemmän tai vähemmän toimenpiteestä riippuen perheen suojaan, jonka katsotaan olevan perheen ydintä suojaava perus -ja ihmisoikeus. Yleinen asetelma, eli perheen itsemääräämisoikeuden tallaaminen sosiaaliviranomaisen päätöksenteon alle, on saatava muuttumaan. Tilanne tuskin muuttuu, elleivät lastensuojeun asiakkaat ryhdy tosissaan vaatimaan lain noudattamista.
Tarkoitan tällä sitä, että jokaisen laittomasti rikotun perheen tulee jaksaa vääntää kaikki ne kymmenet ja jälleen kymmenet oikaisuvaatimukset, kantelut, valitukset ja mikä olennaisinta, tehdä rikosilmoitus. Uhkailu on rikos ja usein sosiaalitoimi uhkailee perhettä lapsen huostaanotolla, ellei perhe suostu toimimaan viranomaisen haluamalla tavalla. Perätön lausuma on rikos, ja usein sosiaaliviranomaiset antavat hallinto-oikeuksille perättömiä lausumia perustellessaan huostaanottoja. He myös vääristelevät todistusaineistoa, mikä sekin on rikos. Lapsia kiiresijoitetaan lain vastaisesti. Lapsia huostaanotetaan riittämättömin perustein. Lisäksi sijaishuollossa tapahtuu kaiken aikaa vapaudenriistoa (lakiin perustumattomat liikkumisen rajoitukset), henkilökohtaisen omaisuuden takavarikointia, yhteydenpidon ja sananvapauden rajoittamista ja eristämistä.
Vaatikaa viranomaiselta lain noudattamista, vaikka voimanne olisivatkin täysin lopussa. Taistelkaa, perheet. Kukaan muu ei sitä tule puolestanne tekemään. Eikä vallankaan lapsenne puolesta.
RSS Feed
